Käyttäjän työkalut

Sivuston työkalut


Sivupalkki

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas

Ajankohtaista
Ohjeet
Seminaarit
Hankekuvaus
Tekijät
Yhteystiedot
Linkit
Artikkelit
Keskustelu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Aihealueet

Työkalut

wiki:seita


Seita

Määritelmä

Palvontakohteena ja uhripaikkana käytetty luonnonkivi, kalliomuodostelma tai kivirakennelma1)

Kuvaus

Seidat (ps Sieidi) ovat saamelaisten etnisen uskon pyhiä, joko luontaisia tai rakennettuja palvontapaikkoja. Osa seidoista on maisemadominantteja, näkyville paikoille sijoittuneita kiviä, jotka erottuvat muodoltaan tai väriltään ympäristöstään. Seita voi kuitenkin olla myös selvärajainen kalliopaljastuma, pystytetty kivipaasi tai kivistä ihmisen muotoiseksi laadittu rakennelma. Se voi olla myös luontainen tai veistetty puun kanto tai pystytetty paalu. Joidenkin määritelmien mukaan seita voi olla myös lähde, saari, vaara tai tunturi. Seitaan on saattanut myös liittyä alttari, jolle rituaaliin liittyvät uhrit aseteltiin.2)

Seitoihin, kuten muihinkin pyhiin paikkoihin liittyy perimätietoa, paikannimistöä, historiallisia lähteitä tai arkeologisia löytöjä.3)

Kirjallisissa lähteissä kerrotaan erilaisista puuseidosta. Ruotsalainen Mebius (1968) erittelee juuret ylöspäin käännetystä kannosta tai hongista tehdyt uhripaalut, uhripilarit sekä uhrikepit, jonka oksiin kiinnitettiin uhrieläimen lihaa. Monet lähteet mainitsevat puisten seitojen eli puujumalien tai -patsaiden olleen myös ihmishahmoisia4). Puisia seitoja ei ole säilynyt montakaan nykypäiviin.

Kaikkiin pyhiin paikkoihin ei välttämättä ole liittynyt uhraamista. Pyhiä paikkoja ovat voineet olla lähteet (ps ája), saaret (ps suolu), vaarat (ps várri) tai tunturit (ps háldi tai áilegas), tällöin paikan pyhyys on liittynyt erilaisiin maiseman elementteihin, kuten suuriin tuntureihin, järviin ja lähteisiin, lampiin ja puroihin. Pyhät paikat ovat saattaneet muodostaa laajoja pyhiä maisemakokonaisuuksia.5)

Historia ja käyttö

Tänä päivänä tietomme seidoista ja niiden käytöstä ovat vähäisiä, pääasiassa ne ovat saamelaiskulttuurin ulkopuolisten henkilöiden, kuten pappien ja virkamiesten tallentamia. Seidat liittyvät saamelaisten maailmankuvaan ja spiritualiteettiin, mutta myös elämän arkisten asioiden onnistumiseen. Kirjalliset lähteet painottavat hyvän saalisonnen saamista uhrausten päätarkoituksena. Muut motiivit uhraukselle saattoivat liittyä siirtymä-, kriisi- tai kalendaaririitteihin6)

Oletettavasti pyhien paikkojen kautta oltiin yhteydessä erilaisin henkiin ja jumaluuksiin. Uhrit toimitettiin erityisen tärkeille luonnonvoimille kuten ukkoselle, tuulelle, vedelle, ja auringolle sekä jumalille, joilla katsottiin olevan vaikutusta elämän eri osa-alueisiin. Lisäksi uhreja saivat niin sanotut näkymättömät voimat, jotka saattoivat liittyä maanalaisiin henkiin, eläinten ja luonnon hallitsijoihin tai olla vanhojen jumalien nimitys.7)

Eläinjäännökset olivat yleisin uhrityyppi, mutta kirjallisissa lähteissä kerrotaan myös muun muassa juomien, tupakan, talousesineiden ja juuston uhraamisesta. Uhriannit liittyvät usein saamelaisten elinkeinoihin: kalaa uhrattiin kalojen saamiseksi ja peuroja peuranpyyntiin liittyen. Toisinaan seidalle jätettiin elävä eläin, joskus taas sarvet tai pää tai ainoastaan luut. Seitaa saatettiin myös sivellä verellä tai kalan tai riistan rasvalla.8)

Seitojen luonne on ollut vaihteleva. Merkittävissä paikoissa on vierailtu laajalta alueelta, kun taas osa on ollut pienemmän ryhmän, esim. suvun tai perheen käytössä. Tunnetaan myös seitoja, jotka ovat olleet vain yhden henkilön käyttämiä.9)

Ajoitus

Suomessa tutkituilla kohteilla tehdyt ajoitukset viittaavat siihen, että seitojen käyttö tai ainakin jälkiä jättänyt uhraus on alkanut 1000–1100-luvulla10), ajanjaksona, johon naapurimaiden löytöjen perusteella liittyy uusia muotoja saanut rituaalinen toiminta. Se ilmenee Ruotsissa ja Norjassa karhuhautausten huippukautena, liuskekivihautojen määrän nousuna ja sekä jalometallikätköjen ja seitauhrien käyttöönottona.

