Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.

{{tag>wiki:luokka:hautaaminen wiki:luokka:esihistorialliset_haudat wiki:luokka:historiallisen_ajan_haudat}}


====== Polttohauta ======
{{:wiki:dg1450_289_pieni.jpg?450|}}

===== Määritelmä =====

Maanpäällinen tai maanalainen hautarakenne, johon on haudattu vainajan poltetut jäännökset 

===== Kuvaus =====
 
Polttohautauksessa vainaja on ennen hautaamista poltettu roviolla, jonka jälkeen osa rovion jäännöksistä (luut, tuhka) ja mahdollisesti roviolla mukana olleet hauta-antimet on siirretty varsinaiseen hautaan. Luita on voitu käsitellä esimerkiksi puhdistamalla tai murskaamalla niitä pienemmäksi((Salo 1984: 208; Wessman 2010: 60–61)). Polttohautoja on sekä maanpäällisissä että maanalaisissa rakenteissa. Polttohauta voi olla vain yhdelle tai useammalle vainajalle tehty. Polttohaudat voivat muodostaa kalmiston. Vainajien jäännökset ja hauta-antimet eivät kuitenkaan aina ole erotettavissa toisistaan.

Maanalaisia polttohautoja ovat rautakauteen ajoittuvat palokuoppahaudat. Ne yhdistyvät roomalaisaikaisiin nk. Kärsämäen-tyypin kalmistoihin, mutta palokuoppahautauksia esiintyy vielä merovingiajallakin esimerkiksi polttokenttäkalmistojen yhteydessä. Palokuoppahaudassa roviolta kerätyt jäännökset tai osa niistä on asetettu maahan kaivettuun kuoppaan ja peitetty maa-aineksella tai kivillä. Vainajan jäännökset on voitu laittaa myös hiekkakivilaa´an päälle ja myös katteena on voitu käyttää laakoja. Joissain tapauksissa rovion jätteet tai osa niistä on pantu puu- tai keramiikka-astiaan – tällöin voidaan puhua myös uurnahaudoista.((Kivikoski 1966: 59–63; Salo 1984: 208; Raninen & Wessman 2015: 236, 279))

Maanpäällisissä rakenteissa polttohautoja esiintyy niin pronssi- kuin rautakautisissakin hautaröykkiöissä sekä kummuissa. Poltetut luut on asetettu maan tai kallion pinnalle tai kummuissa pieneen kuoppaan. Röykkiössä voi olla myös useamman vainajan jäännökset. Maan pinnalle tehtyjä rakenteita ovat myös hautalatomukset, joissa polttohautoja on esimerkiksi tarhoissa. 

Keskisellä ja myöhäisrautakaudella merkittävä polttohautauksia sisältävä kalmistotyyppi ovat polttokenttäkalmistot. Ne ovat silloiselle maanpinnalle tehtyjä, laajoja maantasaisia kiveyksiä, joissa on 1–4 kerrosta kiviä. Joissakin kalmistoissa kiveys on harva tai puuttuu lähes kokonaan. Rovion jäännökset on siroteltu kiveyksen lomaan, joten kivien välissä on hiilen- ja noensekaista maata, palanutta luuta sekä esineitä tai niiden katkelmia.((Kivikoski 1966: 50–53; Raninen & Wessman 2015: 278–279)) Eri yksilöiden jäännökset ja antimet ovat näin sekoittuneet. Kuitenkin myös yksilöhautauksia on pyritty ja kyetty erottamaan luu- ja esinekeskittymien avulla.((Heikkurinen-Montell 1996; Mäntylä-Asplund & Storå 2010; Wessman 2010: 58–59, 62–66; Raninen & Wessman 2015: 278)) Tyypillistä tälle kalmistomuodolle on myös se, että polttokenttäkalmistoissa voi olla usealla eri tavalla tehtyjä hautauksia, edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi myös venehautauksia, joiden indikaattorina ovat veneen rautaniitit.((Kivikoski 1966: 53–54; Raike 1996; Raninen & Wessman 2015: 279–281))


===== Historia ja käyttö =====

Polttohautaamisesta on joitakin merkkejä jo kivikaudelta kuten Taipalsaaren Vaaterannasta löydetty hauta, josta tehty radiohiiliajoitus on tyypillisen kampakeramiikan ajalta((Katiskoski 2010: 110; Tourunen & Troy 2011: 12 viitteineen)). Yleisemmin polttohautoja aletaan kuitenkin tehdä pronssikaudella hautaröykkiöiden yhteyteen((Asplund 2011)). Läpi pronssi- ja rautakauden polttohautaus on yleisin hautaustapa, kunnes kristinuskon vaikutuksen myötä rautakauden lopulla siirrytään ruumishautaukseen. Polttohautausta esiintyy kuitenkin paikoin rautakauden lopulle saakka.((kootusti hautatyypeistä esim. Hiekkanen 2010 viitteineen)) Joiltakin keskiaikaisilta, erityisesti varhaiskeskiaikaisilta, hautausmailta on vielä löytynyt poltettuja ihmisluita((Haggrén 2015: 402)). Historialliselle ajalle tultaessa ja läpi historiallisen ajan ruumishautaus on kuitenkin vallitseva hautaustapa. Vasta modernina aikana krematorioissa polttaminen ja uurnahautaus ovat yleistyneet. 

