Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.
{{tag> wiki:luokka:teollisuus wiki:luokka:metalliteollisuus wiki:luokka:elinkeinot wiki:luokka:esiteolliset_tuotantoelinkeinot}} 


====== Hiilimiilu ======
{{:wiki:hiilimiilu_rautavaara_väätälänniemenkangas.jpg?450|}}

===== Määritelmä =====
maapohjalle ladottu ja maalla peitetty puukeko, joka poltetaan puuhiiliksi

Pystymiilussa puut ladotaan keskipuun ympärille pystyyn, lamamiilussa vaakasuoraan toistensa päälle. Puut voidaan polttaa myös maahan kaivetussa kuoppamiilussa.

===== Kuvaus =====
Hiilimiilut sijaitsevat yleisimmin metsäkankailla joiden maaperä on tiivistä hiekkaa tai hietaa. Ne on rakennettu joko tasamaalle tai loivaan rinteeseen. Miilun sijoitteluun ovat vaikuttaneet polttopuiden ja sammutusveden saatavuus sekä maaperän soveltuvuus poltolle. Isot kivet, karkea hiekka ja lähellä maanpintaa oleva pohjavesi vaarantavat miilun tasaisen polton, jonka vuoksi niitä on vältetty.((Bergroth 1885; Bergström & Wesslén 1915; Talvitie 1924))

Hiilimiilusta jää polttamisen ja hiilten purkamisen jälkeen jäljelle miilunpohja, jonka selvin tuntomerkki on jopa kymmeniä senttejä paksu hiilensekainen nokimaakerros. Sen seassa voi olla isojakin hiilenkappaleita. Metsässä aluskasvisto on usein vanhan miilun kohdalla ympäristöä rehevämpää. Miilun jäännös erottuu maastosta yleensä loivana, 0,2–1,0 metriä korkeana kumpuna. **Pystymiilu**n jäännös on muodoltaan pyöreä, **lamamiilu**n suorakaide. Mikäli pystymiilun pohja on puhdistettu odottamaan seuraavaa polttoa, on se tasainen ja vähähiilinen, mutta paksun hiilensekaisen vallin ympäröimä. Pystymiilun pohjan halkaisija vaihtelee yleensä 3 ja 20 metrin välillä. Kotkassa kaivettujen lamamiilujäännösten koko oli noin 6 kertaa 10 metriä. Yhdestä miilusta saatiin esille perustusrakenne, jonka koko oli noin 2,5 kertaa 5,5 metriä((Kykyri 2010)). Miilunpohjan ympärillä on usein joko matala oja tai useita kuoppia.((Hennius et al 2005; Taivainen 2010))

**Kuoppamiilu**n, eli hiili- tai sysihaudan, jäännös voi olla joko pyöreä tai suorakaiteen muotoinen painanne. Pyöreä kuoppamiilu on halkaisijaltaan noin metristä muutamaan metriin. Suorakaiteen muotoinen kuoppamiilu voi olla pitkältä sivultaan vain parista metristä yli kymmeneenkin metriä pitkä. Jäännöksen syvyys vaihtelee miilun koon mukaan paristakymmenestä sentistä pariin metriin. Pieni kuoppamiilu voi olla pelkkä maalla peitetty nuotio((Vanhaa Hauhoa 1934)), mutta varsinkin isoimpien kuoppamiilujen rakenne on polttopuiden asettelultaan lamamiilun kaltainen((FAO 1983)). Pyöreä kuoppamiilu voi muistuttaa rännittömiä tervahautoja, mutta sen pohja ei ole tervahaudan tavoin suppilomaisesti keskelle viettävä, eikä pohjan keskellä ole jälkiä tervasäiliöstä.


===== Historia ja käyttö =====
Erityisesti raudanvalmistus on vaatinut paljon puuhiiltä ennen runsasfosforisen kivihiilen käytön mahdollistaneiden teknologioiden käyttöönottoa 1800-luvulla. Yhden kankirautatonnin valmistaminen rautamalmista on vaatinut arviolta kuusi tonnia puuhiiltä((Arpi 1953)). Miilunpolttajan taito ja miilun rakenne ovat kuitenkin vaikuttaneet suuresti miilusta saatavan hiilen määrään.

Yksinkertaisimmat hiilimiilumallit ovat oletettavasti varhaisimpia, mutta toisaalta suuret pystymiilut tunnettiin jo antiikin Kreikassa((Theophrastus 1961)). Kuoppamiiluja on käytetty paljon Norjassa myöhäisrautakaudella ja keskiajan alussa((Berge 2009)). On esitetty, että kuoppa- ja lamamiilut olisivat edeltäneet Pohjois-Euroopassa pystymiilujen käyttöä((Bergroth 1885)), mutta asiaa ei ole voitu vahvistaa. Esimerkiksi pystymiilut olivat Ruotsissa käytössä jo keskiajalla((Hennius et al. 2005)). Lama- ja pystymiilut yleistyivät varhaisteollisen raudantuotannon kasvun ja rautaruukkien perustamisen myötä 1600-luvulla aluksi läntisellä Uudellamaalla ja sitten muilla rannikkojen ruukkiseuduilla. Rautaruukit levittivät erityisesti 1600-luvulla hiilenpolttotaitoa ruotsalaisten, saksalaisten ja vallonialaisten hiilenpolttajien avulla. Talonpojat omaksuivat uudet polttotekniikat nopeasti.((Haggrén 2001: 131–133, 152–153.)) Miilunpoltossa alueellinen traditio on ollut merkittävä tekijä. Teollisuuden hiilentarpeen kasvettua paikalliseen traditioon on pyritty vaikuttamaan ylhäältä päin muun muassa miilunpolttokirjallisuudella, jossa on korostettu tehokkaammaksi koettuja pystymiiluja((Bergroth 1885)). 

