Mylly, jonka käyttövoimana on vesi

Hyvillä koskipaikoilla sijaitsee varsinaisten myllyrakennusten jäännösten lisäksi yleensä muitakin vesivoiman hyödyntämiseen liittyviä rakenteita kuten kivettyjä uomia, rännejä ja patoaltaita, joita voi olla suhteellisen pitkällä matkalla joen varressa yläjuoksuun päin. Vanhimpien myllyjen ja sahojen jäännökset ovat voineet jäädä uudempien laitteiden alle, ja eriaikaisia rakenteita voi olla vaikea erottaa toisistaan. Vanhoja myllyyn ja sahaan liittyviä rakenteita on saattanut tuhoutua myös koskenperkuussa.

Pienen puromyllyn jäännökset voivat olla hyvin vaatimattomia; havaittavissa voi olla hiukan muokattua uomaa ja jonkinlainen patoallas sekä mahdollisesti myllynkivet. Vanhoja vesimyllyjä on säilynyt kyläyhdistysten yms. entisöiminä rakennuksina.

Vanhimmat kirjalliset tiedot vesimyllystä ovat 1300-luvun puolivälistä Varsinais-Suomesta. 1400-luvulta on tietoja jo noin sadasta vesimyllystä Hämeessä, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Myllyt levisivät seuraavalla vuosisadalla Savoon ja Pohjanmaalle. Kosken omisti yleensä kylä tai useiden kylien muodostama jakokunta, ja siinä oleva mylly oli talonpoikien yhteisomistuksessa. Vuodelta 1585 on säilynyt myllyluettelo,jonka perusteella vesimyllyjä oli tuolloin jopa useita kymmeniä per pitäjä. Niistä valtaosa oli talonpoikien omistuksessa, mutta suurimmat kuuluivat kruunun ja säterien alaisuuteen. Kruunu pyrki 1600-luvulla ottamaan myllytoiminnan valvontaansa. Se kielsi pienet puromyllyt ja peri omissa kruunun- eli tullimyllyissään jauhatuksesta maksun. Kylät saivat pitää myllynsä veroa vastaan.

Vanhin vesimyllyn malli oli jalka- eli härkinmylly,jossa oli siivet suoraan pystyn siipitukin alapäässä ilman rataslaitteiden välitystä. Uudempia ja tehokkaampia tyyppejä olivat ratas-, taito- ja turbiinimyllyt. Esimerkiksi Pirkanmaalta vanhin tunnettu maininta ratasmyllystä on vuodelta 1533 Kangasalan Sarsankoskesta. Talonpoikaiset kotitarvemyllyt saattoivat sijaita varsin pienenkin purouoman rannalla (ns. puromyllyt), ja niitä käytettiin ehkä vain pari kertaa vuodessa kun vettä oli riittävästi. Luontaisia olosuhteita myös muokattiin patoamalla ja lisäämällä veden pudotuskorkeutta sivu-uomilla ja ruuhilla eli ränneillä. Myllyn- tai sahanpaikka sisältääkin yleensä kivilatomuksia ja muita rakenteita tähän liittyen.

Ensimmäiset vesisahat perustettiin Etelä-Suomeen kuninkaankartanoiden yhteyteen 1530-luvulla. Talonpoikaiset vesisahat yleistyivät kuitenkin vasta 1700-luvulla. Sahat, kuten vesimyllytkin, rakennettiin virtaavan veden ääreen. Teriä käyttävälle vesipyörälle johdettiin koskesta vesi juoksuränniä tai voimakanavaa pitkin. Tukinuitolle oli omat ränninsä. Talonpoikaisiin piensahoihin liittyi lähes säännönmukaisesti vesimylly, jolloin myllyn ja sahan laitteet olivat yhteiset. Hyvä koski saattoi olla käytössä satoja vuosia, ja sen rannoilla saattoi olla samanaikaisesti useita myllyjä ja sahoja. Vesimyllyjä ja -sahoja on merkitty historiallisiin karttoihin.

Keskiaika - 1900-luku

Koko Suomi

Ks. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu.

Niukkanen, Marianna 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset. Tunnistaminen ja suojelu. Museovirasto, Rakennushistorian osasto.