Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


wiki:pyyntikuoppa

Erot

Tämä näyttää erot valitun ja nykyisen version kesken tästä sivusta.

Linkki vertailunäkymään

Both sides previous revision Edellinen revisio
Seuraava revisio
Edellinen revisio
wiki:pyyntikuoppa [2017/05/02 13:51]
Helena Ranta [Muu kirjallisuus]
wiki:pyyntikuoppa [2023/01/18 15:27] (nykyinen)
Helena Ranta [Lähteet]
Rivi 38: Rivi 38:
 Suomen vanhimmat pyyntikuopat ajoittuvat mesoliittiselle kivikaudelle. Pyyntikuoppia on kuitenkin pääasiassa käytetty kivikauden lopulta rautakaudelle,​ noin 3900 eaa. – 900 jaa., ja suurin osa niistä ajoittuu noin vuodesta 3000 eaa. ajanlaskun alun väliseen aikaan. Vanhimmat neoliittiset kuopat ovat olleet suuria ja niitä kaivettiin vain muutama paikoihin, joissa oli mahdollista sulkea peuralauman kulku kapeaan väylään. Eniten kuoppia on käytetty noin 2000 eaa., ja tuohon aikaan ajoittuvat myös pisimmät pyyntikuoppajonot. Varhaismetallikaudelle ajoittuvat kuoppajonot ovat olleet pääsääntöisesti lyhempiä, vaikkakin joitakin pidempiä kuoppajonoja tunnetaan.((Halinen 2006: 40; Korteniemi & Suominen 1998: 54.)) Suomen vanhimmat pyyntikuopat ajoittuvat mesoliittiselle kivikaudelle. Pyyntikuoppia on kuitenkin pääasiassa käytetty kivikauden lopulta rautakaudelle,​ noin 3900 eaa. – 900 jaa., ja suurin osa niistä ajoittuu noin vuodesta 3000 eaa. ajanlaskun alun väliseen aikaan. Vanhimmat neoliittiset kuopat ovat olleet suuria ja niitä kaivettiin vain muutama paikoihin, joissa oli mahdollista sulkea peuralauman kulku kapeaan väylään. Eniten kuoppia on käytetty noin 2000 eaa., ja tuohon aikaan ajoittuvat myös pisimmät pyyntikuoppajonot. Varhaismetallikaudelle ajoittuvat kuoppajonot ovat olleet pääsääntöisesti lyhempiä, vaikkakin joitakin pidempiä kuoppajonoja tunnetaan.((Halinen 2006: 40; Korteniemi & Suominen 1998: 54.))
  
-Vaikka pyyntikuoppia on ajoitettu Skandinaviassa kivikauden lisäksi myös rautakaudelle ja historialliselle ajalle, ei vastaavanlaisia ajoituksia ole Suomesta. Historialliset lähteet kertovat hirvieläinten kuoppapyynnistä,​ mutta siitä ei ole tähän mennessä saatu todisteita ​arkeologissa tutkimukissa((Halinen 2006: 39)).+Vaikka pyyntikuoppia on ajoitettu Skandinaviassa kivikauden lisäksi myös rautakaudelle ja historialliselle ajalle, ei vastaavanlaisia ajoituksia ole Suomesta. Historialliset lähteet kertovat hirvieläinten kuoppapyynnistä,​ mutta siitä ei ole tähän mennessä saatu todisteita ​arkeologisissa tutkimuksissa((Halinen 2006: 39)).
  
  
Rivi 52: Rivi 52:
  
