Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

wiki:pyyntikuoppa

Tämä on vanha versio dokumentista!


Pyyntikuoppa

Määritelmä

Maahan kaivettu ansarakennelma1)

Pyyntikuoppien pohjalla on voinut sijaita teroitettuja puupaaluja ja ne saattavat esiintyä useampien kuoppien kokonaisuuksina tai riveinä. Kuopat erottuvat maastossa painaumina2).

Kuvaus

Pyyntikuopat näkyvät maastossa noin 3 x 2 metrin laajuisina ja puolen metrin syvyisinä soikeina tai pyöreinä painanteina. Suurimpien kuoppien halkaisija on lähes kahdeksan metriä ja syvyys vajaan metrin – joissakin tapauksissa maassa näkyy vain viivamainen painanne merkkinä muinaisesta pyyntikuopasta. Soikeiden painanteiden pituusakselin suunta on tavallisesti poikittain jonon suuntaan nähden. Pyyntikuoppien koko voi vaihdella kuoppajärjestelmän sisällä3).

Pyyntikuoppa on kaivettu maahan noin kahden metrin syvyyteen ja hiekka on levitetty ympäristöön. Kuopan ympärille syntyy tällöin valli, joka madaltuu ajan kuluessa. Kuopan seinämät ovat alun perin olleet lähes pystysuorat, niiden kaltevuus on 5–10 astetta. Kuoppien pohjalla saattaa olla puisia tukirakenteita ja seipäitä4). Sellaisia on dokumentoitu esimerkiksi Tervon Haukisenkankaalta5) ja Pudasjärven Varisnokasta6).

Kuopat on usein kaivettu hiekkamaahan luonnollisten esteiden rajaamalle kapeikoille kuten järvien välisille kannaksille tai jokien ja harjujen rajaamille alueille. Monet suuret kuoppajärjestelmät ovat sijoittuneet maastoon peurojen luontaisten vaellusreittien suuntaisina jonoina kuten Pyhännän Lohipurolla. Pitkässä jonossa saattaa olla myös pieniä poikittaisia jonoja, joilla peurojen matka on katkaistu. Esimerkkejä on myös kapeikkoihin tehdyistä järjestelmistä, johon peurat on ajettu (esim. Enontekiö Tuorkottajanjärvi). Tavallisesti tällaisissa kohteissa on vähemmän kuoppia kuin vaellusreittien suuntaisissa jonoissa.7)

Historia ja käyttö

Pyyntikuoppia eli -hautoja on erilaisina muunnoksina käytetty monien eri riistalajien pyyntiin. Pyyntitekniikkana se on ollut yleismaailmallinen. Etenkin hirvieläinten saalistuksessa kuoppapyynti on ollut käytössä kaikkialla arktisella ja subarktisella vyöhykkeellä. Fennoskandiassa kuoppapyynti-menetelmän avulla on pyydetty hirveä ja peuraa. Varsinkin tunturipeuran pyyntiä varten on Pohjois-Fennoskandiassa kaivettu useiden kymmenien kuoppien järjestelmiä. Metsäpeuran ja hirven pyynnissä käytettyjen kuoppien määrä on ollut pienempi8).

Hautapyynnistä on säilynyt Suomen ja Ruotsin alueelta runsaasti historiallisia lähdetietoja 1600-luvulta 1900-luvun puolelle asti. Myös suomalaiseen kansanrunouteen on vuosisatojen aikana tallentunut muistoja peuran ja hirven pyyntimenetelmistä.9)

Usein hautapyynti on leimattu puhtaasti passiiviseksi pyyntimenetelmäksi tai on voitu korostaa jyrkkää kahtiajakoa: passiivisesti tapahtuvaa niin sanottua hangaspyyntiä ja aktiivisti ajamalla suoritettua niin sanottua vuomenpyyntiä. Hankaalla on tällöin tarkoitettu eläinten reittiin nähden poikittain asetettua aitarakennelmaa, jonka aukkoihin on viritetty salahautoja, keihäsvipuja tai nuora-ansoja. Vuomenella taas on tarkoitettu kiilanmuotoista ajoaitaa, joka päätyy suurkuoppaan tai aitarakennelmaan. Pyyntikäytäntö on kuitenkin ollut huomattavasti monipuolisempaa ja joustavampaa ja pyyntiin on käytetty monenlaisia menetelmiä.10)

Ajoitus

Kuoppien ajoittamiseen voidaan käyttää erilaisia menetelmiä: stratigrafista eli eri maakerroksiin perustuvaa ajoitusta, historiallisia lähteitä ja informantteja, luonnontieteellisiä ajoitusmenetelmiä esim. radiohiiliajoittamalla kuopan puisia tukirakenteita tai kuopan vallin alta saatua humusta ja hiiltä.11)

