Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Tämä sivu on vain luettavissa. Voit katsoa sen lähdekoodia, mutta et muuttaa sitä. Kysy ylläpitäjältä jos pidät tätä estoa virheellisenä.
{{tag>wiki:luokka:uskonnon_harjoittaminen wiki:luokka:kansanuskon_kohteet}}

====== Seita ======

{{:wiki:akd9781b_fix2.jpg?450|}}

===== Määritelmä =====

Palvontakohteena ja uhripaikkana käytetty luonnonkivi, kalliomuodostelma tai kivirakennelma((Tieteen termipankki 25.09.2015: Arkeologia:seita. http://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Arkeologia:seita.)) 


===== Kuvaus =====
 
Seidat (ps //Sieidi//) ovat saamelaisten etnisen uskon pyhiä, joko luontaisia tai rakennettuja palvontapaikkoja. Osa seidoista on maisemadominantteja, näkyville paikoille sijoittuneita kiviä, jotka erottuvat muodoltaan tai väriltään ympäristöstään. Seita voi kuitenkin olla myös selvärajainen kalliopaljastuma, pystytetty kivipaasi tai kivistä ihmisen muotoiseksi laadittu rakennelma. Se voi olla myös luontainen tai veistetty puun kanto tai pystytetty paalu. Joidenkin määritelmien mukaan seita voi olla myös lähde, saari, vaara tai tunturi. Seitaan on saattanut myös liittyä alttari, jolle rituaaliin liittyvät uhrit aseteltiin.((Carpelan 2003: 80; Halinen 2010:41; Äikäs 2011: 18, 33; Kulonen et al. 2005: 389)) 

Seitoihin, kuten muihinkin pyhiin paikkoihin liittyy perimätietoa, paikannimistöä, historiallisia lähteitä tai arkeologisia löytöjä.((Carpelan 2003: 78; Halinen 2006: 2, 5; 2010: 43; Ojanlatva 2017: 92–93)) 

{{ :wiki:seitakivi_enontekiö_sieddesaivan.jpg?300|}}Kirjallisissa lähteissä kerrotaan erilaisista puuseidosta. Ruotsalainen Mebius (1968) erittelee juuret ylöspäin käännetystä kannosta tai hongista tehdyt uhripaalut, uhripilarit sekä uhrikepit, jonka oksiin kiinnitettiin uhrieläimen lihaa. Monet lähteet mainitsevat puisten seitojen eli puujumalien tai -patsaiden olleen myös ihmishahmoisia((mm. Castren 1853: 59; Itkonen 1948b: 316–317)). Puisia seitoja ei ole säilynyt montakaan nykypäiviin.

Kaikkiin pyhiin paikkoihin ei välttämättä ole liittynyt uhraamista. Pyhiä paikkoja ovat voineet olla lähteet (ps //ája//), saaret (ps //suolu//), vaarat (ps //várri//) tai tunturit (ps //háldi tai áilegas//), tällöin paikan pyhyys on liittynyt erilaisiin maiseman elementteihin, kuten suuriin tuntureihin, järviin ja lähteisiin, lampiin ja puroihin. Pyhät paikat ovat saattaneet muodostaa laajoja pyhiä maisemakokonaisuuksia.((Vorren 1987: 95–96; Ojanlatva 2017: 92–93; Heinämäki et al. 2016: 216–218)) 


===== Historia ja käyttö =====

Tänä päivänä tietomme seidoista ja niiden käytöstä ovat vähäisiä, pääasiassa ne ovat saamelaiskulttuurin ulkopuolisten henkilöiden, kuten pappien ja virkamiesten tallentamia. Seidat liittyvät saamelaisten maailmankuvaan ja spiritualiteettiin, mutta myös elämän arkisten asioiden onnistumiseen. Kirjalliset lähteet painottavat hyvän saalisonnen saamista uhrausten päätarkoituksena. Muut motiivit uhraukselle saattoivat liittyä siirtymä-, kriisi- tai kalendaaririitteihin((Äikäs 2011: 18–19 viitteineen.))

Oletettavasti pyhien paikkojen kautta oltiin yhteydessä erilaisin henkiin ja jumaluuksiin. Uhrit toimitettiin erityisen tärkeille luonnonvoimille kuten ukkoselle, tuulelle, vedelle, ja auringolle sekä jumalille, joilla katsottiin olevan vaikutusta elämän eri osa-alueisiin. Lisäksi uhreja saivat niin sanotut näkymättömät voimat, jotka saattoivat liittyä maanalaisiin henkiin, eläinten ja luonnon hallitsijoihin tai olla vanhojen jumalien nimitys.((Äikäs 2011: 19 viitteineen))

