Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

wiki:polttohauta

Tämä on vanha versio dokumentista!




Polttohauta

Määritelmä

Maanpäällinen tai maanalainen hautarakenne, johon on haudattu vainajan poltetut jäännökset

Kuvaus

Polttohautauksessa vainaja on ennen hautaamista poltettu roviolla, jonka jälkeen osa rovion jäännöksistä (luut, tuhka) ja mahdollisesti roviolla mukana olleet hauta-antimet on siirretty varsinaiseen hautaan. Luita on voitu käsitellä esimerkiksi puhdistamalla tai murskaamalla niitä pienemmäksi1). Polttohautoja on sekä maanpäällisissä että maanalaisissa rakenteissa. Polttohauta voi olla vain yhdelle tai useammalle vainajalle tehty. Polttohaudat voivat muodostaa kalmiston. Vainajien jäännökset ja hauta-antimet eivät kuitenkaan aina ole erotettavissa toisistaan.

Maanalaisia polttohautoja ovat rautakauteen ajoittuvat palokuoppahaudat. Ne yhdistyvät roomalaisaikaisiin nk. Kärsämäen-tyypin kalmistoihin, mutta palokuoppahautauksia esiintyy vielä merovingiajallakin esimerkiksi polttokenttäkalmistojen yhteydessä. Palokuoppahaudassa roviolta kerätyt jäännökset tai osa niistä on asetettu maahan kaivettuun kuoppaan ja peitetty maa-aineksella tai kivillä. Vainajan jäännökset on voitu laittaa myös hiekkakivilaa´an päälle ja myös katteena on voitu käyttää laakoja. Joissain tapauksissa rovion jätteet tai osa niistä on pantu puu- tai keramiikka-astiaan – tällöin voidaan puhua myös uurnahaudoista.2)

Maanpäällisissä rakenteissa polttohautoja esiintyy niin pronssi- kuin rautakautisissakin hautaröykkiöissä sekä kummuissa. Poltetut luut on asetettu maan tai kallion pinnalle tai kummuissa pieneen kuoppaan. Röykkiössä voi olla myös useamman vainajan jäännökset. Maan pinnalle tehtyjä rakenteita ovat myös talonpohjiahautalatomukset, joissa polttohautoja on esimerkiksi tarhoissa.

Keskisellä ja myöhäisrautakaudella merkittävä polttohautauksia sisältävä kalmistotyyppi ovat talonpohjiapolttokenttäkalmistot. Ne ovat silloiselle maanpinnalle tehtyjä, laajoja maantasaisia kiveyksiä, joissa on 1–4 kerrosta kiviä. Joissakin kalmistoissa kiveys on harva tai puuttuu lähes kokonaan. Rovion jäännökset on siroteltu kiveyksen lomaan, joten kivien välissä on hiilen- ja noensekaista maata, palanutta luuta sekä esineitä tai niiden katkelmia.3) Eri yksilöiden jäännökset ja antimet ovat näin sekoittuneet. Kuitenkin myös yksilöhautauksia on pyritty ja kyetty erottamaan luu- ja esinekeskittymien avulla.4) Tyypillistä tälle kalmistomuodolle on myös se, että polttokenttäkalmistoissa voi olla usealla eri tavalla tehtyjä hautauksia, edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi myös venehautauksia, joiden indikaattorina ovat veneen rautaniitit.5)

Historia ja käyttö

Polttohautaamisesta on joitakin merkkejä jo kivikaudelta kuten Taipalsaaren Vaaterannasta löydetty hauta, josta tehty radiohiiliajoitus on tyypillisen kampakeramiikan ajalta6). Yleisemmin polttohautoja aletaan kuitenkin tehdä pronssikaudella hautaröykkiöiden yhteyteen7). Läpi pronssi- ja rautakauden polttohautaus on yleisin hautaustapa, kunnes kristinuskon vaikutuksen myötä rautakauden lopulla siirrytään talonpohjiaruumishautaukseen. Polttohautausta esiintyy kuitenkin paikoin rautakauden lopulle saakka.8) Joiltakin keskiaikaisilta, erityisesti varhaiskeskiaikaisilta, hautausmailta on vielä löytynyt poltettuja ihmisluita9). Historialliselle ajalle tultaessa ja läpi historiallisen ajan ruumishautaus on kuitenkin vallitseva hautaustapa. Vasta modernina aikana krematorioissa polttaminen ja uurnahautaus ovat yleistyneet.

Polttaminen on ollut tärkeä osa hautausrituaalia. Polttohautaamiseen liittyy usko sielun vapautumiseen ruumiista ja vainajan siirtymisestä sen yhteydessä tuonpuoleiseen.10) Kaiken tyyppisistä polttohaudoista löytyy vain osa siitä luumäärästä, joka ihmisestä jää jäljelle poltettaessa. Roviolta mahdollisesti valikoituivat tai valikoitiin vain osa luista. Vaikka asiaan voi vaikuttaa esimerkiksi luun säilyvyyteen liittyvät seikat, todennäköisintä on, ettei vainajan kaikkia luita tuotu hautaan tai kalmistoon. Sinne tuotiin vain osa ja osa luista voitiin kätkeä / levittää muualle esim. asuinpaikalle, pellolle, johonkin pyhään paikkaan jne. osana hautausrituaalia.11)

