keskiajalla rakennettu harmaakivi-, tiili- tai puulinna

Keskiaika toi tullessaan omat linnoitustekniset ja -opilliset innovaationsa. Jo pelkästään muuraustaidon omaksuminen muutti linnojen ulkomuotoa merkittävästi verrattuna niitä edeltäviin kylmämuurattuihin muinaislinnoihin. Keskiaikaisissa linnoissa näkyy hyvin sisäänpäin vahvistuvan puolustuksen periaate. Linnat rakennettiin keskiajalla yleensä veden suojaan niemille tai saarille. Linnoja ei välttämättä enää sijoitettu ympäristöstään korkeammalle kohoaville kallioille tai mäille. Päämääränä oli saada etäisyyttä vihollisen piirityslaitteisiin. Linnat eristettiin ympäristöstään vallihaudoilla ja vedenalaisilla paalu- tai kiviestevarustuksilla. Vallihaudat olivat joko kuiva- tai vesihautoja. Ulkovarustusten jälkeen saavuttiin ensin esilinnaan ja vasta sitten päälinnaan. Esilinnoja saattoi olla peräkkäin tai vierekkäin useita. Turun, Viipurin ja Porvoon linnat olivat kaupunkien yhteydessä. Myös muiden linnojen ulkopuolella on luultavasti ollut kauppiaiden ja käsityöläisten asuttamia alueita eli linnanmalmeja.¹⁾

Suomen keskiaikaisille linnoille on helppo löytää koti- ja ulkomaisia esikuvia. Romaanisiin linnatyyppeihin lasketaan tornilinnat, kehämuurilinnat ja kastellilinnat (esim. Turun linnan vanhin osa). 1300- ja 1400-luvuilla linnarakentamisen pääsuuntaukseksi tuli gotiikka. Linnoituksessa hyödynnettiin ns. flankeeraus- eli sivustatuliperiaatetta ja pohjakaavat muuttuivat samalla aiempaa monimuotoisimmiksi (esim. Raasepori). Suomen keskiajan linnoja on kuitenkin mahdoton jakaa rakenteidensa perusteella selviin kronologisiin ryhmiin. Koko keskiajan käytössä olleissa kivilinnoissa on eri ajanjaksoille tyypillisiä rakenteita. Samat keskiaikaisen sodankäynnin edellyttämät puolustusvarustukselliset ratkaisut toistuvat kaikissa linnoissa kulloiseenkin rakennuspaikkaan sovellettuina. Valitut rakennusmateriaalit ja -paikat ovat vaikuttaneet linnojen lopulliseen ulkomuotoon enemmän kuin rakennusajankohta. Kalkkilaastin käyttöönotto vähensi välillisesti rakennuspaikan vaikutusta kivilinnojen ulkomuotoon, mahdollistaen topografian uudenlaisen hyödyntämisen. Puun käyttö rajoitti puolestaan merkittävästi rakenteellisia ratkaisuja. Käytännössä jokainen linna oli loppujen lopuksi oma yksittäistapauksensa.

Tänä päivänä Suomen kivilinnoista enemmän tai vähemmän raunioituneita ovat Kastelholma, Raasepori ja Kuusisto. Lisäksi Kajaanin rauniolinna lasketaan usein keskiaikaisten linnojen yhteyteen, vaikka se on perustettu vasta 1600-luvun alussa. Rauniolinnat ovat sellaisenaan arkeologista kulttuuriperintöä. Käytössä olevissa kivilinnoissa arkeologista kulttuuriperintöä löytyy linnapihoilta, muurien alta sekä niiden ulkopuoleltakin.

Enemmistö Suomen keskiaikaisista linnoista on ilmeisesti ollut joko pääosin tai kokonaan puusta rakennettuja. Myöhemmät kivilinnat ovat saattaneet olla aluksi puulinnoja, joiden rakenteet on korvattu joko kerralla tai asteittain tiilellä ja kivellä. Puulinnojen varustuksista on säilynyt nykyaikaan yleensä vain vähäisiä maanpäällisiä jäännöksiä. Linnan paikalla voi näkyä vain valleja, vallihautoja tai epämääräisiä kiveyksiä. Monet puulinnat ovat ilmeisesti olleet lyhytikäisiä, ja useat niistä ovat saaneet olla hylkäämisensä jälkeen rauhassa meidän päiviimme saakka. Puulinnojen arkeologisten tutkimusten myötä kuva keskiajan linnoistamme tulee huomattavasti tarkentumaan. Toisin kuin useimmat kivilinnat, puulinnat ovat kaikilta osiltaan arkeologista kulttuuriperintöä.

