Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.
{{tag> wiki:luokka:hautaaminen wiki:luokka:esihistorialliset_haudat}}

====== Punamultahauta ======
{{:wiki:jonsas_d18373p.jpg?450|}}
===== Määritelmä =====

Hautarakenne, jonka keskeinen tuntomerkki on punamullan (rautapitoinen savimaa) käyttö

===== Kuvaus =====

Punamultahaudoille on tyypillistä niiden sijainti [[wiki:kivikautinen-asuinpaikka|kivikautisella asuinpaikalla]] tai sen välittömässä läheisyydessä((Edgren 1993: 61; Kukkonen et al. 1997: 4)). Hautoja on löydetty sekä yksittäisinä hautarakenteina että usean haudan kalmistoina((Edgren 1984: 48)). Haudat ovat pääasiassa [[wiki:ruumishauta|ruumishautauksia]], joiden lisäksi Taipalsaaren Vaaterannan kalmistosta on tutkittu punamultakuoppaan asetettu [[wiki:polttohauta|polttohautaus]]((Räty 1995; Katiskoski 2003)). Haudoista ei useinkaan tunneta jälkiä maanpäällisistä rakenteista, joten ne löytyvät usein yllättäen joko maankäyttöhankkeissa tai toista muinaisjäännöstä tai -ryhmää tutkittaessa((Kukkonen et al. 1997: 4)). 

Punamultahaudat tunnistetaan arkeologisissa tutkimuksissa tummina tai punamullan värjääminä, useimmiten muuta kulttuurikerrosta syvemmäksi ulottuvina läikkinä, joiden maa-aines saattaa olla ympäröivää maannosta pehmeämpää tai tahmeampaa((Lehtosalo-Hilander 1973: 143, 165)). Haudat ovat kooltaan keskimäärin noin 200 x 100 senttimetriä, ja ne on kaivettu noin 70 senttimetrin syvyyteen, joskin niiden koko vaihtelee noin metrin mittaisista mahdollisista lapsenhaudoista yli kolmen metrin mittaisiin joukkohautoihin((Lappalainen 2007a, liite 3)). Punamultaa on haudoissa keskimäärin noin 30 senttimetrin kerros((Lappalainen 2007a, liite 3)). Se ei kuitenkaan aina kata koko hautakuoppaa, vaan on joissain tapauksissa vain muutaman sentin kerroksena haudan pohjalla, vainajan päällä((Kukkonen et al. 1997: 4)).

Koska palamaton luuaines ei säily Suomen happamassa maaperässä, on punamultahautauksen tunnistaminen vaikeaa. Noin kymmenestä hautakohteesta on löydetty ihmisluiden fragmentteja, joiden avulla rakenteet on ollut mahdollista tunnistaa haudoiksi((ks. Salo 2015)). Rakenteet, joissa ei ole luuainesta, on tunnistettu hautauksiksi kokonsa, muotonsa, punamullan käytön ja hauta-antimiksi sopivan löytöaineiston perusteella((Edgren 1966: 97–106; Halinen 1999: 173–174)). 

{{ :wiki:hartikka_d18623_p.jpg?300|}}Orgaanisen aineksen puutteen vuoksi punamultahaudoista on saatu vain harvoin radiohiiliajoituksia, ja suurin osa punamultahaudoista on tästä syystä ajoitettu esinetypologian perusteella((Lappalainen 2007b: 4)). Yllättäen muutamalta kohteelta saadut radiohiiliajoitukset ovat myös olleet ristiriidassa muun arkeologisen todistusaineiston kanssa((ks. Edgren 1999; Schulz 1999)), jonka vuoksi niitä on pidetty myös jollain tapaa vääristyneinä((Mökkönen 2013: 32; Schulz 2006: 136)). 

Mikäli haudassa ei ole ollut ajoitettavaa löytömateriaalia, on hauta ajoitettu epäsuorasti läheisen asuinpaikan mukaan((Lappalainen 2007b: 4)). Tämä on kuitenkin ongelmallista, sillä asuinpaikka ja hauta eivät välttämättä kuulu samaan käyttövaiheeseen((ks. esimerkiksi Räihälä 1996)). 


