{{tag> wiki:luokka:liikenne_ja_tiedonkulku wiki:luokka:vesireitit wiki:luokka:elinkeinot wiki:luokka:merenkulku}}

====== Laivanrakennuspaikka ======
{{:wiki:veneveistämö_vesilahti_suomela.jpg?450|}}
===== Määritelmä =====
Laivanrakennukseen käytetty paikka meren, järven tai joen rannalla

===== Kuvaus =====

Laivanrakentamisella tarkoitetaan yleensä laivojen, alusten ja kaupalliseen tarkoitukseen käytettävien erityisrakenteisten vesikulkuneuvojen rakentamista((Valtakari 1980:1)). Laivoja rakennettiin myös sodankäyntiä varten.
 
Laivanrakennuspaikka perustettiin yleensä veteen päin loivasti viettävään suojaiseen rantaan, jossa oli tukeva maapohja sekä riittävästi tilaa erilaisia toimintoja ja materiaalien varastointia varten. Rakennuspaikan tyypillisiä jäännöksiä voivat olla laivan rakentamisessa käytetty puinen alusta eli tapulipaikka, pyöröpuut, tukit, kelkat, kiskot((esim. Itäpalo 2011: 16–17; Kokko 2014: 6)), rakennusten ja rakennelmien pohjat, [[wiki:paja|pajat]], ahjot ja [[wiki:kiuas|kiuaskiviröykkiöt]]((esim. Nyman 2012: 45)) sekä muut merkit tulen käytöstä. Lisäksi alueelta löytyy todennäköisesti erilaista jätettä, kuten puulastuja, jätepuuta, nauloja, rautakuonaa, hiiltä, rivettä, tervaa ja pikeä sekä rikkoontuneita ja hukattuja työkaluja ja esineitä. Rakennuspaikan lähellä voi olla myös laivanrakennukseen viittaavia [[wiki:kalliohakkaus|kalliohakkauksia]]((esim. Itäpalo 2011: 16–17; Kokko 2014: 6)) sekä laitureita, [[wiki:hylky|hylkyjä]] ja alusten kiinnitysrenkaita. 

Pienempien veneiden, haapioiden ja ruuhien valmistamiseen sekä vesille laskemiseen ei tarvittu erityisiä rakenteita((ks. rakentamisesta https://www.youtube.com/watch?v=kW7BdhOZZ_c)). Veneiden valmistuksesta on voinut säilyä maastossa kuitenkin rakennusjätteitä. 

{{ :wiki:telakka_cronoholmen.jpg?300|}}Laivanrakennuspaikkaan kuuluu aina sekä maa- että vesialuetta.  Talvella myös jääkenttää hyödynnettiin mm. puutavaran käsittelyssä((Komu 1999:48)). Maankohoamisen myötä vanhat laivanrakennuspaikat voivat sijaita nykyään kaukanakin sisämaassa. Jokien rannoilla laivanrakennuspaikat saatettiin perustaa kauas ylävirralle ja laivat jouduttiin uittamaan merelle koskien ohi.((Komu 1999: 21)) 

Laivanrakennuspaikkoja on käytetty myöhemmin mm. satamina sekä varasto- ja lastauspaikkoina tai alueita on otettu muuhun käyttöön. Usein vanhoilta laivanrakennuspaikoilta ei löydy selkeitä jäännöksiä arkeologisissa inventoinneissa. Laivanrakennuspaikkoja ei ole tutkittu arkeologisin kaivauksin Suomessa. 

Laivanrakennuspaikkoja voidaan kutsua myös varveiksi, laivavarveiksi tai laivaveistämöiksi. Nimitys telakka viittaa usein paikkaan, jossa sekä rakennetaan että korjataan laivoja ammattimaisesti((Valtakari 1980: 52)).