Ajoitus

Pronssikausi-rautakausi / keskiaika

Levintä

Vaihtelee eri periodeilla (ks. alatyypit)

Suojelustatus

Esihistorialliset ja keskiaikaiset polttohaudat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Lähteet

Asplund, Henrik 2008. Kymittæ. Sites, centrality and long-term settlement change in the Kemiönsaari region in SW Finland. Turun yliopiston julkaisuja. Annales universitatis Turkuensis. Sarja-ser. B. Humaniora. Osa Tom. 312. Turku.
Asplund, Henrik 2011. Early Bronze Age Cairn Dates from Burned Bones. Julkaisussa Harjula, Janne & Helamaa, Maija & Haarala, Janne (toim.): Times, Things & Places. 36 Essays for Jussi-Pekka Taavitsainen: 42–49. Raisio.
Haggrén, Georg 2015. Keskiajan arkeologia. Julkaisussa Haggrén, Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle: 367–536. Gaudeamus.
Heikkurinen-Montell, Tuula 1996. Distribution of the osteological material. Julkaisussa Purhonen, Paula (toim.), Vainionmäki – A Merovingian Period Cemetery in Laitila, Finland: 88–101. Helsinki.
Hiekkanen, Markus 2010. Burial Practices in Finland from Bronze Age to the Early Middle Ages. Julkaisussa Nilsson, Bertil (toim.), Från hedniskt till kristet. Förändringar i begravningsbruk och gravskick I Skandinavien c:a 800–1200: 271–379. Sällskapet Runica et Mediævalia. Stockholm.
Kaliff, Anders 1992. Brandgravskick och föreställningsvärld. En religions-arkeologisk diskussion. Societas Archaeologica Upsaliensis. Occasional Papers in Archaeology 4.
Katiskoski, Kaarlo 2004. The cemetery and the dwelling site Vaateranta in Taipalsaari, southeastern Finland. Suomen Museo 110: 81–125.
Kivikoski, Ella 1966. Suomen kiinteät muinaisjäännökset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Tietolipas 43. Helsinki.
Mäntylä-Asplund, Sari & Storå, Jan 2010. On the Archaeology and Osteology of the Rikala Cremation Cemetery in Salo, SW Finland. Fennoscandia Arhaeologica XXVII: 53–68.
Raike, Eeva 1996. Venepolttohautaus Suomessa rautakaudella. Muinaistutkija 2/1996: 19–24.
Raninen, Sami & Wessman, Anna 2015. Rautakausi. Julkaisussa Haggrén, Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle: 213–365. Gaudeamus.
Salo, Unto 1984. Pronssikausi ja rautakauden alku. Suomen historia 1:98–249. Espoo.
Tourunen, Auli & Troy, Carmelita 2011. Tuloksia ja tulkintaa: osteologisen analyysin tuomia uusia näkökulmia vanhoihin kohteisiin. Muinaistutkija 1/2011: 11–20.
Wessman, Anna 2010. Death, Destruction and Commemoration. Tracing ritual activities in Finnish Late Iron Age cemeteries (AD 550–1150). Iskos 17. Helsinki.

Muu kirjallisuus

Hymylä, Janne 2004. Rituaalit ja polttokenttäkalmistot. Teoreettista ja metodologista pohdintaa. Muinaistutkija 2/2004: 38–50.
Kaliff, Anders & Oestigaard, Terje 2004. Cultivating Corpses. A Comparative Approach to Disembodied Mortuary Remains. Current Swedish Archaeology 12: 83–104.
Purhonen, Paula (toim.) 1996. Vainionmäki – A Merovingian Period Cemetery in Laitila, Finland. Musevirasto, Helsinki.
Raninen, Sami 2005. Tuskan teatteri Turun Kärsämäessä. Ajatuksia ja sitaatteja roomalaisesta rautakaudesta. I osa: Maarian Kärsämäki ja Itämeren maailma. Muinaistutkija 4/2005: 40–71.
Wickholm, Anna & Raninen, Sami 2003. Rautakautinen riesa – polttokenttäkalmistojen problematiikkaa. Muinaistutkija 2 / 2003: 2–14.

Viitteet

1) Salo 1984: 208; Wessman 2010: 60–61
2) Kivikoski 1966: 59–63; Salo 1984: 208; Raninen & Wessman 2015: 236, 279
3) Kivikoski 1966: 50–53; Raninen & Wessman 2015: 278–279
4) Heikkurinen-Montell 1996; Mäntylä-Asplund & Storå 2010; Wessman 2010: 58–59, 62–66; Raninen & Wessman 2015: 278
5) Kivikoski 1966: 53–54; Raike 1996; Raninen & Wessman 2015: 279–281
6) Katiskoski 2010: 110; Tourunen & Troy 2011: 12 viitteineen
7) Asplund 2011
8) kootusti hautatyypeistä esim. Hiekkanen 2010 viitteineen
9) Haggrén 2015: 402
10) Kaliff 1992; Wessman 2010: 48–52
11) Asplund 2008: 79; Wessman 2010: 55–56
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/polttohauta.1493817912.txt.gz · Viimeksi muutettu: 2017/05/03 16:25 / Helena Ranta