{{tag> wiki:luokka:teollisuus wiki:luokka:kemianteollisuus}}

====== Pikiruukki ======
{{:wiki:pikipolttimo_akdg5116_51.jpg?450|}}

===== Määritelmä =====
varhaisteollinen tuotantolaitos, jossa tervasta on jalostettu pikeä

===== Kuvaus =====
Pikiruukit olivat pienimuotoisia. Suuren pikiruukin rakennuksiin kuuluivat pannuhuoneen ja jäähdyttämön lisäksi mm. konttori ja erilaiset aitat. Laitos voi olla helposti tunnistettavissa maahan valuneesta, kovettuneesta pikikerroksesta, jonka ominaistuoksukin voi olla edelleen tallella. Myös puurakenteet voivat olla pien kyllästämiä.((Niukkanen 2009: 64)) Suuren pikipannun paikka voi erottua maastossa pyöreänä painaumana. Pannun alla on ollut pyöreä muurattu perustus. Pikipannusta on johtanut kouruja jäähdyttämöön, jossa pikeä on jäähdytety muuratussa altaassa.((Rossi 2005))


===== Historia ja käyttö =====
Suomi oli 1600-luvulle tultaessa tärkeä tervan tuottaja. Terva oli Suomen merkittävin vientiartikkeli. Pääosa valmistuksesta tapahtui talonpoikien [[wiki:tervahauta|tervahaudoissa]]. Osa tervasta haluttiin jo varhain jalostaa edelleen pieksi. Tislauksessa tervasta poistettiin nestettä, ja jäljelle jäi tiivistysaineena käytetty tahmea piki. Tervapohjaisen pien ohella 1800-luvulta alkaen valmistettiin myös maaöljypohjaista pikeä.((Kuisma 1993: 36–37; Vattula 1983: 167–169, 174, 190–191.))

Valtakunnankansleri Axel Oxenstierna perusti 1629 Kemiön vapaaherrakunnan alueelle Sirnäsiin ensimmäisen, parikymmentä vuotta toimineen pienkeittämön. Toimintaa ja mm. uunien rakentamista johtivat preussilaiset mestarit. Raaka-aineena käytetty terva tuotiin aluksi Pohjanmaalta, mutta pian sitä tehtiin Kemiönsaarella. Metsien ehtyessä pikiruukki siirrettiin ensin Träskböleen, sitten Teijon lähelle Hummeldaliin ja lopuksi Tenholan Kuivastoon. Vuonna 1643 laitos suljettiin kokonaan.((Jokipii 1956))

Pikiruukkeja oli etenkin tervakauppaa harjoittaneissa kaupungeissa, joissa osa tervasta jalostettiin pieksi. Oulun Tervahovin tuntumassa Pikisaaressa toimi pienkeittimö 1640-luvulta alkaen. Vuonna 1778 oululaiset kauppiaat perustivat toisen pikikeittimön Kuusisaareen. Oulun molemmat pikiruukit toimivat 1900-luvun alkuun asti.((Lipponen 2005; Rossi 2005))

===== Ajoitus =====
Suomen vanhimmat pikiruukit rakennettiin 1600-luvulla. Poltto teollisena toimintana hiipui viimeistään 1900-luvun alkupuolella((Niukkanen 2009: 66))

===== Levintä =====
Pikeä valmistettiin etenkin Pohjanmaalla, mm. tärkeissä tervakaupungeissa Oulussa, Raahessa ja Kokkolassa.((Niukkanen 2009: 64))

===== Suojelustatus =====
Teollista aikaa eli 1860-lukua edeltävien kohteiden kuten pikiruukkien jäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. 

===== Lähteet =====
**Jokipii, Mauno** 1956. //Suomen kreivi- ja vapaaherrakunnat// I. Historiallisia tutkimuksia XLVIII:1. Helsinki.
**Kuisma, Markku** 1993. //Metsäteollisuuden maa. Suomi, metsät ja kansainvälinen järjestelmä 1620–1920.// Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia. Helsinki.
**Lipponen, Sanna** 2005. Oulun pikiruukkien toiminnasta ja ruukkialueiden miljööstä. Julkaisussa //Historiaa kaupungin alla. Kaupunkiarkeologisia tutkimuksia Oulussa.// Pohjois-Pohjanmaan museon julkaisuja 16: 201. Oulu.
**Niukkanen, Marianna** 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset. Tunnistaminen ja suojelu. //Museoviraston rakennushistorian osaston ohjeita ja oppaita// 3.
**Rossi, Aki** 2005. Pikisaaren pikiruukki. Pien valmistus osana tervan menestystarinaa. Julkaisussa //Historiaa kaupungin alla. Kaupunkiarkeologisia tutkimuksia Oulussa.// Pohjois-Pohjanmaan museon julkaisuja 16: 197–200. Oulu.
**Vattula, Kaarina** (toim.) 1983. //Historiallinen tilasto. Suomen taloushistoria// 3. Tammi, Helsinki.

===== Muu kirjallisuus =====

===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~