Suomi sulautui 1100- ja 1200-lukujen kuluessa Ruotsin valtakuntaan kiinteästi kuuluvaksi osaksi, Itämaaksi. Kruunu perusti 1200-luvun jälkipuoliskolla Turun, Hämeen ja Viipurin kivilinnat sotilaallisiksi tukikohdiksi sekä hallinnon ja veronkannon keskuksiksi. Samoihin aikoihin alkunsa saanut Kuusiston piispanlinna oli puolestaan katolisen kirkon vallan ydin ja vertauskuva. Tunnettuja kivilinnoja edeltäneistä tai niiden kanssa samanaikaisesti toimineista pienemmistä linnoista on vähän tarkkaa tietoa. Nykyisen käsityksen valossa Uskelan Hakastaro, Maarian Koroisten piispanlinna, Liedon Vanhanlinnan Mäkilinna, Janakkalan Hakoisten Linnavuori, Helsingin Vartiokylän Linnavuori ja ehkäpä myös Porvoon Linnamäen alkuvaihe sijoittuvat 1100- ja 1200-luvuille.²⁾

Ruotsin kruunun pyrkimys laajentaa valtakuntaa yhä kauemmas itään kohti Nevan suiston kauppareittiä johti nopeasti riitoihin samaan aikaan länteen päin katseensa suunnanneiden novgorodilaisten kanssa. Vuonna 1293 perustetun Viipurin linnan kohtaloksi tuli toimia 1700-luvun alkuun saakka Ruotsin itäisenä porttina. Viipurin linnan rakentaminen aloitti Ruotsin ja Venäjän satoja vuosia kestäneen kilpavarustelun ja linnoitusrakentamisen. Ruotsin Tyrgils Knutssonin (suom. Torkkeli Knuutinpoika) ja Novgorodin Aleksanteri Nevskin tavoittelema Itämeren herruus ja Suomen haltuunotto ovat säilyneet kiistakysymyksenä ja konfliktien lähtökohtana nykyaikaan saakka.

Ruotsi ja Novgorod olivat Viipurin linnan perustamisen aikoihin sodassa keskenään. Molemmat osapuolet tekivät sotaretkiä toistensa alueille. Novgorodilaiset piirittivät Viipurin linnaa ensimmäisen kerran jo vuonna 1294. Ruotsi valtasi vuonna 1295 Novgorodin valtapiiriin kuuluneen muinaiskarjalaisen Korelan linnan ja nimesi sen Käkisalmeksi (Kexholm). Venäläiset ajoivat ruotsalaiset pois Käkisalmesta vain muutaman kuukauden kuluttua ja alkoivat pian rakentaa linnaa entistä vahvemmaksi. Ruotsalaiset tekivät vuonna 1300 Tyrgils Knutssonin johdolla sotaretken Nevalle ja perustivat valtansa tueksi Landskrona (Maankruunu)-nimisen linnan. Novgorodilaiset tuhosivat linnan jo seuraavana talvena. Kronikoiden perusteella novgorodilaisten tiedetään hyökänneen vuonna 1311 Hämeeseen, vuonna 1318 Varsinais-Suomeen ja vuonna 1322 jälleen Viipuriin. Myös ruotsalaiset hyökkäilivät samaan aikaan Novgorodin puolelle. Taistelut taukosivat vasta Pähkinäsaaressa vuonna 1323 solmitun rauhan myötä.

Itämaan kolmesta vanhasta maakunnasta erotettiin 1300-luvun kuluessa Pohjanmaan, Satakunnan, Raaseporin, Porvoon ja Ahvenmaan voutikunnat. Pohjanmaan voutikunnan keskuslinnaksi tuli Korsholma, Ahvenanmaan voutikunnan Kastelholma, Raaseporin voutikunnan Raasepori ja Porvoon voutikunnan Wartholm. Satakunnan keskuslinna on ilmeisesti ollut vuoteen 1367 saakka Kokemäen Forsby ja sen jälkeen Kokemäenjoessa sijainnut Åborg, joka mainitaan eräässä asiakirjassa vuonna 1395.

1300-luvun jälkipuoliskolta tunnetaan useita pikkulinnoja, jotka ovat saattaneet toimia joko toisten linnojen sivulinnoina tai omien historiallisissa lähteissä tuntemattomien hallintoalueidensa keskuksina. Porvoon voutikunnassa oli 1300-luvun lopulla neljä linnaa: Helsingin Vartiokylän Linnavuori, Sipoon Sibbesborg sekä Porvoon Linnamäki ja Husholmen. Vuosina 1395–96 lähteissä mainittu Porvoon voutikunnan keskuslinna Wartholm on luultavimmin joko Sibbesborg tai Husholmen. Eurajoen Liinmaa voi olla vuonna 1395 asiakirjassa mainittu Vreghdenborg. Maskun Stenberga pikkulääneineen kuului vuonna 1396 Turun linnan voudille Jeppe Djäknille. Karjaan Junkarsborg on mahdollisesti 1370-luvun puolivälissä perustetun Raaseporin edeltäjä, joka on pysynyt käytössä jonkin aikaa uuden linnan rinnalla. Kruunun valta voimistui 1300- ja 1400-lukujen vaihteessa ja suuri osa pikkulinnoista hylättiin, kun hallinto keskitettiin jälleen suurempiin alueellisiin kokonaisuuksiin. 1300-luvun uusista linnoista ainoastaan Korsholma, Kastelholma ja Raasepori pysyivät käytössä keskiajan läpi.

