Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

wiki:kalastusrakenne

Tämä on vanha versio dokumentista!




Kalastusrakenne

Määritelmä

Puusta tai kivestä tyveneen tai virtaavaan veteen rakennettu sulkupyydys, joka sijoitetaan kalojen säännöllisille kulkureiteille tai kutupaikoille.

Kuvaus

Kiinteät puiset kalastusrakenteet, kuten liistekatiskat, patopyydykset ja kalojen liikkeitä ohjailevat johdinaidat, ovat yleisimpiä Suomen kosteikoista esiin tulleita arkeologisia löytöaineistoja1). Yleensä kalastusrakenteet on löydetty sattumanvaraisesti turve- ja tulvamailta ojituksen ja turpeenoton yhteydessä tai järvien pohjista matalan vedenpinnan aikaan eikä niiden löytöyhteyttä, ajoitusta tai ominaispiirteitä ole tarkemmin selvitetty. Etnografisten lähteiden perusteella2) puisten kalastusrakenteiden valmistaminen, ylläpito ja kalastus kaikkine työvaiheineen on vaatinut huomattavaa työpanosta ja edellyttänyt siten melko pitkäkestoista oleskelua kalastuspaikalla, mistä on voinut jäädä arkeologisia kerrostumia tai löytökeskittymiä kalastuspaikkojen läheisyyteen.

Kalastusrakenteet ovat tyypillisesti koostuneet useista eri osista, kuten johdinaidoista ja varsinaisista sulkupyydyksistä. Niihin on myös voitu liittää muita irrallisia pyydyksiä, kuten verkkoja tai mertoja. Mäntypuiset liisteet, jotka on koottu yhteen niini-, vitsa- tai tuohipunoksin, ovat tyypillisimpiä kiinteiden kalastusrakenteiden valmistusmateriaaleja niin Suomessa kuin Itämeren koillisalueella ja Länsi-Venäjällä3). Liisterakenteita pystyasennossa tukevat paalut on valmistettu useista eri puulajeista; todennäköisesti niistä lajeista, joita on ollut helpoimmin saatavilla ja jotka ovat soveltuneet vedenalaisiin rakenteisiin. Suomen esihistoriallisissa kalastusrakenteissa mäntypuiset liisteritilät on sidottu yhteen ohuilla tuohinauhoilla, kuten Yli-Iin Purkajasuolla4) ja Haapajärven Lamminojalla5).

Pohjois-Suomen joki- ja järviympäristöistä tunnetaan myös kivistä rakennettuja patorakennelmia joita kutsutaan lapinpadoiksi tai jättiläisenpadoiksi6). Lapinpatoihin saattaa liittyä myös puisten rakenteiden jäännöksiä. Suuri osa lapinpadoista sijaitse edelleen hyvillä kalastuspaikoilla. Padot ulottuvat kokonaisten jokiuomien yli ja sijaitsevat koskien läheisyydessä7) tai sijoittuvat vaelluskalojen pyynnin kannalta edullisille jokisuille8). Osa kohteista sijaitsee esihistoriallisten asuinpaikkojen tai pyyntikuoppajärjestelmien läheisyydessä9). Siksi on oletettu, että samoja kalastuspaikkoja olisi käytetty hyvin pitkiä aikoja ja että patorakennelmien valmistus on voitu aloittaa jo esihistoriallisella ajalla.

Maatutkaa ja viistokaikuluotainta on käytetty onnistuneesti vedenalaisten, kivirakenteisten lapinpatojen etsimiseen Pohjois-Suomessa10). Sen sijaan puisia, turvemailla ja järvien pohjaliejuissa säilyneitä kalastusrakenteita on vaikea löytää geofysikaalisten menetelmien avulla. Myös mahdollisuudet paikantaa rakenteita arkeologisessa inventoinnissa tai esitutkimuksissa esimerkiksi pintapoiminnan, kuivatusojien tai matalan rantaveden tarkastelun avulla ovat hyvin vähäisiä.

