Asuinpaikka, jolla on asuttu pronssikaudella. Rannikon asutus harjoitti jo viljelystä ja karjanhoitoa, sisämaassa elettiin pyyntielinkerinojen varassa. Joskus asuinpaikoilla on asumusten rakenteita.

Valtaosa Suomen pronssikautisista asuinpaikoista muistuttaa maastossa kivikautisia asuinpaikkoja. Niissä on kuitenkin harvoin maanpinnalle erottuvia rakenteita, mutta inventoinneissa ne tunnistetaan yleensä muusta maaperästä erottuvasta tummaksi värjäytyneestä kulttuurimaasta, maaperästä löytyvistä esineistä sekä niiden katkelmista ja kiviesineiden valmistuksen yhteydessä muodostuneesta jätemateriaalista eli iskoksista sekä saviastioiden palasista.

Yhteisöjen käyttämät elinkeinot ovat aina vaikuttaneet siihen, miten asuinpaikkojen sijaintiympäristö on valittu. Pyyntiyhteisöille on ollut tärkeää, että pyyntivedet tai -metsät ovat sopivalla etäisyydellä asuinpaikasta. Karjahoito- ja maanviljely taas ovat edellyttäneet asuinpaikkojen sijoittamista niiden kannalta otolliseen ympäristöön. Rannikon tunnetut pronssikautiset asuinpaikat ovat sijainneet lähellä merta.¹⁾ Pronssikaudella väestö on ilmeisesti edelleen saanut pääosan elannostaan pyytämällä ja metsästämällä, mutta ainakin rannikolla on jo tuolloin harjoitettu pienimuotoista karjanhoitoa²⁾ ja maanviljelyä³⁾. Tämän vuoksi asuinpaikat on sijoitettu pronssikaudella usein niin, että sekä pyynti että maanviljely ja karjanhoito on ollut mahdollista. Rannikolla on viimeistään pronssikauden aikana luovuttu vuotuiskierrosta ja siirrytty käyttämään samoja asuinpaikkoja läpi vuoden. Vaikka osa väestöstä olisikin siirtynyt osaksi vuotta kausiasuinpaikoille, toisten on täytynyt pysyä eläinten, niittyjen ja peltojen äärellä.

Pronssikautisiksi asuinpaikat määritellään yleensä löytöjen tyylipiirteiden ja luonnontieteellisten ajoitusten, sijaintikorkeuden sekä ympäristön topografisten ominaisuuksien perusteella. Myös kulttuurikerroksesta löytyvät savitiivisteen palat voivat antaa viitteen asuinpaikan iästä. Rannikon pronssikautisille rakennuksille näyttäisi olleen tyypillistä, että niissä on ainakin osittain käytetty savea seinien tiivisteenä⁴⁾.

Rannikon pronssikauden luonteenomaisimpana piirteenä pidetään röykkiöhautoja. Samanikäiset asuinpaikat sijaitsevat vain harvoin niiden kanssa samoilla paikoilla. Yleensä etäisyys on satoja metrejä tai jopa useita kilometrejä. Pronssikautisten röykkiöhautojen kanssa samoilla paikoilla sijaitsevia asuinpaikkoja tunnetaan oikeastaan vain paikoitellen Etelä-Pohjanmaan⁵⁾ ja Satakunnan rannikoilta⁶⁾. Tulkintaa vaikeuttaa se, että vain harvoissa tapauksissa voidaan röykkiöt ja asuinpaikkaan viittaava kulttuurikerros osoittaa saman ikäisiksi. Monilla Satakunnan röykkiöalueilta, joilta on löydetty asuinpaikkaan viittaava kulttuurikerros, näyttää asuinpaikka ajoittuvan jo kivikauden lopulle.⁷⁾

Rannikon pronssikautiset asuinpaikat ovat yleensä pinta-alaltaan kivikautisia asuinpaikkoja pienempiä ja niiden kulttuurikerrokset ovat ohuita sekä vaikeasti havaittavia.⁸⁾ Huomionarvoista on, että Nakkilan Rieskaronmäen talon perustukseen liittyvä kulttuurikerros on ollut keskiosiltaan vain noin 15 senttimetrin paksuinen.⁹⁾

Pronssikautinen asuinpaikka on se rajattu maantieteellinen alue, jossa pronssikautinen yhteisö esim. perhe tai suku on asunut sekä siihen kuuluva lähialue, jossa päivittäisiä askareita on hoidettu. Monet sisämaan asuinpaikat, joista on löydetty pronssikaudelle ajoittuvaa keramiikkaa, ovat olleet käytössä jo kivikaudella. Näillä pitkään asutuilla paikoilla eri-ikäiset aineistot ovat sekoittuneet toisiinsa ja ajallisten kulttuurikerrosten erottamien asuinpaikkojen maaperässä voi olla vaikeaa.

Pronssikausi on ajoitettu Suomessa noin 1700/1500–500 eaa. Vanhimmat pronssikautiset asuinpaikat ovat samoilla paikoilla kivikautisten kulttuurikerrosten kanssa. Nuorimmilla pronssikautisiksi ajoitetuilla asuinpaikoilla on asuttu vielä esiroomalaisella rautakaudella (500 eaa. – 0).

Pronssikautisia asuinpaikkoja on löydetty lähes koko maasta.

Esihistorialliset asuinpaikat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Alenius, Teija & Mökkönen, Teemu & Lahelma, Antti 2012. Early Farming in the Northern Boreal Zone: Reassessing the History of Land Use in Southeastern Finland through High-Resolution Pollen Analysis. Geoarchaeology Volume 28, Issue 1: 1–24.
Bläuer, Auli 2015. Voita, villaa ja vetoeläimiä - Karjan ja karjanhoidon varhainen historia Suomessa. Karhunhammas 17.
Holmblad, Peter 2010. Coastal Communities on the Move. House and Polity Interaction in Southern Ostrobothnia 1500 BC – AD 1. Archaeology and Environment 26. Department of Historical, Philisophical and Religious Studies. Umeå Universitet.
Lavento, Mika 2015. Pronssi- ja varhaismetallikausi. Julkaisussa Haggrén Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoriaa kivikaudelta keskiajalle: 123–212. Gaudeamus.
Salo, Unto 1981. Satakunnan pronssikausi. Satakunnan historia I,2.
Strandberg, Nina 2002. Houses by the Shore – Early Metal Age and Iron Age Houses at Hulkkio in Kaarina and Böle in Porvoo. Julkaisussa Ranta, Helena (toim.): Huts and Houses. Stone Age and Early Metal Age Buildings in Finland: 211–226.
Vuorinen, Juha-Matti 2009. Rakennukset ja rakentajat Raision Ihalassa rautakauden lopulla ja varhaisella keskiajalla. Turun yliopiston julkaisuja. Annales Universitatis Turkuensis, Sarja C osa 281. Turun yliopisto.

Meinander, C.F. 1954. Die Bronzezeit in Finnland. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 53
Salo, Unto 1970. Metallikautinen asutus Kokemäenjoen suussa I–II.