Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.
{{tag>wiki:luokka:elinkeinot wiki:luokka:pyyntielinkeinot}}
====== Kalastuspaikka ======
{{:wiki:40.jpg?450 |}}
===== Määritelmä =====
Paikka, useimmiten saari, jota käytetään sesonkimaisessa rannikkokalastuksessa asumiseen, varastoimiseen, varusteiden ja saaliiden käsittelyyn sekä kalastusyhteisön yhteisten asioiden hoitamiseen
===== Kuvaus =====
Kalastuspaikat ovat usein muinaisjäännöskokonaisuuksia, joihin sisältyy yksi tai useampia kalastukseen liittyviä jäännöksiä. Monen jäännöksen kokonaisuudet liitetään yleensä pitkäaikaiseen kalastukseen ja suuriin kalastusyhteisöihin. Tyypillisiä kalastuspaikkojen jäännöksiä ovat asumuksista kertovat rakenteet kuten [[wiki:tomtning|tomtningit]] ja kalatuvan perustukset [[wiki:tulisija|tulisijoineen]] (esim. kiviuunit tai avoimet tulisijat). [[wiki:kaivo|Kaivot]] ja kalliossa olevat puhdistetut vesialtaat liittyvät vesihuoltoon. Saaliin käsittelystä ja säilytyksestä kertovat verkonkuivatuspaikat, jääkellarien jäännökset ja [[wiki:rakkakuoppa|rakkakuopat]]. Muita kalastuspaikkoihin liittyviä kohteita ovat mm. [[wiki:merimerkki|merimerkit]], [[wiki:jatulintarha|jatulintarhat]], [[wiki:kivikompassi|kivikompassit]], [[wiki:kalliohakkaus|kalliohakkaukset]] ja aurinkokellot. Maastosta voi havaita myös erilaisia terasseja, kivikasoja sekä kalastukseen ja asumiseen liittyviä esineitä. Rantavyöhykkeellä saattaa olla veneiden ja rantautumispaikkojen jäännöksiä.

Kalastuspaikkojen rakenteissa ja niiden esiintymistiheydessä on alueellisia eroja. Esimerkiksi lasmarkin eli suolaushuoneen jäännöksiä on vain Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, jossa ne liittyvät alueen lohenkalastukseen. Verkkoja taas kuivattiin Turunmaan ja Selkämeren saarten silokallioilla siten, että havakset levitettiin lohkarerivien ja lautojen varaan löyhästi vaakasuoraan lepäämään. Merenkurkun moreenisaarilla voitiin kaivaa maahan kivikasoin tuetut paalut, joiden varaan havakset ripustettiin pystyasentoon. Kallioisilla alueilla verkkojen kuivauksesta jäi riviin järjestettyjä lohkareita tai kivikekoja, moreenialueilla kivikasoja. 

{{:wiki:dsc06152.jpg?direct&300 |}}Kalastuskaria voitiin käyttää menestyksellisesti vain, jos veneet voitiin saada suojaan aallokolta. Kalastuskareilla on säilynyt vaihtelevasti jäännöksiä rantavyöhykkeen rakentamisesta tai muokkaamisesta lastaamisen ja purkamisen helpottamiseksi ja veneiden säilyttämiseksi. Louhikkoisilla rannoilla kiviä ja lohkareita kasattiin rantaa vastaan kohtisuoriksi valleiksi, joiden väliin jäi tasaista maanpintaa. Veneet vedettiin maihin vallien väliin suojaan aallokolta. Vallien pituus on noin 6,5–22 metriä. Leveys on tyypillisesti 1,2–1,8 metriä, toisinaan leveämpi aina 2,8 metriin asti. Paikoin rantakallioon on porattu rautatappeja veneen kiinnittämistä varten. Rantautumispaikat paikat ovat luonteenomaisia kalastuspaikoille, mutta kyläsaarten kotisatamissakin oli rantautumispaikkoja. Ne voivat myös liittyä kyläkappeliin, kuten esimerkiksi Korppoon (Paraisten) Björkössä. 

Kalastuspaikoiksi voidaan lukea myös sisämaan kalasaunat, jotka esiintyvät yksittäin. Sisävesillä on säilynyt kalastukseen liittyviä puisia rakenteita, jotka voivat olla esihistoriallisia (liistekatiskoja, mertoja, kala-aitoja, patoja, ruuhia, kalapatsaita). 


===== Historia ja käyttö =====
Merestä jokiin nousevan ja niiden koskipaikoissa kutevan lohen kalastus oli merkittävässä asemassa keskiajan Suomessa. Lohi oli yksi Turun Hiippakunnan tärkeimpiä vientituotteita. Historialliset lähteet kertovat laajamittaisesta lohenkalastuksesta Kokemäenjoella, Vantaanjoella ja Kymijoella. Piispa Hemmingin tiedetään rakennuttaneen vuonna 1347 Kokemäenjokeen kalastuslaitteen. ((Ks. esim. Salminen 2013: 490–496.)) Lohenkalastukseen liittyviä kruunun kalastuspaikkoja kiinteine pyydyksineen ja rakenteineen ei toistaiseksi ole tutkittu arkeologisina kohteina.

