Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.
{{tag>wiki:luokka:uskonnon_harjoittaminen wiki:luokka:kansanuskon_kohteet}}


====== Karsikko ======
{{:wiki:3015_26fix_p.jpg?450|}}

===== Määritelmä =====

Karsikko on paikka, jossa puuhun, kiveen, kallioon tai erilliseen lautaan on tehty merkintöjä vainajien tai erilaisten tapahtumien kuten ensimmäisen kaupunkimatkan, hyvän kalansaaliin, häiden tai hautajaisten  muistoksi. 

===== Kuvaus =====
 
Karsikko-nimi viittaa muinaiseen tapaan karsia ikivihreän havupuun alaoksat pois ja jättää latvaan ”tupsu”. Karsikkopuihin on voitu jättää myös merkkioksia, jotka ovat osoittaneet esimerkiksi kodin suuntaan. Ristien, vuosilukujen ja nimikirjaimien veistäminen runkoon tehtyyn pilkkaan eli kaarnasta kuorittuun kohtaan ja erillisen laudan käyttäminen, sekä merkkien hakkaaminen kiveen tai kallioon ovat myöhäisiä  piirteitä. Karsikkolaudat saatettiin ripustaa puuhun tai rakennuksiin((Holmberg 1924: 28; Vilkuna 1978.)).

{{ :wiki:dg2100_1_p.jpg?200|}} Karsikot tehtiin yleensä kulkureittien varteen tai pihapiiriin. Vainajan karsikkopuun ei tarvinnut olla suuri eikä muodoltaan silmiinpistävä. Tärkeintä oli, että se näkyi kulkureitille.((Vilkuna 1978: 252.))


===== Historia ja käyttö =====

Suomessa on tehty karsikoita erilaisten siirtymäriittien kuten ensimmäisen kaupunkimatkan, hyvän kalansaaliin, häiden tai hautajaisten vuoksi((Holmberg 1924: 27–28; Vilkuna 1978: 243.)). 

Vainajakarsikkojen tekemisen taustalla on ollut halu estää vainajan kummitteleminen: Kun vainaja oli viety kirkkomaahan, uskottiin, että hän jatkoi elämäänsä tuonpuoleisessa. Siellä hänen tuli ikävä kotiin jääneitä omaisia. Eniten pelättiin vainajan hakevan omaisuuttaan, varsinkin, jos hän oli jäänyt tyytymättömäksi. Niinpä vainajan kotiinpaluu haluttiin estää. Uskottiin, että hän halusi palata kotiinsa vain niitä samoja jälkiä myöten, joita pitkin hänet oli saatettu kirkkomaahan. Siksi tälle tielle oli aseteltava esteitä, ja yksi tällainen este oli karsikon tekeminen. Keski-Suomen Sumiaisista kerätyn muistitiedon mukaan karsikko tehtiin levähdyspaikalle vainajaa hautaan vietäessä. Lepotauolla otettiin karsikkoa tehdessä karsikkoryyppy ja laulettiin virsiä sekä hengellisiä lauluja((Vilkuna 1978: 252.)).

Vanhan uskomusperinteen hävitessä vainajan paluun estäminen jäi tarpeettomaksi ja karsikoista muodostui yhä enemmän muistopuita- ja kiviä. Myös vainajien kuljetuksen helpottuminen uusien teiden myötä hävitti osaltaan karsikkoperinnettä: lepotaukoihin ei ollut entiseen malliin tarvetta.((Vilkuna 1997: 254.))

Karsikkoja on tehty myös elossa oleville henkilöille, etenkin sellaisille, jotka ensi kertaa olivat mukana jollakin pitkällä matkalla, kuten kaupunki- tai markkinamatkalla, tai jotka ottivat ensimmäistä kertaa elämässään osaa pyydystykseen((Holmberg 1924: 34)). Morsiamen karsikkoja tehtiin muuttuneen elämäntilanteen muistoksi((Juvas 1931)).

Saaliskarsikkoja on tehty myös esim. hyvän kalasaaliin muistoksi, ”veen emännä kunniaksi” tai suotuisten pyyntikelien toivossa. Nämä tehtiin nimenomaan karsimalla puun oksia ((Holmberg 1924: 50–52, 80.)). Kaskimaiden keskelle on saatettu jättää iso puu karsikoksi. Puun alimmat oksat on karsittu, jotta tuli ei tartu puuhun. Näitä on kutsuttu mm. linnunlevähdyspuiksi tai kokkohongiksi((Holmberg 1924: 65.))


===== Ajoitus =====

Vanhimmat kirjalliset lähteet karsikoista ovat 1600-luvun alusta((Holmberg 1924: 27–28)). Keski-Suomessa vainajakarsikon tekeminen on tyrehtynyt 1800–1900-lukujen taitteessa. Savossa niitä on paikoin tehty vielä 1900-luvun alkupuolellakin((Vilkuna 1997: 254.))

===== Levintä =====

Muinaisjäännösrekisteriin karsikkoja on kirjattu 36((luettu 12.9.2014)). Suurin osa on puihin veistettyjä merkintöjä, vajaa kolmannes on kaiverrettu kiviin tai kallioihin. Karsikoita tunnetaan etenkin Pohjois-Karjalan Lieksasta ja Nurmeksesta sekä etelämpää Savonlinnan seudulta. 

Vainajan karsikoita tunnetaan Suomessa lähinnä vain Savo-Karjalan alueella. Tapaturmaisella tavalla kuollutta vastaan tehdyt ristit sen sijaan ovat yleisiä koko Suomessa. Itäisen Suomen lisäksi niitä on Ruotsin Taalainmaalla ja Virossa.((Vilkuna 1978: 243.))  

===== Suojelustatus =====
[[http://www.nba.fi/fi/File/685/rho-historiallisen-ajan-kii.pdf|Ks. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu]].

===== Lähteet =====

**Holmberg, Uno** 1924. Suomalaisten karsikoista. //Kalevalaseuran vuosikirj//a 4. Helsinki.
**Juvas, Maija** 1931. Lisätietoja karsikoista ja hurrikkaista. //Sanakirjasäätiön toimituksia// I. Helsinki. 
**Kotivuori, Hannu** 2003. Puuhun kirjoitettu.// Raitio// 2001: 23–33. 
**Niukkanen, Marianna** 2009. //Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset. Tunnustaminen ja suojelu.// Museovirasto, Rakennushistorian osasto.
**Sarmela, Matti** 1994. Muistoriitit. Suomen perinneatlas. //Suomen kansankulttuurin kartasto// 2. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: 53–56, kartta 6.
**Vilkuna, Janne** 1978. Vainajan karsikko. //Sumiaisten kirja// (toim. Heli Jokipii). JYY:n kotiseutusarja N:o 15. 
**Vilkuna, Janne** 1992. //Suomalaiset vainajien karsikot ja ristipuut.// Kansatieteellinen tapatutkimus. Kansatieteellinen arkisto 39. Suomen muinaismuistoyhdistys. 
**Vilkuna, Janne** 1993. The Karsikko and Cross-Tree Tradition of Finland. The Origins, Change and End of the Custom. Ethnologia Europaea. //Journal of European Ethnology//: 135–152.

===== Muu kirjallisuus =====


===== Viitteet =====

~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