===== Historia ja käyttö =====

Punamultahaudat ovat melko nuori muinaisjäännösryhmä Suomen arkeologisessa aineistossa. Vaikka kivikautisilla asuinpaikoilta havaittujen punamultaläikkien ja hautojen välistä yhteyttä onkin pohdittu 1920-luvulta lähtien, pystyttiin ”rikaslöytöiset punamaakuopat” tunnistamaan kivikautisiksi haudoiksi vasta 1950-luvun lopulla Euran Kolmhaaran punamultakalmistosta löytyneiden ihmisluufragmenttien myötä.  Samalla hautojen keskeiseksi tuntomerkiksi nostettiin punamullan käyttö.((Edgren 1966: 97))

Suomesta on löydetty noin 60 mesoliittisen kivikauden loppuun (6800–5200 eaa.) ja neoliittiselle (5200–1900/1700 eaa.) kivikaudelle ajoittuvaa punamultahautaa tai -kalmistoa(((Lappalainen 2007b: liite 1)). Punamullan lisäksi hautojen löytöaineistoon kuuluvat erilaiset kiviesineet ja -iskokset, joiden lisäksi niissä on oletettavasti ollut myös orgaanisesta aineksesta työstettyjä esineitä((Edgren 1984: 23; Halinen 1999: 173)). Erityisesti tyypillisen kampakeraamisen ajan (3900-3500 eaa) haudoista on löydetty paljon meripihka-, pii- ja liuske-esineitä((Edgren 1966: 97–106; Halinen 1999: 173–174)). Onkin oletettavaa, että näillä materiaaleilla on ollut keskeinen rooli neoliittisen kivikauden hautarituaalissa((Ahola 2016: 28)).

Vaikka punamultahautauksia kutsutaan yleisesti yksinkertaisiksi kuoppahautauksiksi, on haudoista silti löydetty jälkiä tulenpidosta, kivi- ja puurakenteista, ruokauhreista ja kuolinnaamioista. Onkin syytä todeta, etteivät punamultahaudat ja niihin liittyvät hautaustavat ole niin yksiselitteisiä kuin nimityksen käyttö antaa ymmärtää.((Ahola 2016; Edgren 1966: 90–96; 1984: 48; 2006; Katiskoski 2003; Miettinen 1992: 13; Purhonen 1980; Purhonen 1998: 27–31; Torvinen 1979; Vikkula 1986: 12.))

===== Ajoitus =====

Kivikausi
===== Levintä =====

Koko Manner-Suomi Tervolasta etelään
===== Suojelustatus =====

Esihistorialliset haudat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.

