{{tag>wiki:luokka:asuminen_ja_oleskelu wiki:luokka:pyyntielinkeinot wiki:maatalouselinkeinot wiki:luokka:esihistorialliset_asuinpaikat wiki:luokka:maaseudun_historialliset_asuinpaikat}}



====== Eräsija ======

{{:wiki:torppa_porvarinlahti.jpg?450|}}
===== Määritelmä =====
kausiluonteisesti käytössä ollut, erillään rintamaiden kotikylästä ja -tilasta sijainnut asuinpaikka nautinta-alueineen


===== Kuvaus =====
Eränkävijöiden käyttämistä erämajoista- ja pirteistä on kirjallista tietoa 1500-luvulta. Eränsijat sijaitsivat yleensä rannoilla ja saarilla, jolta käsin liikkuminen oli helppoa ja kalastaminen mahdollista. Erämaiden yhteydessä saatettiin metsästyksen ja kalastuksen lisäksi viljellä humalaa, kasketa sekä harjoittaa raudan- ja tervanpolttoa.((Suvanto 1998: 79–110.))

Erämajojen tai -pirttien jäännöksiä voi olla vaikea havaita maastossa. [[wiki:talonpohja|Rakennuksien jäännökset]] muistuttavat ns. miilumajoja, mäkitupia ja pienempiä torppia. Asuinrakennuksen lisäksi eräsijojen yhteydessä voi olla myös saunoja, aittoja, venevajoja, [[wiki:kellari|kellareita]] ja säilytyskuoppia. Rakennusten [[wiki:tulisija|tulisijoista]] saattaa olla näkyvillä luonnonkivistä koostuvia [[wiki:kiuas|kiukaita]]. Rakennusten seinälinjat voivat erottua maastossa kivi- ja maavalleina tai pelkkinä kulmakivinä. Seiniä on voitu rakentaa myös suoraan maan päälle. Eräsijojen ympäristössä voi olla raivausjälkiä ja [[wiki:viljelyröykkiö|kaskiraunioita]].  

===== Historia ja käyttö =====
Eräsijan synonyymejä ovat kalavesi, oravimetsä, ulkopalsta, takamaa, pilkanmaa ja miehenmetsä (sv. //erämark, utmark, urfjäll, hump, utäga, skåra//)((Förvaltningshistorisk ordbok)). Kalavesiin ja oravimetsiin ei liittynyt maanviljelyä. Muiden eräsijojen paikat mahdollistivat myös viljelyn lisäansiona.


Taloille tai yksityishenkilöille kuuluneet alueiltaan rajatut ja omistussuhteiltaan tarkasti määritetyt eräsijat kalavedet ja oravimetsät tunnetaan historiallisista lähteistä jo keskiajalta ja aivan uuden ajan ensimmäisiltä vuosikymmeniltä((Suvanto 1998: 79–110)). Alueista käytetään lähteissä myös ruotsinkielistä //erämark//-termiä (sekä //fiskevatten, ikorreskog//)((Suvanto 1998: 79–110)). Toisaalta //erämaa//-termiä käytettiin jo keskiajalla nykyisessä merkityksessään kaukaisesta ja asumattomasta metsästä. Keskiajalta ja uuden ajan alusta on säilynyt luetteloita erämaista ja niiden omistajista. Koska pelkkä maa- ja karjatalous eivät riittäneet talonpoikien elannoksi, oli kylillä niiden lisäksi metsästykseen ja kalastukseen käytettyjä erämaita asumattomilla metsäalueilla ja rannikolla. Erämaat saattoivat sijaita pisimmillään jopa 300 kilometrin päässä kotitilasta. Niitä saatettiin myydä, vaihtaa tai jättää perinnöksi.((Luukko 1981: 39–46.))



Erämailla vierailtiin usein kaksi kertaa vuodessa. Syksyllä ja alkutalvella metsästettiin, keväällä ja kesällä käytiin kalassa. Erällä käyntiin myös kauppaa paikallisten asukkaiden kanssa. Erällä oltiin samalla kertaa viikkokausia.((Luukko 1981: 39–46.)) 

Keskiaikainen eränkäynti päättyi uuden ajan alussa kruunun ottaessa vanhat eränkäyntialueet valtaansa. Eräsijaa on yleensä seurannut pysyvä asutus. Oravimetsiä ja kalavesiä on saattanut seurata torppa tai uudistila. Monet eräsijat ovat kuitenkin autioituneet ja unohtuneet niiden säännöllisen käytön päättyessä 1550-luvulla. 

===== Ajoitus =====

Esihistorialliselta ajalta, noin 600 jaa. alkaen historialliseen aikaan, 1550-luvulle saakka. 
===== Levintä =====

Eränkäynti suuntautui Varsinais-Suomesta ja Hämeestä Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle, Keski-Suomeen, Savon länsiosiin, Hämeeseen, Satakuntaan ja Uudenmaan rannikolle. Karjalasta suunnattiin Itä-Suomeen.((DF 540; Lappalainen 1970.))
===== Suojelustatus =====
Eräsijoihin liittyvät kiinteät rakenteet, kuten talonpohjat ja elinkeinojen harjoittamisesta kertovat jäännökset, ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. 

===== Lähteet =====

**DF = Diplomatarium Fennicum** 
**//Förvaltningshistorisk ordbok//**. 
**Lappalainen, Pekka** 1970. //Itäinen Savo karjalaisen eräkulttuurin matkoreittien ja rajaperinteen piirissä//. Pieksämäki.
**Luukko, Armas** 1981. Erämark. Julkaisussa //Kulturhistoriskt lexikon för nordisk medeltid, band 4, Epistolarum–Frälsebonde.// Helsingfors.
**Suvanto, Seppo** 1998. Keski-Suomen eräkausi. Julkaisussa //Keski-Suomen historia// 1. Jyväskylä.
===== Muu kirjallisuus =====
**Jalkanen, K. J.** 1900. //Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia//. Helsinki.
**Kumpulainen, Miikka & Taavitsainen Jussi-Pekka & Vilkuna Janne** 2012. From Wilderness to Society. The lost culture of late Iron Age Mediaeval Times in Central Finland. Människor i vikingatidens Mittnorden. Föredrag vid de Mittnordiska Arkeologidagarna i Östersund 2010. //Fornvårdaren// 32.
**Taavitsainen, Jussi-Pekka** 1990. //Ancient Hillforts of Finland. Problems of Analysis, Chronology and Interpretation with Special Reference to the Hillfort of Kuhmoinen//. Finnish Antiquarian Society. Suomen  Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94. Tammisaari.
**Taavitsainen, Jussi-Pekka & Vilkuna, Janne & Forssell, Henry** 2007. //Suojoki at Keuruu. A mid 14th-century site of the wilderness culture in the light of settlement historical processes in Central Finland//. Finnish Academy of Science and Letters. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Humaniora 346. Vaajakoski.
**Voionmaa, Väinö** 1947. //Hämäläinen eräkausi//. Porvoo.

===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~