Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.

{{tag>wiki:luokka:puolustus_ja_sodankäynti wiki:luokka:modernit_linnoitukset}}



====== Toisen maailmansodan linnoite ======


===== Määritelmä =====

Toisen maailmansodan aikana rakennettu puolustusvarustus

===== Kuvaus =====
 
Toisen maailmansodan aikaisiin kohteisiin kuuluvat teräsbetoniset ase- ja miehistökorsut, taistelu- ja yhdyshaudat, tuli- ja tähystysasemat, suojahuoneet, [[wiki:luola|luolat]], [[wiki:tykkiasema|tykkiasemat]], [[wiki:panssarieste|panssarivaunuesteet]], [[wiki:piikkilankaeste|piikkilankaesteet]], tulenjohtotornit, [[wiki:valonheitinasema|valonheitin]]- ja voimakoneasemat, tulvituspadot, miinakaivot, tutka-asemat sekä linnoittamiseen liittyvät majoitusalueet, [[wiki:tie|tiet]], [[wiki:rautatie|rautatiet]], laiturit, [[wiki:kaivo|kaivot]], kivilouhimot ja betoninvalmistuspaikat. Sotahistoriallisia kohteita ovat lisäksi esimerkiksi [[wiki:taistelupaikka|taistelupaikat]], sotavankileirit, joukkojen keskitysalueet, kenttäradat sekä sotilaslentokentät.


===== Historia ja käyttö =====


Suuri osa suomalaisten vuosina 1918–1938 rakentamista linnoituslaitteista sijaitsee Karjalan kannaksella, nykyisen Venäjän puolella. Suomen alueella on 1920- ja 30-luvuilla rakennettuja rannikkolinnoituksia, jotka olivat käytössä vielä toisen maailmansodan aikana. Vuosien 1939–1944 aikana linnoitettiin Suomen ja Neuvostoliiton raja-alueita ja rannikkoa. Kaupunkeihin sijoitettiin ilmatorjunnan laitteita. Neuvostoliiton joukot rakensivat vuosina 1940–1941 linnoitteita Hankoon ja saksalaiset Lappiin 1941–1944. Jatkosodan jälkeen 1944 Neuvostoliitto linnoitti Porkkalan vuokra-aluetta vuoteen 1956.

Karjalan Kannakselle rakennettiin 1920-luvun alussa Enckellin linjaksi kutsuttu kestolinnoitettu pääpuolustusasema. Linnoituslaitteita sekä modernisoitiin että rakennettiin lisää 1930-luvun aikana. Talvisodan alla vuonna 1939 linnoitteita paranneltiin ja pääpuolustusasemaa alettiin kutsua Mannerheimlinjaksi. Ylimääräisten harjoitusten aikana syksyllä tehtiin linnoitustöitä ja rakennettiin uusia kenttälinnoitteita ja panssariesteitä Suomen armeijaan puolustuslinjalle etelästä pohjoiseen Petsamoon. Mannerheimlinja sijaitsee nykyään Venäjän alueella.

Vuoden 1939 loppukesästä alettiin suunnitella uusia puolustuslinjoja Kannaksen pääpuolustusaseman taakse. Niistä itäisimmät olivat Viipurin ja Kuparsaaren tasalle kaavailtu ns. Takalinja eli T-linja ja sen eteen, 20 kilometriä itäpuolelle sijoittuva Väliasema eli V-linja. Ennen sotaa aloitetut linnoitustyöt etenivät hitaasti. Nykyisen Kaakkois-Suomen alueelle, Vironlahden ja Saimaan välille, suunniteltiin Luumäkilinjaksi eli L-linjaksi kutsuttua yhtenäistä puolustuslinjaa. Läntisin taaemmista puolustusasemista oli Kotkan ja Kuusankosken välinen Kymijokilinja eli K-linja, jonka rakennustyöt aloitettiin aivan talvisodan lopulla. Talvisodan kuluessa rakennettiin lisäksi Saimaan järvikannasalueelle, Punkaharjulle ja Kerimäelle sekä Joensuun seuduille panssarivaununesteitä sekä kenttälinnoitta.

Talvisodan jälkeen pääpuolustuslinja tukilinjoineen jäi Neuvostoliiton puolelle. Uudeksi pääpuolustuslinjaksi rakennettiin Virolahden ja Luumäen välille yhtenäinen, kestolinnoitettu puolustuslinja, jonka edessä oli lähes katkeamaton panssarivaunun kivieste. Lisäksi syksyllä 1940 alettiin rakentaa taaempaa etuasemaa Haminasta Taavettiin. Taka-asemaan ehti valmistua kenttälinnoitteita, panssarivaunun esteitä sekä muutamia betonilaitteita ja tunneleita.  