Pähkinänsaaren rauha ei vakiinnuttanut Ruotsin valtakunnan levotonta itärajaa. Suomen puolelta siirtyi keskiajan kuluessa väestöä rajan yli sekä Savoon että Pohjanlahden rannoille. Ruotsi perusti vuonna 1475 Olavinlinnan Viipurin linnan selustan suojaamiseksi ja Savoon syntyneen asutuksen hallintokeskukseksi. Olavinlinna pyöreine kulmatorneineen kertoo tuliaseiden saapumisesta pohjoiseen. Tykkien kuulat kimposivat paremmin pyöreästä kuin suorasta seinästä. Samoihin aikoihin rakennettiin myös Raaseporin pyöreä torni. Lisäksi Viipuri sai pyöreillä tykkitorneilla varustetun kaupunginmuurinsa.

Olavinlinna edustaa Suomen keskiaikaisten linnojen viimeistä rakennusvaihetta. Voimakkaan piiritystykistön käyttöön otto merkitsi vääjäämättä sitä, että korkeiden harmaakivimuurien ja -tornien aika alkoi olla ohi 1500-luvulle saavuttaessa. Kehitys ei kuitenkaan ollut suoraviivainen. Suomessa 1500- ja 1600-luvuilla rakennetuissa linnoissa näkyy sekä keskiaikaisia piirteitä että uuden aikakauden vaikutteita. Keskiaikaisista kivilinnoista ainoastaan Kuusiston linna ja Raasepori jäivät kokonaan pois käytöstä. Moniin keskiaikaisiin kivilinnoihin lisättiin uuden ajan alkupuolella sodankäynnin kehitykseen liittyen varustuksia, tykkitorneja ja uusia esilinnoja. Tilanteen muutoksesta kertovat osaltaan rälssin myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa rakentamat kiviset kartanolinnat, joissa tärkeimpänä päämääränä oli puolustuksen sijasta oman yhteiskunnallisen aseman korostaminen.

Keskiaika - uuden ajan alku. Monet harmaakivilinnat ovat edelleen käytössä olevia rakennuksia.

Keskiajan Suomi

Kivi- ja puulinnat rakenteineen ja kulttuurikerroksineen ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Muinaisjäännösalueeseen sisältyvät pää- ja esilinnan lisäksi myös linnaa ympäröivät vallit, vallihaudat ja muut puolustusvarustukset, linnamalmit, satamapaikat jne.

Drake, Knut 1968. Die Burg Hämeenlinna im Mittelalter: eine Baugeschichtliche Untersuchung. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 68. Helsinki.
Drake, Knut 1994. Turun linnan tutkimuksia Åbo Slotte -studier 1. Turun maakuntamuseon Raportteja 16. Vammala.
Gardberg, Carl Jacob 1961. Turun linna ja sen restaurointi. Turku: Turun kaupunki.
Gardberg, C. J. & Welin, P.O. 1993. Finlands medeltida borgar. Esbo.
Haggrén, Georg 2015. Linnat, puolustusvarustuksia ja monumentaalisia asuntoja. Julkaisussa Haggrén, Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoriaa kivikaudelta keskiajalle. Gaudeamus.
Hansson, Martin 2011. Medeltida borgar : maktens hus i Norden. Lund.
Heikkinen, Reijo 2004. Kajaanin linna: västinki vuosisatojen virrassa. Kajaani: Kainuun Museo: Lönnrot-instituutti.
Lovén, Christian 1996. Medeltida borgar och befästningar i det medeltida Sverige. Kungl. Vitterhets Historie och Antikvitets Akademiens Handlingar. Antigveriska serien 40. Motala.
Nationalencyklopedin, borg. https://www.ne.se/uppslagsverk/encyklopedi/l%C3%A5ng/borg (luettu 10.3.2016)
Pohjolan-Pirhonen, Helge 1973. Olavinlinnan historialliset vaiheet. Pyhän Olavin kilta, Savonlinna.
Sinisalo, Antero 1986. Olavinlinnan rakentamisen vaiheet suuresta Pohjan sodasta. Pyhän Olavin kilta.
Steinby, Ann-Gerd 1990. Kastelholm, kungligt slott. Helsingfors: Söderström.
Stenius, Birgitta 1973. Tavastehus slott som fästning och fängelse: byggnadsverksamheten under 1700- och 1800-talen/Birgitta Stenius, Tavastehus: Delegationen för Tavastehus slott.
Suhonen, V.-P. 2011. Keskiaikaiset kivilinnat ja Kajaanin linna 1700-luvulla. Julkaisussa Suhonen, V.-P. (toim.): Suomalaiset linnoitukset 1720-luvulta 1850-luvulle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Suna, Antti (toim.) 1994. Kuusiston linna: tutkimuksia 1985–1993. Helsinki: Museovirasto, Museoviraston rakennushistorian osaston raportteja 8.
Taavitsainen, Jussi-Pekka 1979. Kuusiston linnan kaivauslöydöt: kaivauslöytöjen ja historiallisten lähteiden vertailua = Utgrävningsfynd från Kustö slott: en jämförelse mellan utgrävningsfynd och historiska källor. Turun kaupungin historiallinen museo. Raportteja 3.
Uotila, Kari 1998. Medieval outer baileys in Finland: with special reference to Turku Castle. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae 3.