Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.
{{tag>wiki:luokka:asuminen_ja_oleskelu wiki:luokka:kaupungit_ja_kaupunkimaiset_yhteisöt}}

====== Kaupunkirakennus ======
{{:wiki:kuva_3_akdg3381_287l.jpg?450|}}


===== Määritelmä =====
Historiallisessa kaupungissa sijaitseva, ennen isoavihaa rakennetun rakennuksen jäännökset

===== Kuvaus =====
Keski- ja uudenajan kaupungeissa oli julkisia ja yksityisiä rakennuksia. Julkisista (hallinnollisista) rakennuksista tärkein oli raatihuone, muita olivat mm. kiltatalot ja kaupankäyntiin liittyvä tulli- ja pakkahuone. Kirkollisia rakennuksia olivat [[wiki:kirkko|kirkkojen]] ohella mm. [[wiki:luostari|luostarit]] ja konventit, [[wiki:pappila|pappilat]], koulut ja hospitaalit. Varsinkin julkisten rakennusten olemassaolosta, ominaisuuksista ja sijainnista on löydettävissä tietoja historiallisista asiakirjoista ja kaupunkimittauksista etenkin 1600-luvulta eteenpäin. Tietämyksemme 1700-lukua vanhemmista yksityisistä rakennuksista perustuu pääasiassa arkeologisiin kaivauksiin.((Lilius 2014: 204–234; Niukkanen, Seppänen & Suhonen 2014: 72–94))

Yksityisen kaupunkitalon pihapiiriin kuului useita rakennuksia. Varsinainen asuinrakennus sijaitsi yleensä kadun varrella, ja siinä saattoi olla puoti, johon oli käynti kadulta. Pihapiiriin saattoi kuulua myös muita asumiskäyttöön tarkoitettuja rakennuksia. Talousrakennukset reunustivat pihaa, ja niitä olivat mm. pakaritupa, verstaat, eläinsuojat, vajat, aitat, [[wiki:kellari|kellarit]], käymälä ja sauna.((Kykyri 2003: 114; Lipponen 2005: 59–61; Seppänen 2012: 810–878))

{{:wiki:kaupunkirakennus_puu_åa_turku.jpg?300 |}}Julkiset ja yksityiset rakennukset eivät poikenneet rakennustavaltaan merkittävästi toisistaan. Kaupunkirakennukset olivat pääasiassa salvottuja hirsirakennuksia. Koska kaivauksissa tutkittavista rakennuksista on säilynyt maassa ainoastaan aivan alimpia osia kuten perustuksia, lattiarakenteita ja [[wiki:kellari|kellareita]], on niiden yläpuolisista osista vaikea tehdä päätelmiä. Joskus kivijalan viereisistä maakerroksista voi löytyä jäänteitä ulkoseinien maalaukseen käytetystä punamullasta. Rakennuksen käyttötarkoituksesta ja käyttäjistä kertovat rakennusjäännösten sijainti, koko, rakennusmateriaalit ja -tekniikat sekä esinelöydöt ja muu löytöaineisto. Rakennuksiin liittyviä esinelöytöjä ovat mm. rautanaulat, ovien ja ikkunoiden helat, 1500-luvulta alkaen yleistyvä ikkunalasi sekä uunikaakeleiden ja lattia- ja kattotiilten palaset.((Kykyri 2003: 106, 113; Niukkanen, Seppänen & Suhonen 2014: 92–94))


===== Historia ja käyttö =====
Yksinkertaisin rakennustyyppi oli pyöröhirsistä nurkkasalvostekniikalla koottu sisäänpäin lämpiävä savutupa, jollaisia oli käytössä vielä 1700-luvulla. Jos rakennuksesta on säilynyt hirsikertoja, voi eri salvostyyppejä, tilkemateriaaleja ja ovenpielirakenteita olla erotettavissa. Hirsipintoja alettiin piiluta tasapintaisiksi Turussa jo 1300-luvulla, mutta tapa yleistyi vasta keskiajan jälkeen. Kaupungeissa harvinainen, vanhakantainen rakennustekniikka oli ns. varhopatsastekniikka, jossa pystypuiden sivuihin tehtyihin uriin ladottiin vaakasuoraan lautoja, lankkuja tai hirsiä. Pohjakaavatyyppejä olivat yksinäistupa, eteisellinen yksinäistupa, kaksihuoneinen tupa ja paritupa. 1700-luvulla yleistyi asuinrakennuksissa ns. karoliininen pohjakaava((Heikkinen 1994: 225–252; Kykyri 2003: 108–109, 113–114; Ylimaunu 2007: 42; Seppänen 2012: 632–641)) 

