Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


wiki:pronssikautinen-hautaröykkiö

Erot

Tämä näyttää erot valitun ja nykyisen version kesken tästä sivusta.

Linkki vertailunäkymään

Both sides previous revision Edellinen revisio
Seuraava revisio
Edellinen revisio
Seuraava revisio Both sides next revision
wiki:pronssikautinen-hautaröykkiö [2017/04/03 16:00]
Helena Ranta [Muu kirjallisuus]
wiki:pronssikautinen-hautaröykkiö [2017/05/10 16:43]
Helena Ranta
Rivi 9: Rivi 9:
  
 ===== Kuvaus ===== ===== Kuvaus =====
-Rannikon pronssikautiset (varhaismetallikautiset) hautaröykkiöt ovat etupäässä vain kivistä alkuperäiselle maanpinnalle kasattuja hautarakenteita. Luonnonoloista riippuen ne on rakennettu kallio- tai moreenipohjalle ja toisinaan niissä esiintyy myös maansekaisuutta. Pronssikautiset röykkiöt erottuvat yleensä hyvin ympäristöstään,​ jopa monumentaalisina rakennelmina. Yleensä ne on rakennettu lähelle silloista merenrantaa. Varsinkin vanhemmalla pronssikaudella röykkiöt ovat korkeilla paikoilla. Myöhemmin niitä rakennettiin myös alaville paikoille. Tästä on lisäksi alueellisia,​ maastosta johtuvia eroja. Esimerkiksi Satakunnassa muinaisen Panelianlahden alueen röykkiöille on jo vanhemmasta pronssikaudesta alkaen tyypillistä sijainti matalammalla,​ loivilla rinteillä, lähellä merenrantaa,​ mutta myös lähellä asuinpaikkoja.((Kivikoski 1966: 36; Salo 1984: 128, 133–135; Tiitinen 1999: 99; Vuorinen 2000: 181; Tuovinen 2002: 66; Lavento 2015: 163))+{{ :​wiki:​hautaröykkiöitä_hammarsboda.jpg?​300|}}Rannikon pronssikautiset (varhaismetallikautiset) hautaröykkiöt ovat etupäässä vain kivistä alkuperäiselle maanpinnalle kasattuja hautarakenteita. Luonnonoloista riippuen ne on rakennettu kallio- tai moreenipohjalle ja toisinaan niissä esiintyy myös maansekaisuutta. Pronssikautiset röykkiöt erottuvat yleensä hyvin ympäristöstään,​ jopa monumentaalisina rakennelmina. Yleensä ne on rakennettu lähelle silloista merenrantaa. Varsinkin vanhemmalla pronssikaudella röykkiöt ovat korkeilla paikoilla. Myöhemmin niitä rakennettiin myös alaville paikoille. Tästä on lisäksi alueellisia,​ maastosta johtuvia eroja. Esimerkiksi Satakunnassa muinaisen Panelianlahden alueen röykkiöille on jo vanhemmasta pronssikaudesta alkaen tyypillistä sijainti matalammalla,​ loivilla rinteillä, lähellä merenrantaa,​ mutta myös lähellä asuinpaikkoja.((Kivikoski 1966: 36; Salo 1984: 128, 133–135; Tiitinen 1999: 99; Vuorinen 2000: 181; Tuovinen 2002: 66; Lavento 2015: 163))
  
