Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


wiki:ruumishauta

Erot

Tämä näyttää erot valitun ja nykyisen version kesken tästä sivusta.

Linkki vertailunäkymään

Both sides previous revision Edellinen revisio
Seuraava revisio
Edellinen revisio
Viimeisin revisio Both sides next revision
wiki:ruumishauta [2017/05/03 16:53]
Helena Ranta
wiki:ruumishauta [2017/05/03 17:11]
Helena Ranta
Rivi 14: Rivi 14:
 Ruumishauta on maahan kaivettu kuoppa, johon vainaja on laskettu polttamatta,​ joko ilman arkkua tai rautakauden loppupuolen ja historiallisen ajan ruumishaudoissa myös puuarkussa. Vainaja on voitua kääriä tai peittää esimerkiksi tuohella tai tekstiilillä. Hautakuopan tai arkun pohjalle on voitu laittaa esimerkiksi sammalta tai eläimen talja.((Kivikoski 1966: 65; Riikonen 2003: 18; Mäntylä 2006, 38–39; Asplund & Riikonen 2007: 24-26; Niukkanen 2009: 72; Haggrén 2015: 400; Halinen 2015: 98)) Tämän jälkeen kuoppa on täytetty. Hautakuopan koko ja syvyys vaihtelevat. On kuitenkin myös viitteitä siitä, että vainaja olisi haudattu esim. maapinnan päälle rakennettuu kivikehään. Tästä on esimerkkejä mm. Sauvon Korvalan varhaisrautakautisesta kalmistosta. Ruumishauta on maahan kaivettu kuoppa, johon vainaja on laskettu polttamatta,​ joko ilman arkkua tai rautakauden loppupuolen ja historiallisen ajan ruumishaudoissa myös puuarkussa. Vainaja on voitua kääriä tai peittää esimerkiksi tuohella tai tekstiilillä. Hautakuopan tai arkun pohjalle on voitu laittaa esimerkiksi sammalta tai eläimen talja.((Kivikoski 1966: 65; Riikonen 2003: 18; Mäntylä 2006, 38–39; Asplund & Riikonen 2007: 24-26; Niukkanen 2009: 72; Haggrén 2015: 400; Halinen 2015: 98)) Tämän jälkeen kuoppa on täytetty. Hautakuopan koko ja syvyys vaihtelevat. On kuitenkin myös viitteitä siitä, että vainaja olisi haudattu esim. maapinnan päälle rakennettuu kivikehään. Tästä on esimerkkejä mm. Sauvon Korvalan varhaisrautakautisesta kalmistosta.
  
-Pintamaan poiston jälkeen hautakuoppa voi erottua ympäröivästä koskemattomasta maasta pitkänomaisena,​ soikeana tai suorakaiteen muotoisena, tummana värjäytymänä. Hautakuopan suunta voi vaihdella varsinkin esihistoriallisissa haudoissa eikä vainajan suuntaa haudassa aina voida määrittää. Siirryttäessä kristillisen tradition mukaiseen hautaamiseen,​ hauta on tehty itä-länsisuuntaiseksi,​ niin että vainajan pää on länsipäässä,​ kasvot kohti itää((Kivikoski 1966: 65; Purhonen 1998: 119)). Joissakin ruumishaudoissa voi hautakuopissa olla sisärakenteita kuten puukammioita tai kivisiä paasiarkkurakenteita((Edgren 1966; Lehtosalo-Hilander 2000: 19, 157)). Lisäksi kaivauksissa on löydetty joko silloisella maanpinnalla tai syvemmällä olleita kiveyksiä((Lehtosalo-Hilander 1982, 21–25; Mäntylä 2006: 39; Laakso 2011: 81; Laakso 2014: 100–101; Ruohonen 2011: 22)).+Pintamaan poiston jälkeen hautakuoppa voi erottua ympäröivästä koskemattomasta maasta pitkänomaisena,​ soikeana tai suorakaiteen muotoisena, tummana värjäytymänä. Hautakuopan suunta voi vaihdella varsinkin esihistoriallisissa haudoissa eikä vainajan suuntaa haudassa aina voida määrittää. Siirryttäessä kristillisen tradition mukaiseen hautaamiseen,​ hauta on tehty itä-länsisuuntaiseksi,​ niin että vainajan pää on länsipäässä,​ kasvot kohti itää((Kivikoski 1966: 65; Purhonen 1998: 119)). Joissakin ruumishaudoissa voi hautakuopissa olla sisärakenteita kuten puukammioita tai kivisiä ​[[wiki:​paasiarkku|paasiarkkurakenteita]]((Edgren 1966; Lehtosalo-Hilander 2000: 19, 157)). Lisäksi kaivauksissa on löydetty joko silloisella maanpinnalla tai syvemmällä olleita kiveyksiä((Lehtosalo-Hilander 1982, 21–25; Mäntylä 2006: 39; Laakso 2011: 81; Laakso 2014: 100–101; Ruohonen 2011: 22)).
  