Historia ja käyttö

Kalastusrakenteet on suunniteltu ohjaamaan ja vangitsemaan haluttuja kalalajeja niille ominaisessa ympäristössä. Useat arkeologiset ja etnografiset esimerkit todistavat samojen pyydysmallien säilyneen lähes muuttumattomina jopa useiden vuosituhansien ajan11). Etnografisten lähteiden perusteella12) liistepyydyksiä on käytetty erityisesti järvikalastuksessa historiallisen ajan Suomessa. Arkeologiset kalastusrakenteet todistavat tosin, että hyvin samanlaisia kalanpyydyksiä on käytetty jokisuukalastuksessa jo kivikaudella, kuten Iijoen suulla Pohjois-Pohjanmaalla noin 3000 eaa. 13) sekä Okhta- ja Nevajokien suulla nykyisessä Pietarin kaupungissa noin 3500 eaa.14). Erityisesti hauen (Esox lucius), ahvenen (Perca fluviatilis), mateen (Lota lota) ja särjen (Rutilus rutilus) kutupyynti liisterakenteisilla kalanpyydyksillä on ollut kannattava elinkeino historiallisella ajalla Suomessa ja se on muodostanut luotettavan täydennyksen muuten maatalousvaltaiseen talousmuotoon ja ruokavalioon.

Joidenkin lapinpatojen oletetaan liittyvän talviseen mateenpyyntiin ja kivirakenteiden aukkoihin on voitu kiinnittää erillisiä verkkoja tai puisia pyydyksiä, kuten mertoja ja sumppuja15). Suuri osa järeämmistä patopyydyksistä on sijoitettu virtaavaan veteen, kuten puroihin ja jokiuomiin ja niillä on todennäköisimmin pyydetty vaelluskalaa, kuten lohta (Salmo salar) ja siikaa (Coregonus lavaretus). Vaelluskalojen hyödyntämistä ja massapyyntiä Suomessa esihistoriallisella ajalla on kuitenkin tutkittu hyvin vähän, koska kalanluut säilyvät huonosti Suomen happamassa maaperässä. Kaivausteknisten seikkojen takia pieniä ja sirpalemaisia, vain palaneina säilyneitä kalanluuaineistoja ei ole saatu kunnolla talteen16). Vaelluskalojen massapyynnistä ja säilömisestä on kuitenkin epäsuoraa näyttöä mm. Pohjanmaan rannikkoseudun jokisuilta jo kivikaudelta. Lohenkalastuksen merkitys on ollut suuri Pohjanlahden jokisuiden asukkaille historiallisena aikana17) ja todennäköisesti tätä ajoittain erittäin runsasta ja ravintopitoista resurssia on hyödynnetty monipuolisesti jo kivikaudella. Vaelluskalojen hyödyntäminen päättyi kuitenkin dramaattisesti jokien patoamisen ja vesivoimaloiden rakentamisen myötä 1950-luvulta eteenpäin. Todennäköisesti joitain myös esihistoriallisia patorakenteita on tuhoutunut tai jäänyt patoaltaiden syvyyksiin näiden toimien vaikutuksesta.

Ajoitus

Etnografisten ja historiallisten lähteiden perusteella voidaan olettaa, että suuri osa Suomen kosteikoista löytyneistä kalastusrakenteista on ollut käytössä historiallisella ajalla18). Suurinta osaa rakenteista ei ole ajoitettu. Joitakin voidaan pitää esihistoriallisina mm. sijainnin, löytöyhteyden ja sedimentoitumisympäristön perusteella. Seitsemän radiohiiliajoitettua kalastusrakennetta on esihistoriallisia. Ne ajoittuvat (sub)neoliittiselta kivikaudelta varhaisella rautakaudelle, noin 4000–100 eaa.19). Historialliselle ajalle ajoittuvat kalastusrakenteet ovat 1400–1500-luvuilta sekä kolme dendrokronologista näytettä ajoittuvat 1700–1800-luvuille20). Lapinpatojen ajoittaminen on hyvin vaikeaa, koska kivirakenteisina ne eivät sovellu yleisimpien luonnontieteellisten ajoitusmenetelmien käytölle21).

Levintä

Suomesta tunnetaan noin 90 kohdetta, joissa on kalastukseen liittyviä puisia rakenteita. Monet kalastuspaikoista sijaitsevat Pohjanmaan suurten jokien läheisyydessä, Keski- ja Itä-Suomen järviseudulla sekä eteläisessä Hämeessä. Kohteiden levintä vastaa kansatieteellisiä havaintoja22). Tosin arkeologisia kalastusrakenteita ei tällä hetkellä tunneta Lounais- ja Länsi-Suomen rannikkoalueelta.

Erityisesti Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla kalastuspaikat sijaitsevat noin 20–60 kilometrin etäisyydellä nykyisestä rantalinjasta. Tämä voi viitata siihen, että kalastusrakenteita ei ole säilynyt rannikolla tai että niiden sijainti osoittaa Pohjanlahden aikaisempia rantavaiheita, jotka ovat olleet alttiina voimakkaalle maankohoamiselle. Voi myös olla, että pyydyksiä on käytetty vain järvikalastuksessa.