Eläinjäännökset olivat yleisin uhrityyppi, mutta kirjallisissa lähteissä kerrotaan myös muun muassa juomien, tupakan, talousesineiden ja juuston uhraamisesta. Uhriannit liittyvät usein saamelaisten elinkeinoihin: kalaa uhrattiin kalojen saamiseksi ja peuroja peuranpyyntiin liittyen. Toisinaan seidalle jätettiin elävä eläin, joskus taas sarvet tai pää tai ainoastaan luut. Seitaa saatettiin myös sivellä verellä tai kalan tai riistan rasvalla.((Äikäs 2011: 19 viitteineen))

Seitojen luonne on ollut vaihteleva. Merkittävissä paikoissa on vierailtu laajalta alueelta, kun taas osa on ollut pienemmän ryhmän, esim. suvun tai perheen käytössä. Tunnetaan myös seitoja, jotka ovat olleet vain yhden henkilön käyttämiä.((Äikäs 2011: 20, 32 viitteineen)) 


===== Ajoitus =====

Suomessa tutkituilla kohteilla tehdyt ajoitukset viittaavat siihen, että seitojen käyttö tai ainakin jälkiä jättänyt uhraus on alkanut 1000–1100-luvulla((Harlin & Ojanlatva 2008: 21; Äikäs 2011: 143)), ajanjaksona, johon naapurimaiden löytöjen perusteella liittyy uusia muotoja saanut rituaalinen toiminta. Se ilmenee Ruotsissa ja Norjassa karhuhautausten huippukautena, liuskekivihautojen määrän nousuna ja sekä jalometallikätköjen ja seitauhrien käyttöönottona. 

Seitojen käytön varhaisvaiheille näyttää olevan tyypillistä se, että uhrattuja lajeja on paljon. Aineistossa on paitsi kalan myös joutsenen ja karhun luita. Peuran tai poronluita löytyy 1100-luvulta 1600-luvulle. 1700-luku merkitsi muutosta uhraustoiminnassa. Kristillinen lähetystyö oli intensiivisimmillään 1600–1700-luvulla. Etnisen uskon uhraustoiminta jatkui piilossa ja osa uhrausperinteestä siirtyi myös kirkkoihin. 1800-luvulta alkaen seidoille on viety esineitä, joilla on yhteyksiä vanhaan uhriperinteeseen. Uhraus on saanut muotoja mm. uuspakanuuden piiriin kuuluvilla uhreilla ja turistein harjoittamana toimintana.((Kylli 2005: 119; Äikäs 2011: 144–145))


===== Levintä =====

{{ :wiki:seita_kittilä_taatsi.jpg?300|}}Muinaisjäännösrekisterissä on tiedot 57 kohteesta((muinaisjäännösrekisteri luettu 16.9.2014)), jotka yhtä Sotkamosta kirjattua kohdetta lukuun ottamatta sijaitsevat Lapissa, etenkin Inarin sekä Muonion kunnissa. Tiina Äikäs on väitöskirjassaan((Äikäs 2011)) luetellut runsaat 70 seitaa, pääasiassa seitkiveä, joista vajaat puolet on merkitty kadonneeksi, paikantamattomaksi tai hävitetyksi kohteeksi. Paikannettujen kohteiden lisäksi kirjallisissa lähteissä on mainittu kymmeniä seitoja, jota ei ole pystytty paikallistamaan((ks. myös Pennanen 2000: 218, kartta 403; Sarmela 1992: kartta 2)).

Uusia ”seitoja” on uskottu tunnistetun mm. antropomorfismin eli luontokappaleiden inhimillistämisen kautta monin paikoin Etelä-Suomessa((esim. Pentikäinen ja Miettinen 2003: 59, 79.)), mutta niihin on harvoin liittynyt muuta tietoa kuin tutkijan oma näkemys asiasta. Intuitiivisesti tunnistettuja kohteita ei voida pitää muinaisjäännöksinä, koska niihin ei liity historiallista lähdetietoa eikä arkeologisia löytöjä((Halinen 2010: 43; Koivisto 2008: 39–41.)). 


===== Suojelustatus =====
Seidat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä, jos niihin liittyy luotettavaa historiallista lähdetietoa. Ks.[[http://www.nba.fi/fi/File/685/rho-historiallisen-ajan-kii.pdf|Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu]], sivu 119.