 Vainajasta ei usein ole jäänyt selvästi erottuvia jäännöksiä. Toisinaan voidaan löytää haudan pohjalta tumma kerros tai luujäännöksiä riippuen haudan iästä ja/tai maaperästä.((Riikonen 2003:16; Asplund & Riikonen 2007: 24; Ruohonen 2011: 23; Haggrén 2015: 400–401; Halinen 2015: 98)) Haudassa voi lisäksi olla jäännöksiä esimerkiksi arkusta ja tekstiileistä. Varsinkin esihistoriallisena aikana vainajan mukaan laitettiin myös esineitä. Niitä voi olla myös haudan täytemaassa tai arkun ulkopuolella((esim. Mäntylä 2005: 144–147)). Sekä esihistoriallisena että historiallisena aikana vainajat on asetettu hautaan yleensä makaamaan selälleen, mutta tästä on myös poikkeuksia((Purhonen 1998: 163–165; Halinen 2015: 101–102)) eikä vainajan asento ole aina määriteltävissä. Useimmiten ruumishaudassa on vain yksi vainaja, mutta samaan hautakuoppaan on voitu haudata useampikin vainaja. Vainajasta ei usein ole jäänyt selvästi erottuvia jäännöksiä. Toisinaan voidaan löytää haudan pohjalta tumma kerros tai luujäännöksiä riippuen haudan iästä ja/tai maaperästä.((Riikonen 2003:16; Asplund & Riikonen 2007: 24; Ruohonen 2011: 23; Haggrén 2015: 400–401; Halinen 2015: 98)) Haudassa voi lisäksi olla jäännöksiä esimerkiksi arkusta ja tekstiileistä. Varsinkin esihistoriallisena aikana vainajan mukaan laitettiin myös esineitä. Niitä voi olla myös haudan täytemaassa tai arkun ulkopuolella((esim. Mäntylä 2005: 144–147)). Sekä esihistoriallisena että historiallisena aikana vainajat on asetettu hautaan yleensä makaamaan selälleen, mutta tästä on myös poikkeuksia((Purhonen 1998: 163–165; Halinen 2015: 101–102)) eikä vainajan asento ole aina määriteltävissä. Useimmiten ruumishaudassa on vain yksi vainaja, mutta samaan hautakuoppaan on voitu haudata useampikin vainaja.
    
