keskiaikaisen linnan tai bastionilinnoituksen edustalle tehty estekaivanto
Vallihauta on ojamainen tai leveämpi kaivanto, jonka maa-aines on koottu valliksi joko kaivannon ulko- tai sisäreunalle. On myös pelkkiä hautoja ilman vallia. Bastionilinnoitusten vallihautojen seinät ovat usein kivestä rakennettuja. Vallihaudat saattoivat olla vedellä täytettyjä eli ns. vesihautoja. Vallihaudoilla oli sama tehtävä kuin vedenalaisilla estevarustuksilla; niiden tarkoitus oli pitää vihollinen kaukana linnan varsinaisista varustuksista. Niemi- ja saarilinnoilla saattaa olla maan puolella vallihauta, joka jatkuu vedessä paaluvarustuksena (esim. Sipoon Sibbesborg). Keskiaikaiset linnat on jaettu usein osiin vallihautojen avulla.1)
Suomen siirtyessä 1100- ja 1200-lukujen kuluessa asteittain Ruotsin alaisuuteen levisi maahan keskiaikainen sodankäyntitapa. Linnojen varustusten piti sekä hidastaa raskaasti panssaroitujen ritareiden liikkeitä että olla tarpeeksi etäällä vihollisen heittokoneista, varsijousista ja piirityslaitteista. Linnoja alettiin rakentaa veden suojaan niemille ja saarille ja suojaamaan haudoilla ja vedenalaisilla esteillä.2) Suomen vanhin vallihauta liittynee Koroisten piispanlinnaan 1200-luvun alkupuolelle3).
Vallihaudat olivat myös olennainen osa 1700-luvun bastionijärjestelmää. Vallihauta teki mahdolliseksi tehokkaan lähipuolustuksen ulkovarustusten läpi murtautunutta vihollista vastaan.4)
Keskiaika–1700-luku.
Suomen keskiaikaiset linnat.
Kivi- ja puulinnat rakenteineen ja kulttuurikerroksineen ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Muinaisjäännösalueeseen sisältyvät pää- ja esilinnan lisäksi myös linnaa ympäröivät vallit, vallihaudat ja muut puolustusvarustukset, linnamalmit, satamapaikat jne.
Hansson, Martin 2011. Medeltida borgar: maktens hus i Norden. Lund.
Kauppi, Ulla-Riitta 2011. Eurooppalaista linnoitustaitoa Suomessa. Julkaisussa Suhonen, V.-P. (toim.): Suomalaiset linnoitukset 1720-luvulta 1850-luvulle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Lovén, Christian 1996. Medeltida borgar och befästningar i det medeltida Sverige. Kungl. Vitterhets Historie och Antikvitets Akademiens Handlingar. Antigveriska serien 40. Motala.