Pohjoisempana Kivijärven–Saimaan–Pielisen järvialueilla linnoitettiin järvikannakset ja saaret. Pääosa linnoitteista oli kenttälinnoitteita. Betonisia kestolinnoituslaitteita rakennettiin Lappeenrantaan, Ruokolahdelle, Puumalaan, Kerimäelle sekä Joensuuhun. Järvialueelle oli melko kattavasti linnoitustykistön asemia, joista osa oli kestolinnoitettuja.

Pielisen pohjoispuolella linnoitettiin uhanalaiset hyökkäyssuunnat lähinnä teiden varsilta kenttälinnoittein ja panssarivaunun kiviestein. Kuusamon ja Kemijärven alueille ehdittiin myös rakentaa teräsbetonisia kestolinnoitteita.

Moskovan rauhan 1940 perusteella Suomen oli vuokrattava osa Hangonniemestä ja sitä ympäröivästä saaristosta Neuvostoliitolle 30 vuodeksi. Sotilastukikohdan Suomen puoleinen raja linnoitettiin voimakkaasti. Harparskoglinjana tunnetun puolustusketjun alueella oli keväällä 1941 betonisia linnoituslaitteita valmiina 46 ja keskeneräisinä 141. Näiden lisäksi linjassa oli kenttälinnoituslaitteita ja panssarivaunun esteitä. Neuvostoliiton joukot vetäytyivät Hangosta joulukuussa 1941, jonka jälkeen Harparskoglinjaa ei enää tarvittu.

Jatkosodan hyökkäysvaiheen ja asemasodan aikana keskeytettiin työt vanhassa pääpuolustusasemassa ja puolustuslinjan linnoituslaitteiden aseistuksia, kalusteita, piikkilankaa ja estekiviä siirrettiin uusiin asemiin itään. Vanhaa puolustuslinjaa alettiin varustaa Neuvostoliiton suurhyökkäyksen vuoksi. Salpalinjalle rakennettiin uusia linnoituslaitteita ja keskeneräisiä kohteita tehtiin valmiiksi. Pääaseman itäpuolelle alettiin suunnitella uutta Virolahden–Häkälänjärven–Tyllinjärven puolustuslinjaa. Oikaisulinjaksi kutsuttuun puolustuslinjaan ehdittiin rakentaa toista sataa pallokorsua sekä neljännen lujuusluokan majoituskorsuja sekä varsin vahvat kenttälinnoitteet.

Salpalinjalle valmistui jatkosodan loppuun mennessä yli 700 teräsbetonista kestolinnoituslaitetta. Pääosa niistä sijaitsee Suomenlahden rannikon ja Saimaan välisellä alueella. Kenttälinnoitteita on kaikkialla 900 kilometriä pitkän puolustuslinjan alueella. Näkyvimpiä linnoituslaitteita, panssarivaunun kiviesteitä rakennettiin yli 200 kilometriä. Varsinaisten linnoituslaitteiden lisäksi Salpalinjan rakentaminen on jättänyt maastoon jälkiä – kivilouhimoita, varikkoalueita, rakentajien parakkialueita jne. Salpalinjan linnoittaminen päättyi jatkosodan loputtua syyskuussa 1944. Keskeneräiset työt saatettiin kuitenkin joiltakin osin loppuun. 


===== Ajoitus =====

Vuodet 1939–1945. Lisäksi venäläisten Porkkalan vuokra-alueelle (1944–56) rakentamat linnoitteet ovat usein tyypiltään toisen maailmansodan linnoitteita vastaavia.

===== Levintä =====

Koko Suomi.

===== Suojelustatus =====


Toisen maailmansodan kohteet eivät toistaiseksi ole muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä, mutta ne tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa kohteiden historiallisen merkityksen takia. Ks. Museoviraston ohje [[http://www.nba.fi/fi/File/2779/ensimmaisen-maailmansodan-linnoitteet-ohje-2015.pdf| Ensimmäisen maailmansodan aikaiset maalinnoitteet]]. 

===== Lähteet =====

**Lagerstedt, John** 2012. //Salpalinja. Sotahistoriallisten kohteiden arkeologinen inventointi 2009–2012//. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa.
**Oinonen, Armi** 2005. //Matka Salpalinjalle: opas itsenäisen Suomen tärkeimmälle puolustuslinjalle//. Salpalinjan perinneyhdistys, Miehikkälä.  

===== Muu kirjallisuus =====


===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
