Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Ajankohtaista
Ohjeet
Seminaarit
Hankekuvaus
Tekijät
Yhteystiedot
Linkit
Artikkelit
Keskustelu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Aihealueet

Työkalut

wiki:luokka:asuminen_ja_oleskelu

Asuminen ja oleskelu

Asuminen ja oleskelu ovat ihmisen perustarpeiden tyydyttämiseen liittyvää toimintaa. Suomen viileässä ilmastossa ihmisen on ollut pakko asua jossakin ja rakentaa itselleen suojaksi asumus. Asumuksille on ollut tärkeintä pitää lämpö sisällä ja kosteus ulkona. Monet asuinpaikat liittyvät myös elinkeinojen harjoittamiseen, muun muassa tervanpoltto tai riistaeläinten pyynti on vaatinut pitkäaikaistakin oleskelua toimintapaikkojen vieressä. Ihminen on jättänyt jälkiä myös hyvin lyhytaikaisesta oleskelusta, siitä saattavat kertoa esimerkiksi tulisijan jäännökset tilapäisellä leiripaikalla.

Lue lisää

Lue lisää


Asuinpaikat ovat kokonaisuuksia, joissa on paitsi varsinaisten asumusten/asuinrakennusten jäännöksiä, myös erilaisista pihapiirissä tai lähiympäristössä tehdyistä askareista kertovia rakenteita. Sellaisia voivat olla esimerkiksi kotieläinten pitoon liittyvät rakenteet, lihan kuivattamiseen tai varastoimiseen käytetyt telineet, lihan tai kalan savustukseen käytetyt kodat, kalaverkon tai pyykin kuivattamiseen käytetyt telineet, pajatoiminta, venevalkamat ja laiturit.


Pääsääntönä voitaneen pitää, että pidempiaikainen asuminen jättää jälkeensä monipuolisemman aineiston kuin lyhytaikainen. Jo pelkästään esine ja ihmisen toiminnasta likaiseksi värjäytynyt maa riittävät määrittämään kohteen asuinpaikaksi tai aktiviteettialueeksi.


Esihistorian ja historiallisen ajan kuluessa asumukset ovat olleet vaihtelevan kokoisia. Ne ovat saattaneet olla pieniä, muutaman neliömetrin kokoisia majoja, yhden huoneen mäkitupia tai piilopirttejä, tai sitten suuria kivikauden monihuoneisia rivitaloja, suuria navettoja tai kaupunkien kerrostaloja. Kaikissa tapauksissa asumukset eivät ole olleet luonteeltaan pysyviä, vaan liikkuvaa elämäntapaa viettäneet ihmiset asuivat myös tilapäisissä kevytrakenteisissa tai liikuteltavissa asumuksissa. Joistakin asumuksista on jo kivikaudella voinut jäädä jäljelle vain asumuksesta kertova likamaa-alue tai kuten neoliittisella kaudella noin puolen metrin syvyinen ja useiden metrien laajuinen loivarinteinen painanne. Rakennusten variaatio on siis ollut huomattava. Kullekin ajanjaksolle voidaan hahmottaa tyypillisimmät rakennusmallit, -muodot ja -koot, joihin valtaosa ajanjakson asumuksista sijoittuu.


Metsästäjä-keräilijöiden asuinpaikat ovat usein sijainneet loivilla hiekkaisilla rinteillä vesistöjen äärellä, lämpimän päivän puolella eli useimmiten lounaasta kaakkoon suuntautuvalla sektorilla. Tästä on toki poikkeuksensa, mutta silloin on haluttu korostaa maaston ja ympäristön muita tekijöitä, kuten suojaisuutta tai maaperän suotuisuutta. Joissakin tapauksissa kivikauden ihmiset ovat jättäneet asumuksen kokonaan rakentamatta, jos sateensuojaa on tarjonnut esimerkiksi luolan katto tai kalteva kallion seinä.