===== Historia ja käyttö =====
Laivanrakennustoiminnassa voidaan erottaa kansanomainen ja ammattimainen rakentaminen. Molemmissa käytettiin pääasiassa samoja menetelmiä ja laivanrakennuspaikat muistuttivatkin pääpiirteiltään toisiaan.  

Kansanomainen laivanrakentaminen oli pienimuotoista, tilapäistä ja usein sesonkiluontoista. Sitä harjoitettiin sivuelinkeinona ja laivojen rakentajat olivat itseoppineita((Valtakari 1980: 1)). Ammattimaista laivanrakentamista harjoitettiin yleensä kaupunkien varveilla ja telakoilla usein kruunun ohjaamana. Aluksia rakennettiin erityisesti kruunun tarpeisiin. Toimita oli laajempaa ja erikoistuneempaa kuin kansanomainen laivanrakentaminen ja rakentajilla oli yleensä alan koulutusta. 

{{ :wiki:laskuränni_raahe_varvinranta.jpg?300|}}Laivan rakentamista varten tehtiin tukevalle, painoa kestävälle maapohjalle puinen alusta eli tapulipaikka, tapulipeti tai peti. Rakentamisvaiheessa laivaa kannattelivat tukipuut. Kun laivan runko oli valmis, se laskettiin tapulipaikalta veteen joko pyöröpuiden, tukeista tai laudoista tehdyn laskualustan tai kelkan ja kiskojen varassa. Laiva voitiin laskea veteen joko pitkittäin tai sivuttain. Rannassa oli oltava kyllin syvää vettä, jotta laiva pääsi kellumaan eikä juuttunut pohjaan. Joen rannalla sopiva paikka oli syvänteen kohdalla. Laivan muu varustus, kuten seisova ja juokseva riki, lisättiin vasta kun alus oli jo vesillä. Laiva saatettiin myös takiloida muualla kuin rakennuspaikalla.

Laivan rakentamisessa käytettyä puuta käsiteltiin rakennuspaikalla mm. sahaamalla, veistämällä, ja höyläämällä. Jotta laivan kylkilaudat voitiin asettaa kaarevasti laivan runkoon, ne pehmitettiin taipuisiksi eli pasutettiin kuumassa vedessä ja höyryssä. Tätä varten työmaalla oli erityinen pasutuspaikka eli pasa tulipaikkoineen ja pasutusvälineineen. Erilaisten metalliosien valmistamista varten laivanrakennuspaikalla oli myös sepän paja tai ahjo. Köydet ja purjekankaat hankittiin yleensä muualta. 

Laivanrakennuspaikalle kuljettiin maitse, vesitse ja jäätä pitkin mm. puutavaraa((Nikander 1959: 11)) ja juurakoita. Materiaalien varastointia varten laivanrakennuspaikoilla saattoi olla varastorakennuksia, lautatarhoja, [[wiki:paja|paja]] sekä mahdollisesti [[wiki:satama|satama]]. 

Kun laiva oli valmis, voitiin sen rakentamisessa käytetyt varusteet siirtää uudelle rakennuspaikalle ((Valtakari 1980: 1)). Hyvä paikka oli sellainen, johon oli mm. helppo ja edullista kuljettaa erilaisia materiaaleja. 

Historiallisten lähteiden perusteella laivanrakennus on alkanut Suomessa keskiajan loppupuolella ja uuden ajan alussa. Ensimmäiset kruunun laivanrakennustoimintaa kuvaavat lähteet ajoittuvat 1500-luvulle, jolloin Kustaa Vaasa perusti laivakartanoita (skeppsgård) ja veistämöitä Turkuun, Viipuriin, Helsinkiin, Tammisaareen, Kastelholmaan, Pietarsaareen ja Poriin. Näitä yksinkertaisia veistämöjä kutsuttiin ”bankstadeiksi” ja niiden tapulipaikka voitiin siirtää tarpeen mukaan toiseen paikkaan. Laivojen rakentamista ohjasivat ulkomaalaiset mestarit. Pohjanmaan laivanrakennus mainitaan myös Olaus Magnuksen Carta Marinassa vuodelta 1539. Myös Pohjoisten kansojen historiassa kerrotaan sotalaivojen rakentamisesta Ruotsissa.