-Röykkiöiden koko ja muoto vaihtelevat paljon: tavallisin muoto on pyöreä tai soikea, mutta aina pohjan muotoa ei voida määrittää. Halkaisija vaihtelee yleensä metristä aina pariin kymmeneen metriin. ​Suurimmaksi mainittu ​Panelian Kuninkaanhauta on kooltaan 36 x 30 metriä.((Salo 1984: 130; Vuorinen 2000: 181)) Muodoltaan pitkänmallisia tai vallimaisia röykkiöitä esiintyy esimerkiksi Turunmaan saaristossa ja Pohjanlahden rannikolla. Nämä voivat olla pituudeltaan 15–50 metriä. Esimerkiksi Nauvon Öijenin röykkiö on noin 49 metriä pitkä((Tuovinen 2002: 158–161; Vuorinen 2000: 181; Okkonen 2003: 120–121; Asplund 2008: 75)). +{{ :​wiki:​kuninkaanhauta_kiukainen_panelia.jpg?​300|}}Röykkiöiden koko ja muoto vaihtelevat paljon: tavallisin muoto on pyöreä tai soikea, mutta aina pohjan muotoa ei voida määrittää. Halkaisija vaihtelee yleensä metristä aina pariin kymmeneen metriin. ​Suurin,  ​Panelian Kuninkaanhauta on kooltaan 36 x 30 metriä.((Salo 1984: 130; Vuorinen 2000: 181)) Muodoltaan pitkänmallisia tai vallimaisia röykkiöitä esiintyy esimerkiksi Turunmaan saaristossa ja Pohjanlahden rannikolla. Nämä voivat olla pituudeltaan 15–50 metriä. Esimerkiksi Nauvon Öijenin röykkiö on noin 49 metriä pitkä((Tuovinen 2002: 158–161; Vuorinen 2000: 181; Okkonen 2003: 120–121; Asplund 2008: 75)). 
  
-Röykkiöt voivat sisältää rakenteita, kuten reuna- ja sisäkehiä,​ kylmämuurattuja seinämiä ja paasiarkkuja. Röykkiöiden reunassa on usein röykkiön muotoa seuraava, suuremmista kivistä tehty kehä. Kehiä voi olla myös useampia sisäkkäin – ne on arveltu syntyneen röykkiötä laajennettaessa. Alueilla, joilla esiintyy hiekkakiveä,​ on kehät ladottu usein hiekkakivilaaoista muurimaiseksi seinämäksi. Joskus röykkiöt on kasattu kookkaiden silmäkivien ympärille.((Kivikoski 1966: 36; Salo 1984: 127–129; Lavento 2015:​166)) ​[[wiki:​paasiarkku|Paasiarkut]] on voitu koota joko pystyyn asetetuista laakakivistä tai latomalla seinät laakakivistä muurimaiseksi rakenteeksi. Arkun katteeksi on voitu asettaa laakakiviä. Joissakin arkuissa on mahdollisesti ollut puinen kansi tai sisällä on ollut puuarkku. Pisimmillään arkut ovat 3–4 metrin ​mittaisia ​ja enintään noin metrin levyisiä. Yhdessä röykkiössä voi olla monta paasiarkkua.((Kivikoski 1966: 38; Salo 1981: 145, 180–186; 1984: 129–130; Lavento 2015: 166–167))+Röykkiöt voivat sisältää rakenteita, kuten reuna- ja sisäkehiä,​ kylmämuurattuja seinämiä ja [[wiki:​paasiarkku|paasiarkkuja]]. Röykkiöiden reunassa on usein röykkiön muotoa seuraava, suuremmista kivistä tehty kehä. Kehiä voi olla myös useampia sisäkkäin – niiden ​on arveltu syntyneen röykkiötä laajennettaessa. Alueilla, joilla esiintyy hiekkakiveä,​ on kehät ladottu usein hiekkakivilaaoista muurimaiseksi seinämäksi. Joskus röykkiöt on kasattu kookkaiden silmäkivien ympärille.((Kivikoski 1966: 36; Salo 1984: 127–129; Lavento 2015:166)) Paasiarkut on voitu koota joko pystyyn asetetuista laakakivistä tai latomalla seinät laakakivistä muurimaiseksi rakenteeksi. Arkun katteeksi on voitu asettaa laakakiviä. Joissakin arkuissa on mahdollisesti ollut puinen kansi tai sisällä on ollut puuarkku. Pisimmillään arkut ovat 3–4 metrin ​pituisia ​ja enintään noin metrin levyisiä. Yhdessä röykkiössä voi olla monta paasiarkkua.((Kivikoski 1966: 38; Salo 1981: 145, 180–186; 1984: 129–130; Lavento 2015: 166–167))
  
