Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

wiki:laivanrakennuspaikka

Tämä on vanha versio dokumentista!




Laivanrakennuspaikka

Määritelmä

Laivanrakennukseen käytetty paikka meren, järven tai joen rannalla

Kuvaus

Laivanrakennuspaikasta voidaan puhua, kun rakennetut alukset ovat kyllin suuria, jotta niillä voidaan kuljettaa useita ihmisiä sekä rahtia/sotakalustoa. Tämä tapahtuu Suomessa historiallisten lähteiden perusteella keskiajan loppupuolella ja uuden ajan alussa. Rakennuspaikoilla voitiin rakentaa myös veneitä ja haapioita, mutta niiden tekoon ei tarvittu erityisiä rakenteita ja erityisesti pienten ruuhien rakentaminen oli vesistön äärellä asuville itsestään selvä vuotuiskierron askare1).

Laivanrakennuspaikka perustettiin veteen päin viettävään kaltevaan ja suojaiseen rantaan, jossa oli tukeva maapohja. Tällöin aluksen alle ei välttämättä tarvinnut rakentaa erityistä puista petiä, ns. tapulipaikkaa, vaikka suuremmille aluksille sellainen todennäköisesti aina tehtiin. Heti rannassa oli oltava kyllin syvää vettä alukselle ja paikalle piti voida uittaa tai muuten kuljettaa rakennuspuuta2). Ammattimaisilla telakoilla ja varveilla maalle perustettiin tukeista peti, josta alus oli helppo työntää veteen. Laivan kylkiä kannattelivat tukipuut rakennusvaiheessa. Tällaisista kevyistä rakennustelineistä ei välttämättä ole jäänyt jälkiä arkeologiseen aineistoon. Rakennuspaikalle tuotiin puu mahdollisuuksien mukaan lähimetsistä ja siellä sijaitsi myös varastorakennuksia, lautatarhoja, paja sekä mahdollisesti satama. Rakennuspaikan läheltä saattaa löytyä kalliohakkauksia, jotka viittaavat laivanrakennukseen. Rannassa on voinut myös säilyä jälkiä lavetista tai kiskoista, jotka helpottivat aluksen liukumista rannalta veteen3). Tapulipaikalla rakennettiin valmiiksi vain aluksen runko ja takilointi sekä muu varustelu tehtiin vasta rungon kelluessa. Laivat saatettiin myös takiloida muualla kuin rakennuspaikallaan.

Laivanrakennuspaikkoja ei ole tutkittu arkeologisesti Suomessa, mutta todennäköisesti rakennuspaikan arkeologiseen aineistoon kuuluu rakennusten pohjien lisäksi erilaista rakennusjätettä, kuten puulastuja, nauloja, raudanvalmistuskuonaa, merkkejä tulenpidosta, rikkimenneitä työkaluja ja mahdollisesti hukattuja esineitä. Veden alla orgaaninen aines, kuten alusten tiivisteenä käytetty eläinten karva tai kangas sekä puulastut säilyvät paremmin kuin maalla.

Vanhoja historiallisia laivanrakennuspaikkoja voidaan kutsua varveiksi, kuten myös myöhempiä maaseudun pieniä laivanrakennuspaikkoja. Varvit eroavat kaupunkien ammattimaisista telakoista siten, että niiden toiminta oli pienimuotoista, yksinkertaista tai väliaikaista.

Historia ja käyttö

Tunnemme laivanrakennuspaikkoja historiallisista lähteistä. Niissä kuvataan alusten rakennustekniikkaa, laivatyyppejä ja hallinnollisia seikkoja, joten rakennuspaikkojen yksityiskohtia ei ole yleensä erikseen mainittu. Kirjallisten arkistolähteiden lisäksi rakennuspaikkoja voi löytää vanhoista kartoista ja paikallishistorioista4).

Ensimmäiset historialliset lähteet rakennuksesta ajoittuvat 1500-luvulle, jolloin Kustaa Vaasa perusti Suomeen useita laivakartanoita (skeppsgård) ja veistämöitä ja perusti Ruotsin sotalaivaston. Vaasan ajan laivakartanoita sijaitsi Turussa, Viipurissa ja Helsingissä, joista vanhin ja merkittävin oli Turun laivakartano. Turussa ja Viipurissa laivakartanon rakennustoiminta periytyi jo keskiajalta. Kruununveistämöitä sijaitsi Tammisaaressa, Kastelholmassa, Porin kuninkaankartanossa ja Pietarsaaressa. Veistämöt olivat rakenteeltaan yksinkertaisia ja tilapäisiä hallinnollisia yksiköitä, joiden tapulipaikka siirtyi tarpeen mukaan rannalta toiselle5). Näitä liikkuvia yksinkertaisia varveja kutsuttiin ”bankstadeiksi”. Sekä laivakartanoissa että veistämöillä laivanrakentamisen johto oli ulkomaalaisten mestarien käsissä. Myöhemmin kuninkaan suurvaltapolitiikan johdosta laivoja tarvittiin sotaväen tarpeeseen yhä enemmän ja uusia kartanoita ja veistämöjä perustettiin Suomeen. Näitä sijaitsi ajoittain esimerkiksi Limingalla, Salossa, Pietarsaaressa, Kyrössä, Laihialla, Luvialla, Mynämäellä, Pohjassa sekä Naantalissa. Suurempia kaleereja (galeija) rakennettiin esimerkiksi Raumalla ja Rymättylässä6).

1600-luvun toisella puoliskolla laivanrakennustoiminta hiipui, mutta erityisesti Pohjanmaalla olivat ulkomaalaiset mestarit kouluttaneet paikkakuntalaisista talonpojista taitavia laivanrakentajia. Taidot oli huomattu valtakunnan johdossa ja Ruotsin amiraliteetti hankkikin 1674 Kruunupyystä Jouksholmenin saaren, jossa sijaitsi suuria ja uudenaikaisia laivoja kruunulle rakentanut varvi. Varvi sai nyt nimekseen Cronoholmen ja siitä tuli amiraliteetin Tukholman veistämön alainen, jossa sen toimintakautena rakennettiin amiraliteetille kaikkiaan 66 alusta7). Jouksholmenin saari on nykyään maankohoamisen seurauksena osa mannerta, mutta veistämön rakennusten pohjat, kaivo yms. rakennelmat ovat edelleen jäljellä ja ainutlaatuinen osa arkeologista kulttuuriperintöä.

1700–1800-lukujen kuluessa maaseudun laivanrakennus alkaa näkyä lähteissä. 1800-luvulla rakennuspaikat sekä rakennusmestarit alettiin järjestelmällisesti merkitä viranomaisten rekistereihin, esimerkiksi laivanmittaajien kirjoihin, myyntiasiakirjoihin sekä tulliasiakirjoihin. Tosin rakennuspaikka mainitaan usein vain pitäjän tarkkuudella. Maaseudulla laivan rakentamiseen tarvittiin koko kylän tai yhteisön panos sekä useita osakkaita, sillä se oli kallis ja aikaa vievä työ. Laivoja ei maaseudulla yleensä tehty pääasiallisena elinkeinona, vaan maa- ja metsätalouden ohella ylijäämätuotannon viemiseksi kaupunkien markkinoille, erityisesti Tukholmaan ja Tallinnaan. 1800-luvun kuluessa jotkin varvit kuitenkin ammattimaistuivat ja maaseudulla rakennettiin laivoja myös kaupunkien porvarien tilauksesta. Erityisesti Luvian varveilla tehtiin suuria laivoja8). Maaseudun rakennuspaikkoja on mahdotonta luetella kattavasti. Käytännössä melkein jokaisessa rannikon niemessä ja notkelmassa rakennettiin, esimerkiksi yksin Kemiönsaarella on arvioitu olevan noin 60 1800-luvun laivanrakennuspaikkaa9).

Ajoitus

Ensimmäiset tiedot laivanrakennuksesta Suomessa ajoittuvat 1500-luvulle, jolloin Kustaa Vaasa perusti useita kruununtelakoita ja veistämöitä Suomeen. Pohjanmaan laivanrakennus mainitaan Olaus Magnuksen Carta Marinassa vuodelta 1539 sekä myöhemmin Pohjoisten kansojen historiassa kerrotaan, että Ruotsissa rakennetaan suuria sotalaivoja. 1700-luvulla erityisesti Pohjanmaan laivanrakennus kasvoi teollisiin mittoihin. 1700-luvulla perustettiin nykyaikainen telakka myös Helsingin edustalle Viaporiin, jossa rakennettiin aluksia saaristolaivaston tarpeisiin. 1800-luvulla arkistolähteistä on mahdollista seurata laajemmin laivanrakennuspaikkojen sijaintia ja rakennuksen laaja-alaisuus nousee esiin. Puisten laivojen rakennus jatkui Suomessa aina toiseen maailmansotaan saakka.