1600-luvulla kruunun suurvaltapolitiikan seurauksena laivoja tarvittiin yhä enemmän ja uusia kartanoita ja veistämöjä perustettiin mm. Limingalle, Saloon, Pietarsaareen, Kyröön, Laihialle, Luvialle, Mynämäelle, Pohjaan sekä Naantaliin. Suurempia kaleereja rakennettiin esimerkiksi Raumalla ja Rymättylässä((Toivanen 1993a: 47–52)). Myös Kruunupyyn Jouksholmenin saaren Cronoholmenin varvilla rakennettiin kruunulle aluksia.((Toivanen 1993b: 80)). Saari on nykyään maankohoamisen seurauksena osa mannerta, mutta mm. veistämön rakennusten pohjat ja kaivo ovat säilyneet. 1700-luvulla erityisesti Pohjanmaan laivanrakennus kasvoi teollisiin mittoihin. Samoihin aikoihin perustettiin saaristolaivaston aluksia rakentanut telakka Helsingin Viaporiin.  

Historiallisissa arkistolähteissä kuvataan kruunun alusten rakennustekniikkaa, laivatyyppejä ja hallinnollisia seikkoja. Lähteet kertovat myös laivanrakennuspaikoista, mutta niiden varustelua ei kuitenkaan yleensä kuvailla. Rakennuspaikkoja voi jäljittää myös vanhoista kartoista ja paikallishistorioista((esim. Kronholm 1987)). Paikannimet kuten Kalajoen Laivaniemi((Huurre et al. 1956: 203)) tai Varvinranta voivat viitata laivojen rakennuspaikkaan. Laivanrakentamispuun hankintapaikkoihin voivat viitata puolestaan mm. nimet Laivakangas ja Mastokangas. 

Erityisesti Pohjanmaalla ulkomaalaiset mestarit olivat kouluttaneet paikkakuntalaisista talonpojista taitavia laivanrakentajia((Toivanen 1993b: 80)). Vähitellen nämä taidot levisivät myös laajemmalle alueelle. 

{{:wiki:telakka_lavansaari.jpg?300 |}} Kansanomainen laivanrakennus alkaa näkyä historiallisissa lähteissä vasta 1700–1800-lukujen kuluessa. 1800-luvulla rakennuspaikat sekä rakennusmestarit alettiin merkitä viranomaisten rekistereihin, mm. laivanmittaajien kirjoihin sekä myynti- ja tulliasiakirjoihin. Tosin laivanrakennuspaikka mainitaan usein vain pitäjän tarkkuudella. 

Maaseudulla laivan rakentamiseen tarvittiin koko kylän tai yhteisön panos sekä useita osakkaita, sillä rakentaminen oli kallista ja aikaa vievää työtä.  Laivoja valmistettiin yleensä sivuelinkeinona maa- ja metsätalouden ohella. Laivoilla kuljetettiin omaa ylijäämätuotantoa kaupunkien markkinoille, erityisesti Tukholmaan ja Tallinnaan. 1800-luvulla osa varveista ammattimaistui ja laivoja rakennettiin myös kaupunkien porvarien tilauksesta.((Kaukiainen 1970: 231.))  

Kansanomaista laivanrakentamista harjoitettiin laajassa mittakaavassa 1800-luvulla kaikkialla rannikolla ja saaristossa. Esimerkiksi Kemiönsaarella on arvioitu olleen 1800-luvulla noin 60 laivanrakennuspaikkaa ((Börman 1979: 127–131)). Laivojen rakentaminen oli erityisen vilkasta myös Koivistolla ja Ahvenanmaalla. Sisämaan merkittäviä laivanrakennuspaikkakuntia olivat 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa mm. Lappee, Lappeenranta ja Taipalsaari((Valtakari 1980:1.))  