Yksinkertaisimmat hirsirakennukset perustettiin suoraan maan pinnalle upottamalla alimmat seinähirret osittain maahan. Perustustapa oli arkeologisten kaivaushavaintojen perusteella käytössä kaupungeissa keskiajalta ainakin 1600-luvulle. Vanhin varsinainen perustusmuoto on ns. multapenkkiperustus, jossa rakennuksen alimmat hirret oli nostettu irti maasta matalan kiviladelman päälle. Tätä kiviriviä ja alinta hirttä vasten koottiin perustuksen sisäpuolelle maata ulkoseinää vasten eristeeksi lattiavetoa estämään. Maata voitiin nostaa seinää vasten myös talon ulkopuolelta. Lattia oli eristämätön ja sen alla oli tyhjä tila. Noin metrin päässä seinästä talon alla saattoi olla toinen kivirivi tai hirsikehä, joka piti multapenkin paikoillaan. Multapenkkiperustukset olivat käytössä keskiajalta 1800-luvulle asti.((Ylimaunu 2007: 32–35;  Seppänen 2012: 629–632; Heinonen 2016: 132–137; Hyttinen & Ikonen 2016: 102–113; Kykyri 2003: 109)) 

Nurkkakivelliset, luonnonkivistä kylmämuuratut kivijalat tulivat kaupunkirakennuksissa käyttöön 1400-luvun puolivälissä. Alapohja oli aluksi eristämätön. Lämpöeristetty tuulettuva alapohja, ns. rossipohja, tuli käyttöön 1700-luvulta alkaen, ja sellaiseen liittyi korkeampi ja jykevämpi kivijalka. Kevytrakenteisissa aitoissa ym. hirsikehikko perustettiin yleensä pelkkien nurkkakivien tai nurkissa sijainneiden paalujen varaan. Jos maaperä oli kostea ja routiva, saatettiin kiviperustuksen alle laittaa vahvistukseksi hirsiä tai pystypaaluja. Rakenteiden kosteuseristeenä voitiin käyttää tuohilevyjä, savea tai hiekkaa. Kaupunkirakennusten perustuksista löytyy toisinaan niihin maagisissa tarkoituksissa sijoitettuja [[wiki:rakennuskätkö|rakennuskätköjä]].((Ylimaunu 2007: 32–35))

Rakennuksessa saattoi olla maa- tai savilattia, mutta useimmiten ainakin asuinrakennuksissa oli suoraan maan pinnalle ladottu tai vasojen varaan tehty lautalattia. Lattia saattoi olla tehty myös järeämmistä lankuista, hirsistä tai haljaspuolikkaista eli halkaistuista puunrungoista. Kivi ja tiili olivat harvinaisempia lattiamateriaaleja, joita käytettiin mm. kellareissa ja erilaisissa verstaissa.((Ylimaunu 2007: 35–37; Seppänen 2012: 678–704; Kykyri 2003: 109))

Sisäänpäin lämpiäviin savutupiin liittyi liesiä ja [[wiki:kiuas|kiukaita]]. Ne olivat yleensä kylmämuurattuja ja ympärillä saattoi olla hirsikehikko. Lieden rakenteissa saatettiin käyttää myös tuohta, tiiltä, savea ja hiekkaa. Liesi saattoi sijaita keskellä lattiaa, nurkassa tai seinän vieressä.  [[wiki:uuni|Uunit]] olivat puolestaan kivistä tai tiilistä kalkkilaastilla muurattuja tulisijoja, joissa oli umpilakinen tulipesä. Uuni saattoi olla savujohdoton tai -johdollinen. Uunin alaosa tehtiin yleensä suurista luonnonkivistä, ja sen alla saattoi olla hirsiperustus tai tukipaalutuksia. Uunit sijoitettiin yleensä huoneen nurkkaan. Savujohdolliset takat ja takkauunit tulivat kaupunkirakennuksissa käyttöön 1400-luvulla. Varhaisimmat merkit kaakeliuuneista kaupunkirakennuksissa ovat Turusta 1400-luvun puolivälistä. Kaakeliuunien perustukset ovat neliömäisiä ja pinta-alaltaan melko pieniä.((Kykyri 2003: 112–113; Seppänen 2012: 704–751; Ylimaunu 2007: 51–52)) Savuton ja varaava lämmitysjärjestelmä hypokausti on tunnistettavissa tiiliholvatusta, avolakisesta tulipesästä ja sen päällisistä kiuaskivistä. Kaupunkikaivauksilla löytyneet ilma-aukkotiilien ja -kivien sekä niiden kansien kappaleet viittaavat, että lämmitysjärjestelmää saatettiin käyttää linnojen ja luostareiden lisäksi kaupunkirakennuksissa ((Gardberg 1976: 332; Seppänen 2012: 727-733.)) 

