Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.
{{tag> wiki:luokka:elinkeinot wiki:luokka:teollisuus wiki:luokka:metalliteollisuus}}

====== Kaivos ======
{{:wiki:kaivoskuilu_suuaukko_hokka.jpg?450|}}
===== Määritelmä =====
paikka, josta louhitaan malmia tai mineraalia
===== Kuvaus =====
Vuorimalmia alettiin hyödyntää rautaruukeissa 1500-luvulta alkaen. Kaivoksista louhittiin rautaa, kuparia, lyijyä ja hopeaa. Merkittävin historiallinen rautakaivos sijaitsi Lohjan Ojamolla, jossa louhiminen aloitettiin 1540-luvulla. Suurin osa rautakaivoksista sijaitsi Etelä-Suomessa – mm. pääkaupunkiseudulla niitä oli kymmeniä((Saltikoff & al 1994))– mutta ne olivat varsin pieniä. Historiallisista kuparikaivoksista merkittävin oli Kiskon Orijärvi, joka oli toiminnassa 1751–1954. 

Malmia etsittiin luontaisista kalliopaljastumista. Louhiminen tapahtui polttamalla kallion päällä roviota ja kaatamalla kylmää vettä kuumalle kalliolle, jolloin kivi halkeili. Tämän jälkeen louhintaa jatkettiin lekalla ja meisselillä. Ruudin avulla kalliota alettiin räjäyttää vähitellen 1700-luvulla. Dynamiitti tuli käyttöön 1860-luvulla. 

Ennen vuotta 1820 toiminnassa oli vuosittain korkeintaan kymmenen kaivosta. Malmikaivosten lukumäärä kasvoi vuosina 1830–1870, jolloin huippuvuosina toimi noin 30 kaivosta. 

Malmin ja kivien siirtoon käytettiin erilaisia väkipyörällä toimivia siirtolaitteita. Myös vesipumppuja käytettiin, sillä kaivoskuopat täyttyivät helposti vedellä. Näistä laitteista saattaa olla muistoina kallioihin kiinnitettyjä rautoja yms. 

Vanhat kaivokset ovat usein malmin värjäämällä vedellä täyttyneitä, ja niiden läheisyydessä voi olla louhinnasta syntyneitä sivukivikasoja. Maanalaiset kuilut voivat olla mittavia. Geologisen tutkimuskeskuksen verkkosivuilta löytyy paljon tietoa vanhoista malmikaivoksista((esim. http://www.gtk.fi/aineistot/kaivosteollisuus/index.htm.)).

===== Historia ja käyttö =====
**Rautakaivos**

Suomen vanhimmat tunnetut masuunit ovat olleet Siuntion Hyttiskogenissa ja Karjaan Mustiossa. Raaka-aineena käytetty malmi saatiin Lohjan Ojamon kaivoksesta, joka oli avattu viimeistään 1540-luvun alussa. Varhaisin teollinen raudantuotanto päättyi Suomessa 1560–1570-luvilla.((Haggrén et al 2009.)) 

{{ :wiki:kaivoskuoppa_böle2.jpg?200|}}Yhtenäinen rautateollinen perinne alkoi Suomessa vuonna 1616, jolloin Mustion kruununruukki perustettiin uudelleen ja Ojamon kaivos avattiin jälleen. Kaivos ehtyi jo 1640-luvun lopulla ja pääosa Suomen masuuneissa sulatetusta malmista jouduttiin tuomaan Ruotsista, lähinnä Tukholman saaristossa sijainneesta Utön kaivoksesta. 

Ero Ruotsista aiheutti ongelmia malminhankinnassa vuoden 1809 jälkeen. Osittain malmipulaa saatiin paikattua Suomesta löytyneiden rautamalmiesiintymien avulla. Niistä tärkeimpiä oli Karkkilan Kulosuonmäen kaivos, jonka varaan vuonna 1818 perustettiin Högforsin masuuni. Kotimainen rautamalmi ehtyi jälleen 1800-luvun puolenvälin jälkeen, jolloin vuorimalmi oli hankittava muualta, lähinnä Ruotsista tai Venäjältä. Sisä-Suomessa ratkaisuksi oli löytynyt järvimalmi, jota alettiin enenevässä määrin hyödyntää raudantuotannon raaka-aineena. 

Sotien jälkeen metallien perusteollisuus kasvoi. Vuonna 1960 perustettiin Rautaruukki Oy ja myös Outokumpu Oy laajensi raudantuotantoa. Suomessa avattiin uusia rautakaivoksia.


**Hopeakaivos**

{{  :wiki:hopeakaivos_hålvik.jpg?350|}}Hopeaesiintymiä on Suomesta etsitty jo 1500-luvulla. Varsin tuloksettomista kaivoshakkeista ovat muistona polttolouhintamenetelmällä avatut louhokset, joista tunnetuimpiin kuuluvat Hyvinkään Hopeavuori 1500- ja 1600-luvuilta sekä Pernajan Forsbyn ja Kirkkonummen Porkkalan louhokset 1600-luvun alusta. Uusia viitteitä hopeamalmista löydettiin 1600-luvun lopulla mm. Kiskon Aijalasta, mutta kaikki nämä hankkeet jäivät tuloksettomiksi. Sama toistui muutamien 1700-luvulla tehtyjen löydösten kohdalla. Aijalassa toimi sittemmin vuosina 1948–1961 rautakaivos, josta saatiin sivutuotteena jonkin verran hopeaa. Myös eräistä kuparikaivoksista kuten Outokummusta on vastaavasti saatu pieniä määriä hopeaa. Hopeaesiintymien niukkuuden vuoksi Suomessa ei ole ollut varsinaista hopeanjalostusta. On kuitenkin mahdollista, että jonkun vanhan hopeakaivoksen läheisyydestä löytyy hopeasulaton jäännöksiä.

**Kuparikaivos**

{{:wiki:kaivoskuilu_hokka2.jpg?200 |}}Kupariesiintymiä on Suomessa etsitty jo 1500- ja 1600-luvuilla, mutta vasta Kiskon Orijärveltä vuonna 1757 löytynyt malmio osoittautui sellaiseksi, että sitä kannatti alkaa louhia. Orijärven kuparimalmia jalostettiin aluksi kokeiluluontoisesti. Varsinainen tuotanto alkoi Kärkelään vuonna 1766 rakennetun kuparisulaton myötä. Vuonna 1778 rakennettiin raakakuparin puhdistusta varten kasarruslaitos Antskogiin. Tätä ennen raakakupari oli viety jatkojalostusta varten Ruotsiin. Jatkojalostusta varten rakennettiin kuparihytti ensin Koskelle (v. 1798) ja sitten myös Fiskarsiin (v. 1802). Kuparin louhinta Orijärvellä jatkui vuoteen 1870 ja se käynnistettiin uudelleen vuosiksi 1929–1955.((Poutanen 1996.))

Suomen merkittävin ja koko Euroopan huomattavimpiin kupariesiintymiin kuuluva Outokummun kaivos avattiin vuonna 1910. Outokummun pääesiintymän ympärille on vuosikymmeninen kuluessa avattu useita kaivoksia (mm. Keretti, Vuonos). Louhinta Outokummussa päättyi vuonna 1989, mutta on mahdollista, että kaivoksia avataan uudelleen. Suomesta on 1900-luvulla ja 2000-luvun alussa löytynyt myös muita, pienempiä kupariesiintymiä, joita on menestyksellä louhittu. Modernien kuparikaivosten yhteyteen on rakennettu rikastamot (mm. Outokumpu, Nivala, Orijärvi), joista useimmat on kaivostoiminnan päätyttyä suljettu.((Kuisma 1985.))

**Kultakaivos**

Suomessa ei ole varsinaisia historiallisia kultakaivoksia. Lapista löytyi sen sijaan soran joukosta kultahippuja 1800-luvun puolivälissä. Kultaa alettiin varsinaisesti huuhtoa vuonna 1869 Ivalojokivarressa, ks. [[wiki:kullanhuuhdontapaikka|kullanhuuhdontapaikka]]. Tätä seurasi ensimmäinen kultaryntäys Ivalojoelle vuosina 1870 ja 1871. Lemmenjoelle kullanetsintä laajeni todenteolla aivan 1900-luvun alussa. Lapin kullanhuuhdonta ei varsinaisesti ole teollisuutta eikä se ole synnyttänyt teollisuutta. Sen sijaan 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa Lapin kallioperästä on löytynyt siinä määrin kultaa, että malmin louhinta ja jalostus on voitu aloittaa. 