 ===== Historia ja käyttö ===== ===== Historia ja käyttö =====
-Röykkiöhautauksen alku((radiohiiliajoituksista ks. Asplund 2011)) on Suomessa perinteisesti liitetty juuri rannikkoalueen nk. läntiseen pronssikulttuuriin ja skandinaaviseen vaikutukseen. Sen on nähty levinneen rannikolta sisämaahan((Salo 1984: 111, 168, 180)), joskin on myös esitetty, että vaikutteet kulkivat molempiin suuntiin((Lavento 2015: 168)). Röykkiöhautauksen alkua pohdittaessa on otettava huomioon, että sisämaan lapinraunioista on saatu radiohiiliajoituksia,​ jotka ovat kivikauden lopulta / varhaispronssikaudelta((Taavitsainen 2003; Saipio 2011)). Haudattomia röykkiöitä on Pohjanmaalla ajoitettu jo kivikaudelle,​ noin 3000 eaa. eteenpäin((Okkonen 2003: 219–236; Lavento 2015: 162–163)). On myös pidetty mahdollisena,​ että rannikon röykkiörakentamisen ja -hautaamisen traditio voisi olla vanhempaa ja paikalliseen tapaan pohjaavaa. Toistaiseksi ajoitukset ja esinelöydöt eivät kuitenkaan pysty tätä selvästi osoittamaan.((Asplund 2008: 72; röykkiörakentamisen problematiikasta kootusti ks. esim. Hiekkanen 2010: 272–283))+{{ :​wiki:​pronssikautinen_röykkiö_siuntio_vårdö.jpg?​300|}}Röykkiöhautauksen alku((radiohiiliajoituksista ks. Asplund 2011)) on Suomessa perinteisesti liitetty juuri rannikkoalueen nk. läntiseen pronssikulttuuriin ja skandinaaviseen vaikutukseen. Sen on nähty levinneen rannikolta sisämaahan((Salo 1984: 111, 168, 180)), joskin on myös esitetty, että vaikutteet kulkivat molempiin suuntiin((Lavento 2015: 168)). Röykkiöhautauksen alkua pohdittaessa on otettava huomioon, että sisämaan lapinraunioista on saatu radiohiiliajoituksia,​ jotka ovat kivikauden lopulta / varhaispronssikaudelta((Taavitsainen 2003; Saipio 2011)). Haudattomia röykkiöitä on Pohjanmaalla ajoitettu jo kivikaudelle,​ noin 3000 eaa. eteenpäin((Okkonen 2003: 219–236; Lavento 2015: 162–163)). On myös pidetty mahdollisena,​ että rannikon röykkiörakentamisen ja -hautaamisen traditio voisi olla vanhempaa ja paikalliseen tapaan pohjaavaa. Toistaiseksi ajoitukset ja esinelöydöt eivät kuitenkaan pysty tätä selvästi osoittamaan.((Asplund 2008: 72; röykkiörakentamisen problematiikasta kootusti ks. esim. Hiekkanen 2010: 272–283))
  