-Maahan kaivettuja ruumishautoja on jo kivikaudella. Mesoliittisen ajan loppuun ja neoliittiseen aikaan liittyvät punamultahautaukset. Niissä vainaja on peitetty kokonaan tai osittain punamullalla,​ joka on rautaoksidipitoista maata.((Lappalainen 2007; Halinen 2015: 53–54, 97–99)) Punamultaa sisältävissä hautauksissa voi olla myös kivirakenteita((Mökkönen 2013: 22–24)). Esimerkiksi Euran Kolmhaarassa löydettiin laakakiviä asetettuna pystyyn haudan molempiin päihin tai toiseen päähän sekä kivistä koottuja paasiarkkurakenteita((Edgren 1966, Lehtosalo-Hilander 2000: 17–20; paasiarkkuhautojen ajoituksesta ks. Edgren 1999: 319–324; Mökkönen 2013: 31–32, Halinen 2015: 97–99)). Kivikauteen liittyvät myös vasarakirveskulttuurin ruumishaudat((Edgren 1984: 76–77; Halinen 2015: 101–102)). ​+Maahan kaivettuja ruumishautoja on jo kivikaudella. Mesoliittisen ajan loppuun ja neoliittiseen aikaan liittyvät ​[[wiki:​punamultahauta|punamultahautaukset]]. Niissä vainaja on peitetty kokonaan tai osittain punamullalla,​ joka on rautaoksidipitoista maata.((Lappalainen 2007; Halinen 2015: 53–54, 97–99)) Punamultaa sisältävissä hautauksissa voi olla myös kivirakenteita((Mökkönen 2013: 22–24)). Esimerkiksi Euran Kolmhaarassa löydettiin laakakiviä asetettuna pystyyn haudan molempiin päihin tai toiseen päähän sekä kivistä koottuja paasiarkkurakenteita((Edgren 1966, Lehtosalo-Hilander 2000: 17–20; paasiarkkuhautojen ajoituksesta ks. Edgren 1999: 319–324; Mökkönen 2013: 31–32, Halinen 2015: 97–99)). Kivikauteen liittyvät myös vasarakirveskulttuurin ruumishaudat((Edgren 1984: 76–77; Halinen 2015: 101–102)). ​
  
-Ruumishautoja,​ joissa on kivisiä paasiarkkuja,​ on myös varhaisella rautakaudella Sauvon Korvalan kalmistossa((Schaumann-Lönnqvist 2006)). Keskisellä rautakaudella,​ 500-luvun lopulta lähtien, alkaa Euran-Köyliön seudulla esiintyä maanalaisia ruumishautoja laajoina kalmistoina((Cleve 1943; Lehtosalo-Hilander 1982; 1984: 279–281)). Muualla Suomessa ruumishautaukseen aletaan siirtyä kristinuskon vaikutuksesta 1000-luvulta alkaen((Kivikoski 1966: 65–67; viikinkiajan lopun / ristiretkiajan kalmistoista ks. esim. Lehtosalo-Hilander 1984; 373–403; Purhonen 1998; Hiekkanen 2010: 327–339; Raninen & Wessman 2015: 338–346)). Historiallisella ajalla ruumishautaus on vallitseva hautaustapa. Vasta nykyaikana uurnassa hautaaminen ts. polttohautaus on yleistynyt. Historiallisella ajalta on usean tyyppisiä hautapaikkoja nykyisten käytössä olevien kirkkojen hautausmaiden ohella. Tällaisia ovat mm. keskiaikaiset hautausmaat esimerkiksi käytöstä poistuneiden kappeleiden yhteydessä,​ hautasaaret((esim. Ruohonen 2002)), ortodoksi-((Laakso 2014)) ja muut kyläkalmistot,​ yksityiset hautausmaat ja erilaisiin epidemioihin liittyvät hautausmaat((Niukkanen 2009: 71–80)). Lisäksi ruumishautoja on myös sotahistoriallisten kohteiden joukossa, kuten sotilashautausmaat,​ joukkohaudat ja kenttähautaukset((Niukkanen 2009: 88–89)).+Ruumishautoja,​ joissa on kivisiä paasiarkkuja,​ on myös varhaisella rautakaudella Sauvon Korvalan kalmistossa((Schaumann-Lönnqvist 2006)). Keskisellä rautakaudella,​ 500-luvun lopulta lähtien, alkaa Euran-Köyliön seudulla esiintyä maanalaisia ruumishautoja laajoina kalmistoina((Cleve 1943; Lehtosalo-Hilander 1982; 1984: 279–281)). Muualla Suomessa ruumishautaukseen aletaan siirtyä kristinuskon vaikutuksesta 1000-luvulta alkaen((Kivikoski 1966: 65–67; viikinkiajan lopun / ristiretkiajan kalmistoista ks. esim. Lehtosalo-Hilander 1984; 373–403; Purhonen 1998; Hiekkanen 2010: 327–339; Raninen & Wessman 2015: 338–346)). Historiallisella ajalla ruumishautaus on vallitseva hautaustapa. Vasta nykyaikana uurnassa hautaaminen ts. polttohautaus on yleistynyt. Historiallisella ajalta on usean tyyppisiä hautapaikkoja nykyisten käytössä olevien kirkkojen hautausmaiden ohella. Tällaisia ovat mm. keskiaikaiset hautausmaat esimerkiksi käytöstä poistuneiden kappeleiden yhteydessä, ​[[wiki:​hautasaari|hautasaaret]]((esim. Ruohonen 2002)), ortodoksi-((Laakso 2014)) ja muut [[wiki:​kyläkalmisto|kyläkalmistot]], yksityiset hautausmaat ja erilaisiin epidemioihin liittyvät hautausmaat((Niukkanen 2009: 71–80)). Lisäksi ruumishautoja on myös sotahistoriallisten kohteiden joukossa, kuten sotilashautausmaat,​ joukkohaudat ja kenttähautaukset((Niukkanen 2009: 88–89)).
  
