Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.
{{tag>wiki:luokka:elinkeinot wiki:luokka:pyyntielinkeinot}}


====== Pyyntikuoppa ======
{{:wiki:akdg3462_1fix.jpg?450|}}


===== Määritelmä =====

Maahan kaivettu ansarakennelma((Tieteen termipankki 14.10.2015: Arkeologia:pyyntikuoppa. http://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Arkeologia:pyyntikuoppa.))

Pyyntikuoppien pohjalla on voinut sijaita teroitettuja puupaaluja ja ne saattavat esiintyä useampien kuoppien kokonaisuuksina tai riveinä. Kuopat erottuvat maastossa painaumina((Tieteen termipankki 14.10.2015: Arkeologia:pyyntikuoppa. http://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Arkeologia:pyyntikuoppa.)).


===== Kuvaus =====
 
Pyyntikuopat näkyvät maastossa noin 3 x 2 metrin laajuisina ja puolen metrin syvyisinä soikeina tai pyöreinä painanteina. Suurimpien kuoppien halkaisija on lähes kahdeksan metriä ja syvyys vajaan metrin – joissakin tapauksissa maassa näkyy vain viivamainen painanne merkkinä muinaisesta pyyntikuopasta. Soikeiden painanteiden pituusakselin suunta on tavallisesti poikittain jonon suuntaan nähden. Pyyntikuoppien koko voi vaihdella kuoppajärjestelmän sisällä((esim. Leiviskä ja Haataja 2010: 43)). 


{{ :wiki:dg639_3fix.jpg?250|}}Pyyntikuoppa on kaivettu maahan noin kahden metrin syvyyteen ja hiekka on levitetty ympäristöön. Kuopan ympärille syntyy tällöin valli, joka madaltuu ajan kuluessa. Pyyntikuopan seinämät ovat alun perin olleet lähes pystysuorat, niiden kaltevuus on 5–10 astetta. Kuoppien pohjalla saattaa olla puisia tukirakenteita ja seipäitä((Halinen 2006: 30 viitteineen)). Sellaisia on dokumentoitu esimerkiksi Tervon Haukisenkankaalta((Kankkunen 2006)) ja Pudasjärven Varisnokasta((Wallenius 1987)). 

Kuopat on yleensä kaivettu hiekkamaahan luonnollisten esteiden rajaamalle kapeikoille kuten järvien välisille kannaksille tai jokien ja harjujen rajaamille alueille. Kuoppajärjestelmät ovat sijoittuneet maastoon peurojen luontaisten vaellusreittien suuntaisina jonoina kuten Pyhännän Lohipurolla. Pitkässä jonossa saattaa olla myös pieniä poikittaisia jonoja, joilla peurojen matka on katkaistu. Esimerkkejä on myös kapeikkoihin tehdyistä järjestelmistä, johon peurat on ajettu (esim. Enontekiö Tuorkottajanjärvi). Tavallisesti tällaisissa kohteissa on vähemmän kuoppia kuin vaellusreittien suuntaisissa jonoissa.((Halinen 2006: 39; Korteniemi 1990; Leiviskä & Haataja 2010.))


===== Historia ja käyttö =====

Pyyntikuoppia eli peurahautoja on erilaisina muunnoksina käytetty monien eri riistalajien pyyntiin. Pyyntitekniikkana se on ollut yleismaailmallinen. Etenkin hirvieläinten saalistuksessa kuoppapyynti on ollut käytössä kaikkialla arktisella ja subarktisella vyöhykkeellä. Fennoskandiassa kuoppapyynnillä on saalistettu hirveä ja peuraa. Varsinkin tunturipeuran pyyntiä varten on Pohjois-Fennoskandiassa kaivettu useiden kymmenien kuoppien järjestelmiä. Metsäpeuran ja hirven pyynnissä käytettyjen kuoppien määrä on ollut pienempi((Halinen 2006: 27, 30; Korteniemi 1991: 167–168)).

Kuoppapyynnistä on säilynyt Suomen ja Ruotsin alueelta runsaasti historiallisia lähdetietoja 1600-luvulta 1900-luvun puolelle asti. Myös suomalaiseen kansanrunouteen on vuosisatojen aikana tallentunut muistoja peuran ja hirven pyyntimenetelmistä.((Korteniemi 1991: 168–169.))

Usein kuoppapyynti on leimattu puhtaasti passiiviseksi pyyntimenetelmäksi tai on voitu korostaa jyrkkää kahtiajakoa: passiivisesti tapahtuvaa niin sanottua hangaspyyntiä ja aktiivisti ajamalla suoritettua niin sanottua vuomenpyyntiä (ps //vuobman//). Hankaalla on tällöin tarkoitettu eläinten reittiin nähden poikittain asetettua aitarakennelmaa, jonka aukkoihin on viritetty salahautoja, keihäsvipuja tai nuora-ansoja. Vuomenella taas on tarkoitettu kiilanmuotoista ajoaitaa eli siulaa (ps //sivlá//), joka päätyy suurkuoppaan tai aitarakennelmaan. Pyyntikäytäntö on kuitenkin ollut huomattavasti monipuolisempaa ja joustavampaa ja pyyntiin on käytetty monenlaisia menetelmiä.((Korteniemi 1991: 168.))


