Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.
{{tag>wiki:luokka:teollisuus wiki:luokka:tiiliteollisuus}}


====== Tiilitehdas ======
{{:wiki:tiiliruukki_grano.jpg?300|}}

===== Määritelmä =====
Tuotantolaitos, jossa valmistetaan tiiliä


===== Kuvaus =====
Perinteisen pienen tiilitehtaan rakennuksista tärkeimmät olivat tiilenkuivauslato tai -katos ja [[wiki:tiilenpolttouuni|tiiliuuni]], jonka ympärillä saattoi olla katettu rakennus. Tiiliin käytetyn saven kaivaminen synnytti kuoppia. Muinaiset savenottokuopat erottuvat nykyään maastossa painanteina tai pieninä lampina. Tiilisaven muokkauksessa käytettiin apuna hevoskiertoa, josta on saattanut jäädä kaviouran reunustama pyöreä tasanne maastoon. 

Vanha käsityönomainen valmistustekniikka ja pienissä uuneissa tapahtunut polttaminen säilyivät kotitarpeeseen suunnatussa talonpoikaisessa tuotannossa pitkälle 1900-lukua. Kun tiiliä valmistettiin pienissä kotitarveuuneissa, poltto jäi epätasaiseksi ja osa tiilistä jouduttiin hylkäämään. Yleensä joukossa oli sekä liian kuumuuden vuoksi taipuneita että liian viileään lämpöön jääneitä ja sen vuoksi hauraita tiiliä. Poltossa vaurioituneiden tiilien ohella suuri tiilimurskan määrä on usein merkki vanhan tiiliuunin paikasta. Joissakin teollisten tiilitehtaiden valmisteissa on leima (mm. ”STENSWIK”, Espoon Kivenlahti), jonka avulla tiilen alkuperä voidaan selvittää. 

Modernit 1870-luvulta alkaen perustetut tiilitehtaat muistuttavat muita suuria teollisuuslaitoksia, joiden ympärille on syntynyt kokonainen teollisuusyhteisö. Holvatut rengasuunit ja 1900-luvulla käyttöön otetut tunneliuunit olivat suuria rakennelmia. Esimerkiksi Jokelan vuosina 1937–1938 rakennettu ja yhä säilynyt uuni on 57 metriä pitkä, pohjaltaan soikiomaisen renkaan muotoinen tiilestä holvattu rakenne. Sipoon Söderkullassa näkyvillä on puolestaan noin 40 metriä pitkä ja 22 metriä leveä betoninen kivijalka. Suurimittakaavainen tuotanto vaati myös toimivaa infrastruktuuria. Miljooniin tiiliin nouseva vuosituotanto vaati toimivaa kuljetuskapasiteettia, sillä valmiit tiilet olivat raskasta kuljetettavaa. Tämän vuoksi tiilitehtaat pyrittiin sijoittamaan joko [[wiki:rautatie|rautatien]] varteen (mm. Jokela) tai hyvän [[wiki:satama|sataman]] yhteyteen (mm. Espoon Kivenlahti). 

Suomessa tiilitehtaita on arkeologisesti tutkittu hyvin vähän. Hattulan Herniäisissä tutkittiin 1970-luvulla tiiliuuni. Sitä on arveltu jopa keskiaikaiseksi, mutta nyttemmin on todettu, että rakenne on luultavasti vasta 1800-luvulta. 

===== Historia ja käyttö =====

Tiilen käyttö alkoi Suomessa keskiajalla 1200-luvun jälkipuolella, samalla, kun täällä alettiin muurata kivirakenteita. Vanhin arkeologisesti ajoitettu yksittäinen tiilirakenne on Turun tuomiokirkon läheisyydestä löytynyt polttamattomista tiilistä tehty tulisijanperustus, joka ajoittuu vuoden 1320 tienoille((Ratilainen 2010)).

