Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.
{{tag>wiki:luokka:asuminen_ja_oleskelu wiki:luokka:kaupungit_ja_kaupunkimaiset_yhteisöt wiki:luokka:maaseudun_historialliset_asuinpaikat}}


====== Kaivo ======

{{:wiki:kaivo_img_6276fix.jpg?450|}}



===== Määritelmä =====

pohjaveden ottamista varten maahan porattu tai kaivettu kuilu
===== Kuvaus =====
 
Puhtaan juoma- ja käyttöveden saaminen on ollut asumiselle perusedellytys. Jos asuinpaikalla ei ole ollut käyttökelpoista vettä saatavilla joista, puroista, ojista tai lähteistä, on veden saanti pitänyt varmistaa kaivon avulla. Kaivon paikan valintaan on vaikuttanut alueen topografia ja pohjaveden korkeus. Nykypäivänä vanhojen kaivojen paikkojen tunnistaminen ilman arkeologisia kaivauksia on vaikeaa, sillä vain harvoin niistä on jäänyt merkkejä maanpinnalle. Kaivot ovat ajan myötä täyttyneet joko luontaisilla maakerrostumilla tai niitä on täytetty tietoisesti. Usein hylättyjä kaivoja on käytetty myös tunkioina. Autioituneilla kylätonteilla tai muilla tonttimailla kaivojen paikat saattavat joskus harvoin erottua maastossa erilaisina kuoppina, mutta kaupungeissa ne ovat jääneet kokonaan rakentamisen alle. Historiallisista lähteistä on apua vain nuorimpien, erityisesti yleisten kaivojen paikantamisessa.

{{ :wiki:img_5964.jpg?250|}}Yleensä kaivot havaitaan vasta arkeologisissa kaivauksissa. Kaivo voi olla peittynyt useamman maakerrostuman alle, mutta paikalla saattaa alkaa erottua hiljalleen painauma, kun kaivon täytemaa on tiivistynyt ajan kuluessa. Suurin osa Suomessa tutkituista kaivoista on puurakenteisia, mutta niitä on rakennettu myös kivestä. Lisäksi kaivoja on saatettu rakentaa tiilistä tai ne on voitu kaivaa suoraan maahan ja vuorata esim. saven sekaisella maa-aineksella. Arkeologisissa tutkimuksissa voikin tulla esiin kaivon hirsikehikkoja ja laudoituksia sekä tuohesta, muusta orgaanisesta aineksesta tai savesta tehtyjä vuorauksia tai kylmämuurattuja kiveyksiä. Lisäksi on saatettu yhdistää molempia, kiveä ja puuta. On myös mahdollista, ettei kaivokuoppaa ole vuorattu millään, jolloin sen tunnistaminen ja erottaminen jostain muusta rakenteesta vaatii yleensä maaperäanalyysejä. Kaivon pohjalla voi erottua laudoitusta tai kiviä, mutta se on voinut olla myös maapohjainen. Hylkäämisen jälkeen kaivot ovat täyttyneet jätteellä, kasvillisuudella, maalla ja kivillä ja joskus niiden rakenteita on voitu hyödyntää myös uudelleen, ja kaivon hirsikehikosta on voitu tehdä esimerkiksi pajan tulisija.((esim. Koivisto et al. 2011: 60–63; Suhonen & Köngäs 2008: 41–42; Heikkinen 1994: 127; Kykyri 2003: 115–116; Ylimaunu 2007: 59–60 viitteineen; Seppänen 2012: 848–858 viitteineen; Kallio-Seppä 2013: 85–89 viitteineen)) 

Kaivojen puukehikoissa käytettiin useimmiten varhopatsas- tai nurkkasalvostekniikkaa, joista ensin mainittu soveltui paremmin maahan kaivettujen rakenteiden pystyttämiseen. Lisäksi kaivoissa on saattanut olla pysty- tai vaakalaudoituksia ja tuohitiivisteitä näiden välissä tai alla. Kivikaivot ovat olleet kylmämuurattuja ja niitä on voitu eristää savella. Tiivisteiden tarkoituksena on ollut estää ympäröivän maa-aineksen joutuminen veteen. Myös puuta ja kiveä yhdistäen rakennettuja kaivoja tunnetaan ja ainakin yksi mahdollinen tynnyrikaivo Turusta. Pohjarakenteissa on voitu käyttää kiviä, lankkuja, lautoja ja risuja. Pohjarakenteita käytettiin pääsääntöisesti silloin, kun myös kaivon seinät tiivistettiin.((Seppänen 2012: 142, 848–858; Kallio-Seppä 2013: 85–89; Kykyri 2003: 115–116; Ylimaunu 2007: 60.))
 

===== Historia ja käyttö =====

Makean veden saanti on yksi tärkeimmistä asuinpaikan valinnan kriteereistä, ja vettä on tarvittu paitsi kaupungeissa ja kylissä, myös mm. sotaväen tarpeisiin linnoituksissa sekä sairaaloihin. Kaivoilla on ollut myös tärkeä tehtävä paloturvallisuuden kannalta. Kaivoja oli sekä yksityisiä että yleisiä kaivoja. Kaupungeissa yksityiset kaivot sijaitsivat rakennusten läheisyydessä, niiden sisällä tai katulinjauksella ja yleiset kaivot yleensä toreilla tai muilla aukeilla paikoilla. Yleiset kaivot olivat usein kooltaan hieman suurempia kuin yksityiset. Maaseudulla tilaa oli enemmän, minkä vuoksi kaivot pyrittiin sijoittamaan ainakin talousrakennuksista ja karjasuojista kauemmaksi.((Carpelan 1998: 26; Seppänen 2012: 848; Ylimaunu 2004: 60.))