===== Ajoitus =====
Miilujen ajoittumista Suomessa ei ole tutkittu. Ruotsissa sekä pysty- että lamamiiluja on rakennettu jo keskiajalla, mutta suurin osa ajoittuu vasta 1600-luvulta 1900-luvun alkuun ulottuvalle ajanjaksolle((Hennius et al. 2005)). Suomessa tilanne on oletettavasti samansuuntainen. Hiilentuotantomäärältään alhaisemmat ja rakenteeltaan yksinkertaisemmat pienet kuoppamiilut voivat kytkeytyä paikoin rautakautiseen raudanvalmistukseen, vaikka niistäkin valtaosa ajoittunee historialliselle ajalle. Kukin miilutyyppi oli Suomessa käytössä ainakin 1600-luvulta asti rinnakkain, ilmeisesti aivan 1900-luvun alkupuoliskolle asti.

===== Levintä =====
Hiilimiilujen levintää Suomessa ei ole kartoitettu. Inventointilöytöjen perusteella vaikuttaa siltä, että miilunpohjia on kaikkialla Suomessa aina Lappia myöten. Erityisen paljon miiluja on vanhojen ruukkialueiden ympäristössä. Hiilimiilut ovat joko ryhmissä tai yksittäin. Eri miilutyyppien jakautumista Suomen alueella ei ole tutkittu.

===== Suojelustatus =====
Vähintään noin sadan vuoden ikäiset (ohjeellinen ikäraja) hiilimiilut ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. 

===== Lähteet =====
**Arpi, G.** 1953. //The Supply with Charcoal of the Swedish Iron Industry from 1830 to 1950//. Julkaisussa Geografiska Annaler, Vol. 35, No. 1 (1953): 11–27. Swedish Society for Anthropology and Geography.
**Berge, Ragnhild** 2009. //Archaeological Discoveries of Charcoal Pits in the Close Hinterland of Medieval Trondheim. Perspectives on Charcoal Production in Central Norway before and after the Turn of the 1st Millennium AD//. Julkaisussa VITARK 7. Norges teknisk-naturvitenskapelige universitet. Trondheim.
**Bergroth, F. G.** 1885. //Miilunpoltosta//. Suomen Metsäyhdistyksen kirjasia III. Helsinki.
**Bergström, Hilding & Wesslén Gösta** 1915. //Om träkolning//. P.A Norstedt & Söner. Stockholm.
**FAO** 1983. Simple Technologies for Charcoal Making. //FAO Forestry Paper 41//. Food and Agriculture Organization of the United Nations. Rome.
**Haggrén, Georg** 2001. //Hammarsmeder, masugnsfolk och kolare. Tidigindustriella yrkesarbetare vid provinsbruk i 1600-talets Sverige//. Jernkontorets bergshistoriska skriftserie 38 - STH publikationer 5. Jernkontoret. Stockholm - Suomen Tekniikan Historian Seura ry. Helsinki.
**Hennius, Andreas; Svensson, Jonas; Ölund, Anna & Göthberg Hans** 2005. //Kol och tjära – Arkeologi i norra Upplands skogsmarker//. Undersökningar för E4. Vendel, Tierp och Tolfta socknar, Uppland. Rapport 2005:02, avdelningen för arkeologiska undersökningar. Upplandsmuseet.
**Kykyri, Marita** 2010. //Kotka, Mussalo Takakylä. Santalahden leirintäalueen laajennus. Hiilimiilujen valvontakaivaus ja dokumentointi//. Kymenlaakson museo.
**Taivainen, Jouni** 2010. //Salo Teijon alue. Kulttuuriperintökohteiden inventointi//. Metsähallitus.
**Talvitie, Y.** 1924. //Puun hiilto ja hartsin valmistus//. WSOY. Porvoo.
**Theophrastus** 1961. //Enquiry into plants and minor works on odours and wather signs : in two volumes. 1//. English translation by Arthur Hort. Heinemann. London.
**Vanhaa Hauhoa** 1934. Vanhaa Hauhoa. V. 1925 toimineen kansatieteellisen kylätutkimusretkikunnan tulokset. //Kansatieteellinen arkisto 1//. Suomen Muinaismuistoyhdistys.

===== Muu kirjallisuus =====
**Verse, Frank**. //Grabungsprojekt Haiger "Kalteiche": Meilerplätze//. < http://www.uni-muenster.de/UrFruehGeschichte/forschen/haiger.html#Anker6 >. 14.10.2016.
===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
