kivistä tehty rakenne, jonka takana metsästäjät ovat piilotelleet
Väijytyspaikka (ps vuođgŋinsadji) on tavallisesti kivistä rakennettu puolikaaren muotoinen rakenne. Puolikaari on saatettu rakentaa rinteeseen tai mäen päälle siten, että kaaren avoin sivu on kohti ylärinnettä ja suljettu sivu kohti alarinnettä, kohti pyydettäviä eläimiä.
Väijytyspaikkoja on rakennettu peurojen kulkureittien varrelle tai muutoin sopivaan metsästyspaikkaan.
Suomessa on tiedossa vain yksi väijytyspaikka, Utsjoki Geađgejohka, eikä sitä ole tutkittu arkeologisesti. Sen sijaan Pohjois-Norjasta ja Etelä-Norjan tunturialueelta niitä tunnetaan paljon mm. Tenonlaakson Gollevárrista. Niitä on käytetty eläinten, lähinnä peurojen ja vesilintujen metsästämiseen. Metsästäjä on odottanut väijyntäpaikassa sopivaa hetkeä iskeä eläimeen.1)
Ajoitus on epävarma, mutta todennäköisesti väijytyspaikat ajoittuvat historialliselle ajalle.
Suomen pohjoisimmat osat, Norjassa niitä tunnetaan Ruijan rannikkoalueelta ja Hardangerviddan ylänköalueelta.
Vähintään sadan vuoden ikäiset (ohjeellinen ikäraja) väijytyspaikat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.
Schanche, Audhild & Schanche, Kjersti 2014. Jakt och fangst i eldre tid. Julkaisussa Ottar 302. 2014:4: 14–222. Tromsø museum.
Vorren, Ørnulf 1998. Villreinfangst i Varanger fram til 1600-1700 årene. Nordkalott-Forlaget.
Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar 2004. Samenes Historie fram til 1750. Cappelen Akademisk Forlag, Oslo.
Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar 2014. Hunters in Transition. An Outline of Early Sámi History. The Northern World. North Europe and the Baltic c. 400–21700 AD. Peoples, Economics and Cultures. Volume 63. Leiden. Boston.