Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.
{{tag>wiki:luokka:teollisuus wiki:luokka:metalliteollisuus}}

====== Masuuni ======

{{:wiki:masuuni_barkarbole.jpg?450|}}

===== Määritelmä =====
 
Jatkuvapolttoinen kuilu-uuni, jossa rautamalmi pelkistetään hiilen ja kalkin avulla

===== Kuvaus =====

Masuunista on maastossa usein havaittavissa sortuneesta masuunipiipusta muodostunut kivi- ja tiiliraunio tai -röykkiö. Joskus maastossa erottuu pyöreä masuuninpiipun eli kuilun alaosa. Masuunipiipun raunion juurella saattaa näkyä jäännöksiä sitä ympäröineestä suojarakennuksesta. Masuunien lattiakerroksissa on tyypillisesti paljon hiiltä ja myös kuonaa. Masuunikuona on tyypillisesti sinisen, vihreän tai harmaan kirjavaa, (vrt. [[wiki:vasarapaja|vasarapaja]]kuona, joka on ruskaa tai mustaa). Hiilihuoneen ja hiilivaraston paikat erottuvat yleensä paksun hiilikerroksen ansiosta.

 


===== Historia ja käyttö =====

Masuuni on suuri jatkuvapolttoinen kuilu-uuni, jossa rautamalmi pelkistetään hiilen ja kalkin avulla. Malmi, hiili ja kalkki panostettiin masuunin kuilun eli piipun päältä. Kuilun sisäpinta oli kuumuutta kestävää kiveä ja itse piippu muurattu kivestä. Vanhoissa ns. ruotsalaisissa ja saksalaisissa masuuneissa piippu oli vuorattu ns. multahirsirakenteella, vallonimasuuneissa myös ulkoseinät olivat kivestä. Piippu oli sisältä pyöreä ja varsinainen uunirakenne aluksi nelikulmainen ja 1700-luvulta alkaen yhä useammin pyöreä.((Hildebrand 1987: 38–45; Härö 1998)) Masuuninraunio, jossa erottuu tyypillinen pyöreä masuuninpiipun eli kuilun alaosa, on säilynyt mm. Inkoon Fagervikissa ja Raaseporin Barkarbölessä eli Parkkalassa.

{{:wiki:puhalluskone_skogby.jpg?200 |}}Masuunin alaosassa oli vähintään kaksi ns. hormirintaa eli syvennystä, joissa molemmissa oli uunin alaosaan johtava aukko. Toinen oli puhallusrinta ja toinen laskurinta. Masuunia lämmitettäessä ja sulatuksen eli puhalluksen aikana piipun alaosaan johdettiin puhallusrintaan johtavien puhallushormien kautta jatkuva ilmapuhallus. Alkujaan se saatiin vesivoimalla toimivien palkeiden avulla, mutta 1800-luvulla niiden tilalle kehitettiin puhalluskone, jollainen on säilynyt Raaseporin Skogbyn ruukilla. Laskurinnasta valutettiin puolestaan sula rauta ja kuona maassa oleviin muotteihin. Näin saatiin valettua takkirautaa ja erilaisia valutuotteita kuten tykinkuulia ja rautapatoja. Masuunin puhalluksen aikana sitä lämmitettiin ja panostettiin vuorokauden ympäri ja sulaa rautaa laskettiin useita kertoja päivässä. Puhallus kesti muutamasta viikosta useisiin kuukausiin.((Hildebrand 1987: 38–45; Härö 1998.)) 