Muualla Suomessa kultaa on saatu pieniä määriä lähinnä muun metallintuotannon ohessa. Poikkeuksena on Viljakkalan Haverin kaivos. Se oli alkujaan rautakaivos, jota oltiin jo malmin köyhyyden vuoksi hylkäämässä, kun sen huomattiin sisältävän kultaa. Viljakkalassa louhittiin kultaa 1940-luvulta vuoteen 1960. Kaivoslaitteiden ja asuntojen ohella Haverissa on mm. kultaharkkopaja.


===== Ajoitus =====

1500-luvulta nykyaikaan. 

===== Levintä =====

Vanhimpien eli 1500–1700-lukujen kaivosten painopiste on etelässä Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Myöhemmimmin kaivoksia on avattu ympäri Suomea.   

===== Suojelustatus =====
Teollista aikaa eli 1860-lukua edeltävien kaivosten jäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. 
===== Lähteet =====
**Haggrén, Georg & Heinonen, Tuuli & Terävä, Elina** 2009. Siuntion Hyttiskogen – Suomen vanhin masuuni?// SKAS// 2/2009: 38–45.
**Kuisma, Markku** 1985. //Kuparikaivoksesta suuryhtiöksi: Outokumpu 1910–1985//. Outokumpu, Helsinki.
**Niukkanen, Marianna** 2009. //Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu//. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.
**Poutanen, Pekka** 1996. //Suomalaisen kuparin ja sinkin juurilla - Orijärven kaivos 1757//. Outokumpu.
**Puustinen, Kauko** 2003. //Suomen kaivosteollisuus ja mineraalisten raaka-aineiden tuotanto vuosina 1530–2001, historiallinen katsaus erityisesti tuotantolukujen valossa//. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, M 10.1/2003/3, http://www.gtk.fi/aineistot/kaivosteollisuus/index.htm.
**Saltikoff, B. & Laitakari, I. & Kinnunen, K.A. & Oivanen, P.** 1994. //Helsingin seudun vanhat kaivokset ja louhokset//. Geologian tutkimuskeskus, opas 35. Espoo.

===== Muu kirjallisuus =====
**Ahvenainen, Jorma & Pihkala, Erkki & Rasila, Viljo** (toim.) 1982. Teollistuva Suomi. //Suomen taloushistoria //2. Helsinki. 
**Hultin, Tekla** 1896, 1897. //Historiska upplysningar om bergshandteringen i Finland under svenska tiden//. I-II. Jernbruken. Helsingfors.
**Hultin, Tekla** 1897. //Historiallisia tietoja Suomen vuoritoimesta Ruotsin vallan aikana//. Suomen teollisuushallituksen tiedonantoja XXVI. Helsinki 
**Härö, Erkki** 1998–2005. //Suomen vuoritoimi ja metalliruukit – Historical mining and metallurgy in Finland//. http://docplayer.fi/3626-Suomen-vuoritoimi-ja-metalliruukit-historical-mining-and-metallurgy-in-finland.html 
**Jutikkala, Eino & Kaukiainen, Yrjö & Aström, Sven-Erik** (toim.) 1980. Agraarinen Suomi. //Suomen taloushistoria //1. Helsinki. 
**Karikoski, V. A. M. & Kannel, T. K. & Lavonius, K. A. ** 1951. //Suomen teollisuus//. Helsinki.
**Kuisma, Markku** 1985. //Outokumpu 1910–1985. Kuparikaivoksesta suuryhtiöksi//. Forssa.
**Laine, Evert** 1950, 1948, 1952. //Suomen vuoritoimi 1809–1884//. I–III. Historiallisia tutkimuksia XXXI:1–3. Suomen Historiallinen Seura. Forssa.
**Perttola, Wesa & Knuutinen, Tarja** 2009. Arkeologin näkökulma vanhoihin kaivoksiin: esimerkkeinä Vantaan Bölen ja Sillbölen kaivokset. //Geologi 61// 2009: 117–128.
**Svedlin, Th.** 1936. //Dalsbruks järnverk och brukspatroner 1686–1936//. Helsingfors.
**Vilkuna, Kustaa H. J.** 1994. //Valtakunnan eduksi, isänmaan kunniaksi ja ruukinpatruunalle hyödyksi. Suomen rautateollisuus suurvalta-ajalla.// Historiallisia tutkimuksia 188. Tampere 

===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
