Erot

Tämä näyttää erot valitun ja nykyisen version kesken tästä sivusta.

--- wiki:palokuoppahauta [2017/03/16 11:56]
Helena Ranta luotu
+++ wiki:palokuoppahauta [2019/02/06 11:33]
Helena Ranta [Määritelmä]
@@ Rivi 5: / Rivi 5: @@
 ===== Määritelmä =====
-Maahan kaivettu kuoppa, johon vainajan poltetut jäännökset on asetettu joko suoraan tai jossakin astiassa, ja tämän jälkeen peitetty joko maalla tai kivillä.
+polttohauta, jossa vainajan jäännökset on asetettu kuoppaan ja sen jälkeen peitetty maalla tai kivillä
 Mikäli vainajan jäännökset on laitettu astiaan, puhutaan myös uurnahaudoista.
@@ Rivi 12: / Rivi 12: @@
 Palokuoppahaudassa roviolta kerätyt jäännökset tai osa niistä on asetettu maahan kaivettuun kuoppaan ja peitetty maa-aineksella tai kivillä. Vainajan jäännökset on voitu laittaa myös hiekkakivilaa´an päälle ja myös katteena on voitu käyttää kivilaakoja.((Kivikoski 1966: 59; Salo 1984: 208; Raninen & Wessman 2015: 236)) Rautakauden alkupuolen palokuoppahaudat yhdistyvät pääosin roomalaisaikaan ajoittuviin nk. Kärsämäen-tyypin kalmistoihin. Tunnetuimmassa kalmistossa Turun Maarian Kärsämäessä kuopat olivat syvyydeltään noin 30–60 senttimetriä ja läpimitaltaan aina yhteen metriin saakka. Erityispiirteenä joidenkin hautojen ympärillä näkyi noin 3–5 metrin päässä tumma kehä – ehkä jäännös ojasta tai aitauksesta. Joitakin hautoja peitti laajempi tasainen kiveys.((Kivikoski 1971: 34–35; Salo 1984: 208)) Osa Kärsämäen palokuoppahaudoista oli löydöttömiä, mutta osa haudoista varsin rikkaasti varusteltuja ja niissä oli mm. aseita((Kivikoski 1971: 39; Raninen & Wessman 2015: 236)).
-Kärsämäen-tyypin kalmistoissa on myös palokuoppahautoja, joissa vainajan roviolla poltetut jäännökset tai osa niistä on pantu puu- tai keramiikka-astiaan ja sen jälkeen asetettu maahan kaivettuun kuoppaan. Kärsämäessä pienemmät antimet olivat sisällä uurnassa, isommat esim. aseet sen vieressä taivutettuina tai katkaistuina((Kivikoski 1971: 35)). Vaikka palokuoppahaudan määritelmään on toisinaan sisällytetty määre, etteivät palokuoppahaudat sisällä luusäiliötä((Kivikoski 1966: 59)), on rajan vetäminen vaikeaa ja toisaalla Kärsämäen-tyypin uurnahaudat määritellään palokuoppahaudoiksi((ks. esim. Pälikkö 2009)), kuten tässä.
+Kärsämäen-tyypin kalmistoissa on myös palokuoppahautoja, joissa vainajan roviolla poltetut jäännökset tai osa niistä on pantu puu- tai keramiikka-astiaan ja sen jälkeen asetettu maahan kaivettuun kuoppaan. Kärsämäessä pienemmät antimet olivat sisällä uurnassa, isommat esim. aseet sen vieressä taivutettuina tai katkaistuina((Kivikoski 1971: 35)). Vaikka joidenkin palokuoppahauta-määritelmien mukaan palokuoppahaudat eivät sisällä luusäiliötä((Kivikoski 1966: 59)), on rajan vetäminen vaikeaa ja toisaalla Kärsämäen-tyypin uurnahaudat määritellään palokuoppahaudoiksi((ks. esim. Pälikkö 2009)), kuten tässä.