Vanhin masuuni tyyppi oli ns. ruotsalainen masuuni, jonka korkeus saattoi olla vain 2–3 metriä ja sivun pituus 4–5 metriä. Ruotsalaiset masuunit ajoittuvat keskiajalta 1600-luvulle. Ruotsista niitä tunnetaan 1100–1600-luvulta satoja, Suomesta on paikallistettu ainoastaan Siuntion Hyttiskogenin 1500-luvulle ajoittuvan masuunin jäännökset((Haggrén et al. 2007; Härö 1998; Magnusson 2014: 23–24; Pettersson-Jensen 2013: 158–164.)) Ns. saksalaiset masuunit, jotka yleistyivät 1600-luvulla, muistuttivat rakenteeltaan vanhoja ruotsalaisia, mutta olivat kookkaampia. Piipun ja ulkoseinien välissä oli hiekasta ja mullasta koostuva täyttö. Uunirakenteen leveys oli yleensä 7–8 metriä ja piipun korkeus samaa luokkaa. Vallonimasuunit olivat saksalaisten masuunien kokoisia tai hieman suurempia. Saksalaismasuunin uuni oli vuorattu salvotulla multahirsirakenteella, vallonimasuunin ulkoseinät olivat kokonaan kivestä. Masuunin alaosaa ympäröi raastuvaksi kutsuttu puinen suojahuone, jossa saattoi olla jopa 25 metriä leveät ulkoseinät. Saksalaistyyppinen masuuni on säilynyt Kullaan Leineperin ja Karkkilan Högforsin ruukeilla.((Hildebrand 1987: 38–45; Härö 1994; Härö 1998; Härö & Turunen 1998: 35–42, 76–81, 114–119.)) Kivisiä vallonimasuuneja oli Suomessa vain suurimmilla ruukeilla, parhaiten säilynyt esimerkki löytyy Raaseporin Skogbystä ja iso, vasta 1980-luvulla romahtanut raunio puolestaan Haapakoskelta. Masuuneista 1700-luvun lopulla tehdyt tyyppipiirustukset havainnollistavat hyvin niiden rakennetta((Garney 1791; Rinman 1788–1789)).

Masuunitekniikka kehittyi 1800-luvulla siten, että niissä alettiin käyttää tulenkestävää tiiltä. Nyt ei enää rakennettu erillisiä ulkomuureja. Uudentyyppisiä masuuneja kutsuttiin vapaastiseisoviksi piipuiksi tai skotlantilaisiksi masuuneiksi. Niiden pyöreä piippu oli aiempaa korkeampi ja se oli ulkosivuiltaan tuettu rautavantein. Skotlantilainen masuuni on Suomessa säilynyt Sonkajärven Jyrkkäkoskella.((Härö & Turunen 1998: 152–158.))



===== Ajoitus =====
 
1500-luvulta 1900-luvun alkuun. 
===== Levintä =====
Vanhempien rautaruukkien painopiste on ollut rannikoilla, erityisesti Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Järvimalmin käyttöön perustuneita rautaruukkeja perustettiin 1700- ja 1800-luvuilla erityisen paljon Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan. 

===== Suojelustatus =====
Teollista aikaa eli 1860-lukua edeltävien masuunien jäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. 
===== Lähteet =====

**Garney, Johan Carl** 1791. //Handledning uti Svenska Masmästeriet//. Stockholm 
**Hildebrand, Karl-Gustaf** 1987. //Svenskt järn under sexton- och sjuttonhundratalet. Exportindustri före industrialismen//. Jernkontorets bergshistoriska skriftserie 20. Jernkontoret, Stockholm.
**Haggrén, Georg & Heinonen, Tuuli & Terävä, Elina** 2007. //Keskiaikaisten muinaisjäännösten inventointi Läntisellä Uudellamaalla (Inkoo, Karjaa, Kirkkonummi, Pohja, Siuntio, Tammisaari) 2007//. Tutkimusraportti, Ekenäs museum/Tammisaaren museo.
**Härö, Erkki** (toim.) 1994. //Leineperin rautaruukki// 1994. Tutkimus- ja restaurointiraportti,  Museovirasto.
**Härö, Erkki** 1998–2005. //Suomen vuoritoimi ja metalliruukit – Historical mining and metallurgy in Finland//. 1998–2005. http://docplayer.fi/3626-Suomen-vuoritoimi-ja-metalliruukit-historical-mining-and-metallurgy-in-finland.html
**Härö, Erkki & Turunen, Mirja** 1998. //Ruukkien retki. Historic Ironworks of Finland//. Tampere.
**Magnusson, Gert** (toim.) 2014. //Nya Lapphyttan – medeltida bergsmannakunskap rekonstruerad// Jernkontorets bergshistoriska utskott H 80. Jernkontoret, Stockholm.
**Niukkanen, Marianna** 2009. //Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu//. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.
**Pettersson Jensen, Ing-Marie** 2012. //Norberg och järnet. Bergsmännen och den medeltida industrialisering//. Jernkontorets bergshistoriska skriftserie 46. Jernkontoret, Stockholm.
** Rinman, Sven** 1788, 1789. //Bergswerks Lexicon I–II och planscher//. Stockholm. 

===== Muu kirjallisuus =====


===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