Asumusten jäännökset ovat olleet erilaisia eri aikoina. Pitkäikäisin asumustyyppi on ollut piste-, kartio- tai keilakotaa muistuttava pyöreä tai soikeahko ruoteiden varaan pystytetty yksinkertainen keskusliedellinen kota. Sellaisia on ollut käytössä varmastikin kivikauden alkuvaiheesta noin 8800 eaa. lähtien aina 1900-luvulle saakka. Usein tällaisesta asumuksesta ei ole jäänyt jäljelle kuin tulisija ja mahdollisesti myös hieman likamaata ja palaneita kiviä. Mesoliittisen kivikauden alkuun ajoitetaan myös suorakaiteen muotoiset asumukset, jollaisia on löytynyt mm. Juankosken Helvetinhaudanpurolta. Kevytrakenteisten pyöreiden kotien rinnalle ilmaantuvat mesoliittisen kivikauden lopulla ns. asumuspainanteet, joiden pohja on tuolloin ollut muodoltaan joko pyöreähkö, soikeahko tai suorakaide.


Myös neoliittisella kivikaudella on ollut käytössä pyöreitä kevytrakenteisia kotamaisia asumuksia, mutta valtaosa sen aikakauden tunnistetuista ja tutkituista asumuksista on ollut asumuspainanteita. Tyypillisen kampakeramiikan aikaan asumukset olivat pohjamuodoltaan pääasiassa pyöreitä tai soikeita, joskus harvemmin suorakaiteen muotoisia. Oven on arveltu sijainneen soikean pohja-alan pidemmällä seinällä. Kierikin ja Pöljän keramiikan aikaiset asumukset ovat olleet pääasiassa suorakaiteen muotoisia ja niiden kaksi ovea ovat sijoittuneet päätyihin. Niiden suorakaiteinen muoto johtuu siitä, että noin puolen metrin syvyisen kuopan reunoja on tukenut 2-4 hirsikerran seinä, joiden päälle on rakennettu kotamainen kate. Yksinkertaisen suorakaiteen muotoisen asumuksen lisäksi käytössä on ollut yli 50 metrin pituisia rivitaloja, jotka ovat koostuneet useasta solusta ja asumuksen sisään on voinut mennä päädystä tai solujen väleissä olevista ovista ja tulla talon toisesta päästä ulos. Pöljän keramiikan aikaan on ollut käytössä myös varsin suuria asumuksia, joiden pituus on voinut olla yli 20 metriä, jopa 30 metriä. Asumuspainanteita on ollut eniten käytössä muinaisella Pohjanmaan rannikkoalueella ja Saimaan seudulla.


Rannikolle sijoittuvat pronssikauden kulttuurin asumukset ovat olleet Nakkilan Rieskaronmäen asuinpaikan tapaan paaluista ja oksapunoksista savirappauksella päällystettyjä pitkätalojen kaltaisia asumuksia. Sellaisessa asumuksessa ihmisten asuin osa ja karjasuoja ovat sijainneet saman pitkänomaisen rakennuksen eri päissä. Rannikolla ja saaristossa on pronssikauden lopulla ja rautakauden alussa asuttu myös pyöreähköissä asumuksissa. Rautakaudella pitkätalosta tuli rannikon ja saariston maatalouskulttuurien piirissä vallitseva asumusmuoto.


Historiallisen ajan asuinpaikat ovat esihistoriallista aikaa huomattavasti monimuotoisempi ilmiö jo pelkästään väestön määrän valtavan kasvun, valtionmuodostuksen ja alati kehittyvien rakennustekniikoiden johdosta. Asutuksen sijainti ja muoto alkoivat olla yhä enemmän ylhäältä johdettua ja yhteiskunnan eri toimintoihin ja rakenteisiin liittyvää. Esimerkiksi sarkajako yhdisti keskiajalla aiemmin hajanaiset kylät yhteisille tonteille, kun taas isojako hajotti samat kylät 1700- ja 1800-luvuilla. Rakentamiseen innovaatiot ja muodit levisivät yhteyksien parantuessa nopeammin ulkomailta Suomeen ja Suomen sisällä alueelta toiselle. Myös yhteiskunnan stratigrafia alkaa erottua yhä selvemmin eri rakennustyypeissä, koska niillä manifestoitiin vaurautta sekä maallista ja hengellisen valtaa. Köyhin väestö asui maakuopissa, rikkaimmat sen sijaan kivisissä kartanoissa. Väliin mahtuu mitä moninaisin joukko erilaisia asutusmuotoja. Yleisimpiä asuinrakennuksia olivat varmaankin keskiajalta lähtien savutuvat, jotka säilyivät Suomen syrjäseuduilla käytössä 1900-luvulle saakka, vaikka ne muualla olivat uuden ajan kuluessa – viimeistään 1600-luvulta alkaen – korvautuneet pikku hiljaa parituvilla. Kaikenlaisia asuinrakennustyyppien rinnalla oli lukuisia erilaisiin elinkeinoihin liittyviä rakennuksia, kuten riihiä, navettoja, aittoja ja saunoja. Lisäksi pysyvien asuinpaikkojen ohella oli suuri joukko tilapäisiä asuinpaikkoja, kuten leirejä, kaskimajoja jne.