  
Rivi 27: Rivi 27:
 Ruumishaudoista ei useinkaan ole nykypäivänä maanpinnalle näkyviä merkkejä – rautakauden lopulla tai historiallisella ajalla ne voivat toisinaan näkyä matalina painanteina. Jotkin historiallisen ajan ruumishaudat voivat erottua maastossa myös matalina kumpuina tai useamman vainajan rivihaudat leveinä ja matalina ojina.((Ruohonen 2011: 19–21)) On todennäköistä,​ että esihistoriallisenakin aikana haudat ovat olleet jollain tavoin merkittyjä. Puurakenteita ei ole säilynyt, mutta hautoihin liittyvät kiveykset ovat voineet toimia myös tässä tarkoituksessa((Jäkärä 1997: 56; Mäntylä 2006: 39; Laakso 2011: 81)). Keskiajalta eteenpäin on käytetty erilaisia kivilatomuksia,​ kivilaakoja ja hautakiviä((Haggrén 2015: 398-400)). Kivirakenteita ja/tai hautakiviä on löydetty myös mm. ortodoksikalmistoista ja hautasaarien ruumishaudoista((Ruohonen 2002, 36; Laakso 2014: 100–102)). Kuitenkin on myös paljon historiallisen ajan ruumishautauksia,​ joista ei ole mitään maan pinnalle näkyviä merkkejä. Hautauksista voi kuitenkin olla kirjallisia merkintöjä asiakirjoissa ja kartoissa ja niihin liittyy myös nimistö- ja perimätietoa,​ joiden avulla näitä hautapaikkoja voidaan inventoinneissa etsiä((Niukkanen 2009: 72, 78, 80; Ruohonen 2011: 14–17)). Ruumishaudoista ei useinkaan ole nykypäivänä maanpinnalle näkyviä merkkejä – rautakauden lopulla tai historiallisella ajalla ne voivat toisinaan näkyä matalina painanteina. Jotkin historiallisen ajan ruumishaudat voivat erottua maastossa myös matalina kumpuina tai useamman vainajan rivihaudat leveinä ja matalina ojina.((Ruohonen 2011: 19–21)) On todennäköistä,​ että esihistoriallisenakin aikana haudat ovat olleet jollain tavoin merkittyjä. Puurakenteita ei ole säilynyt, mutta hautoihin liittyvät kiveykset ovat voineet toimia myös tässä tarkoituksessa((Jäkärä 1997: 56; Mäntylä 2006: 39; Laakso 2011: 81)). Keskiajalta eteenpäin on käytetty erilaisia kivilatomuksia,​ kivilaakoja ja hautakiviä((Haggrén 2015: 398-400)). Kivirakenteita ja/tai hautakiviä on löydetty myös mm. ortodoksikalmistoista ja hautasaarien ruumishaudoista((Ruohonen 2002, 36; Laakso 2014: 100–102)). Kuitenkin on myös paljon historiallisen ajan ruumishautauksia,​ joista ei ole mitään maan pinnalle näkyviä merkkejä. Hautauksista voi kuitenkin olla kirjallisia merkintöjä asiakirjoissa ja kartoissa ja niihin liittyy myös nimistö- ja perimätietoa,​ joiden avulla näitä hautapaikkoja voidaan inventoinneissa etsiä((Niukkanen 2009: 72, 78, 80; Ruohonen 2011: 14–17)).
  
