{{tag>wiki:luokka:puolustus_ja_sodankäynti wiki:luokka:modernit_linnoitukset}}


====== Louhittu luola ======

{{:wiki:luola_helsinki_kivihaka.jpg?450|}}
===== Määritelmä =====

Kallion sisään louhittu miehistösuojaksi tai varastoksi tarkoitettu tila

===== Kuvaus =====

Luola on kallioon sisään louhittu suojatila, jonka kalliokaton vahvuus on useita metrejä. Sisäänkäynnit on varustettu yleensä betoniseinillä, teräsovilla ja eteisrakenteilla, joilla on pystytty vähentämään luolan edessä räjähtävien ammusten sirpale‐ ja painevaikutuksia. Luolista on toisinaan louhittu myös pystykuiluja kallion päälle ilmanvaihtoa, ulospääsyä tai tähystystä ja tulenjohtoa varten. Luolien pinta-ala vaihtelee 20–800 neliömetriin. Luolien yleisimmät pohjamuodot ovat yksinkertainen suorakaide tai kahdella sisäänkäynnillä varustettu U‐kirjaimen muotoinen tunneli.((Lagerstedt & Laulumaa 2014: 20))

Käytössä olevat luolat kuuluvat rakennettuun kulttuuriperintöön. Käytössä jääneissä ja hylätyissäkin luolissa arkeologialla on vain marginaalinen rooli. Teoriassa luolissa voi kuitenkin olla arkeologisia jäännöksiä siellä tapahtuneesta toiminnasta ja siellä olleista tavaroista ja kalusteista. 


===== Historia ja käyttö =====

Ensimmäiset kalliokaton alle louhitut luolat valmistuivat Suomessa 1880-luvulla Viaporin linnoituksen linnakesaarille Vallisaareen, Lauttasaareen ja Melkkiin ammusvarastoiksi((Manninen 2000)).

Ensimmäisen maailmansodan aikana luolia eli tunneleita rakennettiin pääkaupunkiseudun maarintamalle ja linnakesaarille miehistön suojiksi ja varastoiksi. Luolissa oli betoniseinät ja lattia. Sisäkatto oli aaltopeltiä. Luolan päällä olevan kalliokaton paksuus oli 5–10 metriä. Sisäänkäynnit oli usein varustettu eteisellä, joissa oviaukot eivät sijainneet kohdakkain. Näin olisi pystytty vähentämään luolan edessä räjähtävien ammusten sirpale‐ ja painevaikutuksia. Ovet olivat yleensä massiivisia teräsovia.((Lagerstedt & Laulumaa 2014: 26–27.))

Toisen maailmansodan aikana luolia rakennettiin ammusvarastoiksi sekä majoitustiloiksi, joiden yhteyteen voitiin lisäksi sijoittaa asekammioita konekivääreille tai panssarintorjuntatykeille tai tulenjohtopaikkoja. Kallioon louhitun tunnelin sisälle oli yleensä tarkoitus sijoittaa lautarakenteinen, harjakattoinen parakki. Tunneleissa oli keskuslämmitys ja osassa myös suurikokoiset ilmastointijärjestelyt, joita varten on louhittu omat pystykuilut ilmanvaihtohormistoille. Tulenjohtoa ja tähystystä varten tunneleista nousee pystykuiluja kallioiden huipuille. Tunneleita on varustettu tähystyskuvuilla, tulenjohtoperiskoopeilla sekä avoimilla tähystyskuiluilla.((Lagerstedt 2012: 39.))


===== Ajoitus =====

1880-luvusta alkaen, ensimmäinen maailmansota, toinen maailmansota
 

===== Levintä =====

Linnoitetut alueet, ammusvarikot

===== Suojelustatus =====

Ensimmäisen maailmansodan kohteet ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Toisen maailmansodan kohteet eivät ole kiinteitä muinaisjäännöksiä, mutta ne tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa kohteiden historiallisen merkityksen takia. Ks. Museoviraston ohje [[https://www.museovirasto.fi/uploads/Meista/Julkaisut/ensimmaisen-maailmansodan-linnoitteet-ohje-2015.pdf|Ensimmäisen maailmansodan aikaiset maalinnoitteet]]. 
===== Lähteet =====

**Lagerstedt, John** 2012. //Salpalinja, sotahistoriallisten kohteiden arkeologinen inventointi 2009–2012//. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa. 
**Lagerstedt, John & Laulumaa, Vesa** 2014. //Helsinki, Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys//. Museovirasto, arkeologiset kenttäpalvelut. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa. 
**Manninen, Markus** 2000. //Viapori. Merilinnoitus ensimmäisessä maailmansodassa 1914–1918//. Sotamuseo.
===== Muu kirjallisuus =====


===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~