 Kärsämäen keramiikkauurnat liittyvät rannikkoalueen omaan epineoliittiseen perinteeseen((Raninen & Wessman 2015: 237–238)). Puuastiasta uurnahaudassa on yleensä jäljellä vain siinä tiivisteenä käytettyä hartsia, renkaana tai neliömäisenä jäännöksenä. Puuastiat ovat voineet olla yleisempiäkin ja maatua ajan saatossa täysin.((Kivikoski 1966: 59–60; Lähdesmäki 1995; Pälikkö 2009; astioista ja niiden tiivistämisestä ks. myös Salo 1989: 19–24; Edgren 1993: 14–16)) Roomalaisaikaisia palokuoppahautoja on voitu löytää myös tutkittaessa nuorempia kalmistoja, kuten esimerkiksi Liedon Aittamäen viikinkiaikaista polttokenttäkalmistoa. Sen tutkimuksissa löydettiin kaikkiaan viisi palokuoppahautaa, joiden yhteydessä oli kivirakenteita ja puuastioihin kuulunutta hartsitiivistettä.((Lähdesmäki 1995; Pälikkö 2009))
-Palokuoppahautauksia on rautakauden myöhemmilläkin periodeilla. Erityisenä esimerkkinä voidaan mainita Köyliön Tuhkanummen, 550–1050 jaa. ajoittuva kalmisto. Siellä palaneita luita, esineitä ja mustaa maata on matalissa kuopissa, joskus peitettynä kivillä((Kivikoski 1966: 62)). Toinen mainittava erityinen rakennelma on Euran Käräjämäellä, jossa kivilatomuksen, nk. käräjäympyrän keskeltä löydettiin kaksi merovingiajalle ajoittuvaa palokuoppahautaa. Ruotsissa vastaavaa rakennetta kutsutaan nimellä domarring.((Kivikoski 1966: 63; Lehtosalo-Hilander 1984: 284; Hiekkanen 2010: 305)) Usein palokuoppahaudat ovat muiden kalmistojen yhteydessä. Esimerkiksi merovingiajalla, niitä on löydetty polttokenttäkalmistojen yhteydessä ja niitä esiintyy vielä rautakauden lopun ruumiskalmistoissakin((Kivikoski 1966: 61–62; Salo 1984: 283–284; Raninen & Wessman 2015: 236, 279)).
+Palokuoppahautauksia on rautakauden myöhemmilläkin periodeilla. Erityisenä esimerkkinä voidaan mainita Köyliön Tuhkanummen, 550–1050 jaa. ajoittuva kalmisto. Siellä palaneita luita, esineitä ja mustaa maata on matalissa kuopissa, joskus peitettynä kivillä((Kivikoski 1966: 62)). Toinen mainittava erityinen rakennelma on Euran Käräjämäellä, jossa kivilatomuksen, [[wiki:käräjäympyrä|nk. käräjäympyrän]] keskeltä löydettiin kaksi merovingiajalle ajoittuvaa palokuoppahautaa. Ruotsissa vastaavaa rakennetta kutsutaan nimellä domarring.((Kivikoski 1966: 63; Lehtosalo-Hilander 1984: 284; Hiekkanen 2010: 305)) Usein palokuoppahaudat ovat muiden kalmistojen yhteydessä. Esimerkiksi merovingiajalla, niitä on löydetty polttokenttäkalmistojen yhteydessä ja niitä esiintyy vielä rautakauden lopun ruumiskalmistoissakin((Kivikoski 1966: 61–62; Salo 1984: 283–284; Raninen & Wessman 2015: 236, 279)).
 ===== Historia ja käyttö =====
@@ Rivi 27: / Rivi 27: @@
 ===== Levintä =====
-Nk. Kärsämäentyypin-kalmistoja / -hautoja esiintyy Aurajoki- ja Vähäjokilaakson alueella sekä Vakka-Suomessa: Turun Maarian Kärsämäen ohella esim. Laitilassa, Mynämäellä ja Salossa((Kivikoski 1966: 38–39; Lähdesmäki 1995: 82; Hiekkanen 2010: 286)). Kansainvaellus- ja merovingiaikaisia palokuoppahautoja tunnetaan Varsinais-Suomi – Satakunta – Uusimaa -alueelta, ainakin Mynämäeltä, Liedosta, Eurasta, Kokemäeltä, Köyliöstä, Karjaalta ja Tenholasta. Ruumiskalmistojen yhteydessä palokuoppia on mm. Sääksmäellä, Mikkelissä ja Käkisalmessa((Kivikoski 1966: 62; Lehtosalo-Hilander 1984: 283–284)).
+Nk. Kärsämäentyypin-kalmistoja / -hautoja esiintyy Aurajoki- ja Vähäjokilaakson alueella sekä Vakka-Suomessa: Turun Maarian Kärsämäen ohella esim. Laitilassa, Mynämäellä ja Salossa((Kivikoski 1966: 38–39; Lähdesmäki 1995: 82; Hiekkanen 2010: 286)). Kansainvaellus- ja merovingiaikaisia palokuoppahautoja tunnetaan Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Uudeltamaalta, ainakin Mynämäeltä, Liedosta, Eurasta, Kokemäeltä, Köyliöstä, Karjaalta ja Tenholasta. Ruumiskalmistojen yhteydessä palokuoppia on mm. Sääksmäellä, Mikkelissä ja Käkisalmessa((Kivikoski 1966: 62; Lehtosalo-Hilander 1984: 283–284)).