===== Lähteet =====

**Ahola Marja** 2016. Tracing Neolithic Funerary Practices from Finnish Ochre Graves – A case Study from Kukkarkoski Comb Ware burial ground.  Julkaisussa Honkasalo, M-L & Koski, K. & Kanerva, K. (toim.): //Theme issue: Images of Afterlife//: 23–41. Thanatos vol 4, 2/2015. https://thanatosjournal.files.wordpress.com/2016/01/thanatos-vol-4-issue-2-20152.pdf (Luettu 1.3.2016)
**Edgren, Torsten** 1966. //Jäkärlä-gruppen. En västfinsk kulturgrup under yngre stenåldern//. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 64. Weilin+Göös, Helsinki.
**Edgren Torsten** 1984. Kivikausi. Julkaisussa Laaksonen, Eero & Pärssinen, Erkki & Sillanpää, Kari J. (toim.): //Suomen historia// I: 19–97. Weilin+Göös, Espoo.
**Edgren Torsten** 1993. Den förhistoriska tiden. Julkaisussa Norrbäck, M. (toim.): //Finlands historia// I: 6–270. Weilin+Göös, Espoo.
**Edgren Torsten** 1999. Alkavan rautakauden kulttuurikuva Länsi-Suomessa. Julkaisussa Fogelberg, Paul (toim.): //Pohjan poluilla//. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan: 311–333. Finska vetenskaps-societeten, Helsinki.
**Edgren Torsten** 2006. Kolmhaara reconsidered. Some new observations concerning Neolithic burial practice in Finland. Julkaisussa Larsson, L. & Zagorska, I. (toim.): //Back to the Origin. New research in the Mesolithic-Neolithic Zvejnieki cemetery and environment, Northern Latvia//: 327–336. Almqvist & Wiksell International, Stockholm.
**Halinen, Petri** 1999. Burial Practises and the Structure of Societies during the Stone Age in Finland. Julkaisussa Huurre, Matti (toim.): //Dig it all. Papers dedicated to Ari Siiriäinen//: 173–179. The Finnish Antiquarian Society & The Archaeological Society of Finland, Helsinki. 
**Katiskoski, Kaarlo** 2003. Cemetery and the dwelling site Vaateranta in Taipalsaari, southeastern Finland. //Suomen Museo// 110 (2003): 81–125.
**Kukkonen, I.T. & Miettinen, M. & Julkunen, A. & Mattson A.** 1997. Magnetic Prospecting of Stone-Age Red Ochre Graves With a Case Study from Laukaa, Central Finland. //Fennoscandia archaeologica// XIV: 3–22.
**Lappalainen, Marja** 2007a. //Hautarituaali ja kuolemankulttuuri Suomen neoliittisella kivikaudella. Rituaalimaisema, kollektiivinen muisti ja kuoleman materiaalinen kulttuuri Laitilan Nästinristin, Liedon Kukkarkosken ja Laukaan Hartikan kalmistoissa//, Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, Historian ja kulttuurientutkimuksen laitos, arkeologia. 
**Lappalainen, Marja** 2007b. Punamullan pauloissa. Kivikauden hautatutkimuksen tutkimushistoria Suomessa. //Muinaistutkija// 3/2007: 2–19.
**Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa** 1973. Ruumishautakaivaukset. Julkaisussa Purhonen, Paula & Söyrinki, Leena (toim.), //Arkeologin kenttätyöt//: 141–170. Gaudeamus.
**Miettinen, Mirja** 1992. Laukaan Hartikan kivikautinen kalmisto. //Keski-Suomi// 19: 8–23.
**Mökkonen, Teemu** 2013. Stone setting filled with red ochre from the Keelaharju site, northernmost Baltic Sea region: A Stone Age grave in the context of north European burial traditions. //Fennoscandia archaeologica// XXX: 13-36.
**Purhonen, Paula** 1980. Jönsaksen punamultahaudat – vanhimmat Suomesta tunnetut hautaukset? Hako, J. (toim.), //Helsingin pitäjä// 1980: 7–15. Vantaa-Seura – Vandasällskapet ry, Vantaa.
**Purhonen, Paula** 1998. //Kristinuskon saapumisesta Suomeen: uskontoarkeologinen tutkimus//. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 106. Helsinki.
**Räihälä, Oili** 1996. A Comb Ware House in Outokumpu Sätös. Some remarks on the application of ceramic typologies. Julkaisussa Kirkinen, Tuija (toim.) //Pithouses and potmarkers in eastern Finland//: 89–117. Helsinki papers in archaeology no. 9.
**Räty, Jouko** 1995. The Red Ochre Graves of Vaateranta in Taipalsaari. //Fennoscandia archaeologica// XII: 161–170.
**Salo, Kati** 2015. //Osteologinen analyysi Manner-Suomen kivikautisista ihmisluista// 15.3.2015. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa.
**Schulz, Eeva-Liisa** 1999. Red Ochre Grave at Äkälänniemi in Kajaani, North Finland. Julkaisussa Huurre, Matti (toim.): //Dig it all. Papers dedicated to Ari Siiriäinen//: 219–224 
**Schulz, Eeva-Liisa** 2006. Joroisten Kanavan radiohiiliajoitukset. Julkaisussa Pesonen, Petro & Mökkönen, Teemu (toim.) //Arkeologia ja kulttuuri. Uutta kivikauden tutkimuksessa//. Arkeologipäivät 2005: 120–138. 
**Torvinen, Markku** 1979. Liedon Kukkarkosken kivikautinen kalmisto. //Suomen museo// 82: 37–80.
**Vikkula, Anne** 1986. The Stone Age Graves of the Nästinristi Site in Laitila, SW Finland. //Suomen museo// 94: 37–80.





===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