Liisterakenteista kootut kiinteät kalastuslaitteet ovat melko yleisiä Itämeren koillisalueen ja Länsi-Venäjän kosteikkoarkeologisissa aineistoissa.

Suojelustatus

Lähteet

Bērziņš, Valdis 2008. Sārnate: Living by a Coastal Lake during the East Baltic Neolithic. Acta Universitatis Ouluensis, Humaniora B86. Oulu: Oulu University Press.
Bowen, Greg 1998. Towards a generic technique for dating stone fish traps and weirs. Australian Archaeology 47: 39-43.
Burov, G. 2001. European Russia. In B. Coles & A. Olivier (eds.) and D. Bull (ass. ed.), The Heritage Management of Wetlands in Europe. EAC occasional paper no 1. WARP Occasional Paper 16. Brussels/Exeter: Europae Archaeologiae Consilium and Wetland Archaeology Research Project: 81–90
Forsberg, Oili & al. 2009. Pohjois-Karjalan museon arkeologisia tutkimuksia 2001-2007 (Ref: Arkeologiska undersökningar utförda av Norra Karelens museum under 2001–2007). Arkeologia Suomessa 2005–2006 (2009): 43–66.
Huurre, Matti 1983. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin esihistoria. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia I. Kuusamo: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historiatoimikunta.
Huurre, Matti 1991. Oulujokilaakson historia – kivikaudelta vuoteen 1865. Oulu: Oulujokilaakson historiatoimikunta.
Koivisto, Satu 2012. Subneolithic fishery in the Iijoki River estuary, Northern Ostrobothnia, Finland. Journal of Wetland Archaeology 12: 22–47.
Koivisto, Satu 2016. Turpeen kätkemää – Suolöydöt arkeologisena tutkimusaineistona. Suo – Mires and peat 67(1): 42–45.
Koivisto, Satu; Latvakoski, Niko & Perttola, Wesa (tulossa). Out of the peat: preliminary prospection and evaluation of the mid-Holocene stationary wooden fishing structures in Haapajärvi, Finland.
Koivisto, Satu & Nurminen, Katariina 2015. Go with the flow: Stationary wooden fishing structures and the significance of estuary fishing in Subneolithic Finland. Fennoscandia archaeologica XXXII (2015): 55–77.
Kulkova M. & al. 2012. Chronology of Neolithic- Early Metal Age Sites at the Okhta River Mouth (Saint Petersburg, Russia). Radiocarbon 54(3–4): 1049–1063.
Levenok, V.P. 1969. Novie raskopi stoianki Podzorovo. Kratkie soobschenia Instituta Arkeologii, Vip. 117. Moscow: SSSR.
Loze, I.A. 2001. Akmens laikmeta zveja Latvijas lielāko ezeru baseinā (Stone Age fishing in the basin of Latvia’s largest lakes). Latvijas Vēstures instituta apgāds: Riga: Institute of the History of Latvia: 74–115.
Lozovski, Vladimir 1999. Archaeological and ethnographic data for fishing structures from northeastern Europe to Siberia and the evidence from Zamostje 2, Russia. In: B. Coles, J. Coles & M. Schou Jørgensen (eds.) Bog Bodies, Sacred Sites and Wetland Archaeology WARP occasional paper 12. Exeter: University of Exeter: 139–146.
Lozovski, Vladimir & al. 2013. Fishing in the Late Mesolithic and Early Neolithic of the Russian Plain: the Case of site Zamostje 2. In: V.M. Lozovski, O.V. Lozovskaya & I. Clemente Conte (eds.) Zamostje 2: Lake Settlement of the Mesolithic and Neolithic Fisherman in Upper Volga Region St. Petersburg: Institute for the History of Material Culture RAS: 19–46.
Moisio, Kari, Okkonen, Jari & Panttila, Hannu 2012. Käsin koskematta, silmin näkemättä – Vaalan Nimisjoen lapinpadon prospektointitutkimus. Muinaistutkija 1(2012): 23–31.
Museovirasto 1961. Kysely 8/1961 Liistekatiska. Kansatieteen osasto, Museovirasto, Helsinki.
Museovirasto 2016. Muinaisjäännösrekisteri http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_default.aspx
Naskali, Eero 1993. Näin ennen, kalastuksesta J. Alb. Sandmanin ja T. H. Järven aikaan. Vammala: Kalastusmuseoyhdistys Ry.
Okkonen, Jari & Heikkilä, Jukka 2011. Pohjois-Suomen kalapatojen arkeologiaa – Havaintoja viidestä sisävesikohteesta. Faravid 35: 29–43.
Pedersen, L. 1995. 7000 years of fishing: stationary structures in the Mesolithic and afterwards. In: A. Fischer (ed.) Man and sea in the Mesolithic. Coastal settlement above and below present sea level: Proceedings of the international symposium, Kalundborg, Denmark 1993. Oxford: Oxbow Books: 75–86.
Piličiauskas, Gytis & al. 2012. New archaeological, paleoenvironmental, and 14C data from the Šventoji Neolithic sites, NW Lithuania. Radiocarbon 54(3-4): 1017–1031.
Rankama, Tuija 1991. Pata och stalotomt. Två nya fornlämningskategorier I Utsjoki. Finskt Museum 1990: 73–86.
Rimantienè, Rimute 1992. Neolithic hunter-gatherers at Šventoji in Lithuania. Antiquity 66: 367–376.
Sarkkinen, Mika 2003. Naarmaa naakimassa – Kalastajien jäljillä kairassa. Raito 2: 15–23.
Schulz, H.-P. 1998. Yli-Ii Purkajasuo. In H. Ranta, P. Hamari & P. Maaranen (eds.), Arkeologia Suomessa 1995–1996: 158–60. Museovirasto, Helsinki.
Sirelius, U.T. 1906a. Suomalaisten kalastus I. Finnish Literature Society, Helsinki.
Sirelius, U.T. 1907. Suomalaisten kalastus II. Finnish Literature Society, Helsinki.
Sirelius, U.T. 1908. Suomalaisten kalastus III. Finnish Literature Society, Helsinki.
Sirelius, U.T. 1906b. Kappale suomensukuisten kansain kalastushistoriaa. Suomalais-ugrilaisen seuran aikakauskirja XXIII(32): 1–33.
Sirelius, U.T. 1906c. Über die Sperrfischerei bei den Finnisch-Ugrischen Völkern: Eine Vergleichende Ethnographische Untersuchung mit 607 Figuren. Helsinki.
Snellman, A. H. 1887. Oulun kihlakunta. Muinaistieteellisiä ja historiallisia lehtiä. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja IX. Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys.
Valonen, Niilo 1953. Katiska, eräsijojen kalanpyydys. Kotiseudullemme 4: 49–61.
Vankina, L.V. 1970. Torfyanikovaya stoyanka Sarnate = Sarnates purva apmetne L.V. Vankina; Muzej istorii Latvijskoj SSR. Riga: Zinatne.
Vilkuna, Kustaa 1974. Lohi: Kemijoen ja sen lähialueen lohenkalastuksen historia. Otava, Keuruu.

