Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.
{{tag> wiki:luokka:liikenne_ja_tiedonkulku wiki:luokka:vesireitit wiki:luokka:elinkeinot wiki:luokka:merenkulku}}



====== Hylky ======

{{:wiki:ma201107_003b.jpg?450|}}

===== Määritelmä =====

uponnut tai muutoin hylätty alus tai sen osa mahdollisine esineistöineen
===== Kuvaus =====
Hylky on laivan, veneen, ruuhen tai muun vesikulkuneuvon usein purjehduskelvottomaksi rikkoontunut jäännös. Hylyllä voidaan viitata myös hylkytavaraan. Hylky-nimitys on johdettu sanasta ”hylätä”((Itkonen & Kulonen 1992: 197)).

Hyvin säilynyt hylky saattaa olla rakenteellisesti lähes ehjä kokonaisuus, johon kuuluu lisäksi esineistö, kuten mahdollinen lasti sekä laivan, miehistön ja matkustajien varusteita. Tapaturmaisesti esimerkiksi karille ajon tai tulipalon seurauksena uponnut hylky on kuitenkin usein jo valmiiksi pahoin rikkoontunut. Alukseen ja sen lastiin on saattanut myös kohdistua sitä haavoittavia pelastustoimenpiteitä, ja haaksirikon jälkeen hylky on kulunut vedenpohjassa lisää muun muassa virtausten ja jään vaikutuksesta. Monien hylkyjen kohdalla esineistö on huuhtoutunut pois ja aluksesta on jäljellä enää yksittäisiä rakenneosia, jotka ovat saattaneet kulkeutua kauaskin toisistaan sekä  haaksirikkopaikasta. Etenkin mutapohjaan hautautuneita yksittäisiä laivan rakenneosia voi olla vaikea enää edes havaita.((Martin 2011))

{{:wiki:akma201501_7_p.jpg?300 |}}Alun perin hylky voi olla uponnut tapaturmaisesti esimerkiksi luonnonvoimien, laitevian, sodan tai navigointivirheen seurauksena, mutta se on myös voitu poistaa käytöstä esimerkiksi rantaveteen tarkoituksellisesti upottamalla. Huonokuntoisten alusten hylkäämisestä syntyneitä laivojen hautausmaita tunnetaan erityisesti vanhojen satamapaikkojen edustoilta. Tällaisista hylyistä on usein pelastettu kaikki irtain omaisuus sekä toisinaan myös kokonaisia rakenneosia. Hylkyjä tai niiden osia on voitu myös uusiokäyttää esimerkiksi uusien laivojen, laitureiden ja aallonmurtajien rakennusmateriaalina((Richards 2008)).


===== Historia ja käyttö =====

Vesikulkuneuvoja on valmistettu ja varusteltu erilaisiksi eri kulkuolosuhteisiin ja eri käyttötarkoituksiin, kuten kaupan- tai sodankäyntiin. Käyttövoimansa perusteella vesikulkuneuvot voidaan luokitella soutu-, purje-, höyry-, tai moottorialuksiksi.

Vanhimmat vesikulkuneuvot, kuten puunrungosta koverretut ruuhet sekä nahkaiset ja tuohiset kanootit olivat käytössä kivikaudella. Puuveneet yleistyivät Itämerellä rautakauden kuluessa muun muassa viikinkien laivanrakennustekniikan ansiosta. 

Suomen vanhimmat tunnetut laivanhylyt ovat keskiaikaisia, usein yhdellä mastolla varustettujen purjealusten jäänteitä. Kauppamerenkulku kasvoi voimakkaasti keskiajan kuluessa, ja 1400-luvun lopulla tehdyt löytöretket mm. Amerikan mantereelle muuttivat ihmisen maailmankuvan lopullisesti. Purjealuksilla ylitettiin valtameriä ja uudet, eksoottiset tuotteet levisivät Amerikasta ja Aasiasta myös Eurooppaan.((Riimala 1993)) 

Pohjoisen Itämeren ja Suomen kannalta yksi kauppamerenkulun merkittävimmistä kasvutekijöistä oli Pietarin perustaminen vuonna 1703. Hollanti ja Iso-Britannia halusivat päästä käsiksi Venäjän ja itäisen Euroopan mittaviin luonnonvaroihin.((Ahlström 2002)) Puu, terva, hamppu, piki, turkikset, vuodat ja purjekangas olivat Venäjän vientiartikkeleista tärkeimpiä, kolme ensin mainittua pitkälti kehittyvien kauppa- ja sotalaivastojen tarpeisiin muualla Euroopassa. Tämä näkyy väistämättä myös hylkyjen määrässä: 1700-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta tunnetaan jo useita erittäin hyvin säilyneitä hylkyjä, joihin sisältyy myös laivan irtaimisto ja lastitavaraa. 

1800-luvulla laivanrakennuksen luonne muuttui merkittävästi, kun laivojen rakennusmateriaalina alettiin käyttää rautaa. Puisiin purjealuksiin rakennettiin aluksi metallista valmistettuja mekaanisia laitteita, kuten pumppuja ja vinssejä, mutta pian myös laivojen rakenteisiin ilmestyi metallisia osia. Masto ja purjeet vaihtuivat höyrykoneeseen, jonka käyttöönotto edisti myös raudan käyttöä rakennusmateriaalina. Höyrykoneen käyttövoiman syrjäytti dieselmoottori 1900-luvun kuluessa((Riimala 1994)).


===== Ajoitus =====
Ruuhet ovat olleet käytössä kivikaudelta historialliseen aikaan. Ne ovat säilyttäneet muotonsa samankaltaisena vuosituhansia, joten niiden ajoittaminen on vaikeaa. Suomesta tunnetaan joitakin  kivikautisia ruuhia. 