===== Ajoitus =====

Kuoppien ajoittamiseen voidaan käyttää erilaisia menetelmiä: stratigrafista eli eri maakerroksiin  perustuvaa ajoitusta, historiallisia lähteitä ja informantteja, luonnontieteellisiä ajoitusmenetelmiä esim. radiohiiliajoittamalla kuopan puisia tukirakenteita tai kuopan vallin alta saatua humusta ja hiiltä.((Halinen 1996: 31.)) 

Suomen vanhimmat pyyntikuopat ajoittuvat mesoliittiselle kivikaudelle. Pyyntikuoppia on kuitenkin pääasiassa käytetty kivikauden lopulta rautakaudelle, noin 3900 eaa. – 900 jaa., ja suurin osa niistä ajoittuu noin vuodesta 3000 eaa. ajanlaskun alun väliseen aikaan. Vanhimmat neoliittiset kuopat ovat olleet suuria ja niitä kaivettiin vain muutama paikoihin, joissa oli mahdollista sulkea peuralauman kulku kapeaan väylään. Eniten kuoppia on käytetty noin 2000 eaa., ja tuohon aikaan ajoittuvat myös pisimmät pyyntikuoppajonot. Varhaismetallikaudelle ajoittuvat kuoppajonot ovat olleet pääsääntöisesti lyhempiä, vaikkakin joitakin pidempiä kuoppajonoja tunnetaan.((Halinen 2006: 40; Korteniemi & Suominen 1998: 54.))

Vaikka pyyntikuoppia on ajoitettu Skandinaviassa kivikauden lisäksi myös rautakaudelle ja historialliselle ajalle, ei vastaavanlaisia ajoituksia ole Suomesta. Historialliset lähteet kertovat hirvieläinten kuoppapyynnistä, mutta siitä ei ole tähän mennessä saatu todisteita arkeologisissa tutkimuksissa((Halinen 2006: 39)).


===== Levintä =====

Suomesta tunnetaan muinaisjäännösrekisterin tietojen perusteella runsaat 1600 pyyntikuoppakohdetta. Yhdessä kohteessa saattaa olla kymmeniä yksittäisiä kuoppia. Eniten pyyntikuoppia on Lapissa. 

===== Suojelustatus =====
Pyyntikuopat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.


===== Lähteet =====

**Halinen, Petri** 2006. Esihistoriallinen kuoppapyynti: aktiivinen peuranpyyntimenetelmä Pohjois-Fennoskandiassa. Julkaisussa Suhonen, Mervi (toim.): //Arkeologian lumoa synkkyyteen//. Artikkeleita Christian Carpelanin juhlapäiväksi: 159–178. Helsinki.
**Kankkuinen, Päivi** 2006. //Tervo Haukisenkangas//. Kivikautisen asuinpaikan ja pyyntikuopan kaivaus 2006. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa.
**Korteniemi, Markku** 1991. Jälkiä hirvieläinten aita- ja ajopyynnistä. //Faravid// 15: 165–179.
**Korteniemi, Markku & Suominen, Esa** 1998. Nuoliharju W – Suomen vanhin pyyntikuoppa? Julkaisussa Rajamailla IV 1997. //Studia Historica Septentrionalia// 34: 51–68.
**Leiviskä, Matti & Haataja, Esa** 2010. Pyhännän Lohipuron pyyntikuopat. //Faravid// 34: 29–52
**Wallenius, Tuija** 1987. //Pudasjärvi 1 Varisnokka//. Kivikautisen asuinpaikan kaivaus 1987. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa.


===== Muu kirjallisuus =====

**Halinen, Petri** 1994. Peuran kuoppapyynti Lapissa. //Raitio// 1994: 2: 2–4.
**Halinen, Petri** 1996. Pyyntikuoppien ajoittamisesta. Julkaisussa //Kentältä poimittua 3//. Museoviraston arkeologian osaston julkaisuja N:o 3: 59–63. 
**Halinen, Petri** 1996. Pyyntikuoppien tutkimisesta. //Muinaistutkija// 1/1996: 38.
**Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar** 2004. //Samenes Historie fram til 1750//. Cappelen Akademisk Forlag, Oslo.
**Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar** 2014. //Hunters in Transition. An Outline of Early Sámi History.// The Northern World. North Europe and the Baltic c. 400–1700 AD. Peoples, Economics and Cultures. Volume 63. Leiden. Boston.
**Korteniemi, Markku** 1991. Jälkiä hirvieläinten aita- ja ajopyynnistä. //Faravid// 15 (1991): 165–179.
**Korteniemi, Markku** 1992. Rangifer tarandus fennicus ja pohjoisen havumetsäalueen pyyntikuoppajäänteet. Julkaisussa //Suomen varhaishistoria.// Studia Historica Septentrionalia 21: 165–196.


===== Viitteet =====
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
