Tykin tuliasema ja siihen liittyvä luonnonsuoja (mäki, kallio) tai puusta, kivestä, maasta ja/tai betonista rakennettu suojavarustus.

Ensimmäisen maailmansodan aikana pattereiden tykit sijoitettiin yleensä suoraviivaisesti vierekkäisiin avoasemiin Nelitykkisen patterin pituus on suojahuoneineen noin 150 metriä. Pattereiden rintasuojina toimi mäensyrjä tai kallioseinämä. Tykkiasemia saatettiin tehdä myös kallioon louhittuihin kuoppiin. Tykkiasemat erotettiin toisistaan yleensä maakummuilla, joiden takaa kulki yhdyshauta seuraavaan asemaan. Tykkiasemat tuettiin usein hirsillä, mutta myös betonia ja muurattuja kiviä on käytetty vahvikemateriaaleina. Hirsillä tuetut asemat erottuvat maastossa nykyään laakeina kuoppina. Tykkiasemassa oli ampumatarvikekomeroita ensimmäisten laukausten säilyttämiseksi ja yleensä yksi tai kaksi suojahuonetta. Patterin päädyissä tai taustalla saattoi olla lisäksi erillisiä suojahuoneita. Tykit seisoivat tykkiasemissa puisilla lavoilla tai betonisilla jalustoilla.¹⁾

Toisen maailmansodan kenttälinnoitetuissa pattereissa on ollut tykkejä 2 – 4 kpl. Tykkiasemat ovat muodoltaan pyöreitä, suorakaiteen tai hevosenkengänmuotoisia kuoppia. Tykkiaseman reunoilla on voinut olla suojatiloja ja ympäristöissä on erillisiä majoitus- ja varastokorsuja. Kestolinnoitetut tykkiasemat kaivettiin maahan tai räjäytettiin kallioon. Ne ovat pyöreitä tai nelikulmaisenmuotoisia ja halkaisijaltaan noin 7 m. Tykit kiinnitettiin asemien pohjalle tai betonisten jalustojen päälle valettuihin kehäpultteihin ja ne kääntyivät aseman pohjalla kulkevan kehäkiskon päällä. Kestolinnoitettuun tykkiasemaan johtaa katettu sisäänkäyntikäytävä, josta on oviaukko vasemmalla puolella sijaitsevaan miehistösuojaan. Oikealla puolella on ovi ammussuojaan, jonka perällä sijaitsee panossuoja. Kummankin suojan seinissä on aukot, joista ampumatarpeita voitiin nostaa tykille. Tykkiaseman seinällä on ollut teräksinen liukuovi, josta on päästy aseman komentosuojaan. ²⁾

Ks. moderni linnoittaminen.

1900-luku

Ensimmäisen maailmansodan kohteet ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä, toisen maailmansodan kohteet eivät toistaiseksi ole muinaisjäännöksiä, mutta ne tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa kohteiden historiallisen merkityksen takia. Ks. Museoviraston ohje Ensimmäisen maailmansodan aikaiset maalinnoitteet.

Fabritius, J.Chr. 1921. Linnoitustaito. Helsinki. Otava.
Lagerstedt, John 2012. Salpalinja, sotahistoriallisten kohteiden arkeologinen inventointi 2009–2012 . Museoviraston arkisto.
Lagerstedt, John 2014. Viaporin maarintama. Retkiopas ensimmäisen maailmansodan linnoitteille. Helsingin kaupunginmuseo.
Lagerstedt, John & Laulumaa, Vesa 2014. Helsinki, Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys. Museovirasto, arkeologiset kenttäpalvelut.