===== Ajoitus =====
1500-luvulta alkaen toiseen maailmansotaan saakka.

===== Levintä =====
Kansanomaista laivanrakentamista harjoitettiin eri puolilla rannikkoa, saaristoa ja sisävesillä sekä jokien rannoilla. 

===== Suojelustatus =====

Vähintään noin sadan vuoden ikäiset (ohjeellinen ikäraja) käytöstä jääneet laivanrakennuspaikat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Ks. [[https://www.museovirasto.fi/uploads/Meista/Julkaisut/hist-ajan-muinaisjaannokset.pdf|Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu,]] sivu 60.

===== Lähteet =====
**Börman, Jan-Erik** 1979. //Åboländsk bygdeseglation//. Helsingfors.
**Haapion valmistus**. https://www.youtube.com/watch?v=kW7BdhOZZ_c [luettu 13.11.2016]
** Huurre, Matti & Virrankoski, Pentti & Vilkuna, Kustaa** 1956. //Suur-Kalajoen historia// 1, Esihistoriallisesta ajasta isoonvihaan. Keski-Pohjanmaan historiasarja 1. 
**Itäpalo, Jaana** 2011. //Luodon rantayleiskaavan arkeologinen inventointi 2011//. K-P:n ArkeologiaPalvelu. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa.
**Kaukiainen, Yrjö** 1970. //Suomen talonpoikaispurjehdus 1800-luvun alkupuoliskolla//. Historiallisia tutkimuksia LXXIX, Helsinki.
**Kokko, Rami** 2014. //Raahen alueen meriarkeologinen inventointi// 28.8.–1.9.2014. ARK-sukellus. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa.
**Komu, Väinö** 1999. //Kun vielä jäheillä seilattiin. Kuivaniemen talonpoikasipurjehduksesta//. Kuivaniemen kotiseutuyhdistys ry. 
**Kronholm, Jan** 1987. Sista skutbygget på Åminne. //Jakobstads Tidning// hösten 1987.
**Nikander, Gabriel** 1959. //By och bonde i Svenskösterbotten//. Folklivsstudier 5. Helsingfors.
**Nyman, Jan-Erik** 2012. //Fornminnesinventering i Jakobstad// 2012. Tutkumusraportti Museoviraston arkistossa.   
**Toivanen, Pekka** 1993a. Kustaa Vaasa ja kruunun laivanrakennustoimintaa. Julkaisussa Riimala, Erkki (toim.): //Navis Fennica Suomen merenkulun historia// 1, Puuruuhista syvänmeren purjealuksiin: 47–53.  WSOY.  
**Toivanen, Pekka** 1993b. Kruunupyyn edistyksellinen kruununvarvi. Julkaisussa Riimala, Erkki (toim.): //Navis Fennica Suomen merenkulun historia// 1, Puuruuhista syvänmeren purjealuksiin: 79–86. WSOY.
**Valtakari, Aura** 1980. //Kansanomainen laivanrakennus Lappeella, Lappeenrannassa ja Taipalsaarella v. 1888–1950//. Jyväskylän yliopisto, etnologian laitos. Tutkimuksia 13. 


===== Muu kirjallisuus =====
**Börman, Jan-Erik** 1980. //Under västnylandska segel 1840–1898//. Helsingfors.
**Huhtamies, Mikko** 2014. //Pohjolan Atlantis. Uskomattomia ideoita Itämerellä//. John Nurmisen säätiö, Helsinki.
**Sea Finland**. Finnish seafaring in pictures compiled by Henry Forssell. Helsinki 1985. 
**Toivanen, Pekka**. //Laivanrakennus Pohjanmaalla// 1600-luvulla. http://sydaby.eget.net/swe/1600_build.htm (luettu 13.11.2016)


===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~