Ensimmäiset todisteet puuveneestä ovat rautakaudelta Hartolasta, josta on löydetty 1000-luvulle ajoittuva ommeltu vene. Keuruun Suolahden Suojoelta tunnetaan 1300-luvulle ajoitettuja useiden ommeltujen puuveneiden jäänteitä. 

Suomen vanhimmat laivalöydöt, kuten Paraisten Egelskär, Porvoon Svartså sekä Virolahden Lapurin hylky ovat keskiaikaisia. 

===== Levintä =====

Eri-ikäisiä, tunnettuja ja vielä tuntemattomia hylkyjä on Suomen sisävesillä ja merialueella tuhansia. Museoviraston ylläpitämään muinaisjäännösrekisteriin on merkitty noin 1550 hylkyä, joista noin 660 on muinaismuistolain suojaamia eli yli sata vuotta sitten uponneita kiinteitä muinaisjäännöksiä. Ruuhia on löydetty lähinnä sisämaan soista, järvistä ja lammista, mutta myös rannikolta. Eniten laivanhylkyjä löytyy Etelä- ja Länsi-Suomesta merenkulun kannalta keskeisiltä alueilta: vilkkaasti liikennöityjen vanhojen meriteiden, kauppareittien ja satamien tuntumasta sekä meritaistelupaikoilta.((http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_default.aspx, luettu 24.2.2017)) 

Navigoinnin kannalta nykyäänkin haasteelliset, sääolosuhteille alttiit, tuuliset ja karikkoiset vedet ovat koituneet monien alusten kohtaloksi jo vuosisatojen ajan. Huomattavan paljon laivanhylkyjä sisältäviä alueita kutsutaan laivaloukuiksi. Hyvä esimerkki laivaloukusta Suomessa on Jussarön alue, jossa saaren rautamalmiesiintymä on aikanaan sekoittanut lukemattomien laivojen kompasseja johtaen niitä harhaan ja karille.((Stenlund 2015: 14.))

Itämeren erityiset ominaisuudet, kuten veden vähäsuolaisuus, kylmyys, vähäinen valon määrä ja vesisyvyys ovat merkittäviä tekijöitä laivalöytöjen säilymiselle. Pohjoista Itämerta onkin nimitetty hylkyjen aarreaitaksi sekä maailman suurimmaksi vedenalaiseksi museoksi.
 

===== Suojelustatus =====
Muinaismuistolain mukaan hylky, sen osa tai siihen kuuluva irtaimisto on rauhoitettu, mikäli sen uppoamisesta voidaan olettaa kuluneen yli sata vuotta. Yli sata vuotta sitten uponneen aluksen hylky, jonka omistaja on hylännyt, kuuluu lain mukaan Suomen valtiolle samoin kuin siihen liittyvä irtaimisto ja esineet. Hylky katsotaan kokonaisuudeksi, joka rinnastetaan kiinteisiin muinaisjäännöksiin. Hylkyyn kajoaminen on kielletty. Muinaismuistolain mukaan hylystä on ilmoitettava viipymättä Museovirastolle.((941/2002, laki muinaismuistolain 20 §:n muuttamisesta)) 

Suurimmalla osalla Suomen hylyistä sukeltaminen on sallittua. Neljällä muinaismuistolain mukaan rauhoitetulla hylyllä, Vrouw Marialla, St. Mikaelilla, St. Nikolailla ja Gråharunalla, on suoja-alue, jolla sukeltaminen ja ankkurointi on kiellettyä. Näitä kohteita suojellaan tulevia sukupolvia ja tutkimusta varten((http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen_perinto/va_perinto/suojelu/suoja-alueet, luettu 24.2.2017)).

===== Lähteet =====
**Adams, Jonathan** 2003. //Ships, Innovation and Social Change. Aspects of Carvel Shipbuilding in Northern Europe 1450-1850//. Stockholm Studies in Archaeology 24. Stockholm Marine Archaeology Reports 3. 
**Adams, Jonathan & Rönnby, Johan** (toim.) 2013. //Interpreting Shipwrecks: Maritime Archaeology Approaches.//
**Ahlström, Christian** 2002. Aspects of Maritime History of Finland and the Eastern Baltic. //International Handbook of Underwater Archaeology//: 347–380.
**Bowens, Amanda** (toim.) 2009. //Underwater archaeology//. The NAS Guide to Principles and Practice. The Nautical Archaeology Society.
**Catsambis, Alexis, Ford, Ben & Hamilton, Donny L. **(toim.) 2011. //The Oxford handbook of Maritime Archaeology.//
**Cederlund, Carl Olof** (toim.) 1995. //Medieval ship archaeology: documentation, conservation, theoretical aspects, the management perspective//. SMAR. Storckholm marine archeology reports, 1. Dept of Archaeology, Stockholm University.
**Itkonen, Erkki & Kulonen, Ulla-Maija** (toim.) 1992. //Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja//. 1, A-K. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 556. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 62.
**Martin, Colin** 2011. Wreck-site Formation Processes. Julkaisussa //The Oxford Handbook of Maritime Archaeology//: 47–67.
**Richards, Nathan** 2008. //Ships’ graveyards: abandoned watercraft and the archaeological site formation//.
**Riimala, Erkki** (toim.) 1993. Puuruuhista syvänmeren purjelaivoihin. Julkaisussa Navis Fennica. //Suomen merenkulun historia//, osa 1. 
**Riimala, Erkki** (toim.) 1994. Höyryveneistä uiviin loistohotelleihin. Julkaisussa Navis. Fennica. //Suomen merenkulun historia//, osa 2.
**Ruppé, Carol & Barstad, Janet** (toim.) 2002. //International Handbook of Underwater Archaeology//.

===== Muu kirjallisuus =====


===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