Kaupunkien asuinrakennukset olivat keskiajalla ja uuden ajan alussa varsin samantapaisia kuin maaseudun vastaavat, tosin erilaiset rakennustekniset ym. uutuudet saavuttivat vilkkaiden yhteyksien ansiosta kaupungit maaseudun kyliä aikaisemmin. Tavallisin rakennustyyppi oli salvottu hirsirakennus. Savutupa oli keskiajan kaupungeissa yleinen asumus, mutta niitä oli köyhimmän väestön käytössä vielä 1800-luvulla. Yksinäistuvan rinnalla paritupa oli tavallinen rakennustyyppi 1500- ja 1600-luvuilla. Tällöin myös uloslämpiävät eli savupiipulliset uunit yleistyivät, ja lasi-ikkunat lisäsivät asumismukavuutta. 1600- ja 1700-luvulla kapearunkoisten asuinrakennusten ohella otettiin yleiseen käyttöön ns. karoliininen pohjakaava, jossa rakennus oli kahden huoneen levyinen. Myös erilaiset lämmitysuunit ja suuremmat lasi-ikkunat yleistyivät tuolloin. Samalla tontilla saattoi olla erityyppisiä asuinrakennuksia, joista edustavin oli tontin omistavien porvareiden käytössä, ja muissa asusti esimerkiksi perheenjäseniä, palvelusväkeä tai vierailevia kauppiaita.


Keskusvalta kiinnitti huomiota kaupunkirakentamisen edustavuuteen, ja erilaisilla kielloilla ja määräyksillä pyrittiin ohjaamaan rakennusten kokoa, sijoittelua ja ulkonäköä. Paloturvallisuuden vuoksi suosittiin kivirakentamista. Toki porvarit itsekin pyrkivät osoittamaan vaurauttaan ja asemaansa omistamiensa asuinrakennusten välityksellä. Puurakennukset saattoivat olla hyvin koristeellisia ja asumismukavuudeltaan kivirakennuksia parempia, joten puurakennuksessa asuminen välttämättä merkinnyt omistajansa alempaa sosioekonomista statusta.