Kiveä ja tiiltä käytettiin seinämateriaalina aluksi vain kirkollisiin ja hallinnollisiin rakennuksiin. Rakennus saattoi myös olla kiveä vain alaosastaan, yläosa rakennettiin puusta. Muuraamiseen käytettiin kalkkilaastia. Muuratut rakennukset vaativat tukevat, maahan kaivettuihin ojiin tehdyt perustukset, joiden alla saattoi olla paalutus ja hirsiarina. Kiviset seinämuurit tehtiin yleensä täyttömuuritekniikalla, jossa sisemmän ja ulomman muuratun seinäpinnan välinen tila täytettiin kerroksittain kivillä, tiilenkappaleilla, laastilla ja hiekalla. Keskiaikaisia tiiliseinien muurauslimityksiä olivat munkkilimitys ja vendiläinen limitys. Kivestä rakennetut kaupunkirakennukset yleistyivät Turussa jo keskiajan lopulla ja muissa kaupungeissa 1700-luvulla.((Niukkanen et al. 2014: 65)) Vanhin luonnontieteellisin menetelmin ajoitettu yksityinen kivitalo rakennettiin 1390-luvuvlla((Uotila 2007: 25.)) Toisin kuin muualla Itämeren alueella, ainakin Turussa kivitalojen pitkä sivu asetettiin yleensä kadun suuntaisesti.((Uotila 2003: 131.))   

Kaupunkitonteilla oli myös erityyppisiä [[wiki:kellari|kellareita]], joita käytettiin lähinnä varastointiin. Kellari saattoi toimia myös puotina, jolloin sisäänkäynti ja ikkunat olivat kadulle, ja kellari oli vain osittain maanpinnan alainen. Kivikellari saattoi olla luonnonkivistä tai tiilistä tynnyriholvattu tai olla lautakattoinen. Kellarit sijaitsivat yleensä asuinrakennuksen tai aitan alla, ja niissä saattoi olla myös tiilistä muurattuja osia. Kellari saattoi olla myös hirsirakenteinen. Kellarin lattiassa saattoi olla veden pois johtamista varten tehtyjä rakenteita. Lisäksi rakennusten lattioiden alle maahan kaivetut, lautavuoratut tai esimerkiksi vanhasta tynnyristä tehdyt kellarikuopat olivat yleisiä.((Uotila 1988: 51-63; Ylimaunu 2007: 44–49))


===== Ajoitus =====

Keskiaika – uusi aika, 1300-luvulta 1800-luvulle.

Puu- ja kivirakentamisen tekniikat olivat pitkäikäisiä, minkä vuoksi rakennusten ajoittaminen pelkästään rakennustekniikan perusteella on hankalaa. Jos puurakennusten ajoittamiseen käytetään puiden vuosirenkaiden kasvun vaihteluun perustuvaa dendrokronologista menetelmää, on otettava huomioon viive puun kaatamisen ja rakentamisen välillä. Puutavaraa on käytetty myös yleisesti uudelleen ja rakennuksen lahonneet alahirret on ollut mahdollista vaihtaa uusin. Hirsirakennuksia on voitu myös siirtää paikasta toiseen.((Niukkanen, Seppänen & Suhonen 2014: 67))

Muurattuja rakennuksia voidaan ajoittaa joidenkin teknisten piirteiden perusteella 1600-lukua vanhemmiksi tai nuoremmiksi. Munkki- ja vendiläislimitystä käytettiin keskiajalla jälkimmäisen jäädessä harvinaisemmaksi. Vaasa-ajan vallitseva limitystekniikka oli vendiläinen limitys, mutta ei ole varmaa, loppuiko munkkilimityksen käyttö kokonaan. Renessanssilimitystä käytettiin pääasiassa 1600-luvulta lähtien. Pieniä, kellertäviä hollantilaisia tiiliä alettiin käyttää 1600-luvulta alkaen. Kivien louhiminen ja lohkominen poraa ja ruutia käyttäen yleistyi 1700-luvun puolivälistä eteenpäin, ks. [[wiki:louhos| louhos]].((Gardberg 1957: 33; Uotila 1985; 1988; 1991; Hiekkanen 1994: 214–215; Andersson & Hildebrand 2002: 56–57; Ratilainen 2012: 51–55)) 

===== Levintä =====
Keski-, Vaasa- ja suurvalta-ajalla perustetut kaupungit koko Suomessa. 

===== Suojelustatus =====
Kaupunkirakennusten jäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Ne on suojeltu osana ennen 1700-lukua perustettujen kaupunkien säilyneitä kulttuurikerroksia.

