Maasta ja kivistä koottu hautauksellinen tai hautaukseton röykkiö

Maansekaisissa röykkiöissä on yleensä melko vähän kiviä, tavallisimmin 1 – 3 harvahkoa kerrosta. Ne on koottu eri kokoisista irtokivistä ja maasta yhden tai useamman suuren maakiven varaan¹⁾. Joskus varsinaisena ”silmäkivenä” on kuppikivi ²⁾, kuten esim. Hattula Torttolanmäki 4 ja 5 -nimisellä muinaisjäännösalueella³⁾. Joskus röykkiöissä on kehä- tai reunakiveystä⁴⁾. Röykkiöiden rakentamisessa on yleensä käytetty hyväksi maaston muotoja rinteissä tai luontaisten kumpareiden laella. Yleensä röykkiöt ovat matalia, ja niiden korkeus on keskimäärin korkeintaan puolimetriä, mutta on joukossa yli metrin korkuisiakin. Muodoltaan röykkiöt ovat yleensä lähes pyöreitä tai soikeita, ja niiden läpimitat vaihtelevat muutamasta metristä reilusti yli 10 metriin.⁵⁾. Röykkiöt voivat muodostaa muutamien, kymmenien tai jopa satojen röykkiöiden kalmistoja⁶⁾.

Hautakäytössä maansekaisiin röykkiöihin on tehty yksi tai useampia polttohautauksia. Useimmiten erillisiä hautauksia ei voi erottaa, mutta toisaalta palaneiden luiden ja/tai esineiden selkeät keskittymät osoittavat eri vainajien hautapaikat, esim. ”silmäkiven” vastakkaisilta puolilta. ⁷⁾. Muutamasta nuoremman rautakauden röykkiöstä on löydetty myös yksittäisiä ruumishautauksia tai vihjeitä niistä ⁸⁾. Monet maansekaiset röykkiöt sisältävät löytöaineistoa useamman vuosisadan ajalta ⁹⁾.

Kaikki maansekaiset röykkiöt eivät yksiselitteisesti vaikuta hautauksilta. Niistä on löydetty esimerkiksi saviastian paloja, palanutta savea, savitiivistettä, savikiekkojen katkelmia, rautakuonaa ja/tai palamattomia eläinten luita, muttei selviä todisteita vainajista.¹⁰⁾. Näiden röykkiöiden merkitystä on pohdittu paljon, ja niitä on pidetty mm. tunkiokasoina ja uhriröykkiöinä, joihin uhraamisen on katsottu liittyvän esi-isien muistamiseen, haltijoiden kiittämiseen, hedelmällisyyteen tai karjaonneen, mutta myös hautoina¹¹⁾. Ne muistuttavat ulkonaisesti esineellisiä maansekaisia röykkiöitä, ja osasta on löydetty myös palanutta ihmisluuta¹²⁾. Toisaalta niitäkin on pidetty hautapaikkoina, joihin vainajat on haudattu polttamatta. Kenties haudat ovat kuuluneet yhteisön vähempiarvoisille jäsenille. On myös pohdittu, voidaanko tuollainen kohde tulkita haudaksi vain muutaman ihmisluun perusteella. Pitkään käytössä olleiden röykkiöiden merkitykset ovat voineet muuttua ajan mittaan. Merkitysten selvittäminen vaatii lisätutkimusta.¹³⁾.

Osa kaskiröykkiöstä on myös maansekaisia. Ne sekä kaskiröykkiöalueet voivat siten ulkonaisesti muistuttaa hautoja ja kalmistoja.

Nuoremmalta roomalaisajalta rautakauden loppuun ¹⁴⁾.

Erityisesti Kokemäenjoen vesistön alue (Satakunta, Pirkanmaa ja Kanta-Häme) sekä muu Etelä-Suomen sisämaa (Päijät-Häme, Keski-Suomi, Etelä-Savo)¹⁵⁾.

Esihistorialliset hautaröykkiöt ja röykkiökalmistot, ja muut röykkiöt, kuten uhriröykkiöt, ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.