Sivustatuliperiaatteeseen perustuva linnoitukseen kuuluva varustus tai erillinen linnoituslaite

Kaponieeri on linnoitukseen kuuluva umpinaiseksi rakennettu pieni varustus, joka on tarkoitettu joko vallihaudan tai muun puolustuslinjan lähipuolustukseen ja pyyhkäisemiseen sivutulella vihollisen rynnäkön aikana. Kaponieeri on joko erillinen tai yhdistetty suurempaan varustukseen. Se on tavallisesti varustettu kasematein (ks. linnoitussanasto: kasematti) ja mahdollisesti myös ampumatasoin.

Ensimmäisen maailmansodan aikaisessa kaponieerissa on ollut yleensä kaksi samaan suuntaan ampunutta tykkiä, joiden ampumasektorit oli suojattu kookkailla maavalleilla. Kaponieerit on sijoitettu suojaisiin paikkoihin siten, että maastonmuodot kätkevät ampuma-aukot. Kaponieereja on kahta päätyyppiä. Ensimmäisessä tykkien tuliasemat, suojatilat ja tähystys tai valonheitinasemat on sijoitettu samaan rakenteeseen yhtenäisen katon alle. Toisessa tykkiasemat, suojatilat ja mahdollinen valonheitinasema on sijoitettu omaan erilliseen, katettuun rakenteeseen, joiden välissä on yhdyshauta. Kaponieerit on rakennettu yleensä betonista ja niiden katot on vahvistettu teräspalkeilla. Lisäksi on ollut myös hirsillä tuettuja, kenttälinnoitettuja kaponieereja, joista on nykyisin jäljellä vain maatuneita kuoppia.¹⁾.

Bastionijärjestelmä vanhentui 1700-luvulla kun tykistön kehitys mahdollisti yhä järeämpien aseiden sijoittamisen erillisiin itsenäisiin puolustusasemiin. Kaponierijärjestelmäksi kutsuttu uusi linnoitusoppi perustui kaponieerien ja lunettien ketjuihin (ks. linnoitussanasto: kaponieeri, lunetti). Venäläinen esivalta toi kaponieerijärjestelmän Suomeen 1800-luvun alussa.

Keisari Aleksanteri I vuonna 1803 Kaakkois-Suomeen tekemän tarkastusmatkan jälkeen alueen linnoituksia uudistettiin puolustustehon parantamiseksi. Kyminlinna, Utti ja Haminan linnoituksen pohjoinen rintama rakennettiin kokonaan uudelleen. Kärnäkosken linnoitusta täydennettiin erillisin kaponieerein. Laivaston tukikohdaksi jo aiemmin suunnitellun Ruotsinsalmen telakan ja sotasataman rakentaminen käynnistettiin toden teolla.

Kyminlinnassa ja Haminassa käynnistettiin uudistustyöt välittömästi. Suvorovin Kyminlinna purettiin ja tilalle rakennettiin nykyinen viisipolygoninen ja kaksinkertaisen etuvarustuksen omaava kaponieerilinnoitus. Haminan linnoituksen pohjoinen Kirkkojärven rintama purettiin ja paikalle rakennettiin kaponieerijärjestelmän mukainen suuri tiilinen keskusbastioni ja itsenäiseen puolustukseen tarkoitetut etuvarustukset, kaponieerit ja lunetit.

Linnoitusten uudistukset saatiin pääpiirteissään valmiiksi ennen Suomen sotaa 1808–1809. Sodan seurauksena Ruotsin vastainen raja siirtyi ja Kaakkois-Suomen linnoitukset tulivat sotilaallisesti tarpeettomiksi ja ne lakkautettiin. Vain Viapori säilytti aiemmin sotilaallisen tehtävänsä merilinnoituksena. Lisäksi Ahvenanmaalle rakennettiin 1830-40-luvuilla kaponieerijärjestelmään perustunut Bomarsundin linnoitus.

Krimin sota 1853–56 päätti kaponieerilinnoitusten rakentamisen Suomessa. Kaponieerijärjestelmän ajatusta hyödynnettiin kuitenkin 1900-luvulle saakka.

Ensimmäisen maailmansodan aikana linnoitustukikohtien välisiä alueita puolustettiin sivustatuliasemilla eli kaponieereilla. Ne rakennettiin joko puolustusasemien yhteyteen tai omiksi itsenäisiksi linnoituslaitteikseen.

Kaponieerijärjestelmään perustuvat linnoitukset on tehty 1800-luvulla.

Ensimmäisen maailmansodan linnoituksissa on kaponieereiksi kutsuttuja sivustatuliasemia.

Suomen ainoat kaponieerilinnoitukset ovat Ahvenanmaan Bomarsund ja Kotkan Kyminlinna. Lisäksi useisiin bastionilinnoituksiin lisättiin 1800-luvun alkupuolella kaponieereja.

Ensimmäisen maailmansodan aikaisia kaponieereja on ainakin Helsingin maalinnoituksessa.

1800-luvun kaponieerit ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.
Ks. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu, sivu 87.

Kauppi, Ulla-Riitta 2011. Eurooppalaista linnoitustaitoa Suomessa. Suomalaiset linnoitukset 1720-luvulta 1850-luvulle. Toim. V.-P. Suhonen. Suomen kirjallisuuden seura, Helsinki.
Lagerstedt, John 2014a. Viaporin maarintama: retkiopas ensimmäisen maailmansodan linnoitteille. Helsingin kaupunginmuseo. Helsinki.
Lagerstedt, John 2014b. Helsinki, Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Löndahl, Viveka 2011. Bomarsundin linnoitus (Suomentanut Helena Rosen). Suomalaiset linnoitukset 1720-luvulta 1850-luvulle. Toim. V.-P. Suhonen. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki.