Maahan kaivettu kuoppa, johon vainajan poltetut jäännökset on asetettu joko suoraan tai jossakin astiassa, ja tämän jälkeen peitetty joko maalla tai kivellä.

Mikäli vainajan jäännökset on laitettu astiaan, puhutaan myös uurnahaudoista

Palokuoppahaudassa roviolta kerätyt jäännökset tai osa niistä on asetettu maahan kaivettuun kuoppaan ja peitetty maa-aineksella tai kivillä. Vainajan jäännökset on voitu laittaa myös hiekkakivilaa´an päälle ja myös katteena on voitu käyttää kivilaakoja.¹⁾ Rautakauden alkupuolen palokuoppahaudat yhdistyvät pääosin roomalaisaikaan ajoittuviin nk. Kärsämäen-tyypin kalmistoihin. Tunnetuimmassa kalmistossa Turun Maarian Kärsämäessä kuopat olivat syvyydeltään noin 30–60 cm ja läpimitaltaan aina yhteen metriin saakka. Erityispiirteenä joidenkin hautojen ympärillä näkyi n. 3–5 metrin päässä tumma kehä – ehkä jäännös ojasta tai aitauksesta, ja joitakin hautoja peitti laajempi tasainen kiveys.²⁾ Osa Kärsämäen palokuoppahaudoista oli löydöttömiä, mutta osa haudoista varsin rikkaasti varusteltuja ja niissä oli mm. aseita³⁾.

Kärsämäen-tyypin kalmistoissa esiintyy myös palokuoppahautoja, joissa vainajan roviolla poltetut jäännökset tai osa niistä on pantu puu- tai keramiikka-astiaan ja sen jälkeen asetettu maahan kaivettuun kuoppaan. Kärsämäessä pienemmät antimet olivat sisällä uurnassa, isommat esim. aseet sen vieressä taivutettuina tai katkaistuina⁴⁾. Vaikka palokuoppahaudan määritelmään on toisinaan sisällytetty määre, etteivät palokuoppahaudat sisällä luusäiliötä⁵⁾, on rajan vetäminen vaikeaa ja toisaalla Kärsämäen-tyypin uurnahaudat määritellään palokuoppahaudoiksi⁶⁾, kuten tässä.

Kärsämäen keramiikkauurnat liittyvät rannikkoalueen omaan epineoliittiseen perinteeseen⁷⁾. Puuastiasta uurnahaudassa on yleensä jäljellä vain siinä tiivisteenä käytettyä hartsia, renkaana tai neliömäisenä jäännöksenä. Puuastiat ovat voineet olla yleisempiäkin ja maatua ajan saatossa täysin.⁸⁾ Roomalaisaikaisia palokuoppahautoja on voitu löytää myös tutkittaessa nuorempia kalmistoja, kuten esimerkiksi Liedon Aittamäen viikinkiaikaisen polttokenttäkalmiston yhteydessä. Sen tutkimuksissa löydettiin kaikkiaan viisi palokuoppahautaa, joiden yhteydessä oli kivirakenteita ja puuastioihin kuulunutta hartsitiivistettä.⁹⁾

Palokuoppahautauksia esiintyy rautakauden myöhemmilläkin periodeilla. Erityisenä esimerkkinä voidaan mainita Köyliön Tuhkanummen, 550–1050 jaa. ajoittuva kalmisto. Siellä palaneita luita, esineitä ja mustaa maata on matalissa kuopissa, joskus peitettynä kivillä¹⁰⁾. Toinen mainittava erityinen rakennelma on Euran Käräjämäellä, jossa kivilatomuksen, nk. käräjäympyrän keskeltä löydettiin kaksi merovingiajalle ajoittuvaa palokuoppahautaa. Ruotsissa vastaavaa rakennetta kutsutaan nimellä domarring.¹¹⁾ Usein palokuoppahaudat ovat muiden kalmistojen yhteydessä. Esimerkiksi merovingiajalla, niitä on löydetty polttokenttäkalmistojen yhteydessä ja niitä esiintyy vielä rautakauden lopun ruumiskalmistoissakin¹²⁾.