Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

wiki:hautaröykkiö

Tämä on vanha versio dokumentista!




Hautaröykkiö

Määritelmä

[Esihistoriallinen] Kivistä tai kivistä ja maasta kasattu, selkeästi ympäristöstään erottuva rakenne, johon vainaja on haudattu

Kuvaus

Hautaröykkiöt ovat kivistä tai kivistä ja maasta tehtyjä hautarakenteita, jotka on rakennettu alkuperäiselle maanpinnalle. Ne erottuvat hyvin ympäristöstään. Monet ovat jopa monumentaalisia rakennelmia. Hautaröykkiöt voidaan karkeasti jakaa rakenteen perusteella kivestä rakennettuihin röykkiöihin sekä kiven- ja maansekaisiin röykkiöihin. Ajan ja levinnän perusteella hautaröykkiöt voidaan jakaa rannikon pronssikautisiin / varhaismetallikautisiin röykkiöihin, rautakautisiin röykkiöihin sekä lapinraunioihin. Erot eivät kuitenkaan ole jyrkkiä.

Muista kiviröykkiöistä (uhriröykkiöt, viljelyröykkiöt jne.) hautaröykkiöt erottuvat varmimmin kaivauslöytöjen ts. vainajan jäännösten ja hauta-antimien perusteella. Jos kaivaustutkimuksia ei ole tehty, voidaan tunnistamisessa pohtia ainakin seuraavia seikkoja: 1) Onko kivimuodostuma voinut syntyä rantavoimien vaikutuksesta (esim. muinaisrantalouhikot, pallekivikot)? 2) Voiko muodostuma liittyä muuhun ihmistoimintaan, kuten viljelyyn tai rakentamiseen? 3) Vastaako röykkiön ulkonäkö, rakenne ja sijainti hautaröykkiön yleisiä tuntomerkkejä?1)

Rannikon pronssikautiset / varhaismetallikautiset hautaröykkiöt ovat yleensä vain kivistä kasattuja. Varsinkin vanhemmalla pronssikaudella röykkiöt sijoittuvat korkeille paikoille lähelle silloista merenrantaa. Myöhemmin niitä rakennettiin myös alaville paikoille. Röykkiöiden koko ja muoto vaihtelevat suuresti: tavallisin muoto on pyöreä tai soikea ja halkaisija vaihtelee yleensä metristä aina pariin kymmeneen metriin. Suurimmaksi mainitaan Panelian Kuninkaanhauta, joka on kooltaan noin 36 x 30 metriä.2) Pitkänmallisia röykkiöitä on esimerkiksi Turunmaan saaristossa ja Pohjanlahden rannikolla3). Röykkiöihin voi liittyä sisärakenteita kuten kehiä, paasiarkkuja ja kylmämuurattuja seinämiä. Joissakin röykkiöissä on keskellä vajoama.

Toinen vain kivistä kasattu hautaröykkiöryhmä on lapinrauniot. Myös ne ajoittuvat pääasiassa varhaismetallikauteen, mutta lapinraunioita ilmeisimmin rakennettiin jo kivikauden lopulla ja traditio jatkui vielä varhaismetallikauden jälkeenkin jopa nuorempaan rautakauteen saakka4). Lapinraunioilla tarkoitetaan Suomen sisämaan alueella olevia erilaisia pyyntiväestön kiviröykkiöitä5). Lapinrauniot ovat yleensä muodoltaan pyöreitä, halkaisijaltaan muutamasta metristä noin kymmeneen metriin. Sisärakenteet ovat niissä harvinaisempia, mutta kaivauksissa on havaittu esimerkiksi ladottuja muurirakenteita ja kehiä. Lapinrauniot sijaitsevat yleensä näkyvillä paikoilla vesistöjen rannoilla ja saarilla.6)

Roomalaisesta rautakaudesta eteenpäin, maanviljelyskulttuurin alueisiin liittyvät rautakautiset röykkiöt ovat hyvin heterogeeninen ryhmä sekä kooltaan, muodoltaan että rakenteeltaan. Maansekaisuus on niille tyypillinen piirre, mutta esimerkiksi Pohjanmaalla tunnetaan vain kivestä rakennettuja röykkiöitä. Rautakautiset röykkiöt sijaitsevat rannikon pronssikautisiin röykkiöihin verrattuna yleensä matalammalla ja ovat muodoltaan epämääräisempiä. Rakenteita ovat silmäkivet ja reunakehät.7) Rautakautiset röykkiöt voivat muodostaa laajoja röykkiökalmistoja. Näissä voi olla useita kymmeniä, joskus jopa satoja röykkiöitä.

Historia ja käyttö

Röykkiöhautauksen alku8) on perinteisesti liitetty rannikkoalueen nk. läntiseen pronssikauteen ja skandinaaviseen vaikutukseen. Rannikolta hautaustapa on levinnyt sisämaahan9). Vaikutteita kulki myös toiseen suuntaan10). Sisämaan lapinraunioista on saatu radiohiiliajoituksia, jotka ovat kivikauden lopulta ja varhaispronssikaudelta11). Ensimmäinen kivirakenteeseen ts. suorakulmaiseen latomukseen tehty hautaus Suomessa ajoittuu jo kivikauden lopulle12). Röykkiörakentaminen ja -hautaaminen voi olla siis vanhempaa ja paikalliseen traditioon pohjaavaa13). Tämä on tuotu esiin myös rannikon hautaröykkiöiden osalta, vaikka ajoitukset ja esinelöydöt eivät toistaiseksi tätä pysty selvästi osoittamaan.14)

Hautaröykkiöissä vallitsevana hautaustapana on polttohautaus. [wiki:ruumishauta|Ruumishautaustakin]] on rannikon pronssikautisissa röykkiöissä erityisesti vanhemmalla pronssikaudella15). Hautaröykkiöistä löytyy yleensä vain osa vainajan poltetuista luista. Ilmeisimmin tämä oli tarkoituksellista. Pohdintaa onkin herättänyt, olivatko röykkiöt ensisijassa hautoja vai oliko röykkiön rakentamisen ja luiden kätkemisen tarkoitus ennen kaikkea osoittaa reviirien symbolista hallintaa16). Yksi syy luiden vähyyteen voi olla se, että polttorovio on sijainnut muualla, eikä kaikkia luita ole saatu talteen17).

Ajoitus

Kivikauden lopulta rautakauden lopulle.

Levintä

Pronssikautiset hautaröykkiöt keskittyvät Suomen rannikkoalueille: niitä esiintyy pohjoisessa Pohjanlahdelle, Kemijoen suualueelle asti. Suomenlahden suunnassa niitä on Virolahdelle, lähelle nykyistä Suomen ja Venäjän rajaa.18) Lapinraunioita on Sisä-Suomessa, koko järvialueella, sen eteläosista aina Kainuuseen ja Kuusamoon asti.19) Rautakautiset röykkiöt liittyvät kiinteän asutuksen alueeseen, mutta levintä vaihtelee periodikohtaisesti.

Suojelustatus

Esihistorialliset haudat ja kalmistot ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Lähteet

