poronhoitoon liittyvä kausiluonteisesti käytössä ollut historiallinen asuinpaikka
Poropaimentolaisasuinpaikalla asumusten jäännökset ovat useimmiten kevytrakenteisten kotien (pistekota, kartiokota, loudekota, korvakota) tai laavujen jäännöksiä. Ne näkyvät maastossa joko pelkän tulisijan tai tulisijan ja laavun reunoilla olleiden kivien kehänä. Asumusten jäännökset ovat maastossa epäsäännöllisessä järjestyksessä.
Tulisijat on rakennettu kuivaan paikkaan ja mahdollisimman tasaiselle sijalle. Tulisijat ovat useimmiten reunakehällisiä, pyöreitä tai soikeita ja täytteettömiä. Joissakin tapauksissa tulisijoissa on permikät (bearpmet), jotka muodostuvat kahdesta asumuksen etuovelle tai joissakin harvoissa tapauksissa neljästä asumuksen etu- ja takaovelle johtavasta kivirivistä. Kivirivit jakavat asumuksen sisätilaa: etuovelle vievien rivien välinen alue on uksa uksa ja takaovelle johtavien kivirivien välinen alue on posio boassjo.1)
Keskiajan kuluessa poronhoito syrjäytti peuranpyynnin pääelinkeinona. Uuden elinkeinon myötä poropaimentolaiset alkoivat käyttää nimenomaan porolaumojen paimennukseen soveltuvia kevytrakenteisia asumuksia, kotia ja laavuja. Kesä- ja talvilaidunalueiden väliset paimennusmatkat saattoivat olla satojenkin kilometrien pituisia. Poroja ei pelkästään paimennettu, vaan koko yhteisö kulki porolauman mukana. Talvella yhteisö asui pidemmän ajan paikoillaan pysyvämmissä asumuksissa, mutta muina vuodenaikoina asuinpaikkoja vaihdeltiin porolaidunten mukaan. Asuinpaikat ovat sijainneet pääasiassa paljakka- ja tunturikoivuvyöhykkeillä, mutta myös mäntyvyöhykkeeltä on löydetty poropaimentolaisasuinpaikkoja.2)
1400-luvulta 1900-luvulle.
Lapin pohjoisimmat osat.
Poropaimentolaisasuinpaikat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä (ohjeellinen ikäraja 100 vuotta).
Fossum, Birgitta 2006. Förfädernas land. En arkeologisk studie av rituella lämningar I Sápmi, 300 f. Kr – 1600 e. Kr. Studia Archaeologica Universitatis Umensis 22. Institutionen för arkeologi och samiska studier, Umeå Universitet.
Halinen, Petri 2009. Change and Continuity of Saami dwellings and dwelling sites from the Late Iron Age to the 18th century. Julkaisussa Äikäs, Tiina (toim.): Máttut – maddagat. The Roots of Saami Ethnicities, Societies and Spaces / Places. Publications of the Giellagas Institute, 12: 100–115.
Itkonen, T.I. 1948a ja b. Suomen lappalaiset vuoteen 1945, I ja II. Porvoo/Helsinki
Mulk, Inga-Maria 1994. Sirkas – ett samiskt fångstsamhälle i förändring Kr.f. – 1600 e. kr. Studia Archaeologica Universitatis Umensis 6. Umeå Universitet, Arkeologiska institutionen.
Halinen, Petri & Hamari, Pirjo 2000. Saamelaisperäisten muinaisjäännösten inventointi. Julkaisussa Kirkinen, Tuija & Maaranen, Päivi (toim.): Arkeologinen inventointi. Opas inventoinnin suunnitteluun ja toteuttamiseen: 153–171. Museovirasto.
Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar 2004. Samenes Historie fram til 1750. Cappelen Akademisk Forlag, Oslo.
Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar 2014. Hunters in Transition. An Outline of Early Sámi History. The Northern World. North Europe and the Baltic c. 400–1700 AD. Peoples, Economics and Cultures. Volume 63. Leiden, Boston.
Magga, Päivi & Ojanlatva, Eija (toim.) 2013. Ealli biras – elävä ympäristö. Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma. Sámi museum - Saamelaismuseosäätiön julkaisuja 9.