Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

wiki:piisi

Tämä on vanha versio dokumentista!




Piisi

Määritelmä

Lapissa käytössä ollut historiallisen ajan hirsirakennuksen tulisija, joka on tavallisimmin sijainnut rakennuksen oven viereisessä nurkassa.

Kuvaus

Piisi on lapintakka tai kiuasmainen liesi. Arkeologisena kohteena piisi erottuu usein 0,5–1 metrin korkuisena, pohjamuodoltaan pyöreähkönä kohoumana, jonka läpimitta saattaa olla kolmekin metriä.

Alun perin lieden pohja on voinut olla neliön muotoinen, koska usein piisi on rakennettu yhden tai kahden hirsikerran kehikkoon. Joissakin piiseissä kehikko on saattanut olla halkaisijaltaan jopa 1,5 metriä, kuten Sodankylän Autiokenttä 1:ssä. Hirsikehikko on täytetty hiekalla tai soralla. Se on rakennettu joko erilliseksi kehikoksi tai rakennuksen seiniä on käytetty hyväksi kehikon osina. Kehikon päälle on saatettu asettaa suuria laakakiviä arinaksi. Joissakin tapauksissa suurin arinakivi on voinut olla lähes neliömetrin suuruinen, kuten Enontekiön Markkinassa. Yleensä piisi on rakennettu ovesta vasempaan nurkkaan.1)

Lapintakkamallisissa piiseissä arinan yläpuolelle on saatettu muurata savesta ja lohkotuista kivistä mahdollisesti vesikattoon tai vähän ylemmäs ulottuva savupiippu. Piisien rakenteesta tätä ei voi kuitenkaan päätellä, koska muuraukseen käytetty savi on vesisateelle alistuttuaan menettänyt sitomiskykynsä ja kasautunut lieden päälle. Kipinäsuojaan kuuluneet kivet ovat valuneet saven mukana lieden päälle. Lieden suuaukko on tavallisesti osoittanut keskelle lattiaa. Kaikissa piiseissä ei ole ollut savea, vaan uuni on ollut kiuasmainen rakenne. Tällöin uunin rakennetta on ollut vaikea tunnistaa.2)

Historia ja käyttö

Piisit kuuluvat hirsirakennuksiin, joita on rakennettu 1600-luvulta lähtien. Ne ovat toimineet valon ja lämmön lähteinä, mutta niissä on myös laitettu ruokaa. Takassa on saatettu talviaikaan pitää tulta koko ajan.

Ajoitus

Piisit ajoittuvat Pohjois-Suomessa 1600-luvulta 1900-luvulle, pääpainon ollessa 1700–1800-luvuilla.

Levintä

Pohjois-Suomesta piisejä on löydetty Inarista, Utsjoelta, Enontekiöltä, Sodankylästä, Muoniosta, Kittilästä, Rovaniemeltä.

Suojelustatus

Lähteet

Halinen, Petri 2002. Enontekiön Markkinan tuvan ajoituksesta. Muinaistutkija 4/2002: 42–50.
Honkanen, Pekka 1979. Sodankylä Autiokenttä 1. Kertomus Sodankylän Autiokentän saamelaisasuinpaikka kaivauksesta kesällä 1979. Kaivausraportti.
Huttunen, Marko 2013. Salvoskota, hirsitupa ja hirsitalo – inarinsaamelaisten vanhat hirsiasumukset. Teoksessa: Magga, Päivi ja Ojanlatva, Eija (toim.) Ealli biras – elävä ympäristö. Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma: 98–103.
Itkonen, T.I. 1948a ja b. Suomen lappalaiset vuoteen 1945, I ja II. Porvoo/Helsinki.

Muu kirjallisuus

Magga, Päivi ja Ojanlatva, Eija (toim.) 2013. Ealli biras – elävä ympäristö. Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma.

Viitteet

1) Halinen 2002; Honkanen 1979; Huttunen 2013; Itkonen 1948a
2) Halinen 2002; Itkonen 1948a
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/piisi.1485515168.txt.gz · Viimeksi muutettu: 2017/01/27 13:06 / Helena Ranta