Nimeltä mainitaan kalastuskareja 1500-luvun verokirjamerkinnöissä. Vanhimpia ellei vanhin tieto kalatuvista on vuodelta 1638 kihlakunnanoikeuden pöytäkirjasta, jonka mukaan silakankalastajilla oli kalatupia Tyltyn saarella Porin edustalla. Petrus Magnus Gyllenius kertoo päiväkirjassaan 16.8.1651 nähneensä Korppoon Utön saarella kivijalkoja, jotka hänestä olivat ”muinaisten” kalatupien jäännöksiä. 

Kalastusyhteisöjen toimintaa sääntelevät normit oli paikoin kirjattu ns. satamasäännöiksi. Kalajoen Kallankarissa oli kappeli, joka toimi hartaus- ja kokouspaikkana((Vilkuna 1956)). 

Kalastuspaikkojen käytön edellytyksiä säätelivät paikallistopografia ja rannansiirtyminen. Kun merestä kohonneelle luodolle oli muodostunut sopiva rantautumispaikka, saari voitiin ottaa käyttöön. Rantautumispaikan madaltuessa jouduttiin raivaamaan uusi. Pohjanmaan rannikon nopean rannansiirtymisen alueella tämä tuli paikoin kirjatuksi silloisiin karttoihinkin((Esim. Tuomi-Nikula 1982: 134–141.)). 

Monet kalastuskarit ovat säilyneet käytössä 1900-luvulle. Kalastuskarien käyttö väheni sitä mukaa kun veneitä alettiin varustaa moottoreilla 1910- ja 1920-luvuilla. Sodan jälkeen perinteinen silakankalastus päättyi asteittain. Kalastuskareilla saattaa olla arkeologisten jäännösten lisäksi säilyneitä rakennuksia. Ne on useimmiten muutettu vapaa-ajan asunnoiksi. Pitkin länsirannikkoa on pitkään käytössä olleita kalatupia, joita on käytetty pienimuotoisessa siiankalastuksessa((Vainio 1983)). 

Arkeologisten jäännösten ja historiallisten lähteiden keskinäinen suhde on ongelmallinen. Kalastuspaikoista, jotka voidaan todentaa arkeologisesti, ei välttämättä ole mitään viitettä lähteissä. Ja toisaalta historiallisissa lähteissä mainituilla kalastuskarilla voi olla hyvin vähän säilyneitä rakenteita tai niitä voi olla vaikea havaita. 

===== Ajoitus =====
Rannansiirtymisen perusteella veneenvetopaikkojen käyttöajat jakautuvat 1300-luvulta 1800-luvulle ja ajoitukset koskevat joiltakin osin kalastuspaikkoja. 
===== Levintä =====
Kalastuspaikkoja on ulkosaaristossa ja välisaariston selkävesien tuntumassa itäiseltä Suomenlahdelta Ahvenanmaalle ja Perämeren saarille. 

Lohenkalastustusta harjoitettiin merelle laskevien jokien koskissa ainakin Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Uudellamaalla.



===== Suojelustatus =====
[[http://www.nba.fi/fi/File/685/rho-historiallisen-ajan-kii.pdf|Ks. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu]].
===== Lähteet =====
**Gustavsson, Kenneth** 1994. Franciskanerklostret på Kökar – nytt ljus över medeltiden i Skärgårdshavet. //Historisk Tidskrift för Finland// 79(3): 494–518. 
**Salminen, Tapio** 2013. //Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika//. Julk. Vantaan kaupunki. Keuruu. 
**Tuomi-Nikula, Outi** 1982. //Keskipohjalaisen kalastajan vuosi: Keski-Pohjanmaan suomenkielisen rannikon ammattimaisen kalastuksen ja hylkeenpyynnin muuttuminen 1800- ja 1900-luvulla.// Kansatieteellinen arkisto 32. Helsinki.
**Tuovinen, Tapani** 2001. //Ulkosaariston arkeologiaa. Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueen inventointi// 1994–1997. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja A 122. 2. p. Vantaa.
**Tuovinen, Tapani** 2011. The Finnish archipelago coast from AD 500 to 1550 – a zone of interaction. //Iskos// 19: 10–60.
**Vainio, Juhani** 1983. Selkämeren ulkoluodoilla tavattavien kivirivien yhteys kalastukseen ja kalamajakulttuurin vaiheisiin.// Terra// 95(2): 89–108.
**Vilkuna, Kustaa** 1956. Kallan kalastajayhdyskunta. //Suur-Kalajoen historia// 1: 477–542. Kokkola.

===== Muu kirjallisuus =====
**Ilves, Kristin** 2012. //Seaward landward. Investigations on the archaeological source value of the landing site category in the Baltic Sea region//. Aun 44. Uppsala.
===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