 ===== Suojelustatus =====
-Esihistorialliset haudat ja kalmistot ovat muinaismuistolain suojaamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.
+Palokuoppahaudat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.
 ===== Lähteet =====
 **Edgren, Torsten** 1993. Lavansaaren Suursuonmäen röykkiöhaudat. //Suomen Museo// 1992: 5–20.
-**Hiekkanen, Markus** 2010. Burial Practices in Finland from Bronze Age to the Early Middle Ages. Nilsson, Bertil (red.): //Från hedniskt till kristet. Förändringar i begravningsbruk och gravskick I Skandinavien c:a 800–1200//. Sällskapet Runica et Mediævalia. Stockholm: 271–379.
+**Hiekkanen, Markus** 2010. Burial Practices in Finland from Bronze Age to the Early Middle Ages. Julkaisussa Nilsson, Bertil (toim.): //Från hedniskt till kristet. Förändringar i begravningsbruk och gravskick I Skandinavien c:a 800–1200//: 271–379. Sällskapet Runica et Mediævalia. Stockholm.
 **Kivikoski, Ella** 1966. //Suomen kiinteät muinaisjäännökset//. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Tietolipas 43. Helsinki.
-**Kivikoski, Ella**1971. Turun seudun esihistoria. //Turun kaupungin historia kivikaudesta vuoteen 1366//: 1-114.
+**Kivikoski, Ella** 1971. Turun seudun esihistoria. Julkaisussa //Turun kaupungin historia kivikaudesta vuoteen 1366//: 1–114.
-**Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa** 1984. Keski- ja myöhäisrautakausi. //Suomen historia 1//. Espoo: 250–405.
+**Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa** 1984. Keski- ja myöhäisrautakausi. Julkaisussa //Suomen historia 1//: 250–405. Espoo.
-**Lähdesmäki, Ulla** 1995. An Early Roman Iron Age Urn Burial in Vanhalinna, Lieto. //Karhunhammas//16: 77–82.
+**Lähdesmäki, Ulla** 1995. An Early Roman Iron Age Urn Burial in Vanhalinna, Lieto. //Karhunhammas// 16: 77–82.
-**Pälikkö, Marja** 2009. Aittamäki – hautauksia hartsitiivisteuurnasta polttokenttäkalmistoon. Korkeakoski-Väisänen, Kristiina, Pukkila, Jouko & Lehtonen, Hannele (toim.): //Muinaisjäännös ja maisemakohde. Kaksitoista näkökulmaa arkeologisiin ja kasvitieteellisiin tutkimuksiin Liedon Vanhalinnassa ja sen ympäristössä.// Turun Yliopistosäätiö: 86–96.
+**Pälikkö, Marja** 2009. Aittamäki – hautauksia hartsitiivisteuurnasta polttokenttäkalmistoon. Julkaisussa Korkeakoski-Väisänen, Kristiina & Pukkila, Jouko & Lehtonen, Hannele (toim.): //Muinaisjäännös ja maisemakohde. Kaksitoista näkökulmaa arkeologisiin ja kasvitieteellisiin tutkimuksiin Liedon Vanhalinnassa ja sen ympäristössä:// 86–96. Turun Yliopistosäätiö.
-**Raninen, Sami & Wessman, Anna** 2015. Rautakausi. Haggrén, Georg, Halinen, Petri, Lavento, Mika, Raninen, Sami & Wessman, Anna: //Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle//. Gaudeamus: 213–365.
+**Raninen, Sami & Wessman, Anna** 2015. Rautakausi. Julkaisussa Haggrén, Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika, Raninen & Sami & Wessman, Anna: //Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle//: 213–365. Gaudeamus.
-**Salo, Unto** 1984. Pronssikausi ja rautakauden alku. //Suomen historia 1//. Espoo: 98–249.
+**Salo, Unto** 1984. Pronssikausi ja rautakauden alku. Julkaisussa //Suomen historia 1: 98–249.// Espoo.
 **Salo, Unto** 1989. Astian kulttuurihistoriasta Suomessa ja naapurialueilla. //Suomen Museo// 1989: 5–48.

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Erot

Sivutyökalut