Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

wiki:väijytyspaikka

Tämä on vanha versio dokumentista!




Väijytyspaikka

Määritelmä

Pohjois-Suomessa tavallisesti peurojen kulkureittien varrelle tai muutoin sopivaan metsästyspaikkaan rakennettu kivistä valmistettu näkösuojia, jonka takana metsästäjät ovat piilotelleet peuroja tai lintuja pyytäessään.

Kuvaus

Väijytyspaikka (ps vuođgŋinsadji) on tavallisesti kivistä rakennettu puolikaaren muotoinen rakenne. Puolikaari on saatettu rakentaa rinteeseen tai mäen päälle siten, että kaaren avoin sivu on kohti ylärinnettä ja suljettu sivu kohti alarinnettä, kohti pyydettäviä eläimiä.

Historia ja käyttö

Suomessa on tiedossa vain yksi väijytyspaikka, Utsjoki Geađgejohka, eikä sitä ole tutkittu arkeologisesti. Sen sijaan Pohjois-Norjasta ja Etelä-Norjan tunturialueelta niitä tunnetaan paljon mm. Tenonlaakson Gollevárrista. Niitä on käytetty eläinten, lähinnä peurojen ja vesilintujen metsästämiseen. Metsästäjä on odottanut väijyntäpaikassa sopivaa hetkeä iskeä eläimeen.1)

Ajoitus

Ajoitus on epävarma, mutta todennäköisesti ne ajoittuvat historialliselle ajalle.

Levintä

Suomen pohjoisimmat osat, Norjassa niitä tunnetaan Ruijan rannikkoalueelta ja Hardangerviddan ylänköalueelta.

Suojelustatus

Vähintään sadan vuoden ikäiset (ohjeellinen ikäraja) väijytyspaikat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Ks. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu, sivu 51.

Lähteet

Schanche, Audhild & Schanche, Kjersti 2014. Jakt och fangst i eldre tid. Julkaisussa Ottar 302. 2014:4: 14–222. Tromsø museum.
Vorren, Ørnulf 1998. Villreinfangst i Varanger fram til 1600-1700 årene. Nordkalott-Forlaget.

Muu kirjallisuus

Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar 2004. Samenes Historie fram til 1750. Cappelen Akademisk Forlag, Oslo.
Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar 2014. Hunters in Transition. An Outline of Early Sámi History. The Northern World. North Europe and the Baltic c. 400–21700 AD. Peoples, Economics and Cultures. Volume 63. Leiden. Boston.

Viitteet

1) Schanche & Schanche 2014; Vorren 1998
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/väijytyspaikka.1492006259.txt.gz · Viimeksi muutettu: 2017/04/12 17:10 / Helena Ranta