===== Lähteet =====
**Andersson, Karin & Hildebrand, Agneta** 2002. //Byggnadsarkeologisk undersökning: det murade huset.// 2:a reviderade upplagan ed. Riksantikvarieämbetet, Stockholm.
**Gardberg, Carl Jacob** 1957. //Med murslev och timmerbila : drag ur det finländska byggnadshantverkets historia//. Helsingfors. 
**Gardberg, Carl-Jacob** 1976. Värmeledning, Finland. Julkaisussa //Kulturhistorisk Lexikon for Nordisk Middelalder// XX.
**Heikkinen, Markku** 1994. Pihlajan varjossa. Talo tutkimuksen kohteena. //Narinkka// 1994. Helsinki 1550–1640. Helsingin kaupunginmuseo.
**Heinonen, Tuuli** 2016. Kaivaukset kertovat Raahen kaupungin varhaisvaiheista. Julkaisussa Niukkanen, Marianna & Pesonen, Petro & Alvik, Riikka (toim.): //Monttu auki. Arkeologisisia kenttätutkimuksia 1//. Museovirasto, Helsinki.
**Hiekkanen, Markus** 1994. //The stone churches of the medieval diocese of Turku : a systematic classification and chronology//. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 101, Helsinki.
**Hyttinen, Marika & Ikonen, Tiia** 2016. 1600-luvun kaupunkikeskustasta 1700-luvun lopun kaupungin reunamille. Poimintoja Oulun kaupunkiarkeologiasta. Julkaisussa Niukkanen, Marianna & Pesonen, Petro & Alvik, Riikka (toim.): //Monttu auki. Arkeologisisia kenttätutkimuksia 1//. Museovirasto, Helsinki.
**Kykyri, Marita** 2003. Puurakentaminen Turun kaupungissa. Julkaisussa Seppänen, Liisa (toim.): //Kaupunkia pintaa syvemmältä – arkeologisia näkökulmia Turun historiaan//: 105–120. Archaeologica Medii Aevi Finlandian IX. TS-yhtymä ja Suomen keskiajan arkeologian seura  - Sällskapet för medeltidsarkeologi i Finland, Turku.
**Lipponen, Sanna** 2005. Oulun katukuvan muutokset kaupungin perustamisesta 1800-luvun alkuun. Julkaisussa Kallio, Titta & Lipponen, Sanna (toim.): Historiaa kaupungin alla. Kaupunkiarkeologisia tutkimuksia Oulussa. //Pohjois-Pohjanmaan museon julkaisuja// 16. Oulu.
**Lilius, Henrik** 2014b. Suomi kaupungistuu suurvalta-ajalla (1617–1721). Julkaisussa Lilius, Henrik & Kärki, Pekka (toim.): //Suomen kaupunkirakentamisen historia// I. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
**Niukkanen, Marianna & Seppänen, Liisa & Suhonen, Mervi** 2014. Kaupunkirakentaminen Suomessa keskiajalla. Julkaisussa Lilius, Henrik & Kärki, Pekka (toim.): //Suomen kaupunkirakentamisen historia// I. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
**Ratilainen, Tanja** 2012. //Tiiliä tulkitsemassa – Hattulan Pyhän Ristin kirkon muuraaminen keskiajalla//. Lisensiaatin tutkielma. Turun yliopisto, Arkeologia.
**Seppänen, Liisa** 2012. //Rakentaminen ja kaupunkikuvan muutokset keskiajan Turussa. Erityistarkastelussa Åbo Akademin päärakennuksen tontin arkeologinen aineisto.// Väitöskirja. Turun yliopisto, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Arkeologia. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5231-1
**Uotila, Kari** 1985. //Rälssisäterien kivirakenteet - Maskun kihlakunnan ydinalueella keskiajalla ja 1500-luvulla//. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Suomen historia.
**Uotila, Kari** 1988. Holvatut kellarit – osa Turun suurtorin keskiaikaa. //Aboa, Turun maakuntamuseo, vuosikirja// 50/1986. 
**Uotila, Kari** 1991. //Turun raatihuoneen rakennushistoria keskiajalta vuoteen// 1734. Lisensiaatin tutkielma. Turun yliopisto, Suomen historia.
**Uotila, Kari** 2003. Kivitaloja keskiajan Turussa. Julkaisussa Seppänen, Liisa (toim.): //Kaupunkia pintaa syvemmältä – arkeologisia näkökulmia Turun historiaan//, Archaeologia Medii Aevi Finlandiae IX. Turku.
**Uotila, Kari** 2007. Aboa Vetus -museon kivirakennusten tutkimukset v. 2002–2006.// SKAS// 2/2007: 18–27. 
**Ylimaunu, Timo** 2007. //Aittakylästä kaupungiksi: arkeologinen tutkimus Tornion kaupungistumisesta 18. vuosisadan loppuun mennessä//. Studia Archaeologica Septentrionalia 4. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5231-1



===== Muu kirjallisuus =====


===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