Polttaminen on ollut tärkeä osa hautausrituaalia. Polttohautaamiseen liittyy usko sielun vapautumiseen ruumiista ja vainajan siirtymisestä sen yhteydessä tuonpuoleiseen.((Kaliff 1992; Wessman 2010: 48–52)) Kaiken tyyppisistä polttohaudoista löytyy vain osa siitä luumäärästä, joka ihmisestä jää jäljelle poltettaessa. Roviolta mahdollisesti valikoituivat tai valikoitiin vain osa luista. Vaikka asiaan voi vaikuttaa esimerkiksi luun säilyvyyteen liittyvät seikat, todennäköisintä on, ettei vainajan kaikkia luita tuotu hautaan tai kalmistoon. Sinne tuotiin vain osa ja osa luista voitiin kätkeä / levittää muualle esim. asuinpaikalle, pellolle, johonkin pyhään paikkaan jne. osana hautausrituaalia.((Asplund 2008: 79; Wessman 2010: 55–56))

===== Ajoitus =====

Pronssikausi - rautakausi / keskiaika

===== Levintä =====

Vaihtelee eri periodeilla (ks. alatyypit)

===== Suojelustatus =====

Esihistorialliset ja keskiaikaiset haudat ja kalmistot ovat muinaismuistolain suojaamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.

===== Lähteet =====

**Asplund, Henrik** 2008. //Kymittæ. Sites, centrality and long-term settlement change in the Kemiönsaari region in SW Finland//. Turun yliopiston julkaisuja. Annales universitatis Turkuensis. Sarja-ser. B. Humaniora. Osa Tom. 312. Turku.
**Asplund, Henrik** 2011. Early Bronze Age Cairn Dates from Burned Bones. Harjula, Janne & Helamaa, Maija & Haarala, Janne (eds.), //Times, Things & Places. 36 Essays for Jussi-Pekka Taavitsainen//. Raisio: 42–49.
**Haggrén, Georg** 2015. Keskiajan arkeologia. Haggrén, Georg, Halinen, Petri, Lavento, Mika, Raninen, Sami & Wessman, Anna: //Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle//. Gaudeamus: 367–536.
**Heikkurinen-Montell, Tuula** 1996. Distribution of the osteological material. Purhonen, Paula (ed.), //Vainionmäki – A Merovingian Period Cemetery in Laitila, Finland//. Helsinki: 88–101.
**Hiekkanen, Markus** 2010. Burial Practices in Finland from Bronze Age to the Early Middle Ages. Nilsson, Bertil (red.), //Från hedniskt till kristet. Förändringar i begravningsbruk och gravskick I Skandinavien c:a 800–1200//. Sällskapet Runica et Mediævalia. Stockholm: 271–379.
**Kaliff, Anders** 1992. //Brandgravskick och föreställningsvärld. En religions-arkeologisk diskussion//. Societas Archaeologica Upsaliensis. Occasional Papers in Archaeology 4.
**Katiskoski, Kaarlo** 2004. The cemetery and the dwelling site Vaateranta in Taipalsaari, southeastern Finland. //Suomen Museo// 110: 81–125.
**Kivikoski, Ella** 1966. //Suomen kiinteät muinaisjäännökset//. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Tietolipas 43. Helsinki.
**Mäntylä-Asplund, Sari & Storå, Jan** 2010. On the Archaeology and Osteology of the Rikala Cremation Cemetery in Salo, SW Finland. //Fennoscandia Arhaeologica// XXVII: 53–68.
**Raike, Eeva** 1996. Venepolttohautaus Suomessa rautakaudella. //Muinaistutkija// 2/1996: 19–24.
**Raninen, Sami & Wessman, Anna** 2015. Rautakausi. Haggrén, Georg, Halinen, Petri, Lavento, Mika, Raninen, Sami & Wessman, Anna: //Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle//. Gaudeamus: 213–365.
**Salo, Unto** 1984. Pronssikausi ja rautakauden alku. //Suomen historia 1//. Espoo: 98–249.
**Tourunen, Auli & Troy, Carmelita** 2011. Tuloksia ja tulkintaa: osteologisen analyysin tuomia uusia näkökulmia vanhoihin kohteisiin. //Muinaistutkija// 1/2011: 11–20.
**Wessman, Anna** 2010.  //Death, Destruction and Commemoration. Tracing ritual activities in Finnish Late Iron Age cemeteries (AD 550–1150)//. Iskos 17. Helsinki.


===== Muu kirjallisuus =====

**Hymylä, Janne** 2004. Rituaalit ja polttokenttäkalmistot. Teoreettista ja metodologista pohdintaa. //Muinaistutkija// 2/2004: 38–50.
**Kaliff, Anders & Oestigaard, Terje** 2004. Cultivating Corpses. A Comparative Approach to Disembodied Mortuary Remains. //Current Swedish Archaeology// 12: 83–104.
**Purhonen, Paula** (ed.), //Vainionmäki – A Merovingian Period Cemetery in Laitila, Finland//. Helsinki.
**Raninen, Sami** 2005. Tuskan teatteri Turun Kärsämäessä. Ajatuksia ja sitaatteja roomalaisesta rautakaudesta. I osa: Maarian Kärsämäki ja Itämeren maailma. //Muinaistutkija// 4/2005: 40–71.
**Wickholm, Anna & Raninen, Sami** 2003. Rautakautinen riesa – polttokenttäkalmistojen problematiikkaa. //Muinaistutkija// 2 / 2003: 2–14.


===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
