Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.
{{tag>wiki:luokka:asuminen_ja_oleskelu wiki:luokka:maaseudun_historialliset_asuinpaikat wiki:luokka:elinkeinot wiki:luokka:maatalouselinkeinot}}


====== Kiuas ======
{{:wiki:akdg_4022_3.jpg?450|}}
===== Määritelmä =====

Mäkituvan, saunan, riihen tai savupirtin yms. tulisijamainen tai uunimainen lämmitin, jonka yläosassa on lämpöä varastoiva kiviladelma.

===== Kuvaus =====
Maastossa kiuasuuni saattaa näkyä matalana kumpareena, jossa saattaa erottua tummuneita ja rapautuneita kiviä ja hiiltä. Uunin laessa on käytetty sekä kolmionmuotoiseksi lohkottuja kiviä ja noin halkaisijaltaan 10–15 senttimetrin kokoisia mukulakiviä (kiuaskiviä), jotka todennäköisesti ovat romahtaneet uunin reunuskivien ympärille. Kiuasuuni on helpoin tunnistaa näistä irtonaisista laen kivistä, joita on runsaasti kumpareessa. Tummuneiden ja osin rapautuneiden kivien seassa saattaa olla pieniä määriä palanutta savea. Matalan kiuasuunin voi tunnistaa myös sen seinustojen rakenteesta, jossa uunin seinät on tehty päällekkäin ladotuista, mahdollisesti suorakulmaiseksi lohkotuista kivistä tai laakakivistä. Uunin seinustojen kivien väleissä ei ole laastia.((Mikkanen 2015: 32–36, Väisänen 2016: 128–130; Seppänen 2012: 711–713; Vuolle-Apiala 2011: 9, 23–24, 38))  

Myöhemmin kiuaskin on saanut edustalleen liesirakenteen ja allensa perustusrakenteen, jolla se on korotettu ylös lattianpinnasta. Kiukaan seinät on saatettu muurata umpinaiseksi ja sen rakenteessa on voitu käyttää kivien lisäksi tiiltä.((Seppänen 2012: 712–713; Mikkanen 2015: 53–58)) Tällöin vain kiukaan laki on jäänyt avonaiseksi. Tällaisen romahtaneen kiuasuunin erottaminen umpilakisesta uunista on hyvin haastavaa.   
 


===== Historia ja käyttö =====

Arkeologisesti kiuasuuneja on tutkittu melko vähän, mutta kansatieteellisten tutkimusten mukaan kiuas on yleistynyt aluksi savupirttien uunina. Savupirtti on pyöröhirsistä rakennettu yksihuoneinen asuinrakennus. Kielitieteen perusteella on päätelty, että pirttiin on kuulunut luukkuakkuna, josta huoneeseen on saatu valoa, sekä räppänä ylhäällä seinässä, josta kiukaan savu on poistunut. Pirttiin on voitu myös rakentaa katolle lakeistorvi, jota pitkin savu poistuu huoneesta välikattoon tai ulos.((Vuorela 1975: 304–305)) Kansatieteellisten tutkimusten mukaan Länsi-Suomessa on aluksi käytetty pirttien tulisijana matalaa liedetöntä kiuasta. Se on todennäköisesti rakennettu suoraan maanpinnalle. Kiuasuunin on ajateltu olleen aluksi vain huoneen lämmittämiseen tarkoitettu tulisija, ja sen lisäksi on käytetty ruoanlaittoon muita tulisijoja, kuten liesiä ja umpilakisia ulkouuneja.((Vuorela 1975: 316–317; Korhonen 2006: 93; Mikkanen 2015: 32–36, Seppänen 2012: 711–713)) 

Kiukaan rakenne on melko yksinkertainen. Vanhimmat kiukaat on rakennettu luonnonkivistä latomalla, joten niissä ei ole muurattuja osia. Kiukaan sivut eli tulipesän seinät ladotaan suoraseinäisistä kivistä tai laakakivistä, jotta ne voidaan asettaa tiiviisti toisiinsa kiinni. Seinustoissa käytetään pehmeän kivilajin kiviä, koska ne sitovat hyvin lämpöä ja kestävät kuumuutta. Tulipesän pohja voidaan tehdä mukulakivistä. Uunin katto eli laki tehdään salvaamalla eli latomalla kiilamaiseksi lohkotut kivet holvin muotoon. Kivet ladotaan tulipesän kattoon niin tiiviisti, että muurauslaastia ei tarvita, ja savu pääsee nousemaan suoraan kivien lomasta ylös. Tulipesän holvin kivien tarkoitus on kannatella uunin laelle ladottuja kiuas- eli teräkiviä. Kiukaassa lämpö varautuu uunin tulipesän lisäksi uunin laelle kasattuihin kiviin. Kiukaan suu voidaan tehdä kahdella tavalla: nostamalla uunin suuaukon eteen otsakivi, tai holvaamalla se pienemmistä kivistä.((Mikkanen 2015: 32–36; Seppänen 2012:711–713; Vuolle-Apiala 2011: 9, 23–24, 38)) 