 Rannikon pronssikautisissa röykkiöissä on vallitsevana hautaustapana polttohautaus,​ ruumishautaustakin esiintyy erityisesti vanhemmalla pronssikaudella. Esimerkiksi paasiarkkuihin on tehty koon ja löytöjen perusteella sekä ruumis- että polttohautauksia.((Kivikoski 1966: 38; Salo 1981: 139–140)) Palamaton luu on kuitenkin hävinnyt jotakuinkin olemattomiin. Polttohaudoista taas löytyy yleensä vain osa vainajan poltetuista luista. Ilmeisimmin tämä oli tarkoituksellista ja pohdintaa onkin herättänyt,​ olivatko röykkiöt ensisijassa hautoja vai oliko röykkiön rakentamisen ja luiden kätkemisen röykkiöön tarkoitus ennen kaikkea osoittaa alueiden symbolista hallintaa((Asplund 2008: 77–79)). Esinelöydöt ovat röykkiöissä melko harvinaisia. Niistä on löydetty aseita (esim. tikarit), puvun osia ja koruja (esim. napit ja rannerenkaat) ja erilaisia pienesineitä (esim. partaveitset ja pinsetit)((Salo 1984: 140–141)). Röykkiöitä on niiden suureen määrään suhteutettuna tutkittu vähän. ​ Rannikon pronssikautisissa röykkiöissä on vallitsevana hautaustapana polttohautaus,​ ruumishautaustakin esiintyy erityisesti vanhemmalla pronssikaudella. Esimerkiksi paasiarkkuihin on tehty koon ja löytöjen perusteella sekä ruumis- että polttohautauksia.((Kivikoski 1966: 38; Salo 1981: 139–140)) Palamaton luu on kuitenkin hävinnyt jotakuinkin olemattomiin. Polttohaudoista taas löytyy yleensä vain osa vainajan poltetuista luista. Ilmeisimmin tämä oli tarkoituksellista ja pohdintaa onkin herättänyt,​ olivatko röykkiöt ensisijassa hautoja vai oliko röykkiön rakentamisen ja luiden kätkemisen röykkiöön tarkoitus ennen kaikkea osoittaa alueiden symbolista hallintaa((Asplund 2008: 77–79)). Esinelöydöt ovat röykkiöissä melko harvinaisia. Niistä on löydetty aseita (esim. tikarit), puvun osia ja koruja (esim. napit ja rannerenkaat) ja erilaisia pienesineitä (esim. partaveitset ja pinsetit)((Salo 1984: 140–141)). Röykkiöitä on niiden suureen määrään suhteutettuna tutkittu vähän. ​
Rivi 28: Rivi 28:
  
 ===== Levintä ===== ===== Levintä =====
-Pronssikautiset / varhaismetallikautiset hautaröykkiöt keskittyvät Suomen rannikkoalueille. Niitä esiintyy pohjoisessa Pohjanlahdelle,​ Kemijoen suualueelle asti. Suomenlahden suunnassa niitä on Virolahdelle, lähelle nykyistä Suomen ja Venäjän rajaa.((Hiekkanen 2010: 273; Lavento 2015: 161))+Pronssikautiset / varhaismetallikautiset hautaröykkiöt keskittyvät Suomen rannikkoalueille. Niitä esiintyy pohjoisessa Pohjanlahdelle,​ Kemijoen suualueelle asti. Suomenlahden suunnassa niitä on Virolahdella, lähelle nykyistä Suomen ja Venäjän rajaa.((Hiekkanen 2010: 273; Lavento 2015: 161))
  
 ===== Suojelustatus ===== ===== Suojelustatus =====
-Esihistorialliset haudat ja kalmistot ​ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. ​+Pronssikautiset hautaröykkiöt ​ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. ​
  