-Sekä kivikauden punamultahaudat että rautakauden ruumishaudat esiintyvät monen hautauksen, toisinaan varsin suurinakin, kalmistoina. Myöhäisrautakaudella ruumiskalmistot perustettiin yleensä erillisiksi niitä edeltävistä kalmistoista. Ruumishautauksia tehtiin kuitenkin siirtymävaiheessa myös polttokenttäkalmistoihin.((Raninen & Wessman 2015: 340)) Ruumiskalmistojen yhteydessä voi myös olla muita, varhaisempia hautamuotoja. Myös historiallisena aikana ruumishaudat on yleensä tehty hautausmaihin tai tietyille rajatuille alueille useamman hautauksen ryhminä. Paikan valintaan vaikuttivat eri seikat, esimerkiksi epidemiahautausmaat perustettiin asutuksen laita-alueille.+Sekä kivikauden punamultahaudat että rautakauden ruumishaudat esiintyvät monen hautauksen, toisinaan varsin suurinakin, kalmistoina. Myöhäisrautakaudella ruumiskalmistot perustettiin yleensä erillisiksi niitä edeltävistä kalmistoista. Ruumishautauksia tehtiin kuitenkin siirtymävaiheessa myös [[wiki:​polttokenttäkalmisto|polttokenttäkalmistoihin]].((Raninen & Wessman 2015: 340)) Ruumiskalmistojen yhteydessä voi myös olla muita, varhaisempia hautamuotoja. Myös historiallisena aikana ruumishaudat on yleensä tehty hautausmaihin tai tietyille rajatuille alueille useamman hautauksen ryhminä. Paikan valintaan vaikuttivat eri seikat, esimerkiksi epidemiahautausmaat perustettiin asutuksen laita-alueille.
  
-Myös maanpäällisiin rakenteisiin,​ kuten hautaröykkiöihin,​ -latomuksiin ja -kumpuihin, on haudattu vainajia polttamatta. Oma erityinen ryhmänsä ovat rautakautiset vesihautaukset Levänluhdassa ja Käldamäellä((Wessman 2009; Wessman 2010: 27)). Lisäksi on mainittava kirkkojen lattioiden alle tehdyt kirkkohaudat,​ jotka voivat olla multahautoja,​ hirrestä tehtyjä kammioita tai tiilestä tai harmaakivestä muurattuja. Joistakin kirkoista on löytynyt myös muumioituneita vainajia.((Paavola 1998; Niukkanen 2009: 73–74))+Myös maanpäällisiin rakenteisiin,​ kuten [[wiki:​hautaröykkiö|hautaröykkiöihin]][[wiki:​hautalatomus|-latomuksiin]] ja [[wiki:​hautakumpu|-kumpuihin]], on haudattu vainajia polttamatta. Oma erityinen ryhmänsä ovat rautakautiset vesihautaukset Levänluhdassa ja Käldamäellä((Wessman 2009; Wessman 2010: 27)). Lisäksi on mainittava kirkkojen lattioiden alle tehdyt ​[[wiki:​kirkkohauta|kirkkohaudat]], jotka voivat olla multahautoja,​ hirrestä tehtyjä kammioita tai tiilestä tai harmaakivestä muurattuja. Joistakin kirkoista on löytynyt myös muumioituneita vainajia.((Paavola 1998; Niukkanen 2009: 73–74))
  