Muu kirjallisuus

Viitteet

1) Koivisto 2012; 2016, Koivisto & Nurminen 2015
2) , 12) mm. Sirelius 1906abc; 1907; 1908, Valonen 1953, Museovirasto 1961
3) mm. Levenok 1969, Vankina 1970, Burov 2001, Loze 2001, Rimantienè 1992, Lozovski 1999, Bērziņš 2008, Piličiauskas 2012, Lozovski et al. 2013
4) Koivisto 2012
5) Koivisto et al. tulossa
6) Snellman 1887, Huurre 1983; 1991, Rankama 1991, Sarkkinen 2003, Okkonen & Heikkilä 2011, Moisio et al. 2012
7) , 10) Moisio et al. 2012
8) Sarkkinen 2003
9) Okkonen & Heikkilä 2011: 43
11) mm. Koivisto & Nurminen 2015; ks. myös Pedersen 1995: 81
13) Schulz 1998, Koivisto 2012, Koivisto & Nurminen 2015
14) mm. Kulkova et al. 2012
15) mm. Naskali 1993, Okkonen & Heikkilä 2011: 31
16) Koivisto & Nurminen 2015
17) mm. Vilkuna 1974
18) Koivisto 2012; Koivisto & Nurminen 2015
19) Koivisto & Nurminen 2015, Koivisto et al. tulossa
20) Museovirasto 2016
21) ks. kuitenkin Bowen 1998
22) Museovirasto 1961, Koivisto et al. tulossa
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/kalastusrakenne.1489666152.txt.gz · Viimeksi muutettu: 2017/03/16 14:09 / Helena Ranta