===== Lähteet =====

**Carpelan, Christia**n 2003. Inarilaisten arkeologiset vaiheet. Julkaisussa Lehtola, Veli-Pekka (toim.): //Inari – Aanaar. Inarin historia jääkaudesta nykypäivään//: 28–95. Oulu.
**Halinen, Petri** 2006. Maaperänäytteitä seidan juurelta. //Muinaistutkija// 2/2006: 2–6. 
**Halinen, Petri** 2010. Saamelaisten pyhät paikat rajalla. //Suomen Museo// 2009: 39–57.
**Harlin, Eeva-Kristiina & Ojanlatva, Eija** 2007. Inarin Ukonjärven Ukon kenttätutkimus 2007. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa.
**Heinämäki, Leena & Magga, Anna-Maria & Ojanlatva, Eija** 2016. Saamelaisten pyhät luonnonpaikat kulttuuriperintöoikeuden ja tapaoikeuden valossa. Julkaisussa: Nykänen, Tapio & Valkeapää, Leena (toim.): //Käsivarren poliittinen luonto. Matkoja Käsivarren kulttuurimaisemassa//: 199–239.
**Mebius, Hans** 1968. //Värrö. Studier i samernas förkristna offerriter//. Uppsala.
**Koivisto, Satu** 2008. Seitakiviä Itä-Suomessa? //Muinaistutkija// 2/2008: 39–41.
**Kulonen, Ulla-Maija & Seurujärvi-Kari, Irja & Pulkkinen, Risto** (toim.) 2005. //The Saami A Cultural Encyclopedia//: 389–392. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkimuksia 925.
**Kylli, Ritva** 2005. //Kirkon ja saamelaisten kohtaaminen Utsjoella ja Inarissa 1742–1886//. Studia Historica Septentrionalia 47. Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys, Rovaniemi. 
**Ojanlatva, Eija & Antje Neuman** 2017. Protecting the Sacred in the Finnish Sápmi: Settings and challenges. Julkaisussa Heinämäki, Leena & Herrmann, Thora Martina (toim.): //Experiencing and Protecting Sacred Natural Sites of Sámi and other Indigenous Peoples. The Sacred Actic//: 83–100.
**Pennanen, Jukka** 2000. Luonnonuskosta kristinuskoon. Julkaisussa //Siiddastallan - Siidoista kyliin. Luontosidonnainen saamelaiskulttuuri ja sen muuttuminen//: 218–221. Inarin saamelaismuseon julkaisuja no. 3.
**Pentikäinen, Juha & Miettinen, Timo** 2003. //Pyhän merkkejä kivessä//. Helsinki.
**Sarmela, Matti** 1994. Seidat. Julkaisussa. //Suomen perinneatlas. Suomen kansankulttuurin kartasto// 2: kartta 2. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
**Vorren, Ørnulf** 1987. Sacrificial sites, types and function. Julkaisussa Ahlbäck, Tore (toim.): //Saami Religion//. Based on Papers read at the Symposium on Saami Religion held at Åbo, Finland, on the 16th–18th of August 1984. Scripta Instituti Donneriani Aboensis XII: 94–109.
**Vorren, Ørnulf & Eriksen, Hans Kr.** 1993. //Samiske offerplatser i Varanger//. Nordkalott-Forlaget.
**Äikäs, Tiina** 2011. //Rantakiviltä tuntureille – Pyhät paikat saamelaisten rituaalisessa maisemassa//. Studia Archaeologica Septentrionalia 5. 


===== Muu kirjallisuus =====
**Bäckman, Louise** 1975. //Sájva : föreställningar om hjälp- och skyddsväsen i heliga fjäll bland samerna.// Almqvist & Wiksell international.
**Bäckman, Louise** 2013. //Studier i samisk religion.// Institutionen för etnologi, religionshistoria och genusvetenskap, Stockholms universitet.
**Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar** 2004. //Samenes Historie fram til 1750//. Cappelen Akademisk Forlag, Oslo.
**Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar** 2014. //Hunters in Transition. An Outline of Early Sámi History.// The Northern World. North Europe and the Baltic c. 400–1700 AD. Peoples, Economics and Cultures. Volume 63. Leiden. Boston.
**Itkonen, T. I** 1946. //Heidnische Religion und späterer Aberglaube der finnischen Lappen//. Suomalais-Ugrilaisen seuran toimituksia LXXXVII. Helsinki.
**Mebius, Hans** 1972. //Sjiele : samiska traditioner om offer//. Lund. C. Blom.
**Mebius, Hans** 2003. //Bissie. Studier i samisk religionshistoria//. Östersund.
**Paulaharju, Samuli** 1932. //Seitoja ja seidan palvontaa//. Helsinki.
**Rydving, Håkan** 2004. //The End of Drum-Time: Religious Change Among the Lule Saami, 1670s-1740s.// Historia Religionum, No 12. Uppsala.
**Tolonen, Siiri** 2013. //Uhraamisen sijoittuminen seidoilla. Geokemiallisia ja -fysikaalisia havaintoja ja tilallista tulkintaa Enontekiön Näkkälän, Utsjoen Sieiddakeädgin, Muonion Kirkkopahdan ja Muonion Porvinniemen seitakohteilla//. Pro gradu -tutkielma. Oulun yliopisto, arkeologia. 
**Virdi Kroik, Åsa** 2001. //Fordom då alla djur kunde tala - samisk tro i förändring//. Rosima,  Stockholm. 
**Virdi Kroik, Åsa** 2005. //Efter förfädernas sed : om samisk religion//. Boska, Stockholm. 



===== Viitteet =====
~~DISCUSSION~~
Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut

Sivutyökalut