Seitojen käytön varhaisvaiheille näyttää olevan tyypillistä se, että uhrattuja lajeja on paljon. Aineistossa on paitsi kalan myös joutsenen ja karhun luita. Peuran tai poronluita löytyy 1100-luvulta 1600-luvulle. 1700-luku merkitsi muutosta uhraustoiminnassa. Kristillinen lähetystyö oli intensiivisimmillään 1600–1700-luvulla. Etnisen uskon uhraustoiminta jatkui piilossa ja osa uhrausperinteestä siirtyi myös kirkkoihin. 1800-luvulta alkaen seidoille on viety esineitä, joilla on yhteyksiä vanhaan uhriperinteeseen. Uhraus on saanut muotoja mm. uuspakanuuden piiriin kuuluvilla uhreilla ja turistein harjoittamana toimintana.11)

Levintä

Muinaisjäännösrekisterissä on tiedot 57 kohteesta12), jotka yhtä Sotkamosta kirjattua kohdetta lukuun ottamatta sijaitsevat Lapissa, etenkin Inarin sekä Muonion kunnissa. Tiina Äikäs on väitöskirjassaan13) luetellut runsaat 70 seitaa, pääasiassa seitkiveä, joista vajaat puolet on merkitty kadonneeksi, paikantamattomaksi tai hävitetyksi kohteeksi. Paikannettujen kohteiden lisäksi kirjallisissa lähteissä on mainittu kymmeniä seitoja, jota ei ole pystytty paikallistamaan14).

Uusia ”seitoja” on uskottu tunnistetun mm. antropomorfismin eli luontokappaleiden inhimillistämisen kautta monin paikoin Etelä-Suomessa15), mutta niihin on harvoin liittynyt muuta tietoa kuin tutkijan oma näkemys asiasta. Intuitiivisesti tunnistettuja kohteita ei voida pitää muinaisjäännöksinä, koska niihin ei liity historiallista lähdetietoa eikä arkeologisia löytöjä16).

Suojelustatus

Seidat ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä, jos kohteisiin liittyy luotettavaa historiallista lähdetietoa. Ks.Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset -julkaisu, sivu 119.

Lähteet

Carpelan, Christian 2003. Inarilaisten arkeologiset vaiheet. Julkaisussa Lehtola, Veli-Pekka (toim.): Inari – Aanaar. Inarin historia jääkaudesta nykypäivään: 28–95. Inarin kunta, Oulu.
Halinen, Petri 2006. Maaperänäytteitä seidan juurelta. Muinaistutkija 2/2006: 2–6.
Halinen, Petri 2010. Saamelaisten pyhät paikat rajalla. Suomen Museo 2009: 39–57.
Harlin, Eeva-Kristiina & Ojanlatva, Eija 2007. Inarin Ukonjärven Ukon kenttätutkimus 2007. Tutkimusraportti Museoviraston arkistossa.
Heinämäki, Leena & Magga, Anna-Maria & Ojanlatva, Eija 2016. Saamelaisten pyhät luonnonpaikat kulttuuriperintöoikeuden ja tapaoikeuden valossa. Julkaisussa: Nykänen, Tapio & Valkeapää, Leena (toim.): Käsivarren poliittinen luonto. Matkoja Käsivarren kulttuurimaisemassa: 199–239.
Mebius, Hans 1968. Värrö. Studier i samernas förkristna offerriter. Uppsala.
Koivisto, Satu 2008. Seitakiviä Itä-Suomessa? Muinaistutkija 2/2008: 39–41.
Kulonen, Ulla-Maija & Seurujärvi-Kari, Irja & Pulkkinen, Risto (toim.) 2005. The Saami A Cultural Encyclopedia: 389–392. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkimuksia 925.
Kylli, Ritva 2005. Kirkon ja saamelaisten kohtaaminen Utsjoella ja Inarissa 1742–1886. Studia Historica Septentrionalia 47. Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys, Rovaniemi.
Ojanlatva, Eija & Antje Neuman 2017. Protecting the Sacred in the Finnish Sápmi: Settings and challenges. Julkaisussa Heinämäki, Leena & Herrmann, Thora Martina (toim.): Experiencing and Protecting Sacred Natural Sites of Sámi and other Indigenous Peoples. The Sacred Actic: 83–100.
Pennanen, Jukka 2000. Luonnonuskosta kristinuskoon. Julkaisussa Siiddastallan - Siidoista kyliin. Luontosidonnainen saamelaiskulttuuri ja sen muuttuminen: 218–221. Inarin saamelaismuseon julkaisuja no. 3.
Pentikäinen, Juha & Miettinen, Timo 2003. Pyhän merkkejä kivessä. Helsinki.
Sarmela, Matti 1994. Seidat. Julkaisussa. Suomen perinneatlas. Suomen kansankulttuurin kartasto 2: kartta 2. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Vorren, Ørnulf 1987. Sacrificial sites, types and function. Julkaisussa Ahlbäck, Tore (toim.): Saami Religion. Based on Papers read at the Symposium on Saami Religion held at Åbo, Finland, on the 16th–18th of August 1984. Scripta Instituti Donneriani Aboensis XII: 94–109.
Vorren, Ørnulf & Eriksen, Hans Kr. 1993. Samiske offerplatser i Varanger. Nordkalott-Forlaget.
Äikäs, Tiina 2011. Rantakiviltä tuntureille – Pyhät paikat saamelaisten rituaalisessa maisemassa. Studia Archaeologica Septentrionalia 5.