On ajateltu, että ainakin kaupungeissa varhaisimmat kaivot ovat saattaneet olla vain yksinkertaisia kuoppia((Seppänen 2012: 850)). Mahdollisesti näin on ollut myös maaseudulla. Varhaisin lama- tai varhopatsassalvosrakenteinen puukehikkoinen kaivo tunnetaan kuitenkin jo rautakauden lopulta (1020–1190 jaa.) Mikkelin Orijärveltä, joten puurakenteisiakin kaivoja on osattu tehdä jo pitkään((Mikkola 2004: 14)). Historiallisen ajan kylätonteilta keskiaikaisia kaivoja tunnetaan toistaiseksi vain muutamia, kuten Nurmijärven Gunnarin, Vantaan Mårtensbyn Lillasin sekä Helsingin Forsbyn kylänpaikoilta.((Heikkinen 1994: 127–128; Koivisto et al. 2011; Suhonen & Köngäs 2011)). Syynä tilanteeseen on luultavasti laajojen arkeologisten kyläkaivausten vähyys. Kaupungeista kaivoja tunnetaan enemmän.

{{:wiki:kaivo_kaupunginkirjasto_turku.jpg?250 |}}Kaupungeissa vanhimmat tunnetut hirsi- ja kivirakenteiset kaivot ajoittuvat 1300-luvun puoliväliin, mutta hirsirakenteiset kaivot vaikuttavat olleen kautta vuosisatojen yleisempiä kuin kivikaivot. Nurkkasalvottujen kaivojen rakentaminen on jatkunut ainakin 1800-luvulle, mutta varhopatsastekniikkaa ei ole toistaiseksi tavattu 1400-lukua nuoremmista yhteyksistä. Varmat havainnot puisista pohjarakenteista ajoittuvat vasta uudelle ajalle. Ainakin 1600-luvulta lähtien rakennettiin myös lautaseinäisiä kaivoja, joissa saattoi olla sekä vaaka- että pystylaudoitus. Laudoilla, kuten myös tuohella on voitu myös vuorata hirsikehikkoja. Varhaisin vinttikaivo on mahdollisesti 1300-luvun loppupuolelta.((Kykyri 2003: 115–116; Seppänen 2012: 848–858.))

1800-luvun kirjallisista lähteistä tiedetään, että kaivojen puisia rakenteita on uusittu yleensä 20–30 vuoden välein. Rakenteiden korjaamisesta on myös arkeologisia havaintoja. Niissä on myös voitu uusiokäyttää puita. Kaivoja käytettiin usein jätteiden keräämiseen sen jälkeen kun ne jäivät pois käytöstä. Kaivojen ja latriinien erottamien pelkän rakenteen perusteella on vaikeaa.((Carpelan 1998: 30; Seppänen 2012: 848–858.))

===== Ajoitus =====

Keskiaika–nykyaika

===== Levintä =====

Koko Suomi.

===== Suojelustatus =====

Kaivot liittyvät asuinpaikkoihin, puolustusvarustuksiin tms. ja suojelu määräytyy pääkohteen mukaan. 

===== Lähteet =====

**Carpelan, Anna** 1998. Yleiset kaivot Helsingissä 1800-luvulla. //Helsingin kaupunginmuseon tutkimuksia ja raportteja// 1/1998. Helsinki.
**Heikkinen, Markku** 1994. //Helsinki 1550–1640//. Narinkka 1994, Helsingin kaupunginmuseo. Helsinki.
**Kallio-Seppä, Titta** 2013. Kosteutta, puuta ja vallankäyttöä: arkeologinen näkökulma Oulun kaupungin julkisen tilan kehittymiseen 1600-luvulta 1820-luvulle.// Studia Archaeologica Septentrionalia// 6, Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi.
**Koivisto, Andreas & Väisänen, Riikka & Heinonen, Tuuli & Terävä, Elina & Hankosaari, Reija** 2011. //Vantaan Mårtensbyn Lillaksen arkeologiset tutkimukset vuonna 2011//. Vantaan kaupunginmuseo.
**Kykyri, Marita** 2003. Puurakentaminen Turun kaupungissa. Julkaisussa Seppänen, Liisa (toim.): //Kaupunkia pintaa syvemmältä – arkeologisia näkökulmia Turun historiaan//: 105–120. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae IX. TS-Yhtymä ja Suomen keskiajan arkeologian seura – Sällskapet för medeltidsarkeologi i Finland, Turku
**Lepokorpi, Nina** 2011. Turun linnan vesihuolto. //Vesi kaupungissa ja kulttuurissa//. Turun museokeskus, Turku.
**Mikkola, Esa** 2004. //Mikkeli Orijärvi Kihlinpelto. rautakautisen asuinpaikan ja muinaispeltojen kaivaus 7.7.–5.9.2003//. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa.
**Seppänen, Liisa** 2012. //Rakentaminen ja kaupunkikuvan muutokset keskiajan Turussa. Erityistarkastelussa Åbo Akademin päärakennuksen tontin arkeologinen aineisto.// Väitöskirja. Turun yliopisto, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Arkeologia. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5231-1
**Suhonen, V.-P. & Köngäs, Ulrika** 2008. //Nurmijärven Klaukkalan Gunnarin arkeologiset kaivaukset vuonna 2008//. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa.
**Ylimaunu, Timo** 2007. //Aittakylästä kaupungiksi: arkeologinen tutkimus Tornion kaupungistumisesta 18. vuosisadan loppuun mennessä//. Studia Archaeologica Septentrionalia 4. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5231-1

===== Muu kirjallisuus =====



===== Viitteet =====

~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