Kiukaita on rakennettu asuinrakennusten lisäksi myös ulkorakennuksiin, kuten riihiin ja saunoihin((Seppänen 2012: 712–713, 830; Rosendahl & Salonen 2015; Väisänen 2016: 128–130)). Kiukaita on saatettu käyttää myös parituvan toisen tuvan lämmitystulisijana, kun toiseen tupaan on tehty leipomiseen paremmin soveltuva umpilakinen uuni((Vuorela:1975: 306–309)). Kiuas on ilmeisesti pysynyt kauan myös mäkitupien tulisijana. Kansatieteellisten tutkimusten mukaan kiuasuunista muotoutuu useita erilaisia variaatioita eri alueilla. 


===== Ajoitus =====
Kiukaan on ajateltu liittyvän balttilaiseen rakennusperinteeseen. Latviassa vanhimmat kiukaat ajoittuvat keskiselle rautakaudelle, kun taas Suomenlahden itäpuolella, Staraja Ladogassa, kiukaita on esiintynyt 700-luvun alkupuolella((Seppänen 2012: 711–712)). Virossa kiukaat on arkeologisten tutkimusten perusteella otettu käyttöön hirsirakennusten tulisijana 700–800-luvuilla((Lavi 2005:149–150)). Suomessa vanhin, Salon Ketohaka 2 asuinpaikalta kaivettu kiuasuuniksi tulkittu rakenne on ajoitettu jo varhaiselle rautakaudelle((Uino 1986: 92–105.)) 


===== Levintä =====

Koko Suomi

===== Suojelustatus =====



===== Lähteet =====
**Korhonen, Teppo** 2006. Talonpoikaistalo keskiajalla ja uuden ajan alussa. //Suomalaisen arjen historia// 1. Savupirttien Suomi: Weilin+Göös 2008. 3. painos: 92–105.
**Lavi, Ain** 2005. An Addendum to the Study of Smoke Cottages. //Estonian Journal on Archaeology// 2005 9/2: 132–151.
**Mikkanen, Tiina** 2015. //Kotien särkyneet sydämet – Asuinrakennusten tulisijat rautakauden lopun ja keskiajan aikana//. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Filosofian, kulttuurin, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, arkeologian oppiaine. 
**Rosendahl, Ulrika & Salonen Anna-Maria** 2015. Mankbyn Riihi - Kuninkaankartanon pitkäaikainen tuotantorakennus. //SKAS// 3/2015: 14–22.
**Seppänen, Liisa** 2012. //Rakentaminen ja kaupunkikuvan muutokset keskiajan Turussa. Erityistarkastelussa Abo Akademin päärakennuksen tontin arkeologinen aineisto//. Turun yliopisto. Humanistinen tiedekunta. Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. Arkeologia.
**Tevali, Riikka** 2010. Uunit lämmönlähteinä ja valon tuojina. //Gubbacka. Keskiajan arkea Vantaalla//. Toim. Andreas Koivisto, Riina Koivisto, Jukka Hako. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 32. Kellastupa. Helsinki: 66–85.
**Uino, Pirjo** 1986 An Iron Age Community at Ketohaka In Salo And Other Remains Of Metal Period Buildings In Finland. //Iron Age Studies in Salo// 1–2. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 89: 1. Suomen Muinaismuistoyhdistys. Helsinki.
**Vuolle-Apiala, Risto** 2011. Savusaunan kiuas. //Moreeni.// Vantaa.
**Vuorela, Toivo** 1975. Suomalainen kansankulttuuri//Kursivoitu teksti//. WSOY. Porvoo.
**Väisänen, Riikka** 2016. //Kolme kylää. Gubbacka, Mårtensby, Kyrkoby. Vantaan keskiaikaisten ja uuden ajan alun kylätonttien arkeologiset tutkimukset// 2008–2014. Vantaan kaupunginmuseon julkaisuja 33.



===== Muu kirjallisuus =====



===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