Tiilen käytössä olivat edelläkävijöinä [[wiki:keskiaikainen-linna|linnat]] ja [[wiki:kirkko|kirkot]], esim. Turun tuomiokirkko, Hattulan Pyhän Ristin kirkko ja Kirkkonummen kirkko sekä Hämeen linna ovat olleet pääosin tiilestä rakennettuja. Turusta on löytynyt lisäksi ainakin neljän keskiaikaisen tiilestä muuratun asuinrakennuksen jäännöksiä. Viimeistään 1500-luvulla pienimittakaavainen tiilen käyttö oli vakiintunut Etelä-Suomeen, mistä todisteena ovat erityisesti tulisijojen tiilirakenteet. Varsinaiset tiilirakennukset olivat Ruotsin ajan lopulle asti harvinaisia Suomessa.

Tiilien suurkuluttajia olivat [[wiki:keskiaikainen-linna|linnojen]] ja [[wiki:bastionilinnoitus|linnoitusten]] työmaat. Tätä varten mm. Turun, Raaseporin, Viipurin ja Hämeen linnan yhteyteen on jo keskiajalla liittynyt tiilenvalmistusta. Myös eräiden [[wiki:kartano|kartanoiden]] yhteydessä on jo varhain ollut laajamittaista tiilentuotantoa. Esimerkiksi Espoon kartanon omistajat tuottivat kartanon lähellä 1600-luvulla tiiliä, jotka laivattiin heidän Virossa ja Liivinmaalla sijaitsevien kartanoiden tarpeisiin. 

Keskiajalla [[wiki:tiilenpolttouuni|tiiliuuneja]] perustettiin lähinnä yksittäisten rakennushankkeiden kuten [[wiki:keskiaikainen-linna|linnojen]], [[wiki:kirkko|kirkkojen]] ja [[wiki:luostari|luostarien]] työmaiden tarpeisiin. Joissain paikoin, kuten Kakskerran saarella, tiilen valmistus oli keskiajalla ja viimeistään 1500-luvulla merkittävä talonpoikien sivuelinkeino. Turun kaupunkialueen lounaispuolelle perustettiin 1500-luvulla tiilitehdas, jonka mukaan tätä Aurajoen itärannalla ollutta paikkaa alettiin kutsua Tiilisaliksi. Myös muualla Suomessa paikannimistössä on usein muistoja vanhasta tiilentuotannosta.

Keskiajalla tiilentuotanto oli pienimuotoista perustuen pieniin tiilenpolttouuneihin eikä varsinaisesta tiiliteollisuudesta voida puhua. Suomessa oli muutamia tiilitehtaita jo 1500- ja 1600-luvulla, mutta todellisen sysäyksen tiiliteollisuus sai 1748, kun Helsingin edustalle perustettiin Viaporin linnoitus. Linnoitustyömaan synnyttämän suuren kysynnän myötä Uudellemaalle perutettiin lukuisia tiilitehtaita (mm. Sipoon Eriksnäs). Vastaavasti Vanhassa Suomessa Pietarin suojaksi suunnitellun linnoitusketjun rakentaminen synnytti 1700-luvun lopussa tiiliteollisuutta (mm. Kyminlinnan Niittytiilitehdas ja Rantatiilitehdas). Tämän jälkeen tiilen käyttö rakennusmateriaalina lisääntyi 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella niin teollisuus- kuin asuinrakentamisessa. Teollisuuden ohella tiiliarkkitehtuuri levisi 1800-luvulla erityisesti julkisen rakentamisen kautta. Autonomian ajalla suuri osa sairaaloista ja  vankiloista oli rakennettu tiilestä.

Tiilenvalmistus säilyi käsityönomaisena aina 1800-luvun puoliväliin asti. Sekä käyttökelpoinen koneellinen tiilipuristin että holvattu rengasuuni kehitettiin vasta 1850-luvulla Saksassa. Suomessa moderni teollinen tiilenvalmistus alkoi vuonna 1874 Janakkalan Leppäkoskella ja Tuusulan Jokelassa. Vuosisadan loppuun mennessä Suomeen oli perustettu noin 20 suurta tiilitehdasta, joista jokaisen vuosituotanto oli vähintään miljoona tiiltä. Vuonna 1900 Suomessa toimi 173 tiilitehdasta, mutta peräti 85 % niistä tuotti yhä perinteisiä käsin lyötyjä tiiliä. Kaupallisten tiilitehtaiden lukumäärä saavutti Suomessa huippunsa vuosina 1908–1912, jolloin maassa toimi hieman yli 200 tiilitehdasta. Ensimmäisen maailmansodan aikana rakennustoiminta hiipui ja lakkauttamisten vuoksi tehtaiden määrä puolittui.

