Vanhojen polkujen tunnistaminen metsissä olevien lukuisten polkujen joukosta voi olla hankalaa. Jos historiallisia karttoja tai muita lähteitä ei ole käytössä, on vanhoja polkuja mahdollista määrittää siitä, että ne sijaitsevat arkeologisten kohteiden (esim. kylänpaikkojen) alueella tai että ne yhdistävät arkeologisia kohteita toisiinsa (esim. taloa taloon, taloa myllyyn). Lisäksi vanhimmat polut kulkevat maastossa topografisesti parhailla paikoilla ja ne ovat myös saattaneet urautua voimakkaasti.
Historiallisten teiden ja polkujen erottaminen toisistaan voi olla vaikeaa. Monet vanhat tiet ovat alunperin olleet enemmän ratsu- ja kinttupolkuja kuin teitä nykyisessä merkityksessään. Niihinkin saattaa kuitenkin liittyä siltarakenteita tai kivettyjä kosteikkopaikkoja. Useat varsinaisesta käytöstään jääneet historialliset tiet ovat myös ajan mittaan ”taantuneet” poluiksi. Näiden polkujen ympärillä voi kuitenkin olla merkkeinä aiemmasta tiestä ojia, penkkoja, kiveyksiä yms.1)
Polkuja merkittiin usein lyömällä reitin varrella kasvaviin puihin pilkka. Vanhojen polkujen varsilta voidaan edelleen havaita vanhoja pilkkoja, vaikka monet niistä ovat lähes umpeen kasvaneita2).
Polkuja on muotoutunut ihmisten säännöllisesti käyttämille kulkureitelle esihistorialliselta ajalta lähtien. Polkuja on alettu merkitä historiallisille kartoille kattavammin vasta 1700-luvun lopulla. Polkuja pitkin on kuljettu kirkolle, kyliin ja elinkeinoja harjoittamaan. On myös polkuja, joilla on tietty tarkoitus, kuten ansapolut.
Vienaan suuntautui Suomesta useita kauppareittejä, joista yksi kulki Suomussalmen Vuokin kautta. Polkumainen kulkureitti oli käytössä satoja vuosia, ja osia siitä on yhä näkyvissä3).
Pohjois-Suomessa, erityisesti Lapissa ja ja Kainuussa, tiet koostuivat pääteitä lukuun ottamatta4) pitkälle 1900-luvulle saakka pelkistä poluista ja pitkospuista.
Esihistoriasta nykyaikaan.
Koko Suomi
Polut, jotka ovat osa laajempia alueita yhdistäviä huomattavia historiallisia kaukoreittejä, ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi Vienan reitit ja Ruijan polku.
Enbuske, Matti 2009. Vuosisadat Pohjan teillä. Tiet liikenne ja tiehallinto Oulun läänin alueella 1600-luvulta 2000-luvulle. Porvoo.
Niukkanen, Marianna 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.
Rytkölä, Heikki 2006. Vienan tiellä. Historiallista taustaa Suomussalmen Vuokin reitille Venäjän Karjalaan. Kainuun Ympäristökeskuksen raportteja 5/2006.
Toivanen, Jouni 2009. Vienan reittien jäljillä – Katsaus Vienan kauppareittien historiaan, merkitykseen Kainuun asutuksessa sekä kartografinen johdatus aiheeseen. Museovirasto 15.7.2009. Muinaisjäännösten hoitoyksikkö.
Masonen, Jaakko 1989. Hämeen härkätie. Synty ja varhaisvaiheet. Varhainen maaliikenne arkeologisena sekä historiallisena tutkimuskohteena. Tiemuseon julkaisuja 4. Tie- ja vesirakennushallitus. Helsinki.
Mauranen, Tapani 1999. Maata, jäätä ja kulkijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860. Helsinki.