Levintä

Varhaisin tunnettu laivanrakennus keskittyi Pohjanmaalle, Satakuntaan ja Turun seudulle. Myöhemmin rakennus oli erityisen vilkasta näiden lisäksi myös esimerkiksi Koivistolla ja Ahvenanmaalla. Maaseudun kaljaaseja, jahteja ja kuunareita rakennettiin koko länsi- ja etelärannikolla. Sisämaan laivanrakennuspaikoista on tietoja niukemmin.

Suojelustatus

Lähteet

Börman, Jan-Erik 1979. Åboländsk bygdeseglation. Helsingfors.
Haapion valmistus. https://www.youtube.com/watch?v=kW7BdhOZZ_c [avattu 13.11.2016]
Itäpalo, Jaana 2011. ”Luodon rantayleiskaavan arkeologinen inventointi 2011”. K-P:n ArkeologiaPalvelu. [http://www.kparkeologia.fi/tutkimusraportit/Raportit2011/Luoto_Rantayleiskaavan%20arkeologinen%20inventointi%202011.pdf avattu 13.11.2016]
Kaukiainen, Yrjö 1970. Suomen talonpoikaispurjehdus 1800-luvun alkupuoliskolla. Historiallisia tutkimuksia LXXIX, Helsinki.
Kokko, Rami 2014. Raahen alueen meriarkeologinen inventointi 28.8.–1.9.2014. ARK-sukellus. Museoviraston arkistossa.
Kronholm, Jan 1987. Sista skutbygget på Åminne. Jakobstads Tidning hösten 1987. [http://www.nykarlebyvyer.nu/sidor/index2.htm avattu 13.11.2016]
Nikander, Gabriel 1959. By och bonde i Svenskösterbotten. Folklivsstudier 5. Helsingfors.
Toivanen, Pekka 1993a. Kustaa Vaasa ja kruunun laivanrakennustoimintaa. Navis Fennica Suomen merenkulun historia 1, Puuruuhista syvänmeren purjealuksiin. Riimala, Erkki (toim.). WSOY, 47–53.
Toivanen, Pekka 1993b. Kruunupyyn edistyksellinen kruununvarvi. Navis Fennica Suomen merenkulun historia 1, Puuruuhista syvänmeren purjealuksiin. Riimala, Erkki (toim.). WSOY, 79–86.

Muu kirjallisuus

Börman, Jan-Erik 1980. Under västnylandska segel 1840-1898. Helsingfors.
http://www.helsinki.fi/merihistoria/opiskelun_tueksi/kirjallisuus.html#laivanrakennuksesta [avattu 13.11.2016]
Huhtamies, Mikko 2014. Pohjolan Atlantis. Uskomattomia ideoita Itämerellä. John Nurmisen säätiö, Helsinki.
Sea Finland. Finnish seafaring in pictures compiled by Henry Forssell. Helsinki 1985.
Toivanen, Pekka. Laivanrakennus Pohjanmaalla 1600-luvulla. [http://sydaby.eget.net/swe/1600_build.htm avattu 13.11.2016]

Viitteet

2) Nikander 1959: 11
3) esim. Itäpalo 2011: 16–17; Kokko 2014: 6
4) esim. Kronholm 1987
5) Toivanen 1993a, 47
6) Toivanen 1993a: 51–52
7) Toivanen 1993b: 80
8) Kaukiainen 1970: 231
9) Börman 1979: 127–131

Keskustelu

Jackey John, 2023/01/20 08:24

Hi there! I read your blog, have amazing post! https://sites.google.com/elogns.com/bitmartsafemoon/home

You could leave a comment if you were logged in.
wiki/laivanrakennuspaikka.1490702851.txt.gz · Viimeksi muutettu: 2017/03/28 15:07 / Helena Ranta