 **Halinen, Petri** 2006. Esihistoriallinen kuoppapyynti:​ aktiivinen peuranpyyntimenetelmä Pohjois-Fennoskandiassa. Julkaisussa Suhonen, Mervi (toim.): //​Arkeologian lumoa synkkyyteen//​. Artikkeleita Christian Carpelanin juhlapäiväksi:​ 159–178. Helsinki. **Halinen, Petri** 2006. Esihistoriallinen kuoppapyynti:​ aktiivinen peuranpyyntimenetelmä Pohjois-Fennoskandiassa. Julkaisussa Suhonen, Mervi (toim.): //​Arkeologian lumoa synkkyyteen//​. Artikkeleita Christian Carpelanin juhlapäiväksi:​ 159–178. Helsinki.
-**Kankkuinen,​ Päivi** 2006. //Tervo Haukisenkangas//​. Kivikautisen asuinpaikan ja pyyntikuopan kaivaus 2006. Kaivauskertomus ​Museoviraston arkistossa. +**Kankkuinen,​ Päivi** 2006. //Tervo Haukisenkangas//​. Kivikautisen asuinpaikan ja pyyntikuopan kaivaus 2006. Tutkimusraportti ​Museoviraston arkistossa. 
-**Korteniemi,​ Markku** 1991. Jälkiä hirvieläinten aita- ja ajopyynnistä. //Faravid// 15: 165–179+**Korteniemi,​ Markku** 1991. Jälkiä hirvieläinten aita- ja ajopyynnistä. //Faravid// 15: 165–179.
 **Korteniemi,​ Markku & Suominen, Esa** 1998. Nuoliharju W – Suomen vanhin pyyntikuoppa?​ Julkaisussa Rajamailla IV 1997. //Studia Historica Septentrionalia//​ 34: 51–68. **Korteniemi,​ Markku & Suominen, Esa** 1998. Nuoliharju W – Suomen vanhin pyyntikuoppa?​ Julkaisussa Rajamailla IV 1997. //Studia Historica Septentrionalia//​ 34: 51–68.
-**Leiviskä,​ Matti & Haataja, Esa** 2010. Pyhännän Lohipuron pyyntikuopat. //Faravid// 34: 29–52 +**Leiviskä,​ Matti & Haataja, Esa** 2010. Pyhännän Lohipuron pyyntikuopat. //Faravid// 34: 29–52. 
-**Wallenius,​ Tuija** 1987. //​Pudasjärvi 1 Varisnokka//​. Kivikautisen asuinpaikan kaivaus 1987. Kaivauskertomus ​Museoviraston arkistossa.+**Wallenius,​ Tuija** 1987. //​Pudasjärvi 1 Varisnokka//​. Kivikautisen asuinpaikan kaivaus 1987. Tutkimusraportti ​Museoviraston arkistossa.
  
  
Rivi 65: Rivi 65:
 **Halinen, Petri** 1996. Pyyntikuoppien tutkimisesta. //​Muinaistutkija//​ 1/1996: 38. **Halinen, Petri** 1996. Pyyntikuoppien tutkimisesta. //​Muinaistutkija//​ 1/1996: 38.
 **Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar** 2004. //Samenes Historie fram til 1750//. Cappelen Akademisk Forlag, Oslo. **Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar** 2004. //Samenes Historie fram til 1750//. Cappelen Akademisk Forlag, Oslo.
-**Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar** 2014. //Hunters in Transition. An Outline of Early Sámi History.// The Northern World. North Europe and the Baltic c. 400-1700 AD. Peoples, Economics and Cultures. Volume 63. Leiden. Boston.+**Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar** 2014. //Hunters in Transition. An Outline of Early Sámi History.// The Northern World. North Europe and the Baltic c. 4001700 AD. Peoples, Economics and Cultures. Volume 63. Leiden. Boston.
 **Korteniemi,​ Markku** 1991. Jälkiä hirvieläinten aita- ja ajopyynnistä. //Faravid// 15 (1991): 165–179. **Korteniemi,​ Markku** 1991. Jälkiä hirvieläinten aita- ja ajopyynnistä. //Faravid// 15 (1991): 165–179.
 **Korteniemi,​ Markku** 1992. Rangifer tarandus fennicus ja pohjoisen havumetsäalueen pyyntikuoppajäänteet. Julkaisussa //Suomen varhaishistoria.//​ Studia Historica Septentrionalia 21: 165–196. **Korteniemi,​ Markku** 1992. Rangifer tarandus fennicus ja pohjoisen havumetsäalueen pyyntikuoppajäänteet. Julkaisussa //Suomen varhaishistoria.//​ Studia Historica Septentrionalia 21: 165–196.
wiki/pyyntikuoppa.1493722268.txt.gz · Viimeksi muutettu: 2017/05/02 13:51 / Helena Ranta