 ===== Lähteet ===== ===== Lähteet =====
 **Asplund, Henrik** 2008. //Kymittæ. Sites, centrality and long-term settlement change in the Kemiönsaari region in SW Finland//. Turun yliopiston julkaisuja. Annales universitatis Turkuensis. Sarja-ser. B. Humaniora. Osa Tom. 312. Turku. **Asplund, Henrik** 2008. //Kymittæ. Sites, centrality and long-term settlement change in the Kemiönsaari region in SW Finland//. Turun yliopiston julkaisuja. Annales universitatis Turkuensis. Sarja-ser. B. Humaniora. Osa Tom. 312. Turku.
-**Asplund, Henrik** 2011. Early Bronze Age Cairn Dates from Burned Bones. Julkaisussa Harjula, Janne & Helamaa, Maija & Haarala, Janne (toim.)//Times, Things & Places. 36 Essays for Jussi-Pekka Taavitsainen//:​ 42–49. Raisio. ​+**Asplund, Henrik** 2011. Early Bronze Age Cairn Dates from Burned Bones. Julkaisussa Harjula, Janne & Helamaa, Maija & Haarala, Janne (toim.)//Times, Things & Places. 36 Essays for Jussi-Pekka Taavitsainen//:​ 42–49. Raisio. ​
 **Harjula, Janne** 2000. Burial Cairns in the Region of the Ancient Bay of Panelia. //​Fennoscandia Archaeologica//​ XVII: 83–102. **Harjula, Janne** 2000. Burial Cairns in the Region of the Ancient Bay of Panelia. //​Fennoscandia Archaeologica//​ XVII: 83–102.
 **Hiekkanen,​ Markus** 2010. Burial Practices in Finland from Bronze Age to the Early Middle Ages. Julkaisussa Nilsson, Bertil (toim.): //Från hedniskt till kristet. Förändringar i begravningsbruk och gravskick I Skandinavien c:a 800–1200.//​ Sällskapet Runica et Mediævalia:​ 271–379. Stockholm. ​ **Hiekkanen,​ Markus** 2010. Burial Practices in Finland from Bronze Age to the Early Middle Ages. Julkaisussa Nilsson, Bertil (toim.): //Från hedniskt till kristet. Förändringar i begravningsbruk och gravskick I Skandinavien c:a 800–1200.//​ Sällskapet Runica et Mediævalia:​ 271–379. Stockholm. ​
 **Kivikoski,​ Ella** 1966. //Suomen kiinteät muinaisjäännökset//​. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Tietolipas 43. Helsinki. **Kivikoski,​ Ella** 1966. //Suomen kiinteät muinaisjäännökset//​. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Tietolipas 43. Helsinki.
 **Lavento, Mika** 2015. Pronssi- ja varhaismetallikausi. Julkaisussa Haggrén, Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: //​Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoriaa kivikaudelta keskiajalle//:​ 123–212. Gaudeamus. **Lavento, Mika** 2015. Pronssi- ja varhaismetallikausi. Julkaisussa Haggrén, Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: //​Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoriaa kivikaudelta keskiajalle//:​ 123–212. Gaudeamus.
-**Okkonen, Jari** 2003. //​Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä – Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa//​. Acta Universitas Ouluensis B52. Oulu.+**Okkonen, Jari** 2003. //​Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä – Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa//​. Acta Universitas Ouluensis B52. Oulu. http://​jultika.oulu.fi/​files/​isbn951427170X.pdf
 **Saipio, Jarkko** 2011. Lapinrauniotradition kehitys ajoitusten valossa. //​Muinaistutkija//​ 4/2011: 19–35. **Saipio, Jarkko** 2011. Lapinrauniotradition kehitys ajoitusten valossa. //​Muinaistutkija//​ 4/2011: 19–35.
 **Salo, Unto** 1981. //​Satakunnan pronssikausi//​. Satakunnan historia I,2. Rauma. **Salo, Unto** 1981. //​Satakunnan pronssikausi//​. Satakunnan historia I,2. Rauma.
-**Salo, Unto** 1984. Pronssikausi ja rautakauden alku. //Suomen historia 1: 98–249.// Espoo.+**Salo, Unto** 1984. Pronssikausi ja rautakauden alku. Julkaisussa ​//Suomen historia 1: 98–249.// Espoo.
 **Taavitsainen,​ Jussi-Pekka** 2003. Lapinraunioiden kronologis-funktionaalisten kysymysten hahmottelua – uusia AMS–ajoituksia Keski-Suomen lapinraunioiden palaneesta luusta. //​Muinaistutkija//​ 1/2003: 2–23. **Taavitsainen,​ Jussi-Pekka** 2003. Lapinraunioiden kronologis-funktionaalisten kysymysten hahmottelua – uusia AMS–ajoituksia Keski-Suomen lapinraunioiden palaneesta luusta. //​Muinaistutkija//​ 1/2003: 2–23.
 **Tiitinen, Teija** (toim.) 1999. //​Hiidenkiuas ja tulikukka. Opas arkeologisen kulttuuriperinnön hoitoon//. Jyväskylä. **Tiitinen, Teija** (toim.) 1999. //​Hiidenkiuas ja tulikukka. Opas arkeologisen kulttuuriperinnön hoitoon//. Jyväskylä.
wiki/pronssikautinen-hautaröykkiö.txt · Viimeksi muutettu: 2022/09/27 11:04 / Helena Ranta