Tähän aihealueeseen sisältyy maa-, vesi- ja ilmaliikenteeseen sekä tiedonkulkuun liittyviä arkeologisia jäännöksiä. Maalla on kuljettu jo esihistorialliselta ajalta lähtien polkuja, teitä ja vesistöjä pitkin. Talvi- ja kesäreitit poikkesivat usein toisistaan. Talvisin lyhennettiin matkaa hyödyntämällä jäätyneitä järviä ja soita. Polku eroaa tiestä siinä, että se on tilapäisesti tai säännöllisesti käytetty kulku-ura ilman varsinaisia tierakenteita, kuten tiepinnoiteita, tiepenkkoja ja -terasseja, ojia ja silta- sekä pitkospuurakenteita. Oman mielenkiintoisen, mutta toistaiseksi vähän tunnetun tietyypin muodostavat solatiet.

Varsinaisen valtiojohtoisen ja lakisääteisen tieverkoston rakentaminen käynnistyi Suomessa keskiajan kuluessa. Aluksi tiet yhdistivät hallintokeskuksina toimineita linnoja ja kaupunkeja toisiinsa. Yleisten teiden rinnalle muotoutui jo varhain kylästä kylään ja kylästä kirkkoon kulkeneita teitä ja polkuja. Lisäksi kylien alueilla oli omat karja-, pelto-, niitty-, mylly- ja metsäpolkunsa. Teiden rakentamisesta ja rakenteista oli useita määräyksiä kuningas Maunu Eerikinpojan 1300-luvun puolivälissä voimaan tulleessa maanlaissa. Laissa määrättiin myös kylän tonttimailla olevista teistä eli kyläraiteista. Lopullisesti koko Suomi syrjäseutuineen on päätynyt hoidetun tieverkoston piiriin vasta 1900-luvulla. Teihin liittyviä jäännöksiä ovat myös krouvit, majatalot ja kilometripylväät.

Tie- ja vesiliikenteen rinnalle tuli ensin 1800-luvun jälkipuoliskolla rautatiet ja sitten 1900-luvun alkupuolella ilmaliikenne. Molemmat ovat jättäneet arkeologiset merkkinsä maastoon. Hylätyistä rautatielinjoista kertovat kasvillisuuden peittämät ratapenkat ja kipinäaidat. Ilmaliikenteestä on puolestaan muistona hylättyjä sotilaslentokenttiä erilaisine ilmailuun liittyvine rakenteiden jäännöksineen.

Liikenne ja tiedonkulku -aihealueeseen kuuluvat seuraavat teemat:

• Tiet ja polut
• Rautatiet
• Vesireitit
• Ilmareitit
• Tiedonkulku

Liikenne ja tiedonkulku -aihealueeseen on liitetty seuraavat sivut: