Lapissa sijaitseva, historialliselle ajalle ajoittuva, liikkuvan yhteisön käyttämä kivistä koottu kehämäinen tulisija
Kehäliedet ovat useimmiten kevytrakenteisten kotien (loudekota, korvakota), laavujen tai puolilaavujen jäännöksiä tai pelkkiä asentopaikkoja (ps orohat, is sajos). Ne näkyvät maastossa joko pelkkänä tulisijana, joskus voidaan erottaa myös kodan sisätilaan liittyviä rakenteita ja laavukankaan painokiviä. Liesiä voi esiintyä kohteissa joko yksittäin tai useamman lieden ryhmissä.
Tulisijat on rakennettu kuivaan paikkaan ja mahdollisimman tasaiselle alueelle. Tulisijat ovat useimmiten reunakehällisiä, pyöreitä tai soikeita ja täytteettömiä. Joissakin tapauksissa tulisijoissa on permikät (ps bearpmet), eli tulisijan kulmista etuovelle (joissakin tapauksissa myös takaovelle) suuntautuvat kivirivit tai puut. Näitä on joskus kutsuttu myös kynnellisiksi liesiksi. Kivirivit jakavat asumuksen sisätilaa: tulisijan takainen tila on posio (boaššu), lieden molemmin puolin sivuseinillä ovat loidot (ps luaidu).1)
Kehällisiä liesiä löytyy ympäri saamelaisaluetta. Niitä on käytetty kaikkien elinkeinojen parissa. Ne soveltuivat lyhytaikaiseen asutukseen, koska kehälieden ympärillä olleet kotarakenteet olivat kevytrakenteisia ja helposti siirrettäviä. Tietyillä alueilla ne ovat liittyneet porolaumojen paimennukseen, sillä kesä- ja talvilaidunalueiden väliset paimennusmatkat saattoivat olla satojenkin kilometrien pituisia. Talvella yhteisö asui pidemmän ajan paikoillaan pysyvämmissä asumuksissa, mutta muina vuodenaikoina asuinpaikkoja vaihdeltiin porolaidunten mukaan.2)
1400-luvulta 1900-luvulle.
Lapin pohjoisimmat osat.
Vähintään sadan vuoden ikäiset (ohjeellinen ikäraja) kehäliedet ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.
Fossum, Birgitta 2006. Förfädernas land. En arkeologisk studie av rituella lämningar I Sápmi, 300 f. Kr – 1600 e. Kr. Studia Archaeologica Universitatis Umensis 22. Institutionen för arkeologi och samiska studier, Umeå Universitet.
Halinen, Petri 2009. Change and Continuity of Saami dwellings and dwelling sites from the Late Iron Age to the 18th century. Julkaisussa Äikäs, Tiina (toim.): Máttut – maddagat. The Roots of Saami Ethnicities, Societies and Spaces / Places: 100–115. Publications of the Giellagas Institute, 12.
Itkonen, T.I. 1948. Suomen lappalaiset vuoteen 1945, I. Porvoo/Helsinki
Mulk, Inga-Maria 1994. Sirkas – ett samiskt fångstsamhälle i förändring Kr.f. – 1600 e. kr. Studia Archaeologica Universitatis Umensis 6. Umeå Universitet, Arkeologiska institutionen.
Halinen, Petri & Hamari, Pirjo 2000. Saamelaisperäisten muinaisjäännösten inventointi. Julkaisussa Kirkinen, Tuija & Maaranen, Päivi (toim.): Arkeologinen inventointi. Opas inventoinnin suunnitteluun ja toteuttamiseen: 153–171. Museovirasto.
Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar 2004. Samenes Historie fram til 1750. Cappelen Akademisk Forlag, Oslo.
Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar 2014. Hunters in Transition. An Outline of Early Sámi History. The Northern World. North Europe and the Baltic c. 400–1700 AD. Peoples, Economics and Cultures. Volume 63. Leiden, Boston.
Magga, Päivi & Ojanlatva, Eija (toim.) 2013. Ealli biras – elävä ympäristö. Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma. Sámi museum - Saamelaismuseosäätiön julkaisuja 9.