Adel, Vadim 2002. Tampereen Reuharinniemen lapinraunion tutkimukset. Muinaistutkija 1/2002: 2–11.
Asplund, Henrik 2008. Kymittæ. Sites, centrality and long-term settlement change in the Kemiönsaari region in SW Finland. Turun yliopiston julkaisuja. Annales universitatis Turkuensis. Sarja-ser. B. Humaniora. Osa Tom. 312. Turku.
Asplund, Henrik 2011. Early Bronze Age Cairn Dates from Burned Bones. Julkaisussa Harjula, Janne & Helamaa, Maija & Haarala, Janne (toim.), Times, Things & Places. 36 Essays for Jussi-Pekka Taavitsainen: 42–49 Raisio.
Hiekkanen, Markus 2010. Burial Practices in Finland from Bronze Age to the Early Middle Ages. Julkaisussa Nilsson, Bertil (toim.), Från hedniskt till kristet. Förändringar i begravningsbruk och gravskick I Skandinavien c:a 800–1200: 271–379Sällskapet Runica et Mediævalia. Stockholm.
Kivikoski, Ella 1966. Suomen kiinteät muinaisjäännökset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Tietolipas 43. Helsinki.
Lavento, Mika 2015. Pronssi- ja varhaismetallikausi. Julkaisussa Haggrén, Georg & Halinen, Petri, Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle: 123–212. Gaudeamus.
Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa 1984. Keski- ja myöhäisrautakausi. Suomen historia 1: 250–405 Espoo.
Mökkönen, Teemu 2013. Stone Setting Filled with Red Ochre from the Keelaharju Site, Northernmost Baltic Sea Region. A Stone Age Grave in the Context of North European Burial Traditions. Fennoscandia archaeologica XXX: 13–36.
Okkonen, Jari 2003. Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä – Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa. Acta Universitas Ouluensis B52. Oulu.
Raninen, Sami & Wessman, Anna 2015. Rautakausi. Julkaisussa Haggrén, Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle: 213–365. Gaudeamus.
Saipio, Jarkko 2011. Lapinrauniotradition kehitys ajoitusten valossa. Muinaistutkija 4/2011: 19–35.
Salo, Unto 1984. Pronssikausi ja rautakauden alku. Suomen historia 1: 98–249. Espoo:
Taavitsainen, Jussi-Pekka 2003. Lapinraunioiden kronologis-funktionaalisten kysymysten hahmottelua - uusia AMS-ajoituksia Keski-Suomen lapinraunioiden palaneesta luusta. Muinaistutkija 1/2003: 2–23.
Tuovinen, Tapani 1993. Turunmaan saariston ja Kemiönsaaren kivirauniot. Julkaisussa Purhonen, Paula (toim.): Lapinraunioita ja hiidenkiukaita. Kansallismuseossa 17.10.1991 pidetyn ”Epämääräisiä kiviröykkiöitä” koskevan seminaarin alustukset. Museovirasto. Arkeologian osasto. Julkaisu n:o 3: 37–47.
Tuovinen, Tapani 2002. The burial cairns and the landscape in the archipelago of Åboland, SW Finland, in the Bronze Age and the Iron Age. Acta Universitatis Ouluensis, Series B, Humaniora 46. University of Oulu, Oulu.
Vilkuna, Janne 2003. Keski-Suomen lapinraunioista. Julkaisussa Purhonen, Paula (toim.): Lapinraunioita ja hiidenkiukaita. Kansallismuseossa 17.10.1991 pidetyn ”Epämääräisiä kiviröykkiöitä” koskevan seminaarin alustukset. Museovirasto. Arkeologian osasto. Julkaisu n:o 3: 48–51.
Vuorinen, Juha-Matti 2000. Röykkiöiden inventointia lounaisessa Suomessa. Julkaisussa Maaranen, Päivi & Kirkinen, Tuija (toim.): Arkeologinen inventointi. Opas inventoinnin suunnitteluun ja toteuttamiseen: 180–184. Museovirasto.

Muu kirjallisuus

Salo, Unto, Tuovinen, Tapani & Vuorinen Juha-Matti 1992. Luettelo Suomen rannikon hautaraunioista. Karhunhammas 14.
Purhonen, Paula (toim.) 2003. Lapinraunioita ja hiidenkiukaita. Kansallismuseossa 17.10.1991 pidetyn ”Epämääräisiä kiviröykkiöitä” koskevan seminaarin alustukset. Museovirasto. Arkeologian osasto. Julkaisu n:o 3.

Viitteet

1) Tuovinen 1993: 39–40; Tuovinen 2002: 77–80
2) Salo 1984: 130, 133–135; Vuorinen 2000: 181; Tuovinen 2002: 66
3) Tuovinen 2002: 158–161; Okkonen 2003: 120–121; Asplund 2008: 75
4) Adel 2002: 9–10; Taavitsainen 2003, Saipio 2011: 19–22; Lavento 2015: 168
5) Saipio 2011: 19 viitteineen
6) Adel 2002; Vilkuna 2003: 50; Saipio 2011; Lavento 2015: 168
7) Kivikoski 1966: 43–44; Lehtosalo-Hilander 1984: 267–269; Hiekkanen 2010: 293, 296–297, 301; Raninen & Wessman 2015: 255
8) radiohiiliajoituksista ks. Asplund 2011
9) Salo 1984: 111, 168, 180
10) Lavento 2015: 168
11) Taavitsainen 2003; Saipio 2011
12) Mökkönen 2013
13) Okkonen 2003: 219–236
14) Asplund 2008: 72; röykkiörakentamisen problematiikasta kootusti ks. esim. Hiekkanen 2010: 272–283
15) Salo 1981: 139–140
16) Asplund 2008: 77–79
17) Raninen & Wessman 2015
18) Hiekkanen 2010: 273; Lavento 2015: 161
19) Salo 1984: 180; Lavento 2015: 161
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/hautaröykkiö.1491905086.txt.gz · Viimeksi muutettu: 2017/04/11 13:04 / Helena Ranta