  
Rivi 59: Rivi 59:
 **Lappalainen,​ Marja** 2007. Punamullan pauloissa. Kivikauden hautatutkimuksen tutkimushistoria Suomessa. //​Muinaistutkija//​ 3/2007: 2–19. **Lappalainen,​ Marja** 2007. Punamullan pauloissa. Kivikauden hautatutkimuksen tutkimushistoria Suomessa. //​Muinaistutkija//​ 3/2007: 2–19.
 **Lehtosalo-Hilander,​ Pirkko-Liisa** 1982. //Luistari I. The Graves//. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 82:1. **Lehtosalo-Hilander,​ Pirkko-Liisa** 1982. //Luistari I. The Graves//. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 82:1.
-**Lehtosalo-Hilander,​ Pirkko-Liisa** 1984. Keski- ja myöhäisrautakausi. //Suomen historia// 1. Espoo: 250–405.+**Lehtosalo-Hilander,​ Pirkko-Liisa** 1984. Keski- ja myöhäisrautakausi. ​Julkaisussa Laaksonen, Eero & Pärssinen, Erkki & Sillanpää,​ Kari J. (toim.): ​//Suomen historia// 1: 250–405. Weilin+Göös,​ Espoo.
 **Lehtosalo-Hilander,​ Pirkko-Liisa** 2000. //​Kalastajista kauppanaisiin. Euran esihistoria//​. Euran kunta. Vammala. **Lehtosalo-Hilander,​ Pirkko-Liisa** 2000. //​Kalastajista kauppanaisiin. Euran esihistoria//​. Euran kunta. Vammala.
 **Mäntylä,​ Sari** 2005. Kuriositeetteja,​ lahjoja ja suojelumagiaa. Hauta-antimien tulkintaongelmia Halikon Rikalanmäen aineiston valossa. Julkaisussa Immonen, Visa & Haimila, Miikka (toim.): //Mustaa valkoisella. Ystäväkirja arkeologian lehtori Kristiina Korkeakoski-Väisäselle//:​ 134–152. Turun yliopiston arkeologian oppiaine, Vantaa. **Mäntylä,​ Sari** 2005. Kuriositeetteja,​ lahjoja ja suojelumagiaa. Hauta-antimien tulkintaongelmia Halikon Rikalanmäen aineiston valossa. Julkaisussa Immonen, Visa & Haimila, Miikka (toim.): //Mustaa valkoisella. Ystäväkirja arkeologian lehtori Kristiina Korkeakoski-Väisäselle//:​ 134–152. Turun yliopiston arkeologian oppiaine, Vantaa.
-**Mäntylä,​ Sari** 2006. Rikalanmäen ruumiskalmisto – näkökulmia myöhäisrautakauden yhteisöön. Julkaisussa Mäntylä, Sari (toim.): //Miekka – Menneisyys – Maisema//: 36–67. Halikon kunnan kulttuuritoimiSomero.+**Mäntylä,​ Sari** 2006. Rikalanmäen ruumiskalmisto – näkökulmia myöhäisrautakauden yhteisöön. Julkaisussa Mäntylä, Sari (toim.): //Miekka – Menneisyys – Maisema//: 36–67. Halikon kunnan kulttuuritoimiSomero.
 **Mökkönen,​ Teemu** 2013. Stone Setting Filled with Red Ochre from the Keelaharju Site, Northernmost Baltic Sea Region. A Stone Age Grave in the Context of North European Burial Traditions. //​Fennoscandia archaeologica//​ XXX: 13–36. **Mökkönen,​ Teemu** 2013. Stone Setting Filled with Red Ochre from the Keelaharju Site, Northernmost Baltic Sea Region. A Stone Age Grave in the Context of North European Burial Traditions. //​Fennoscandia archaeologica//​ XXX: 13–36.
-**Niukkanen,​ Marianna** 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset. Tunnistaminen ja suojelu. //​Museoviraston rakennushistorian osaston ohjeita ja oppaita// 3, Museovirasto rakennushistorian osasto.+**Niukkanen,​ Marianna** 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset. Tunnistaminen ja suojelu. //​Museoviraston rakennushistorian osaston ohjeita ja oppaita// 3.
 **Paavola, Kirsti** 1998. //Kepeät mullat: kirjallisiin ja esineellisiin lähteisiin perustuva tutkimus Pohjois-Pohjanmaan rannikon kirkkohaudoista//​. Acta Universitatis Ouluensis. Series B, Humaniora, 28. **Paavola, Kirsti** 1998. //Kepeät mullat: kirjallisiin ja esineellisiin lähteisiin perustuva tutkimus Pohjois-Pohjanmaan rannikon kirkkohaudoista//​. Acta Universitatis Ouluensis. Series B, Humaniora, 28.
 **Purhonen, Paula** 1998. //​Kristinuskon saapumisesta Suomeen. Uskontoarkeologinen tutkimus//. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 106. **Purhonen, Paula** 1998. //​Kristinuskon saapumisesta Suomeen. Uskontoarkeologinen tutkimus//. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 106.
wiki/ruumishauta.txt · Viimeksi muutettu: 2022/09/27 11:29 / Helena Ranta