Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.
{{tag>wiki:luokka:teollisuus wiki:luokka:metsäteollisuus}}


====== Höyrysaha ======
{{:wiki:höyrysaha_pudasjärvi_petäjäkangas.jpg?450|}}

===== Määritelmä =====
höyryvoimalla toimiva sahalaitos


===== Kuvaus =====
Sahateollisuus on osa mekaanista metsäteollisuutta. 

Höyrysahat olivat vesisahoihin verrattuna yleensä suurempia tuotantolaitoksia ja monet rakennukset oli rakennettu puun sijaan kivestä tai tiilestä. Höyrysahat olivat ”savupiipputeollisuutta”. Itse saharakennusten ohella höyrysahaan kuului yleensä voimahuone, jossa höyrykone sijaitsi. Muuratut voimahuoneet tukevine perustuksineen ovat kestäneet ajan hammasta paljon paremmin kuin [[wiki:vesisaha|vesisahojen]] jäännökset. Hyvän esimerkin tarjoaa 1900-luvun alussa toimineen Luvian sahan raunioalue Satakunnassa.((Kantonen 1996: 9–12, 55–56))

Osa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun höyrysahojen yhteyteen syntyneistä yhdyskunnista on sahan sulkemisen myötä autioitunut kokonaan ja useissa muissakin (mm. Porin Pihlava) suuri osa vanhoista rakennuksista on purettu. Esimerkiksi Oulun Varjakassa vuosina 1900–1928 toimineen sahan alueella erottuu mm. suurten tuotantorakennusten raunioita, tieverkkoa, satamalaitteita ja jopa rautatiehen liittyviä jäännöksiä. Sen sijaan Pohjoismaiden suurimmaksi kutsutun Varjakan sahan asuinrakennuksia on yhä jäljellä.((Kantonen 1996: 9–12, 151–152; Äikäs et al. 2016.))

Höyrysahoja rakennettiin erityisesti suurten jokien suistoihin, minne oli helppo uittaa tukit sisämaasta ja mistä oli kätevä lastata valmis sahatavara suoraan ulkomaille purjehtiviin laivoihin.


===== Historia ja käyttö =====
1800-luvun jälkipuolella suuri muutos sahateollisuudessa oli voimanlähteen vaihtuminen vedestä höyryyn. Höyrysahojen rakentamista koskeva kielto peruttiin vuonna 1857. Suomen ensimmäinen höyrysaha, Kestilän saha, valmistui Iijoen varteen vuonna 1860 ja sitä seurasi nopeaan tahtiin monta muuta sahaa. Alkoi sahateollisuuden nopean kasvun ja kehityksen aika, mutta todellinen höyrysahojen läpimurto ajoittui vuosiin 1870–1885. Samalla vanhat vesisahat menettivät vähitellen kilpailukykynsä ja ne jäivät lähinnä kotitarvekäyttöön. Vuonna 1899 teollisia sahoja oli jo yli 500.((Ahvenainen 1984: 203–319.))

Vesisahan toiminta riippui veden määrästä ja osa sahoista toimi vain kevään ja syksyn korkean veden aikaan. Höyrysahojen toiminta ei ollut sidoksissa vuodenaikaan vaan tuotanto jatkui vuoden ympäri. 

Taloudellisten suhdanteiden ja sotien aiheuttamista ajoittaisista vaikeuksista huolimatta sahateollisuus säilyi elinvoimaisena 1960-luvulle asti. Vähitellen 1900-luvulla sahoilla siirryttiin höyrystä sähkövoiman käyttöön. Toimialan ajoittaisista taloudellisista vaikeuksista ja tuotannon tehostamisesta johtuen useimmat sahat ovat hiljenneet. Tuotanto on keskittynyt entistä harvempiin, mutta sitäkin suurempiin yksiköihin.


===== Ajoitus =====
1860-luvulta alkaen 1900-luvulle saakka. 


===== Levintä =====

Ensimmäiset höyrysahalaitosten keskittymät muodostuivat laskujokien suistoihin Pohjois-Pohjanmaalle, Perä-Pohjolaan, Satakuntaan ja Kymenlaaksoon. Keskisuurten ja pienten laitosten levinneisyys kattoi koko metsävaltaisen sisämaan Rovaniemen korkeudelle saakka. Koska sahan voimanlähde ei ollut enää sidoksissa koskipaikkoihin, voitiin sahoja perustaa uittoreittien ja rautatien kannalta edullisiin paikkoihin, kunhan siitä löytyi suvantopaikka tukkialtaalle ja riittävästi alavaa maastoa lautatarhalle. Pienempiä laitoksia voitiin joskus perustaa vesireiteistä riippumatta rautatien varteen, suureksi kasvamisen edellytyksenä oli yleensä integroituminen esimerkiksi sellutehtaisiin.((Kantonen 1996: 9))
===== Suojelustatus =====

Teollista aikaa eli 1860-lukua edeltävien höyrysahojen jäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. 
===== Lähteet =====
**Ahvenainen, Jorma** 1984. //Suomen sahateollisuuden historia//. WSOY, Porvoo. 
**Kantonen, Timo** 1996. //Satakunta sahaa Suomessa//. Museovirasto, Helsinki.
**Niukkanen, Marianna** 2009. //Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu//. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.
**Äikäs, Tiina & Ylimaunu, Timo & Kuokkanen, Tiina & Anttila, Erkko & Ikonen, Tiia & Malinen, Anssi** 2016. Sosiaalinen näkökulma teollisuusarkeologiaan – Tapausesimerkkeinä Varjakan ja Pateniemen sahat Oulun alueella. //SKAS// 4/2015: 18–37.


===== Muu kirjallisuus =====


**Kuisma, Markku** 1993. //Metsäteollisuuden maa. Suomi, metsät ja kansainvälinen järjestelmä 1620–1920//. SKS:n toimituksia 1055:1. Helsinki. 
===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
