Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.
{{tag> wiki:luokka:elinkeinot wiki:luokka:esiteolliset_tuotantoelinkeinot wiki:luokka:teollisuus wiki:luokka:kiviteollisuus}}

====== Kalkkiuuni ======
{{:wiki:akdg4494_001p.jpg?450|}}
===== Määritelmä =====
Kalkin polttoon käytetty uuni
===== Kuvaus =====

Kalkkiuunit rakennettiin yleensä kalkkilouhosten välittömään läheisyyteen. Uunit sijaitsevat usein rinteessä ja näkyvät maastossa pohjakaavaltaan pyöreinä tai hevosenkengänmuotoisina, maavallin ympäröiminä syvinä kuoppina. Monia uuneja on käytetty myöhemmin jätekuoppina. Uunin seinämät vuorattiin yleensä sisäpuolelta kivillä. Uunin halkaisija on tavallisesti muutamista metreistä noin kymmeneen metriin. Uunin pohjalla ja lähiympäristössä on palaneiden ja palamattomien kalkkikivien kappaleita.((Niukkanen 2009: 44))

Varhaisen kalkinpolton jäännöksiä ei ole maassamme kattavasti inventoitu. Osa vanhoista uuneista ja louhoksista lienee tuhoutunut kun louhostoiminta laajentui ja muuttui teolliseksi. Louhosten ja uunien lähistöllä on voinut sijaita myös kalkkilatoja ja työntekijöiden asumuksia.((Niukkanen 2009: 44))

===== Historia ja käyttö =====

Kalkki on rakentamisessa välttämätön muurilaastin ainesosa. Kivi- ja tiilirakentamisen yleistyessä kalkinlouhinta ja -poltto levisivät Suomessa. Muurattuja tiili- ja kivirakenteita tunnetaan Suomesta 1200-luvun jälkipuolelta alkaen.

Vanhin ja yksinkertaisin kalkin polttamisessa käytetty rakenne oli kalkkimiilu. Se oli kuoppa, johon ladottiin polttopuut ja murskatut kivenkappaleet. Jo keskiajalla kalkkia poltettiin myös kalkkiuuneissa eli maauuneissa. Ne olivat rakenteeltaan tiiliuunien kaltaisia eli niihin ladottujen kalkkikivipinojen välissä oli useita tulipesiä. Kalkkiuunit oli yleensä kaivettu rinteeseen. Kuopan seinämät vuorattiin kivellä ja uunin pohjalle rakennettiin yksinkertainen holvattu tulipesä, jonka aukko sijaitsi uunin etuseinässä maanrajassa. Uunin yläosa täytettiin kalkkikiven kappaleilla ja peitettiin soralla ja savella. Yhden uunillisen poltto kesti muutamasta päivästä jopa kuukauteen. Kun kivet olivat palaneet ja jäähtyneet, uuni purettiin. Kansanomainen kalkinpoltto perinteisissä maauuneissa jatkui paikallisena ilmiönä joillakin alueilla, mm. Vimpelissä aina 1900-luvun puoliväliin asti((Peltonen 1998)).

Perinteisiä kalkkiuuneja tehokkaampi oli Saksassa 1850-luvulla kehitetty 8–10 metriä korkea pysty- eli sylinteriuuni, joka masuunin tavoin täytetään ylhäältä kalkkikivimurskeella. Niiden myötä kalkintuotanto kasvoi suurteollisuudeksi. Ensimmäinen sylinteriuuni rakennettiin Helsinkiin vuonna 1862. Hyvin säilynyt esimerkki sylinteriuunista vuodelta 1897 löytyy Lohjan Virkkalasta.  

Erakennettiin ensinnä Helsinkiin vuonna 1862. Paraisilla ensimmäinen sylinteriuuni pystytettiin vuonna 1875 Skräbböleen. Kaikkiaan niitä rakennettiin pitäjään yhdeksän, viimeinen vuonna 1904. Hyvin säilynyt esimerkki sylinteriuunista vuodelta 1897 löytyy Lohjan Virkkalasta. Sylinteriuuneja tehokkaammat kehäuunit otettiin Suomessa käyttöön 1905 Paraisilla. Kehäuunissa polttokanava on yli 100 metriä pitkä soikea rengas, jossa kalkkikivilohkareet pysyivät paikallaan tulen edetessä kanavan sisällä. Kalkinpoltto muuttui teolliseksi kolmivuorotyöksi.((Nyström 1951)) 


===== Ajoitus =====
1200-luvun jälkipuolelta alkaen 1900-luvun alkuun.  
===== Levintä =====
Merkittävintä kalkinpoltto oli Paraisilla. Se on ainoita paikkoja, jossa tuotanto on katkeamatta jatkunut vuosisadasta toiseen.
===== Suojelustatus =====
[[http://www.nba.fi/fi/File/685/rho-historiallisen-ajan-kii.pdf|Historaillisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu]]. 
===== Lähteet =====
**Niukkanen, Marianna** 2009. //Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset. Tunnistaminen ja suojelu.// Museoviraston rakennushistorian osaston ohjeita ja oppaita 3. Museovirasto, rakennushistorian osasto.
**Nyström, Per** 1951. //Pargas kalkbergs aktiebolag, 1898-1948. En allmogenärings utveckling till storindustri.// Pargas. 
**Peltonen, Karim** 1998. Kun piru hyppäsi piisiin. Vimpelin seudun talonpoikainen kalkinpoltto arkeologisena ilmiönä. //Tekniikan Waiheita// 1/98: 17–26.
===== Muu kirjallisuus =====

===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