Muu kirjallisuus

Bäckman, Louise 1975. Sájva : föreställningar om hjälp- och skyddsväsen i heliga fjäll bland samerna. Almqvist & Wiksell international.
Bäckman, Louise 2013. Studier i samisk religion. Institutionen för etnologi, religionshistoria och genusvetenskap, Stockholms universitet.
Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar 2004. Samenes Historie fram til 1750. Cappelen Akademisk Forlag, Oslo.
Hansen, Lars Ivar & Olsen, Bjørnar 2014. Hunters in Transition. An Outline of Early Sámi History. The Northern World. North Europe and the Baltic c. 400–1700 AD. Peoples, Economics and Cultures. Volume 63. Leiden, Boston.
Itkonen, T. I 1946. Heidnische Religion und späterer Aberglaube der finnischen Lappen. Suomalais-Ugrilaisen seuran toimituksia LXXXVII. Helsinki.
Mebius, Hans 1972. Sjiele : samiska traditioner om offer. Lund. C. Blom.
Mebius, Hans 2003. Bissie. Studier i samisk religionshistoria. Östersund.
Paulaharju, Samuli 1932. Seitoja ja seidan palvontaa. Helsinki.
Rydving, Håkan 2004. The End of Drum-Time: Religious Change Among the Lule Saami, 1670s-1740s. Historia Religionum, No 12. Uppsala.
Tolonen, Siiri 2013. Uhraamisen sijoittuminen seidoilla. Geokemiallisia ja -fysikaalisia havaintoja ja tilallista tulkintaa Enontekiön Näkkälän, Utsjoen Sieiddakeädgin, Muonion Kirkkopahdan ja Muonion Porvinniemen seitakohteilla. Pro gradu -tutkielma. Oulun yliopisto, arkeologia.
Virdi Kroik, Åsa 2001. Fordom då alla djur kunde tala - samisk tro i förändring. Rosima, Stockholm.
Virdi Kroik, Åsa 2005. Efter förfädernas sed : om samisk religion. Boska, Stockholm.

Viitteet

1) Tieteen termipankki 25.09.2015: Arkeologia:seita. http://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Arkeologia:seita.
2) Carpelan 2003: 80; Halinen 2010:41; Äikäs 2011: 18, 33; Kulonen et al. 2005: 389
3) Carpelan 2003: 78; Halinen 2006: 2, 5; 2010: 43; Ojanlatva 2017: 92–93
4) mm. Castren 1853: 59; Itkonen 1948b: 316–317
5) Vorren 1987: 95–96; Ojanlatva 2017: 92–93; Heinämäki et al. 2016: 216–218
6) Äikäs 2011: 18–19 viitteineen.
7) , 8) Äikäs 2011: 19 viitteineen
9) Äikäs 2011: 20, 32 viitteineen
10) Harlin & Ojanlatva 2008: 21; Äikäs 2011: 143
11) Kylli 2005: 119; Äikäs 2011: 144–145
12) muinaisjäännösrekisteri luettu 16.9.2014
13) Äikäs 2011
14) ks. myös Pennanen 2000: 218, kartta 403; Sarmela 1992: kartta 2
15) esim. Pentikäinen ja Miettinen 2003: 59, 79.
16) Halinen 2010: 43; Koivisto 2008: 39–41.
You could leave a comment if you were logged in.
wiki/seita.txt · Viimeksi muutettu: 2017/05/10 13:42 / Helena Ranta