Tämä on vanha versio dokumentista!
Sisällysluettelo
Kullanhuuhdontapaikka
Määritelmä
Alue, jossa on harjoitettu kullanhuuhdontaa
Kuvaus
Kullanhuuhdontapaikoilla on useimmiten runsaasti erilaisia jäännöksiä varsinaisesta huuhdontatoiminnasta, mutta myös siihen liittyvästä asutuksesta. Kullanhuuhdonnasta kertovat esim. padot, kaivannot ja huuhdontakasat sekä vesirännien, koneiden ja työvälineiden jäännökset. Asutuksen jälkiä ovat muun muassa kämpänpohjat ja erilaisten muiden rakennuksien jäännökset. Kullanhuuhdontapaikoilla voi myös olla jäljellä valtausten rajapyykkejä.1)
Historia ja käyttö
Historiallisten lähteiden ensimmäiset maininnat Lapista löytyneestä kullasta ovat peräisin 1500-luvulta, mutta tiedot ovat varsin epämääräisiä ja niiden totuudenperää voidaan kyseenalaistaa. Mahdollisesta löytöpaikasta ei myöskään ole sen tarkempaa tietoa.2)
Suomen ensimmäiset varmat kultalöydöt ovat 1800-luvulla. Pieniä kultalöytöjä tehtiin jo 1830- ja 1840-luvulla Keminmaalla ja Kuusamossa ja 1860-luvulla Tenojoella, mutta esiintymät olivat varsin vaatimattomia. Mittavampia kultaesiintymiä löytyi lopulta 1860-luvun lopulla Ivalojoen varrelta. Ne johtivat vuosien 1870–1872 kultaryntäykseen. Vuonna 1873 Palsinojalta löytyi merkittävä kultaesiintymä ja vuonna 1879 Sotajoelta. Ivalon lisäksi kultaa huuhdottiin paljon Tolosjoen itäpuolella Laanilassa. Sieltä oli löytynyt kultaa vuonna 1887. Perinteisen kullanhuuhdonnan ohella Ivalon ja Laanilan kulta-alueilla alettiin harjoittaa koneellista huuhdontaa 1920-luvulla kun Oy Ivalojoki Ab ja Oy Lapin Kulta aloittivat toimintansa. Molemmat yritykset velkaantuivat pian ja niiden toiminta loppui jo muutaman vuoden kuluttua.3)
Tankavaarasta löytyi vuonna 1934 rikas kultaesiintymä, joka johti vilkkaaseen kullanhuuhdontaan. Lemmenjoelta kultaa oli löytynyt jo 1900-luvun alussa, mutta epäonnistuneet koehuuhdonnat ja kullanetsinnät seuraavilla vuosikymmenillä tappoivat uskon Lemmenjoen kultaan. Uusia löytöjä saatiin kuitenkin vuonna 1945, mikä jälkeen kultaa on huuhdottu aluella aktiivisesti.4)
Kullanhuuhdonnassa maa-aines lapioitiin ensin ränneihin, joita pitkin johdettiin vettä. Rännissä vesi vei suurimman osa maa-aineista mennessään, mutta raskaat kultahituset jäivät rännin pohjaan. Rännin pohjalle kertynyt kullansekainen sora huuhdottiin rautavaskoolissa. Mikäli kullanhuuhdontapaikalla ei ollut saatavilla juoksevaa vettä soraa voitiin myös huuhtoa isoissa kaukaloissa. Jokien matalikkoihin voitiin myös tehdä kivisiä aitauksia, joita pumpattiin kuiviksi ja huuhdottiin pohjan hienompi maa-aines.5)
Ajoitus
1800–1900-luku
Levintä
Pohjois-Suomi
Suojelustatus
Lähteet
Heinäaho, Heli, Mattila, Hanna, Syrjänen, Inkeri & Launonen, Kauko (toim.) 2012. Kultajoki kertoo: julkaisu Kultamuseon suorittamista tutkimus-, inventointi- ja entisöintitöistä Ivalojoella 1975–2010. Kultamuseon julkaisuja 32. Tankavaara: Kultamuseosäätiö. Hirviniemi, Helena, Kaltiainen, Pirjo, Haavikko, Jari, Mustakallio, Marja & Bonsdorff, Margareta von 1982. Ivalojoki, Sotajoki, Palsioja: mittauspiirustuksia kullankaivajien rakennuksista ja rakennelmista. Oulun yliopisto ja Kultamuseo. Niukkanen, Marianna 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset: tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3. Helsinki: Museovirasto. Stigzelius, Herman 1986. Kultakuume: Lapin kullan historia. Helsinki: Suomen matkailuliitto.


Keskustelu