Kirjallisuutta


Asplund, Henrik 2002. Houses or Huts? Early Iron Age Building Remains in SW Finland. Julkaisussa Ranta, Helena (toim.): Huts and Houses. Stone Age and Early Metal Age Buildings in Finland: 227–233 National Board of Antiquities, Helsinki.
Donner, Joakim 2007. On the lack of evidence of artifacts in the Susiluola Cave in Finland. Fennoscandia archaeologica XXIV: 53–56.
Donner, Joakim 2008. Some Comments on the Contribution by Hans-Peter Schulz and Tapani Rostedt on Susiluola. Fennoscandia archaeologica XXV: 83.
Halinen, Petri 2015. Kivikausi. Julkaisussa Haggrén Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoriaa kivikaudelta keskiajalle: 17–121, 55–567. Gaudeamus.
Junno, Juho-Antti 2007. Archaic Homo Sapiens in the northernmost region. Fennoscandia archaeologica XXIV: 92–93.
Jussila, Timo & Kriiska, Aivar & Rostedt, Tapani 2007. The Mesolithic Settlement in the Savo, Finland and the Earliest Settlement in the Eastern Baltic Sea. Acta Archaeologica 78:2: 143–162.
Katiskoski, Kaarlo 2002. The Semisubterranean Dwelling at Kärmelahti in Puumala, Savo Province, Eastern Finland. Julkaisussa Ranta, Helena (toim.): Huts and Houses. Stone Age and Early Metal Age Buildings in Finland: 171–200. National Board of Antiquities, Helsinki.
Kinnunen, Kari A. 2007. Fractured siltstones in Susivuori esker close to Susiluola Cave, Karijoki, Finland. Fennoscandia archaeologica XXIV: 57–63.
Kotivuori, Hannu 1992. Dwelling-site finds from the Middle iron Age fieldwork at Kalaschabrännan in Maalahti, southern Ostrobothnia 1987-1989. Fennoscandia archaeologica IX: 57–74.
Kotivuori, Hannu 2002. Alisen Kemijoen kivikautiset asumuspainanteet – topografiseen havainnointiin ja aineistovertailuun perustuva asutuskuva. Julkaisematon lisensiaattitutkielma. Turun yliopisto. Arkeologia.
Leskinen, Sirpa 2002. The Late Neolithic House at Rusavierto. Julkaisussa Ranta, Helena (toim.): Huts and Houses. Stone Age and Early Metal Age Buildings in Finland: 147-169. National Board of Antiquities, Helsinki.
Liedgren, Lars 1991. Merovingertida bebyggelselämningar på Kalaschabrännan I Malax. Julkaisussa Baudou, E. & Engelmark, R. & Liedgren, L. & Segerström U & Wallin, J.-E. (toim.): Järnåldersbygd i Österbotten. En ekologisk-arkeologisk studie av bosättningskontinuitet och resursutnyttjande: 103–148. Vasa: Scriptum.
Lilius, Henrik 1985. Suomalainen puukaupunki. Trästaden i Finland. The Finnish Wooden Town. Rungsted Kyst.
Lönnqvist, Kenneth K. A. 2009. Pyhtää Susikopinharju (I), Finland: a Site with Mesolithic Dwellings. Proceedings of the Prehistoric Society 75: 305–344.
Manninen, Mikael A. 2007. Non-flint pseudo-lithics: some considerations. Fennoscandia archaeologica XXIV: 76–83.
Meinander, Henrik 2006. Suomen historia: linjat, rakenteet, käännekohdat. WSOY.
Núñez, Milton 2007. My problem with Susiluola. Fennoscandia archaeologica XXIV: 84–91.
Núñez, Milton 2008. Susiluola – the Problem Persists. Fennoscandia archaeologica XXV: 84–85.
Pesonen, Petro 2002. Semisubterranean houses in Finland – a review. Julkaisussa Ranta, Helena (toim.): Huts and Houses. Stone Age and Early Metal Age Buildings in Finland: 9–41. National Board of Antiquities, Helsinki.
Raninen, Sami & Wessman, Anna 2015. Rautakausi. Julkaisussa Haggrén Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoriaa kivikaudelta keskiajalle: 213–365, 571–584. Gaudeamus.
Rasila, Viljo & Jutikkala, Eino & Alitalo-Mäkelä, Anneli (toim.) 2003. Suomen maatalouden historia 1. Perinteisen maatalouden aika: esihistoriasta 1870-luvulle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 914:1. Helsinki.
Schulz, Hans-Peter 2007. Artefact – geofact analysis of the lithic material from the Susiluola Cave. Fennoscandia archaeologica XXV: 73–82.
Schulz, Hans-Peter & Rostedt, Tapani 2008. Debating Susiluola – Some Comments. Fennoscandia archaeologica XXIV: 64–75.
Seppänen, Liisa 2012. Rakentaminen ja kaupunkikuvan muutokset keskiajan Turussa. Erityistarkastelussa Åbo Akademin päärakennuksen tontin arkeologinen aineisto. Väitöskirja, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Arkeologia. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5231-1
Uino, Pirjo 1986. An Iron Age community at Ketohaka in Salo and other remains of Metal Period buildings in Finland. Iron Age Studies in Salo II. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 89:1. Helsinki.
Viitanen, Eeva-Maria 1996. Hallitalo ja hirsimökki. rautakautisia rakennuksia ja rakennustekniikkaa Pohjolassa. Tekniikan waiheita 14 (1996):1: 5–15.
Vuorinen, Juha-Matti 2009. Rakennukset ja rakentajat Raision Ihalassa rautakauden lopulla ja varhaisella keskiajalla. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C, Scripta lingua Fennica edita 281. Turun yliopisto, Turku.
Ylikangas, Heikki 1986. Käännekohdat Suomen historiassa : pohdiskeluja kehityslinjoista ja niiden muutoksista uudella ajalla. WSOY.


Asuminen- ja oleskelu-aihealueeseen kuuluvat seuraavat teemat:

Asuminen- ja oleskelu aihealueeseen kuuluvat seuraavat sivut:

wiki/luokka/asuminen_ja_oleskelu.txt · Viimeksi muutettu: 2017/05/10 09:15 / Veli-Pekka Suhonen