Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

wiki:piikkilankaeste

Tämä on vanha versio dokumentista!




Piikkilankaeste

Määritelmä

Vihollisen etenemisen estämiseksi ja hidastamiseksi puolustusasemien eteen piikkilangasta tehty este

Kuvaus

Piikkilankaesteistä voi olla jäljellä kaivanto ja siihen liittyvä valli. Lisäksi kosteikkopaikoilla voi olla tolppien ja tolpparivien jäännöksiä.

Historia

Puolustusasemien eteen rakennettiin ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana piikkilankaesteitä estämään ja hidastamaan hyökkääviä vihollisia. Tuliasemat sijoitettiin siten, että niiltä kyettiin ampumaan sivustatulta pitkin esteitä. Piikkilankaesteet olivat usein kaksi- tai kolmikertaisia. Esteissä oli aukkoja teiden kohdilla ja puolustajien ennalta valmisteluilla vastahyökkäysreiteillä.

Ensimmäisen maailmansodan aikaiset piikkilankaesteet sijaitsivat noin 30–100 metrin päässä puolustusasemista. Niiden leveys on ollut 7–10 metriä ja ne ovat voineet olla kilometrien pituisia. Piikkilankaesteet saattavat olla jopa kolminkertaisia. Esteet sijoitettiin mataliin kaivantoihin ja suojattiin torjuntasuunnasta 1–2 metriä korkealla maavallilla. Kaivannolla naamioitiin este siten, ettei vihollinen kyennyt havaitsemaan sitä ja tuhomaan sitä tykkitulella. Piikkilanka kiinnitettiin puisiin erimittaisiin tolppiin.1)

Toisen maailmansodan aikaisen Salpalinjan tukikohtien edessä oli vihollisen etenemistä hidastavia piikkilankaesteitä. Piikkilanka oli kiinnitetty puutolppiin. Esteiden leveydet ovat olleet vaihtelevia ja niitä on rakennettu myös panssarivaunun kiviesteiden yhteyteen. Tolppien ja tolpparivien jäännöksiä on jäljellä yleensä kosteilla soilla.2)

Ajoitus

Ensimmäinen ja toinen maailmansota

Levintä

Suomen ensimmäisen ja toisen maailmansodan linnoitusalueet

Suojelustatus

Ensimmäisen maailmansodan kohteet ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä. Toisen maailmansodan kohteet eivät toistaiseksi ole muinaisjäännöksiä, mutta ne tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa kohteiden historiallisen merkityksen takia. Ks. Museoviraston ohje Ensimmäisen maailmansodan aikaiset maalinnoitteet.

Lähteet

Lagerstedt, John 2012. Salpalinja, sotahistoriallisten kohteiden arkeologinen inventointi 2009–2012. Museovirasto.
Lagerstedt, John & Laulumaa, Vesa 2014. Helsinki, ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys. Museovirasto, arkeologiset kenttäpalvelut.
Lagerstedt, John 2014. Viaporin maarintama. Retkiopas ensimmäisen maailmansodan linnoitteille. Helsingin kaupunginmuseo.

Muu kirjallisuus

Viitteet

1) Lagerstedt 2014: 39.
2) Lagerstedt 2012: 41–42.
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/piikkilankaeste.1488746395.txt.gz · Viimeksi muutettu: 2017/03/05 22:39 / Helena Ranta