Tämä on vanha versio dokumentista!
Sisällysluettelo
Kaupunki
Määritelmä
Tiivis ja väkimäärältään suuri asuinpaikka, joka koostuu kaduista, kortteleista ja tonteista sekä julkisista ja yksityisistä rakennuksista ja jolla on kaupunkioikeudet
Kuvaus
Kaupunki oli selvästi ympäristöstään erottuva pysyvä, tiiviisti rakennettu asutustaajama. Kaupunkialue koostui pää- ja sivukaduista, kujista, toreista ja muista aukioista sekä kortteleista, jotka oli jaettu tontteihin. Kaupungissa oli sekä julkista ja yksityistä tilaa. Kaupungit olivat alueensa kaupallisia, elinkeinollisia, hallinnollisia, kulttuurisia ja uskonnollisia keskuksia. Kaupungin asukkaista valtaosa ei työskennellyt perustuotannossa, vaan väestö oli ammatillisesti erikoistunutta ja harjoitti mm. kaupankäyntiä ja käsityöläisammatteja. Asukkailla oli urbaani identiteetti, jota he ilmensivät mm. pukeutumisellaan, kulutuskäyttäytymisellään ja tapakulttuurilla.1) Nämä kriteerit pätevät kaupunkeihin edelleen.
Keskiaikaisen kaupungin asemakaava muodostui yleensä rannan suuntaisesta pääkadusta, muista sen pääkadun suuntaisista kaduista ja niitä yhdistävistä kujista. Asemakaava noudatteli alueen topografiaa. Tontit olivat pitkiä ja kapeita ulottuen kadusta katuun. Katuverkosto yhdisti toisiinsa kaupungin tärkeät kohteet kuten torin, sataman, raatihuoneen, kirkon ja linnan.2)
1500-luvun loppupuolelta alkaen on havaittavissa pyrkimystä asemakaavojen säännönmukaistamiseen, ja ruutukaavasta tulikin vallitseva ihanne 1620-luvulta alkaen. Suomen kaupungit olivat leimallisesti puukaupunkeja, ja ne paloivat usein, jolloin tarjoutui mahdollisuus asemakaavan ajanmukaistamiseen. Kapeat korttelit korvautuivat leveillä kortteleilla, jotka koostuivat kahdesta vierekkäisestä tonttirivistä. Uudet kaupungit saivat ruutukaavan perustamisestaan lähtien. Kaupungit jaettiin suurvalta-ajan merkantilistisen talouspolitiikan mukaisesti maa- ja tapulikaupunkeihin, joista vain jälkimmäiset saivat käydä ulkomaankauppaa. Kaupungit ympäröitiin tulliaidalla, tori sai arkkitehtonisesti aiempaa merkittävämmän aseman kaupunkirakenteessa, ja julkinen rakentaminen monipuolistui.3)
Asuinrakennukset olivat yleensä kadun varressa ja monet talousrakennukset ympäröivät pihaa. Pihoilla oli kasvimaita ja kotieläimiä, joten kaupunkiympäristö oli paikoin melko maalaismainen. Rakennuskanta oli suhteellisen vaatimatonta, vaikka edustavuutta tavoiteltiinkin mm. suosimalla kivirakentamista, joka paransi myös paloturvallisuutta.4)
Arkeologisten kulttuurikerroksten paksuus vaihtelee paljon kaupungeittain ja samankin kaupungin eri osissa. Intensiivinen nykypäivään asti jatkunut maankäyttö on lisäksi tuhonnut kerroksia. Kaupunkien kulttuurikerrokset koostuvat puu- ja kivirakennusten, vesi- ja jätehuoltoon liittyvien rakenteiden sekä katu-, tori- ja pihakatteiden jäännöksistä sekä erilaisista kaupunkilaisten toimintaan, alueen käyttöön ja siellä oleskeluun liittyvistä maakerroksista ja täyttömaista. Palokerrokset tarjoavat arkeologille mahdollisuuksia kulttuurikerrosten ajoittamiseen historiallisista lähteistä tunnettujen tulipalojen perusteella.5)
Suomen kaupungit olivat Turkua lukuun ottamatta asukasluvultaan pitkään varsin pieniä, vain muutaman sadan asukkaan taajamia. Kaupunkien asemakaavakehitystä ja sen muutoksia voi seurata myös 1600-luvulta lähtien tehtyjen kaupunkimittausten yhteydessä laadittujen karttojen avulla.6)
Historia ja käyttö
Kaupungit syntyivät tai perustettiin hyvien vesi- ja maaliikenneyhteyksien äärelle paikkaan, jossa oli hyvät edellytykset kaupankäynnille. Historiantutkijat ovat väitelleet paljon siitä, syntyivätkö vanhimmat kaupungit spontaanisti ollen esimerkiksi rautakautisen keskuspaikan jatkumoita tai linnaan liittyneen toiminnan perillisiä, vai perustettiinko ne keskusvallan tai jonkin muun vahvan vaikuttajan toimesta. Molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia.7)
Kaupungin historiallisia, oikeudellis-hallinnollisia kriteerejä olivat mm. yleensä hallitsijan myöntämät privilegiot eli kaupunkioikeudet, kaupunginlaki, raatilaitos ja oma sinetti.8) Suomen vanhin kaupunki on Turku, joka oli kaupunkimaisena olemassa viimeistään 1310-luvulla. Myös Viipurin synty ajoittuu 1300-luvun alkupuolelle, ja samalle vuosisadalle ajoittuvat Ulvila ja Porvoo. Rauman kaupungin synty ajoittunee 1400-luvun alkupuolelle. Naantalin perustamisvuodeksi tiedetään 1443.9)
Myöhempien kaupunkien synty tunnetaan paremmin runsaampien historiallisten lähteiden ansiosta. Vanhemmalla Vaasa-ajalla (1523–1617) kruunun kaupunkipolitiikka muuttui määrätietoisemmaksi taloudellisista, hallinnollisista ja sotilaallisista syistä. Silloin perustettiin rannikkokaupungit Tammisaari, Helsinki, Pori, Oulu ja Vaasa. Suurvalta-ajalla (1617–1721) alkoi kaupunkien voimakas kehittäminen, ja nyky-Suomen alueelle perustettiin peräti 14 uutta kauppakaupunkia rannikolle ja sisämaahan.10)
Ajoitus
Noin vuosi 1300 - nykyaika.
Levintä
Keski-, Vaasa- ja suurvalta-ajalla perustetut kaupungit koko maassa.
Suojelustatus
Muinaismuistolaki koskee ensisijaisesti ennen 1700-lukua perustettuja kaupunkeja ja niiden isoonvihaan (v. 1713–1721) mennessä rakennetulla alueella sijaitsevia säilyneitä kulttuurikerroksia kaupungin perustamisesta 1800-luvulle. Ks. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset.
Lähteet
Kostet, Juhani 2014a. Ensimmäisen polven kaupunkimittaukset. Suomen kaupunkirakentamisen historia I. Toim. H. Lilius ja P. Kärki. Helsinki. Kostet, Juhani 2014b. Kaupunkimittaus 1600-luvun lopussa ja 1700-luvun alussa. Suomen kaupunkirakentamisen historia I. Toim. H. Lilius ja P. Kärki. Helsinki. Lilius, Henrik 1985. Suomalainen puukaupunki. Trästaden i Finland. The Finnish Wooden Town. Rungsted Kyst. Lilius, Henrik 2014a. Pohjoinen renessanssi ja vanhemman Vaasa-ajan (1523-1617) kaupunki Suomessa. Suomen kaupunkirakentamisen historia I. Toim. H. Lilius ja P. Kärki. Helsinki. Lilius, Henrik 2014b. Suomi kaupungistuu suurvalta-ajalla (1617–1721). Suomen kaupunkirakentamisen historia I. Toim. H. Lilius ja P. Kärki. Helsinki. Niukkanen, Marianna 2004. Kaupungit muinaisjäännöksinä – kaupunkiarkeologia Suomessa. Städerna som fornlämningar – stadsarkeologi i Finland. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 25. Helsinki. Niukkanen, Marianna, Seppänen Liisa & Suhonen, Mervi 2014. Kaupunkirakentaminen Suomessa keskiajalla. Suomen kaupunkirakentamisen historia I. Toim. H. Lilius ja P. Kärki. Helsinki.

Keskustelu