Tavallisten tiilien ohella tiilitehtailla on valmistettu muita tuotteita. Kattotiiliä tehtiin pieniä määriä jo keskiajalla, samoin suuria lattiatiiliä. Vasta 1900-luvun alussa erikoistiilituotteiden, kuten katto- ja muototiilten, koneellinen valmistus lähti vähitellen käyntiin. Jopa kattotiilien valmistus pysyi Suomessa vähäisenä aina 1920-luvun alkuun asti. Tavallisten savitiilien sijaan kattotiiliä alettiin valmistaa myös sementtiseoksesta ja pääosa kattotiilituotannosta oli jo 1920-luvulla sementtitiiliä. 

Savesta valmistettujen salaojaputkien tuotanto alkoi 1800-luvulla, mutta pysyi hyvin vaatimattomana aina vuoteen 1918, jolloin perustettiin Suomen Salaojitusyhdistys. Varsinainen teollinen salaojaputkien valmistus oli alkanut Suomessa vuonna 1906 Joutsen Oy:n Juurikorven tehtaalla Kymissä. 1920-luvulla toiminnassa oli kahdeksan salaojaputkitehdasta ja niiden ansiosta tuotanto kymmenkertaistui.  

Käsityönomaisen perinteisen tiilentuotannon yhteyteen ei juuri muodostunut teollisuuteen liittyvää asutusta. Sen sijaan eräiden 1870-luvulta alkaen perustettujen suurten teollisten tiilitehtaiden ympärille kasvoi huomattavia teollisuusyhteisöjä. Niistä parhaiten säilyneitä esimerkkejä on Tuusulan Jokela, joka oli aikoinaan tuotannoltaan Suomen suurin tiilenvalmistaja. 




===== Ajoitus =====

Tiiliä alettiin valmistaa ja käyttää Suomessa varhaiskeskiajalla((Niukkanen 2009: 53)). 

===== Levintä =====

Tiilentekopaikat (tiiliruukit, tiilisalit) sijaitsivat lähellä sopivaa savenottopaikkaa ja yleensä mahdollisimman lähellä rakennustyömaata tai ainakin hyvien vesikuljetusyhteyksien päässä.((Niukkanen 2009: 53–54))



===== Suojelustatus =====


Teollista aikaa edeltävien tiilitehtaiden jäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Ks.[[http://www.nba.fi/fi/File/685/rho-historiallisen-ajan-kii.pdf|Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu]], sivu 60.


===== Lähteet =====
**Niukkanen, Marianna** 2009. //Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu//. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.
**Ratilainen, Tanja** 2010. Tiilen käytöstä 1300-luvun Turussa. Julkaisussa //Varhainen Turku, Turun museokeskus Raportteja// 22: 31–56. Turku.




===== Muu kirjallisuus =====

**Eklund, Sanna & Mentu, Sakari** 2004. //Tiilen historiaa Suomessa. Museovirasto// (painamaton) http://www.nba.fi/tiili/index.htm 
**Kuokkanen, Rauno & Leiponen, Kauko** 1981.// Suomen tiiliteollisuuden historia//. Helsinki.
**Ratilainen, Tanja** 2012. //Tiiliä tulkitsemassa. Hattulan Pyhän Ristin kirkon muuraaminen keskiajalla//. Lisensiaatin tutkielma. Turun yliopisto, Arkeologia.
**Spoof, Sanna-Kaisa** 1997. //Savikkojen valtias. Jokelan Tiilitehtaan sosiaalinen ja fyysinen miljöö//. Kansatieteellinen Arkisto 43. Suomen Muinaismuistoyhdistys, Helsinki.

===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