Suomen vanhimmat pyyntikuopat ajoittuvat mesoliittiselle kivikaudelle. Pyyntikuoppia on kuitenkin pääasiassa käytetty kivikauden lopulta rautakaudelle, noin 3900 eaa. – 900 jaa., ja suurin osa niistä ajoittuu noin vuodesta 3000 eaa. ajanlaskun alun väliseen aikaan. Vanhimmat neoliittiset kuopat ovat olleet suuria ja niitä kaivettiin vain muutama paikoihin, joissa oli mahdollista sulkea peuralauman kulku kapeaan väylään. Eniten kuoppia on käytetty noin 2000 eaa., johon ajoittuvat myös pisimmät jonot. Varhaismetallikaudelle ajoittuvat kuoppajonot ovat olleet pääsääntöisesti lyhempiä, vaikkakin joitakin pidempiä kuoppajonoja tunnetaan.12)

Vaikka pyyntikuoppia on ajoitettu Skandinaviassa kivikauden lisäksi myös rautakaudelle ja historialliselle ajalle, ei vastaavanlaisia ajoituksia ole Suomesta. Historialliset lähteet kertovat hirvieläinten kuoppapyynnistä, mutta vielä toistaiseksi ei historiallisen ajan kuoppia ole arkeologisissa tutkimuksissa havaittu. Todennäköisesti historiallisella ajalla kuoppapyynti on ollut harvinainen pyyntitapa, joka on jättänyt vain vähän jälkiä.13)

Levintä

Suomesta tunnetaan muinaisjäännösrekisterin tietojen perusteella runsaat 1600 pyyntikuoppakohdetta. Eniten niitä on Lapissa.

Suojelustatus

Muinaismuistolain rauhoittama kiinteä muinaisjäännös.

Lähteet

Halinen, Petri 2006. Esihistoriallinen kuoppapyynti: aktiivinen peuranpyyntimenetelmä Pohjois-Fennoskandiassa. Arkeologian lumoa synkkyyteen. Artikkeleita Christian Carpelanin juhlapäiväksi, Helsinki: 27–44.
Kankkuinen, Päivi 2006. Tervo Haukisenkangas. Kivikautisen asuinpaikan ja pyyntikuopan kaivaus 2006. Kaivauskertomus, Museoviraston arkisto.
Korteniemi, Markku 1991. Jälkiä hirvieläinten aita- ja ajopyynnistä. Faravid 15: 165–179
Korteniemi, Markku & Suominen, Esa 1998. Nuoliharju W – Suomen vanhin pyyntikuoppa? Rajamailla IV 1997. Studia Historica Septentrionalia 34: 51–68
Leiviskä, Matti & Haataja, Esa 2010. Pyhännän Lohipuron pyyntikuopat. Faravid 34: 29–52
Wallenius, Tuija 1987. Pudasjärvi 1 Varisnokka. Kivikautisen asuinpaikan kaivaus 1987. Kaivauskertomus, Museoviraston arkisto.

Muu kirjallisuus

Halinen, Petri 1994. Peuran kuoppapyynti Lapissa. Raitio 1994: 2: 2–4.
Halinen, Petri 1996. Pyyntikuoppien ajoittamisesta. Kentältä poimittua 3. Museoviraston arkeologian osaston julkaisuja N:o 3: 59–63.
Halinen, Petri 1996. Pyyntikuoppien tutkimisesta. Muinaistutkija 1/1996.
Korteniemi, Markku 1991. Jälkiä hirvieläinten aita- ja ajopyynnistä. Faravid 15 (1991): 165–179.
Korteniemi, Markku 1992. Rangifer tarandus fennicus ja pohjoisen havumetsäalueen pyyntikuoppajäänteet. Suomen varhaishistoria. Studia Historica Septentrionalia 21: 165–196.

Viitteet

1) , 2) Tieteen termipankki 14.10.2015: Arkeologia:pyyntikuoppa. http://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Arkeologia:pyyntikuoppa.
3) esim. Leiviskä ja Haataja 2010: 43
4) Halinen 2006: 30 viitteineen
5) Kankkunen 2006
6) Wallenius 1987
7) Halinen 2006: 39; Korteniemi 1990; Leiviskä & Haataja 2010.
8) Halinen 2006: 27, 30; Korteniemi 1991: 167–168
9) Korteniemi 1991: 168–169.
10) Korteniemi 1991: 168.
11) Halinen 1996: 31.
12) Halinen 2006: 40; Korteniemi & Suominen 1998: 54.
13) Halinen 2006: 39.
wiki/pyyntikuoppa.1489578374.txt.gz · Viimeksi muutettu: 2017/03/15 13:46 / Helena Ranta